Halla-Ahon

piirre on älykkyys. Se ärsyttää poliitikkoja ja myöskin yksinkertaista kansaa. Hän on taitava kirjoittaja ja pysyessään jatkuvasti totuudessa , on poliitikoille, pääministeriä myöten, jäänyt ainoaksi vaihtoehtoiseksi tavaksi vastustaa häntä, herjata häntä rasistiksi. Voi, voi, näitä poliitikko raukkoja.
34455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

voi sulattaa sitä että akateemisen koulutuksen saanut kaveri kirjoittaa maahanmuutto vastaisia juttuja,sitä vaan eräät eivät pysty käsittämään.

Äänestä
  • 7 §

    ESITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE SOPIMUKSEN MUUTOKSEN
    HYVÄKSYMISESTÄ HELSINGIN VASTAANOTTOKESKUKSEN
    MAJOITUSPAIKKOJEN LISÄÄMISEKSI JA TARVITTAVIEN VIRKOJEN
    PERUSTAMISEKSI

    Sosv

    Esityslistan asia Sosj/5

    Sosiaalilautakunta päätti tehdä asiasta kaupunginhallitukselle
    seuraavan sisältöisen esityksen:

    Turvapaikan hakijamäärien kehitys

    Turvapaikan hakijamäärät ovat viime vuosina olleet yleisesti laskussa
    EU:n jäsenvaltioissa Ruotsia lukuun ottamatta. Suomessa
    turvapaikanhakijoiden määrä väheni 38 % vuonna 2007 verrattuna
    vuoteen 2006. Jo tuolloin oli ollut laskua 35 % verrattuna vuoteen 2005.
    Vuonna 2007 hakemuksen jätti yhteensä 1 505 henkilöä, vuonna 2006
    hakijoita oli

    2 324 henkilöä ja vuonna 2005 yhtensä 3 574 henkilöä. Yksin tulleiden
    alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrä on myös ollut viime vuosina
    aleneva: 220 vuonna 2005, 108 vuonna 2006 ja 96 vuonna 2007.

    Samoin kuin Ruotsissa myös Suomessa kansainvälistä suojelua
    koskevien myönteisten päätösten osuus kaikista päätöksistä on
    kasvanut viime vuosina. Osuuden kasvu johtuu sekä hakijamäärien
    lisääntymisestä tiettyjen kansallisuusryhmien osalta että
    soveltamiskäytännön muuttumisesta hakijoille myönteisempään
    suuntaan. Myös ilmeisen perusteettomiksi katsottujen hakemusten
    määrän on arvioitu vähentyneen. (Maahanmuuttoviraston
    turvapaikkayksikön tilastoanalyysi 28.1.2008). Myönteisten päätösten
    osuuden arvioidaan tänä vuonna olevan noin 60 %.

    Turvapaikanhakijoiden vastaanoton keskeisenä piirteenä on
    tulijamäärien ennakoimattomuus monien tekijöiden vaikuttaessa
    kansainvälistä suojelua hakevien henkilöiden määrään ja liikkumiseen
    valtioiden välillä. Turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut
    huomattavasti viime vuoden aikana (arvio 4000 turvapaikanhakijaa).
    Erityisesti ilman huoltajaa saapuvien alaikäisten määrän ennakoidaan
    olevan yli kuusinkertainen (marraskuun 2008 loppuun mennessä 578).
    Vuoden 2008 marraskuun loppuun mennessä Suomeen on saapunut
    3347 turvapaikanhakijaa. Sisäasiainministeriö on kesästä lähtien

    etsinyt uusia toimijoita turvapaikanhakijoiden vastaanottoon.
    Järjestelyjä on tehty lisäpaikkojen järjestämiseksi jo toimiviin
    vastaanottokeskuksiin, mm. Rovaniemen vastaanottokeskuksen
    toimipisteenä Kemiin (200 paikkaa), Oulun vastaanottokeskuksen
    toimipisteenä Pudasjärvelle (40 paikkaa alaikäisille), Oravaisten
    vastaanottokeskuksen toimipisteenä Pietarsaareen (150 paikkaa),
    Turun vastaanottokeskuksen toimipisteenä Punkalaitumelle ja uutena
    yksikkönä Parikkalaan (70–80 paikkaa alaikäisille). Myös Espoon
    sosiaali- ja terveyslautakunta on hyväksynyt 18.11.2008 alaikäisten
    ilman huoltajaa tulleiden turvapaikanhakijoiden majoitustoiminnan
    laajentamisen kaksivuotisena ”Siltatalo -projektina” Espoon ryhmä- ja
    perheryhmäkoti Ingaksen yhteydessä.

    Turvapaikanhakijoiden nykyinen vastaanottotoiminta Helsingissä

    Pääkaupunkiseudun kuntien turvapaikanhakijoiden vastaanottoa
    koskevaan työnjakoon perustuen Helsinki ylläpitää aikuisten ja
    perheiden sekä Espoo alaikäisten, ilman huoltajaa maahan tulleiden
    turvapaikanhakijoiden vastaanottotoimintaa. Helsingillä on kaksi
    vastaanotto-keskusta, 46-paikkainen Metsälän vastaanottokeskus ja
    233-paikkai-

    nen Helsingin vastaanottokeskus (Helsingin vastaanottokeskuksen
    paikkalukua nostettiin kesäkuussa 2008 150:stä 233:een).
    Kummankaan keskuksen majoituskapasiteetin nosto ei nykyisten
    majoitusta koskevien vaatimusten perusteella ole mahdollista.
    Molemmissa keskuksissa tuotetaan vastaanoton palvelut sekä
    keskuksessa asuville että niiden kirjoilla oleville yksityisesti
    majoittuneille turvapaikanhakijoille. Metsälän vastaanottokeskuksen
    käyttöaste oli 137 % ja Helsingin vastaanottokeskuksen käyttöaste oli
    96 % 18.12.2008. Lisäksi yksityisesti majoittuneita turvapaikanhakijoita
    oli keskusten kirjoilla yhteensä 467. Oleskeluluvan saatuaan
    yksityismajoituksessa olevat hakeutuvat pääsääntöisesti sen kunnan
    asukkaaksi, jossa he hakuaikanaan ovat majoittuneet.

    Helsingin ylläpitämät vastaanottokeskukset toimivat
    vastaanottojärjestelmässä pääosin ns. transit-yksikköinä, joiden
    tehtävinä on järjestää turvapaikkaa hakeneille vastaanoton palvelut
    siihen saakka, kunnes ulkomaalaispoliisi ja maahanmuuttovirasto ovat
    selvittäneet turvapaikkaa hakeneen henkilön maahantuloa ja
    hakemuksen perusteita koskevat seikat hakemuksen myöhempää
    ratkaisua varten. Turvapaikanhakijoiden vastaanottojärjestelmässä
    toimivien edellä mainittujen muiden viranomaistahojen työtä
    edesauttaa, jos turvapaikanhakijoiden majoitus-kapasiteettia lisätään

    pääkaupunkiseudulla. Transit-toiminnan luonteen ylläpitämisen
    kannalta olisi kuitenkin tärkeää, että transit-vaihe kestäisi enintään
    kuukauden, eivätkä turvapaikkahakemusta koskevat selvitykset
    viivästyisi. Transit-vaiheen pidentyessä yhä useampi turvapaikan-hakija
    jää yksityismajoitukseen Helsinkiin.

    Sopimuksen muutostarve

    Helsingin kaupungin ylläpitämä vastaanottokeskustoiminta perustuu
    30.6.1994 solmittuun Uudenmaan lääninhallituksen ja Helsingin
    kaupungin väliseen sopimukseen. Sopimuksen ajantasaistamisesta ja
    uudistamisesta on käyty neuvotteluja Uudenmaan TE-keskuksen
    kanssa, mutta valtion maahanmuuttohallintoa koskeneiden uudistusten
    johdosta työ on edelleen kesken. Sisäasiainministeriö on 24.9.2008
    asettanut hankkeen, jonka tarkoituksena on valmistella tarvittavat
    säädösmuutosehdotukset toimivallan siirrosta maahanmuuttovirastolle
    turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusten ohjaukseen ja
    turvapaikanhakijoiden sijoittamiseen liittyen. Hallituksen esitys
    annetaan eduskunnalle kevätistuntokaudella 2009. Helsingin
    kaupungin ja valtion välisen sopimuksen uudistamista koskevia
    neuvotteluja jatketaan alkuvuoden 2009 aikana. Tämän vuoksi
    nykyiseen voimassa olevaan sopimukseen esitetään lisättäväksi
    Helsingin vastaanottokeskuksen majoituspaikkojen lisääminen 150–
    200 paikalla Uudenmaankadulle perustettavassa yksikössä ja 180–200
    paikalla Kaarlenkadulle perustettavassa yksikössä. Majoituspaikkojen
    määrä tarkentuu Helsingin pelastuslaitoksen tekemien
    paloturvallisuuteen liittyvien katselmusten jälkeen.

    Keskustelu Helsingin vastaanottokeskuksen majoituspaikkojen
    lisäämisestä käynnistyi syyskuussa 2008, kun sisäasiainministeriön
    turvapaikanhakijoiden majoitusratkaisujen etsinnässä
    pääkaupunkiseudulta löytyi vapaana olevaa helpohkoin muutoksin
    vastaanottotoimintaan muutettavaa majoitustilaa (poliisikoulun tilat
    Espoossa). Espoossa sijaitsevien tilojen käyttöönotto olisi kuitenkin
    edellyttänyt kaavamuutosta, jonka vuoksi majoitustoiminnan
    laajentamisesta Espooseen luovuttiin. Yhteistyöneuvottelussa
    28.11.2008 sisäasianministeriön maahanmuutto-osaston ja
    Uudenmaan TE-keskuksen kanssa sovittiin toimintaan sopivien tilojen
    etsinnän jatkamisesta.

    Majoituspaikkojen lisäyksen käytännön toteutus ja kustannukset

    Turvapaikanhakijoiden vastaanottotoimintaan sopivat tilat löytyivät

    aiemmin Martta-hotellina toimineesta kiinteistöstä Uudenmaankatu
    24:stä (noin 3 143 m2) ja hotelli Fennon kiinteistöstä Kaarlenkatu 7:stä
    (noin 3 500 m2). Toiminnan käynnistäminen on mahdollista Uuden-
    maankatu 24:ssä välittömästi tarvittavien vähäisten remontointien sekä
    automaattisten paloturvallisuuteen ja muuhun turvallisuuteen liittyvien
    järjestelmien rakentamisen jälkeen. Entisessä Martta-hotellissa oli
    käytössä 2-4 hengen huoneita 44 ja laajennussuunnitelma osan
    toimistotiloista muuttamiseksi majoituskäyttöön. Hotellin toiminta
    lopetettiin kesäkuussa 2008 eikä siinä ole tällä hetkellä toimintaa.
    Rakennuksessa on majoitustilojen lisäksi ravintola, toimisto- ja
    neuvottelutiloja ja katu-tasossa sijaitsevaa liiketilaa sekä varasto- ja
    kellaritilaa.

    Kaarlenkatu 7:ssä toiminta voidaan aloittaa hotellin toiminnan
    lopettamisen jälkeen (arviolta 2-3 kk kuluessa sopimuksen teosta).
    Fenno-hotellissa on 100 huonetta, joista 32 on 1 - 2 hengen huoneita ja
    2 - 3 hengen huoneita on 68. Lisäksi kiinteistön omistajalla on
    voimassa oleva rakennuslupa muuttaa seitsemännessä kerroksessa
    olevat saunatilat majoituskäyttöön, joka tuo lisää 12 - 15
    majoituspaikkaa. Hotelli on toiminnassa, joten kaikki asuinhuoneet ovat
    hyvin varustettuja ja suurimmassa osassa on omat wc:t ja suihkut.
    Rakennuksessa on mm. toimistokäytössä olevia tiloja, vastaanotto,
    ruokala ja kahvila varustuksineen, pesulatilat ja runsaasti erilaisia
    varastotiloja. Kaarlenkatu 7 on peruskunnoltaan valmis
    käyttöönotettavaksi heti hotellitoiminnan päättymisen jälkeen.

    Koska Helsingin vastaanottokeskuksen Kyläsaarenkatu 12 A:ssa
    sijaitsevat tilat ovat huonokuntoisia ja korvaavien tilojen etsintä on
    käynnistynyt tarveselvityksen tekemisellä, on tarkoituksenmukaista
    tässä vaiheessa muilta kuin vuokrasopimusten osalta toteuttaa
    toiminnan laajentaminen määräaikaisena kahden vuoden ajaksi.
    Vuokrasopimusneuvottelut tilojen vuokraamiseksi ovat kesken.
    Sopimukset tuodaan erikseen sosiaalilautakunnan päätettäväksi.
    Seuraavan kahden vuoden aikana selvitetään onko Helsingin
    vastaanottokeskuksen Kyläsaarenkatu 12 A:ssa sijaitsevien toimintojen
    siirtämiselle muihin tiloihin tarvetta, vai ovatko ne yhdistettävissä nyt
    perustettaviin Uudenmaankadun ja Kaarlenkadun yksiköihin.
    Turvapaikanhakijoiden määrien sekä vastaanottojärjestelmän
    toiminnan kehitys määrittänee tarvittavien majoituspaikkojen määrän
    pääkaupunkiseudulla tulevina vuosina.

    Helsingin vastaanottokeskuksen johtaja vastaa kolmen toimipisteen
    toiminnasta kahden vuoden ajan. Perustettavien toimipisteiden

    henkilöstöön kuuluvia määräaikaisia virkoja ovat 2 apulaisjohtaja, 1
    johtava sosiaalityöntekijä, 3 sosiaalityöntekijää, 2 sosiaaliohjaajaa ja 2
    etuus-käsittelijää. Henkilöstöön kuuluvia määräaikaisia toimia ovat
    vastaava ohjaaja, 2 taloussihteeriä, 2 toimistosihteeriä, johtava hoitaja,
    2 terveydenhoitajaa, 2 psykiatriaan erikoistunutta sairaanhoitaja, 4
    sosiaaliohjaajaa, 10 ohjaajaa ja 2 asiakasneuvojaa (vahtimestaria),
    yhteensä 36 työntekijää. Turvallisuudesta vastaavat vartijat, jotka
    hankitaan osto-palveluna. Muita ostopalveluja ovat esim.
    terveyspalvelut (lääkäri, neuvola, laboratorio, thorax), ruoka-, kiinteistö-
    ja laitoshuolto, tulkki- ja lakimiespalvelut, suomen kielen opetus ja atk-
    palvelut sekä lasten kerhotoimintaa.

    Toiminnan aloittamiseen liittyvistä käynnistämiskustannuksista mm.
    remontoinnista, automaattisen paloturvallisuus- ja kameravalvontajär-
    jestelmien rakentamisesta, kalustamisesta ja tietotekniikasta ei vielä
    ole kustannusarvioita. Alustava talousarvio vuodelle 2009 sisältää
    arvion toiminnan käynnistämiskustannuksista molempiin toimipisteisiin
    ja niissä on huomioitu Fenno-hotellilta ostettavat koneet, kalusteet ja
    tarvikkeet. Toimeentulotuen kustannusten laskentaperusteena on
    käytetty 500 asiakasta kuukaudessa (400 vastaanottokeskuksessa
    majoittuneen lisäksi 100 yksityisesti majoittunutta turvapaikanhakijaa).

    Hankkeen alustava talousarvio vuodelle 2009 on noin 9,5 miljoonaa
    euroa ja siitä on neuvoteltu sisäasiainministeriön ja TE-keskuksen
    edustajien kanssa. Talousarvioon sisältyy Helsingin kaupungille
    maksettava hallintokulukorvaus 606 800 (arvio). Hallintokulukorvaus
    maksetaan muista toteutuneista kustannuksista lukuun ottamatta
    toimeentulotukea. Sosiaaliviraston vuoden 2009 talousarviossa
    hankkeelle ei ole varattu määrärahoja. Tämän hetkisen arvion mukaan
    lisämäärärahantarve on n. 8,9 milj. euroa.

    Valtion kanssa neuvotellusta talousarviosta 9,5 miljoonaa euroa on
    vähennetty kaupungille maksettava hallintokulukorvaus, joka tässä
    yhteydessä esitetään nostettavaksi vallitsevaan hintatasoon (4 %:sta

    8 %:iin).

    Fenno Martta

    Palkat, palkkiot ja henkilösivukulut 791 000 859 000 €

    Palvelujen ostot 1 600 000 2 300 000 €

    Aineet ja tarvikkeet 374 000 252 000 €

    Avustukset 827 000 1 079 000 €

    Vuokrakulut 617 000 784 000 €

    Muut toimintakulut 3 000 5 000 €

    Menot yhteensä 4 212 000 € 5 279
    000 €

    Neuvoteltavia asioita pääkaupunkiseudun kesken ja valtionhallinnon kanssa

    Helsingin kaupunki on jo nyt erittäin merkittävä toimija
    turvapaikanhakijoiden vastaanoton järjestämisessä ja Helsingin osuus
    majoituspaikkojen lisäyksen johdosta korostuu entisestään. Yhä
    useammat oleskelu-luvan saaneet turvapaikanhakijat kuten myös muut
    maahanmuuttajat asettautuvat asumaan Helsinkiin. Heidän
    palvelutarpeisiinsa vastaaminen edellyttää eri toimijoiden välistä
    suunnitelmallista yhteistyötä ja resurssien oikein kohdentamista (mm.
    rajavartiolaitos, ulkomaalaispoliisi, maahanmuuttovirasto,
    työvoimahallinto, Kela, kunnan palvelut).

    Tämän vuoksi sosiaalilautakunta pitää tärkeänä, että valtion
    maahanmuuttohallinto tekee aktiivista yhteistyötä Helsingin kaupungin
    sosiaali-viraston kanssa laajemminkin kuin turvapaikanhakijoiden
    vastaanotto-toiminnasta vastaavien viranhaltijoiden kanssa.

    Sosiaalilautakunta pitää tärkeänä selvityksen käynnistämistä
    turvapaikanhakijoiden vastaanottoon liittyvistä pääkaupunkiseudun
    kuntien välisistä työnjaon kysymyksistä ja pakolaisten vastaanottoon
    liittyvistä kuntasijoituskysymyksistä.

    Lopuksi sosiaalilautakunta toteaa, että sosiaalivirasto jatkaa myös
    muiden tilavaihtoehtojen selvittämistä koko pääkaupunkiseudulla.

    Esitys kaupunginhallitukselle

    Sopimuksen muutos

    Sosiaalilautakunta esittää kaupunginhallitukselle hyväksyttäväksi
    Helsingin kaupungin ja Uudenmaan TE-keskuksen välillä sopimuksen
    muutoksen lisätä Helsingin vastaanottokeskuksen majoituspaikkoja
    400 majoituspaikkaa tulijamäärän mukaan.

    Voimassa olevan sopimuksen kohtaa ”1. Sopimuksen kohde”, 1.
    kappale esitetään muutettavaksi seuraavasti: ”Kaupunki perustaa ja
    ylläpitää pääasiassa turvapaikanhakijoille tarkoitettua
    vastaanottokeskusta, jossa tai sen hallinnollisessa yhteydessä olevissa
    sivutoimipisteissä on sijoituspaikkoja 563–633 henkilölle.
    Vastaanottokeskus toimii tarvittaessa myös vastaanottoasemana.
    Paikkamäärää voidaan ylittää erityisestä syystä.”

    Perustettavat uudet virat

    Sosiaalilautakunta esittää toiminnan käynnistämiseksi tarvittavien
    uusien määräaikaisten virkojen perustamista ajalle1.2.2009 -
    31.1.2011:

    Apulaisjohtaja 2 kpl 2900,25 euroa/kk

    Johtava sosiaalityöntekijä 2828,26 euroa/kk

    Sosiaalityöntekijä 3 kpl 2587,54 euroa/kk

    Sosiaaliohjaaja 2 kpl 2199,14 euroa/kk

    Etuuskäsittelijä 2 kpl 1888,88 euroa/kk

    Kirje kaupunginhallitukselle.

    Päätös syntyi äänestyksen jälkeen varapuheenjohtaja Rädyn
    ehdotettua jäsen Huhtamäen kannattamana, että asia palautetaan
    uuteen valmisteluun siten, että toiminnalle etsitään uudet toimintaan
    sopivat tilat. Lisäksi kohteista tehdään asianmukaiset
    ympäristöselvitykset ja käydään tarvittava dialogi naapuruston kanssa.

    Suoritetussa äänestyksessä asetettiin vastakkain asian käsittelyn
    jatkaminen tässä kokouksessa ja Rädyn tekemä asian palauttamista
    koskeva ehdotus. Asian käsittelyn jatkaminen voitti äänin 7 – 4, jolloin
    enemmistön muodostivat puheenjohtaja Gartz, jäsenet Forsman, In-
    gervo, Mäki, Peltola ja Tarkkanen sekä varajäsen Ravela.
    Vähemmistöön Rädyn ehdotuksen kannalle jäivät Rädyn ja Huhtamäen
    lisäksi jäsenet Sipilä ja Sutinen.

    Merkittiin, että esittelijä poisti päätösehdotuksensa ”Majoituspaikkojen
    lisäyksen käytännön toteutus ja kustannukset” -nimisen luvun
    kolmannesta kappaleesta ensimmäisen virkkeen, joka kuului:
    ”Vuokrasopimukset voidaan solmia seuraavaksi 10 vuodeksi vuoden
    2019 loppuun saakka.”

    Merkittiin edelleen, että esittelijä lisäsi päätösehdotuksensa
    ”Neuvoteltavia asioita pääkaupunkiseudun kesken ja valtionhallinnon
    kanssa” -nimisen luvun loppuun viimeiseksi kappaleeksi seuraavan

    tekstin: ”Lopuksi sosiaalilautakunta toteaa, että sosiaalivirasto jatkaa
    myös muiden tilavaihtoehtojen selvittämistä koko
    pääkaupunkiseudulla.”

    Merkittiin vielä, että esittelijä poisti päätösehdotuksensa ”Esitykset
    kaupunginhallitukselle” -nimisen kohdan ”Sopimuksen muutos” -
    nimisen luvun ensimmäisestä kappaleesta sanojen ”Helsingin
    vastaanottokeskuksen majoituspaikkoja” jälkeen olevat osoitteet:
    ”Uudenmaankatu 24:n ja Kaarlenkatu 7:n tiloissa”.

    Merkittiin, että varapuheenjohtaja Räty sekä jäsenet Sipilä ja Sutinen
    ilmoittivat eriävän mielipiteensä.

    Lisätiedot:
    Palviainen Leila, sosiaalisen ja taloudellisen tuen pääll., puhelin 310 58283
    Karisto Sari, maahanmuuttajapalvelujen päällikkö, puhelin 310 37579

    Äänestä

  • Maahanmuutto kriittiseksi kirjoitti:

    7 §

    12.1.2009
    Vastaanottokeskuksista
    Turvapaikanhakijoiden määrän räjähdysmäinen kasvu vuonna 2008 on aiheuttanut sen, että jo jäihin pantuja vastaanottokeskuksia availlaan ja uusia perustetaan. Esimerkiksi Pietarsaareen luodaan Oravaisten vastaanottokeskuksen sivupiste, ja turvapaikanhakijoita asutetaan kaupungin vuokra-asuntoihin.

    Kanta-asukkaat pelkäävät omistusasuntojen arvon laskua ja turvattomuutta. Oravaisten pakolaiskeskuksen johtaja Matts Hägglund haluaa hälventää pelkoja:

    "[Turvapaikanhakijat] ovat kuin ketkä tahansa meistä. Rikollisuutta on saman verran kuin suomalaisillakin keskimäärin."
    Miksi hän sanoo tuollaista? Eihän se ole totta.

    Hägglund:

    "Jos ihmiset ovat liian toimettomia, heidän vuorokausirytminsä kääntyy helposti yöpainotteiseksi."
    Ilmiö on tuttu pääkaupungissakin turvapaikanhakijoiden naapurina eläville. Kyseessä lienee yksi tärkeimmistä syistä kantaväestön viihtymättömyydelle ja poismuutolle ja siten talojen ja asuinalueiden "etnistymiselle". Pietarsaaren kaupunginjohtaja Mikael Jakobsson ei kuitenkaan ole huolissaan toimettomuudesta:

    "Kolmen kuukauden Suomessa oleskelun jälkeen turvapaikanhakija voi etsiytyä myös töihin."
    Niin. Periaatteessa. Mutta entäpä, jos kieli- ja ammattitaidoton turvapaikanhakija ei taantumaan ajautuvassa ja työttömyydestä kärsivässä Suomessa saakaan töitä? Tämäkin mahdollisuus on syytä ottaa huomioon. Varsinkin, jos usko yöpainotteisen vuorokausirytmin ja kulttuurillisten törmäysten välttämiseen perustuu oletukselle turvapaikanhakijoiden työllistymisestä.

    "Jakobsson näkee pakolaisten vastaanottokeskuksen sivutoimipisteen perustamisessa monia etuja. - Työpaikkojakin syntyy pitkästi yli 20."
    Niin. Ne työpaikat ovat veronmaksajien rahoittamia, eivätkä ne tuota yhteiskunnalle yhtään mitään. Yhtä hyvin sama määrä työpaikkoja olisi voitu järjestää palkkaamalla kymmenen työtöntä kaivamaan kuoppaa ja toiset kymmenen täyttämään sitä. Itse asiassa tällainen työllistäminen tulisi veronmaksajille edullisemmaksi, eikä siihen liittyisi sosiaalisiakaan riskejä.

    Toki, muistamme, että valtio vastaa kustannuksista, ja valtion rahoituksen loputtua Pietarsaari voi lyödä turvapaikanhakijoiden kouraan menolipun Helsinkiin. Näin useimmat turvapaikanhakijoita vastaanottavat kunnat tekevät. Toisaalta on kuitenkin niin, että ne valtion rahat tulevat samojen veronmaksajien kukkarosta kuin kuntienkin tulot. Pakolaisbisneksen hyötyjiä ovat kunnanisät, jotka saavat valtion kotoutusrahoilla tasapainotettua kunnan budjettia, 20 kukkahattutätiä, jotka palkataan kotouttamaan, sekä yksityiset yritykset, jotka myyvät vastaanottokeskukselle erilaisia kotoutuspalveluja. Laskun maksavat tavalliset pietarsaarelaiset, varsinkin ne, joiden naapuriin turvapaikanhakijat asutetaan.

    Toivottavasti pietarsaarelaiset ymmärtävät tämän ja muistavat sen tulevissa vaaleissa. Toivottavasti he eivät ole niin tonttuja, että antavat RKP:n vedättää itseään populistisella nuuskakapinalla.

    Samaan aikaan Helsingissä aiotaan perustaa kantakaupungin alueelle kaksi vastaanottokeskusta, yksi Kaarlenkadulle ja toinen Uudenmaankadulle. Tarkoitusta varten kaupunki suunnittelee vuokraavansa hotelli Martan ja hotelli Fennon. Paikkoja näihin vastaanottokeskuksiin tulisi 400 ja työntekijöitä 36.

    Kuten päihdeongelmaisten asuntoloilla Punavuoressa ja Töölössä (jälkimmäinen päiväkodin naapurissa), vastaanottokeskuksellakaan ei hankkeen ajajien mielestä ole mitään oikeita negatiivisia vaikutuksia mihinkään. Kallion asukkaiden huolet ratkeavat valistuksella. Sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen:

    "On ihan selvää, että meillä on myös velvollisuus antaa meidän naapureillemme tarkkaa tietoa siitä, mitä tämä merkitsee."
    Vastaanottokeskukset ovat tietysti hyvä asia niiden 36 työntekijän kannalta. Ehdotetut sijaintipaikat ovat hyvä asia Martan ja Fennon omistajien kannalta, samoin kuin niiden yrittäjien kannalta, jotka tuottavat keskukselle ostopalveluina terveyspalvelut, ruoka-, kiinteistö- ja laitoshuollon, tulkki- ja lakimiespalvelut, suomen kielen opetuksen, atk-palvelut, lasten kerhotoiminnan ja vartioinnin. Kaupunginvaltuuston ja -hallituksen tulisi kuitenkin edustaa ennen kaikkea kaupunkilaisia, ja näiden kannalta mieleen tulee montakin hyvää syytä olla sijoittamatta vastaanottokeskuksia Kallioon:

    * Kantakaupunki on Suomen kalleimman kaupungin kalleinta aluetta. Miksi kalleimmille alueille halutaan sijoittaa toimintoja, jotka luonteensa puolesta voisivat sijaita vaikka keskellä metsää? Asumisesta Helsingin keskustassa on juuri saapuneille kotoutettaville yhtä vähän hyötyä kuin siitä on alkoholisteille tai muille päihderiippuvaisille. Lähtökohta on tietysti se, että turvapaikanhakijoita ei (vaikkapa vain kustannussyistä) saisi ylipäänsä päästää kasautumaan muutamaan suurimpaan kaupunkiin, mutta jos heitä on aivan pakko sijoittaa Helsinkiin, vastaanottokeskus voitaisiin kunnostaa johonkin tyhjillään olevaan (ja veronmaksajan kannalta puoli-ilmaiseen) teollisuushalliin.

    * Vastaanottokeskuksen kaltaiset instanssit laskevat omistusasuntojen arvoa ja vaikuttavat nykyisten asukkaiden viihtyvyyteen ja turvallisuuteen (minkä kaikki oikeasti tietävät) sekä paikallisten yritysten toimintaan. Mikä on se hyvä, joka tällaisella kiusanteolla saavutetaan? Kuten Töölön asuntolan tapauksessa, nytkin näyttää olevan tärkeintä, että saadaan tehdä "rohkeita" ja "ennakkoluulottomia" päätöksiä. Niiden järkevyydestä ei ole niin väliksi. Päästään tuomitsemaan nimbyilijät ja tyrmistymään toiseuden pelosta.

    * Työssäkäyvien mutta pienituloisten ihmisten on vaikea löytää Helsingistä kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja. Jos kaupungilla on varaa perustaa kantakaupunkiin turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksia, sillä kai olisi varaa vuokrata samat hotellit kaupungin asunnoiksi ja vuokrata niitä edelleen sellaisille ihmisille, joiden on esim. työn vuoksi edullista asua hyvien liikenneyhteyksien varrella ja lähellä keskustaa. Olisihan tämäkin yhdenlaista sosiaalista sekoittamista, mutta siinä kaikki voittaisivat.

    Toistan saman vanhan kysymyksen: Miksi sosiaalisesti riskialttiita ja naapuruston kielteisiksi kokemia hankkeita pyritään toteuttamaan keskustassa, vaikka niiden sijoittaminen muualle kuin keskustaan paitsi vähentäisi riskejä ja kohtaisi vähemmän vastarintaa myös olisi maksajalle (eli veronmaksajalle) edullisempaa. Ehkä tähän on olemassa hyviä vastauksia. Niitä odotellessani voimme seurata vastaanottokeskusprojektin etenemistä kaupungin luottamuselimissä. Helsingin kaupungin sosiaalilautakunnan huomenna, tiistaina käsiteltävään esitykseen voi tutustua täällä. Esityksessä todetaan mm. seuraavaa:

    "Helsingin kaupunki on jo nyt erittäin merkittävä toimija turvapaikanhakijoiden vastaanoton järjestämisessä ja Helsingin osuus majoituspaikkojen lisäyksen johdosta korostuu entisestään. Yhä useammat oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat kuten myös muut maahanmuuttajat asettautuvat asumaan Helsinkiin."
    Jos osasyy Helsingille lankeavan turvapaikanhakijakuormituksen jatkuvaan kasvuun on juuri vastaanottokapasiteetin jatkuva lisääminen, eikö tämä tarkoita kääntäen sitä, että turvapaikanhakijoiden keskittymistä Helsinkiin voitaisiin parhaiten hillitä olemalla lisäämättä vastaanottokapasiteettia? Syyt, joiden vuoksi tätä keskittymistä pitäisi hillitä, lienevät ilmeisiä: Puhutaan kaupungin taloudesta, sosiaalisen asuttamisen vaikutuksesta vuokra-asuntojen saatavuuteen, ja viimeksi mainitun (sekä maahanmuuton itsensä) vaikutuksesta Helsingin tulevien vuosien demografiseen ja sosioekonomiseen ilmeeseen. Joka taas vaikuttaa keskeisellä tavalla Helsingin verotuloihin.

    Jäämme seuraamaan asian etenemistä sosiaalilautakunnassa ja kaupunginhallituksessa.

    Äänestä

  • Näin junakulkee? kirjoitti:

    On väestötiedettä.
    http://www2.lut.fi/kete/teke/teke/kklemola/20060518-fin-demografia-ja-biopolttoaineet.htm

    Äänestä

No kai se älykkyys on muille niin ärsyttävä piirre että diplomatian mestari ja siloposkiälykkö tekeytyy tyhmäksi ja yksinkertaiseksi ladellen muilta lainattuja "kulttuurimonipuolisuuden " vastaisia onttouksia.

Se että hän kirjottelee rasittavan monisanaisesti ei tee teksteistään alykkäitä.

Äänestä

jussi on suuri

Äänestä
  • Just, just, ihan kuin persjurritrollien "ihannoima" Allah?

    Äänestä

Halla-aho ei ole kovinkaan älykäs väittelijä. Nettitrollina hän osaa heittää sarkastisia piikkejä vastapuolen kommentteihin ja sehän on nykyään tärkeintä politiikassa.

Halla-ahon heikkous näkyy parhaiten Li Anderssonin kanssa keskusteltaessa.
Halla-ahon käyttämät faktat ovat paskapuhetta ja irti asiayhteydestä.

Halla-ahon maailmankuva alkaa lähestyä peruspersun vastaavaa.
Enää hän ei tunne tarvetta esittää fiksua.

1Äänestä
  • Ehkä Jussi vaikuttaa älykkäältä väittelijältä, jos vertailuna on Esson baarin kulmapöytä. Valitettavasti Jussilla on kovin heikot eväät. Jos häneltä yritetään jotakin kysyä, kieltäytyy hän yleensä vastaamatta ja saa kovin lapsellisen kohtauksen.

    Toisaalta, kun Jussin mielipiteet eivät oikein faktoille perustu, on ymmärrettävää, ettei hän halua faktoista puhuttavan. Ja toisaalta, koska Jussin mielipiteet ovat äärimmäisen suomivastaisia, on myös ymmärrettävää, ettei hän halua niistäkään keskusteltavan. Jussille tärkein (ja ainut) tapa keskustella on etsiä syyllisiä mihin tahansa tilanteeseen. Joko maahanmuttajista tai siitä myyttisestä vihervasemmistosta.

    Surullinen tapaus, jonka retoriikka ei uppoa kuin pieneen osaan kansasta.

    1Äänestä

  • TheRat kirjoitti:

    Ehkä Jussi vaikuttaa älykkäältä väittelijältä, jos vertailuna on Esson baarin kulmapöytä. Valitettavasti Jussilla on kovin heikot eväät. Jos häneltä yritetään jotakin kysyä, kieltäytyy hän yleensä vastaamatta ja saa kovin lapsellisen kohtauksen.

    Toisaalta, kun Jussin mielipiteet eivät oikein faktoille perustu, on ymmärrettävää, ettei hän halua faktoista puhuttavan. Ja toisaalta, koska Jussin mielipiteet ovat äärimmäisen suomivastaisia, on myös ymmärrettävää, ettei hän halua niistäkään keskusteltavan. Jussille tärkein (ja ainut) tapa keskustella on etsiä syyllisiä mihin tahansa tilanteeseen. Joko maahanmuttajista tai siitä myyttisestä vihervasemmistosta.

    Surullinen tapaus, jonka retoriikka ei uppoa kuin pieneen osaan kansasta.

    Hmmmm. kovin on kommenttisi sisällöltää katkerän hölmöläisen laatimaa. Halla-ahosta ei hölmöä sillä tule, että sinä teet itsestäsi pellen palstalla, ja ihan vain ylimielisyyttäsi ja tyhmyyttäsi.

    Verrattuna muihin suomen politikkoihin, aika faktapohjaista ja asiallista on Halla-ahon kommentoinnit. Ne vaan ovat narsisteille hiukan liikaa, kun eivät ymmärrä niitä, kuten eivät juuri muutakaan, kuin tuollaisia älyttömiä itsekirjoittamiaan, omasta mielestään "viisauksia".

    🙄😏😅😂🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Heh heh....

    Sinua taitaa vaan wituttaa se, kun valtaosa kansalaisista ei pidä Jussia fiksuna ja viisaana? Yli 4/5 Suomen kansastako sitten narsisteja ja hölmöläisiä?

    Keskitysleirin vartijalla on keskitysleirin vartijan kannatus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hmmmm. kovin on kommenttisi sisällöltää katkerän hölmöläisen laatimaa. Halla-ahosta ei hölmöä sillä tule, että sinä teet itsestäsi pellen palstalla, ja ihan vain ylimielisyyttäsi ja tyhmyyttäsi.

    Verrattuna muihin suomen politikkoihin, aika faktapohjaista ja asiallista on Halla-ahon kommentoinnit. Ne vaan ovat narsisteille hiukan liikaa, kun eivät ymmärrä niitä, kuten eivät juuri muutakaan, kuin tuollaisia älyttömiä itsekirjoittamiaan, omasta mielestään "viisauksia".

    🙄😏😅😂🤣

    Jos Jussin kommentit pohjautuisivat faktoihin, luulisi että hän olisi valmis vastaamaan syventäviin kysymyksiin esimerkiksi vaalitenteissä. Mutta ei. "Minä vastasin jo tähän kysymykseen" (ei vastannut) tai joku muu itkupotkuraivari.

    Rauhallinen Jussi on. Se on myönnettävä. Se ei tosin tarkoita, että hän olisi oikeassa ja muut väärässä.

    Äänestä

Sanoilla, olivatpa ne kuinka viisaita tahansa, ei rakenneta mitään. Tarvitaan käytännön tekoja.

Sanot, että poliitikot pääministeriä myöten vastustavat Halla-ahoa, mutta kerropa mitä Halla-aho ja persut yleensäkin tekevät, jos eivät vastusta.

Äänestä

Ensi sunnuntaina Rovaniemellä

Äänestä

Juu hahaha, halla-ahon scriptan kun lukee, niin huomaa että "älykkyys"suorastaan pulppua ja pursuu hänestä, huhhuh!

Äänestä
  • Perussuomalainen mätä sieltä pulppusi ja homeiset ajatukset 100 vuoden takaa.

    Äänestä

Höpö höpö. Ei Halla-aho suorastaan tyhmä ole, mutta ei todella mainittavan älykäskään. Sokeita pisteitä löytyy kosolti.

Äänestä
  • Järkevämpi kuitenkin kuin koko demukki-kaarti yhteensä .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Järkevämpi kuitenkin kuin koko demukki-kaarti yhteensä .

    Populismilla joutuu aina kuseen kun faktat puuttuvat täysin.

    Äänestä

Kun aletaan keskustella faktapohjaisesti, Halla-aholla ei ole mitään sanottavaa. Häneen pätee hyvin sananparsi: hiljainen hölmö vaikenevaa viisasta muistuttaa.

Äänestä

Miksi Halla-aho pettänyt äänestäjänsä ja äänestänyt Brysselissä jopa Kokoomuslaisemmin kuin jotkut Kokoomuksen omat mepit?

Äänestä

Jos Jussi Halla-aho on parasta mitä perussuomalaisilla on, niin sitä ei voi muuksi muuttaa. Tietysti tuollaisen puolueen on vaikea saada johtoonsa älykästä ihmistä, kun puolueväki on sitä mitä on.

Äänestä
  • Ihanko omasta mielestäsi, suorastaan sinun älysi säkennöi näidet toistojesi kanssa ?

    Äänestä

Halla-aho pyrkii esiintymään älykkönä. Eri asia on, onko hän todella sitä. Ainakin tietopohja mm. talousasioista on osoittautunut ohueksi.
Tosin perussuomalaisten joukossa hän varmaan on älykkö. Laurat, niikot, taviot ja teukat kun asettaa vertailupohjaksi, kuka tahansa on järjen jättiläinen ja ajatusten Aurajoki.

Äänestä
  • Eivät nämä typerät hyökkäyksesikään tee sinusta älykköä, painitte aikalailla eri sarjoissa. Sie vikiset ja Halla-aho vie.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät nämä typerät hyökkäyksesikään tee sinusta älykköä, painitte aikalailla eri sarjoissa. Sie vikiset ja Halla-aho vie.

    Persujen on huono arvioida kenenkään älykkyyttä. Sen jo huomaa viestien sisällöstä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eivät nämä typerät hyökkäyksesikään tee sinusta älykköä, painitte aikalailla eri sarjoissa. Sie vikiset ja Halla-aho vie.

    menikö kommentti TUN-TEI-SIIN?

    Äänestä

Onko muuten Halla-aho vapaamuurari? Se osaltaan selittäisi ne Halla-ahon Kokoomuslaiset äänestykset Brysselissä.

Äänestä
  • Oletko muuten hullu? Se selittäisi käytöksesi palstalla.

    1Äänestä

  • Jussin mielipiteet ovat laitaoikeistolaisia ja hänestä on tulossa EU:sta hyötyvä herra.
    Persukansaa voi lohduttaa se tieto, että Jussi on yhä kunnon rasisti, joka haluaa rakentaa valkoisen Euroopan.

    Äänestä

Vain älyköt lataavat asevideoita Internetiin!

Äänestä

Läsnäolo ja inhimillisyys ovat myös älykkyyttä.

Äänestä
  • Älykäs voi olla, mutta viisaus puuttuu. Nieleskelemättä.

    Äänestä

sarasvuo sen sanoi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ärsyttävin kirjoitti:

piirre on älykkyys. Se ärsyttää poliitikkoja ja myöskin yksinkertaista kansaa. Hän on taitava kirjoittaja ja pysyessään jatkuvasti totuudessa , on poliitikoille, pääministeriä myöten, jäänyt ainoaksi vaihtoehtoiseksi tavaksi vastustaa häntä, herjata häntä rasistiksi. Voi, voi, näitä poliitikko raukkoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu