Pyhäjärven ABC

Nälkäinen tankkaaja

Näyttää supistavan toimintaansa.Ei ole enää aamupalaa.Milloinhan lopettaa yö-aukiolon?
Olenkin seurannut touhua kun pyörittävät nuorilla ja puuttuu se vanhempi ammatti-ihminen joka yleensä on joka vuorossa tukena ja neuvojana muissa ketjun huoltamoissa.Nuoret kyllä yrittää, mutta kun ei ole sitä iän tuomaa kokemusta.Outoa on touhu yritykseksi sillä täältä kyllä löytys työtöntä alan ammattilaistakin.Ois mukava jos tilanne korjattas sillä ko,liike on tarpeellinen.

98

10255

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikeassa

      Minäkin olen tarkoituksella seurannut,että kun vuoroissa ei näytä olevan kuin nuoria. Itsekin hain ko paikkaan töihin,mutta lievänä 45, en edes päässyt haastatteluun. Olin ennen hakuani yhteydessä valitsijoihin ja kaikki ylistivät kuinka sinulla on suuret mahdollisuudet päästä juuri vankan kokemuksen johdosta, mutta kuten jo ennalta arvasin, se ikä, se ikä. Olen kylläkin jo työllistynyt muualle ja saanut kiitosta osaamisestani, joten en valita, palkkakin on useampia euroja suurempi tunnille, mitä se ABC:llä olisi ollut. Toivottavasti nuoret eivät polta itseään loppuun raskaassa työssä.

      • se tuo

        itsensä polttaminen joku muoti sana,ei siinä pala jos työstä tykkää,päinmvastoin sehän antaa voimia kun saa puurtaa ja siitä saa vielä rahaa.

      • toimintaa

        sitten uusi työntekijähaku päällä; eikös vuosi sitten saatu tarpeeksi laatuporukkaa taloon? ihmetellyt minäkin kun nuorta porukkaa enimmäkseen töissä, eiks kokemusta arvosteta/tarvita lainkaan. Ei ihme jos homma ei kunnolla toimi kun kokemattomat keskenään yrittävät pitää putiikkia toiminnassa. Viime vuotinen rekrytointihomma oli aivan surkea, todella syvältä. Luulen että tosiammattilaiset ei tänkaltaisissa paikoissa kauaa pysy, lähtevät parempi palkkaisiin firmoihin jos edes hakevat tänne.
        Olin itse aiemmin firmassa jossa hamppariannos tehtiin 2-3 minsassa; viivyttelyyn ei varaa, sillä asiakas siirtyis pian kilpailijalle. Sitä muistellut kun hamp.annoksia joskus odotellut..kauankin..Ett pitäisköhän käydä neuvomassa kyökin puolella.
        Tää firma tuntuu arvostavan vain nuoria ja nättejä, katsotaan miten pitkään sillä tyylillä kannattaa toimia.

      • Abc-Pyhäjärveltä
        toimintaa kirjoitti:

        Jopas jotakin, ainahan pitää mielipide sanoa mutta tämä on kyllä aika lapsellista! Laatuporukkaa on abc:llä töissä, eivätkä kaikki ole kuitenkaan niin nuoriakaan enää.Osaavat asiansa hyvin ja ovat ammattitaitoista asiakaspalvelun omaavia henkilöitä. Aivan turhaa tuommonen nettipalstalla paukuttelu, jos on palautteen antamista niin antakaa se suoraan vuorossa olevista työntekijöistä päällikölle omalla nimellänne, silloin asiat menevät eteenpäin jos on tarvetta parantamiseen yrityksessä. Totta kyllä on että osa työntekijöistä voisi parantaa palveluaan, mutta vain murto-osa näistä abc:n väestä. Ja miettikää vielä niitäkin nuoria jotka ovat päässeet ensimmäisiin töihinsä, he kasvavat ajanmyötä ammattiinsa, ei kukaan ole seppä syntyessään, ette tekään jotka täällä kovasti nuoria kritisoitte. Onko tästä abc:n mollauksesta kajastumassa jonkun kateellisen panettelu? Itse olen käynyt ja tulen käymään jatkossakin abc:llä, tuo yritys on parantanut Pyhäjärvi-imagoa paljon.

      • imagoa se on
        Abc-Pyhäjärveltä kirjoitti:

        muka kohentanna,voi käsi päivä mikä uuno olet!

      • veli sentään
        imagoa se on kirjoitti:

        muka kohentanna,voi käsi päivä mikä uuno olet!

        Voi käsi päivä mikä uuno olet itse! Mieti uuno työllisyyttä, paikkakunnan mainetta! Työllisyys on parantunut, ihmisiä tulee ja menee edstakasin nelostietä, jos et vielä sattunut tietämään niin yllättävän moni pysähtyy Abc:lle, yllättävän moni. Taidat olla semmonen nurkkakuntien kingi että et tiedä mikä on positiivista ja mikä taas ei.

      • ajaa kuule
        veli sentään kirjoitti:

        Voi käsi päivä mikä uuno olet itse! Mieti uuno työllisyyttä, paikkakunnan mainetta! Työllisyys on parantunut, ihmisiä tulee ja menee edstakasin nelostietä, jos et vielä sattunut tietämään niin yllättävän moni pysähtyy Abc:lle, yllättävän moni. Taidat olla semmonen nurkkakuntien kingi että et tiedä mikä on positiivista ja mikä taas ei.

        uuno ohi.Tällä paikkakunnalla ei ole mainetta,tämähän tunnetaan vaan työttömistä ja näistä iloisista kavereista.
        Katoppa uuno jo peiliin,jos kerkeet töiltäs!

      • en kehtaa ajatuksia enää va...
        ajaa kuule kirjoitti:

        uuno ohi.Tällä paikkakunnalla ei ole mainetta,tämähän tunnetaan vaan työttömistä ja näistä iloisista kavereista.
        Katoppa uuno jo peiliin,jos kerkeet töiltäs!

        Sitä samaa sullekkin, taidatkin kuulua sitten noihin mainitsemiisi kasteihin koska sulla ei ole muuta tekemistä kuin mollata Pyhäjärveä. Ja jos et muista enää, niin työllisyydestä ja positiivisuudesta otetaan ilo irti, ei mollaamisesta. Ja jos et ole tyytyväinen, niin muuta vaikka kiuruvedelle.

      • kiuruvesi on
        en kehtaa ajatuksia enää va... kirjoitti:

        Sitä samaa sullekkin, taidatkin kuulua sitten noihin mainitsemiisi kasteihin koska sulla ei ole muuta tekemistä kuin mollata Pyhäjärveä. Ja jos et muista enää, niin työllisyydestä ja positiivisuudesta otetaan ilo irti, ei mollaamisesta. Ja jos et ole tyytyväinen, niin muuta vaikka kiuruvedelle.

        käyn siellä töissä,ja joka suhteessa saisi kyllä pyhäkkäät ottaa mallia.

      • Anonyymi
        se tuo kirjoitti:

        itsensä polttaminen joku muoti sana,ei siinä pala jos työstä tykkää,päinmvastoin sehän antaa voimia kun saa puurtaa ja siitä saa vielä rahaa.

        Tulitikkuin kans oltava varovainen.

    • Mataranmies

      Mitäs nuista. Kärsämäen nesteelle passaa ajella.
      On nuorta ja on vanhaa jos se siitä on kiinni.
      Täällähän te kävitte kirkossakin sillon entiseen
      aikaan.

      • Huristelija

        Kärsämäen Nesteelle on ollut hakusessa aika useasti "lisää" työntekijöitä.

    • Ei bonuskorttia

      Työntekijöitä lie tarpeeksi vuorossa,mutta..?
      Ihmettelen,kun pariin hampurilaisaterian tekoon meni puolisen tuntia,miten nopeasti linja-auto lastit palvellaan?
      Niinpä ajetellaanko vain rahaa,työntekijöitä palkatessa..

    • paikkaa enää

      olla.Jo alusta alkaen homma ei ole toiminut,eikä pelaa vieläkään.Aika hupaisaa ne yövuorot siellä,muutama rekkamies pysähtyy säälistä,ja muutama kylähullu käy kahvilla.Mutta onhan se isoketju jospa niillä on varaa pitää homma tommoisena.

      • Mataranmies

        Työpaikkoja on aina auki, kun hyvään palveluun
        kuuluu olla monen sorttista, nuorta ja vanhaa,
        pientä ja suurta. Yökahviloita meillä aina on
        ollut jo 60 luvulta lähtien. Eihän täällä muuten
        osattaiskaan. Kun on palvelualalle ryhtyny niin
        siinä kaikkensa pitää koettaa. Aikoja parempia
        tässä odotellaan jahka tästä tulee se kuuden
        pitäjän hallinnollinen keskus niin kyllä se siitä.
        Tuo nelostie on kova sana ja sitten kun
        vielä tulee se valtatie Virrat-Kärsämäki valmiiksi
        niin väestöliikettä meille päin pitää
        toppuutella.

      • Ruoka..
        Mataranmies kirjoitti:

        Ruoka on hyvää ja sitä saa riittävästi,muuta en tiedä.

      • mekin syöty
        Ruoka.. kirjoitti:

        Ruoka on hyvää ja sitä saa riittävästi,muuta en tiedä.

        ja hyvin pelannu ja porukkata ollu mukavasti!!!Varmaan vaskikelon yrittäjä alottanu abc:n mollaamisen??kuulin yks pvä että oli kierrelly abcn pihalla ikkunoiden eessa naama nyrpeenä ku oli talo täynnä sakkia???2 linja-autoo ja parkkipaikka täynnä henkilöautoja!!!!Ja kohta alkaa talvi-ja hiihtolomalaiset liikkua niin kyllä ABC:lla porukkaa riittää!!!!!

      • pihamaa ei ole
        mekin syöty kirjoitti:

        ollu täynnä vielä kertaakaan.Normaali lomalainen painaa hanaa risteysalueela,ja suuntaa pohjoiseen
        missä on parempia ruokapaikkoja.

      • eikö hpj:n
        pihamaa ei ole kirjoitti:

        ollu täynnä vielä kertaakaan.Normaali lomalainen painaa hanaa risteysalueela,ja suuntaa pohjoiseen
        missä on parempia ruokapaikkoja.

        teboililla väkeä pisaa?vai mikä siinä ympyrän kupeessa on..samapa tuo.

      • asun pyhäsalmella
        eikö hpj:n kirjoitti:

        teboililla väkeä pisaa?vai mikä siinä ympyrän kupeessa on..samapa tuo.

        ei sitä väkeä ole täälläkään.

      • Maailmassa on monta ihmeell...
        mekin syöty kirjoitti:

        ja hyvin pelannu ja porukkata ollu mukavasti!!!Varmaan vaskikelon yrittäjä alottanu abc:n mollaamisen??kuulin yks pvä että oli kierrelly abcn pihalla ikkunoiden eessa naama nyrpeenä ku oli talo täynnä sakkia???2 linja-autoo ja parkkipaikka täynnä henkilöautoja!!!!Ja kohta alkaa talvi-ja hiihtolomalaiset liikkua niin kyllä ABC:lla porukkaa riittää!!!!!

        Vieraani haluavat useasti Vaskikellolle,eikä ABC:lle koska niitä on jokapaikkakunnallla,mutta Vaskikelloja ei oo muualla.
        Vaskikellolla ruoka tarjollaan nopeasti pöytään,eikä ole mikään mättömixateria.
        Ruokailun jälkeen Vaskikellolla likaiset astiat saa jättää pöytään,eikä asiakkaan tarvitse kiikuttaa ja survoa niitä täysiin keräilykärryihin.

      • se siellä
        Maailmassa on monta ihmeell... kirjoitti:

        lipittää???

      • kuin

        läpinäkyvätä itsekehua????Luulitko huijjaavasi ihmisiä???Ei ne tule extra hintoja maksamaan,ku naapurista saa paljon huokeemmin syötävää???

      • näreet
        kuin kirjoitti:

        Ei hinta ole aina tärkein vaan myös laatu,maku jne ja palvelukokonaisuus.

      • heiheiheikki
        kuin kirjoitti:

        läpinäkyvätä itsekehua????Luulitko huijjaavasi ihmisiä???Ei ne tule extra hintoja maksamaan,ku naapurista saa paljon huokeemmin syötävää???

        mieluiten käyn teboililla syömässä!

    • Halpaa..

      Kävin tankilla,näky olevan 10 halvimman joukossa Suomessa.

      • polttoainenetistä

        Mahtoiko ABC:llä hinta oikeasti olla kymmenen halvimman joukossa. Toisella puolen tietä oli taulussa ainakin halvempi hinta ja Rantarastilla perinteisesti vielä halvempaa. Tarkistappa kuitista onko 1,119 vai 1,199.

      • Oli..
        polttoainenetistä kirjoitti:

        Mahtoiko ABC:llä hinta oikeasti olla kymmenen halvimman joukossa. Toisella puolen tietä oli taulussa ainakin halvempi hinta ja Rantarastilla perinteisesti vielä halvempaa. Tarkistappa kuitista onko 1,119 vai 1,199.

        oli netissäkin,ja siitä miinus 4,5% bonusta,sattuu nuo ostot olevan sen verran isot.

      • oikeasti
        Oli.. kirjoitti:

        oli netissäkin,ja siitä miinus 4,5% bonusta,sattuu nuo ostot olevan sen verran isot.

        Ilman plussia tai bonuksia onko ysivitosen hinta abc:llä oikeasti 1,119? Tolpassa oli ainakin sunnuntaina 1,199. Hinnan lasku 8 senttiä?

      • ollut peeässän
        Oli.. kirjoitti:

        oli netissäkin,ja siitä miinus 4,5% bonusta,sattuu nuo ostot olevan sen verran isot.

        pelle,tarkista hinta uudelleen!

      • pelleps
        ollut peeässän kirjoitti:

        pelle,tarkista hinta uudelleen!

        ysiviis abc 1,199. Tämä hinta tolpassa tänään kymmentä vaille kahdeksan illalla

        toiseksi kalleinta Pyhäjärven neljästä asemasta

        tuskin Suomen kymmenen halvimman joukossa

      • Pöllö..
        pelleps kirjoitti:

        ysiviis abc 1,199. Tämä hinta tolpassa tänään kymmentä vaille kahdeksan illalla

        toiseksi kalleinta Pyhäjärven neljästä asemasta

        tuskin Suomen kymmenen halvimman joukossa

        Polttoaine.net

      • sinne on
        Pöllö.. kirjoitti:

        Polttoaine.net

        ohi kulkijat ja tankkaajat ilmoittaneet hinnat ei myymäläketjut! Tuommoinen inhimillinen kirjausvirhe on ymmärrettävää. 1,199 on oikea hinta, juuri tankkasin, vaikka paljon halvempaakin olisi täältä löytynyt. Sattui vain matkan varrelle tuo..

      • pöllömpi
        Pöllö.. kirjoitti:

        Polttoaine.net

        jos se polttoaine.net myy bensaa halvalla ostetaan sieltä.
        Mutta kai abc:n tolpassa on se hinta millä ne bensaansa myyvät.

        yritän saada jonkun tajuamaan, että hinta ei ole kymmenen halvimman joukossa vaikka se jossain .netissä niin väitetään.

        luulehan joku, että ruokakin on halpaa kun siitä uskotellaan saatavan paljon bonuksia ja plussia.

    • bonus pete

      Kyllähän sillä ABC:n ruoalla paska jatkuu, mutta ei se mikään makuelämys ole. Muualla käyn syömässä jos haluan nautiskella...

      • Täällä..

        Missä täällä voi syödä noin edullisesti,eihän täällä ole ruokapaikkaa.
        Grillillekkö vai?on vähän liian raskasta mössöö minulle.

      • Ovat käyneet
        Täällä.. kirjoitti:

        Missä täällä voi syödä noin edullisesti,eihän täällä ole ruokapaikkaa.
        Grillillekkö vai?on vähän liian raskasta mössöö minulle.

        Hyvä niin paikka kiinnostaa näköjään edelleen,näkeehän siellä ihmisiä laidasta laitaan.

      • bonus pete
        Täällä.. kirjoitti:

        Missä täällä voi syödä noin edullisesti,eihän täällä ole ruokapaikkaa.
        Grillillekkö vai?on vähän liian raskasta mössöö minulle.

        ei minusta. Se valitettavasti maistuu tämän ketjun pöperöissä. Mielellään maksan vähän enempi laadukkaammasta ruoasta. Lähi paikkakunnilta löytyy hyviä ruokapaikkoja, mutta kohtuullisia löytyy täältäkin...

      • ei häävejä
        bonus pete kirjoitti:

        ei minusta. Se valitettavasti maistuu tämän ketjun pöperöissä. Mielellään maksan vähän enempi laadukkaammasta ruoasta. Lähi paikkakunnilta löytyy hyviä ruokapaikkoja, mutta kohtuullisia löytyy täältäkin...

        muutaman kerran tullu käytyä tuola apsin paarissa syömässä bonuspannua ja lehtipihviä niin on todettava että molemmilla kerroilla on eväät tuottaneet pettymyksen.. leikkeleet jääneet raaoiksi ja lohkoperunat löysiksi... Salaatit ovat olleet aina hyviä, mutta pienillä korjauksilla itse pääruokakin saisi roimasti lisää maittavuutta.. Yleisesti ABC-ketju ei tarjoa mitään kulinarisia elämyksiä, mutta yleensä tietää mitä on odotettavissa kun sinne sisälle kävelee...

    • nyt Kärsämäen

      nesteelle aamupalalle... kun on matkan varrella.

      • ohikulkia

        kyllä aamupalan saa pyhäjärven abc.tä kun vaan tilaa sellaisen.. teillä tuntuu olevan aivan väärää tietoa. ja ystävällisen palvelun kaupanpäälle.

      • Mataranmies
        ohikulkia kirjoitti:

        kyllä aamupalan saa pyhäjärven abc.tä kun vaan tilaa sellaisen.. teillä tuntuu olevan aivan väärää tietoa. ja ystävällisen palvelun kaupanpäälle.

        Sehän on se Kärsämäen neste siinä niinku tarjottimella. Ei tarttee rattia käännellä rystyset valakosena.
        Sitten se Alko, sekin makiapaikka siinä on. Minä käyvessä aina ruiskautan aseöljyä niihin ovensaranoihin kun
        pakkaavat suuresta kulutuksesta kitisemmään.
        Missähän se huoltomies kuhnastellee?.

    • Rekka reiska

      Lapset täällä ruokaa tekee.
      Minulla on 10-v kokemus kyseisen ketjun asemista ja tämä on kyllä palvelultaan huonoin ja ammattitaidottomin.
      Kyllä ketjun tarkastajan olisi syytä käydä tuntemattomana usein paikalla, niin totuus näkyisi ja asia korjaantuisi.Muilla ketjun 24-asemilla homma toimii ja kysymyksiin osataan vastata.Onhan tuo jo tosi pölijää kun kaupanteko jää tekemättä kun myyjätyttönen ei edes paperirullaa osaa vaihtaa kassakoneeseen.Samoin kun olen ollut syömässä niin,neljän hengen seurueelle tuodaan ruoka eriaikaan.Ensimmäiset kaksi tuli puolentunnin odotuksella ja viimeiset 50min kuluttua tilaamisesta.Eli olipa kiva viettää asiakkaideni kanssa yhteistä ruokailua,voi vittu.Kaikki on vaan kiinni täydellisestä ammattitaidottomuudesta,ei ravintolassa riitä se "taito" mikä on kotona ruoa`n laitossa opittu.NYT HETI VANHEMPAA AMMATTITAITOISTA PORUKKAA TÖIHIN,TUO ON NYT TOSI LAPSELLISTA JA ASIAKKAAN ALIARVIOINTIA!!!!

      • Mataranmies

        Hyvästihän tuo passaa näin Kärsämäkisten vinkkelistä. Jatkakaa vain entiseen malliin.
        "Hyvä hyvä!, sanoivat lapset ja taputtivat karvaisia käsiään".

      • palvelua
        Mataranmies kirjoitti:

        Hyvästihän tuo passaa näin Kärsämäkisten vinkkelistä. Jatkakaa vain entiseen malliin.
        "Hyvä hyvä!, sanoivat lapset ja taputtivat karvaisia käsiään".

        Sanon vain OMAN mielipiteeni,että huonoa palvelua en ole Pyhäjärven ABC:ltä saanut,päinvastoin.

      • sinulle juu
        palvelua kirjoitti:

        Sanon vain OMAN mielipiteeni,että huonoa palvelua en ole Pyhäjärven ABC:ltä saanut,päinvastoin.

        Minä vaan vertaan palvelua saman ketjun muihin 24h pisteisiin ja myös muihinkin vastaaviin.Ei kaikilla ole varaa tai mahdollisuutta odottaa töppäilyjen takia jatkuvasti.Pyhäjärvellä on todella ammattitaidotonta.Samaan aikaan on paikkakunnalla työttöminä alan-ammattilaisia,joten tuntuu tosi oudolta.Käyppäs vaikka Marjahaassa, niin tajuat mitä tarkoitan.

      • saa oottaa
        sinulle juu kirjoitti:

        Meinaatkos että Marjahaassa ei tarte ootella? Oma kokemus kertoo marraskuulta kun kävin noin klo 23 tilaamassa ranskalaiset, kesti yli puoli tuntia että sain vaikkei asiakkaita ollut yhtään. Että sillais sielläpäin.

      • taitaa tuohon
        saa oottaa kirjoitti:

        Meinaatkos että Marjahaassa ei tarte ootella? Oma kokemus kertoo marraskuulta kun kävin noin klo 23 tilaamassa ranskalaiset, kesti yli puoli tuntia että sain vaikkei asiakkaita ollut yhtään. Että sillais sielläpäin.

        puolituntiin siältyä pönttölaakson lisä,eikö niin1

      • Metallimies 52

        Ei todellakaan riitä taito ja miten voisikaan? Olen samaa mieltä,joka vuoroon ammatti-ihmisiä mukaan.
        Ymmärrän kyllä että äidit puolustaa täällä tyttäriään ja poikaset tyttökavereitaan,mutta kun totuus on toista.Kun taito ei riitä niin sitten ei riitä ja enemmän asiakaspalveluhenkisyyttä.
        Esim meidän työpaikalla ei tuollaista tilannetta kestettäisi tai oikeastaan meillä ei kyllä ummikkoja palkatakkaan kuin kesätöihin opettelemaan työntekoa.Nyt asianomaiset johtajat järkikäteen.

      • kommentista
        Metallimies 52 kirjoitti:

        Ei pitäis nokkiisa ottaa kenenkään,vaan oppia siitä mitä mieltä asiakkaat ovat koska ne näille palkan maksaa kun abc:n kassaan eurot kilahtaa.Me olemme: siis asiakkaat niitä palkan maksajia.Jos menen kassalle ja valitan puutteista esim.hinnat ei samat kassakoneessa mitkä hyllyn reunassa ja vessojen epäsiisteys,,,ym hymyt hyytyy vaikka syy olis edellisen vuoron tekosii...siis ottakaa kommenteista opiksenne myös "pomot"....

      • kääkk..

        Nyt siellä puhuu amislippis päässä oleva leveäperäinen ns. rekkamies. helekkarin maantie koheltaja.
        Keskittyisit ajamiseen äläkä muiden manaamiseen.

    • Mataranmies

      Mihinkäs se pahviin kirjotettu plakaatti on joutunu
      joka oli siinä risteyksessä aikoinaan.
      "Saksalaiset, jos liikutta täällä päin, niin
      ajakaa vain ohitse". Sehän kuuluisi kaivaa
      esille ja pyyhkiä siitä pois tuon saksalaiset
      sanan. Ettei tulisi sitä rasismia.

      • Olla....

        Ja,oisko siellä ollut rekalla ajo kielletty merkki.

      • ne keräämässä

        rahoja jo linja-auton ovella kun ajo vcaskikellon pihaan,rahastivat pelkästä pysähtymisestä???Ei perkele tartte ihmetellä miks ajavat saksalaiset risteyksen ohi???Vaskikellon porukka sen omalla toiminallaan tehneet!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • perhanan vötkylöillä
        ne keräämässä kirjoitti:

        rahoja jo linja-auton ovella kun ajo vcaskikellon pihaan,rahastivat pelkästä pysähtymisestä???Ei perkele tartte ihmetellä miks ajavat saksalaiset risteyksen ohi???Vaskikellon porukka sen omalla toiminallaan tehneet!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        ole parempaa tekemistä,kun mollata yrittäjiä perhana.Kyllä pätee vanha sanonta teihin pyhäkkäisiin hyvin te että paskanna siihen mihin pyllistättä!

      • porukalla täällä
        perhanan vötkylöillä kirjoitti:

        ole parempaa tekemistä,kun mollata yrittäjiä perhana.Kyllä pätee vanha sanonta teihin pyhäkkäisiin hyvin te että paskanna siihen mihin pyllistättä!

        ku yrittäjät itse käyttäytyvät moukkamaisesti!!! Siks täällä juttua kun tuhoavat muutamat koko kunnan???Menisivät muualle kelloinensa valituksia tekemään,,

      • persaakinen vötkylä
        porukalla täällä kirjoitti:

        ku yrittäjät itse käyttäytyvät moukkamaisesti!!! Siks täällä juttua kun tuhoavat muutamat koko kunnan???Menisivät muualle kelloinensa valituksia tekemään,,

        muualle vastukseksi.

      • Jarruttamalla
        persaakinen vötkylä kirjoitti:

        muualle vastukseksi.

        Varmaan tilanne parane,eikä "maine" nouse.Pitäisi päin vastoin kannustaa ja olla yhteistyökykyinen,on tuo maine jo kiirinyt rajojen ulkopuolellekkin,toivotaan tilanteen paranevan jatkossa.
        Vain yhteistyö on voimaa,ylipaino on ylivoimaa.Höh...

      • päivät
        persaakinen vötkylä kirjoitti:

        muualle vastukseksi.

        kahvia juuen,,ei mittää kiirettä???Eläkettä nauttien!!!!!

      • kohta hanaa!!!
        perhanan vötkylöillä kirjoitti:

        ole parempaa tekemistä,kun mollata yrittäjiä perhana.Kyllä pätee vanha sanonta teihin pyhäkkäisiin hyvin te että paskanna siihen mihin pyllistättä!

        Kyllä tämä on mennyt niin vittumaiseksi paikkakunnaksi, että lähettävä on... ei muuta kuin haukutaan kaikkea ja tämä on oikea valittajien palsta! Omassa elämässä ei taida tapahtua mitään mukavaa kun täällä pitää kaikkea mollata. Hyvä kun jotkut jaksaa yrittää, hatun nosto kaikkielle siitä ja jokainenhan joskus tekee virheitä!

      • Tapahtuu virheitä
        kohta hanaa!!! kirjoitti:

        Kyllä tämä on mennyt niin vittumaiseksi paikkakunnaksi, että lähettävä on... ei muuta kuin haukutaan kaikkea ja tämä on oikea valittajien palsta! Omassa elämässä ei taida tapahtua mitään mukavaa kun täällä pitää kaikkea mollata. Hyvä kun jotkut jaksaa yrittää, hatun nosto kaikkielle siitä ja jokainenhan joskus tekee virheitä!

        Yksille ja samoille.

      • hölömöukko
        päivät kirjoitti:

        kahvia juuen,,ei mittää kiirettä???Eläkettä nauttien!!!!!

        Olet työ-rupeamasi tehnyt meidän kaikkien hyväksi.Juo rauhassa kahvis,ja nisua myös

      • siinä semmoinen
        Tapahtuu virheitä kirjoitti:

        Yksille ja samoille.

        kun on tottunut isolla suvulla päättämään kylän asioista ja sitten kylä välillä pistää hanttiin eikä kuuntele pelkästään näitä muutamia ihmisiä.

      • Lukenut
        siinä semmoinen kirjoitti:

        enemmän kun Pyhäjärven sanomain tilaajia.

      • lehteä lukenut
        Lukenut kirjoitti:

        enemmän kun Pyhäjärven sanomain tilaajia.

        p yhäjärven sanomissa voit lukea muuta kun sensuroitua tekstiä jos niitä edes julkaistaan...sen sivuiltahan moni sais tietää tosiasiat...ehkäpä toimitus ottaa opikseen tästäkin :-)

      • heti alkaa
        siinä semmoinen kirjoitti:

        kun on tottunut isolla suvulla päättämään kylän asioista ja sitten kylä välillä pistää hanttiin eikä kuuntele pelkästään näitä muutamia ihmisiä.

        hirvee polemiikki,ku heitä nyt sorretaan,olleet monopoli asemassa monella alalla,,nyt uusia tullu niin heti on vaikka mitä mättömix ja muuta muilla paskaa tarjolla???Siinäpähän katsovat alahuuli pitkällä ku linja-autot ja muut kurvaa ABC:lle.... hahhaahhhaaaaaa,,,,,,

      • kurvaa muita
        heti alkaa kirjoitti:

        kuin teitä vötkylöitä.

      • ajellaan
        kurvaa muita kirjoitti:

        kuin teitä vötkylöitä.

        ja monesti päivään istuksimmaan avariin ja mukaviin tiloihin!!!!Ei tartte siellä katsella 1970 luvun sisustuksia???

      • olla vötkylä
        kurvaa muita kirjoitti:

        kuin teitä vötkylöitä.

        oon ihan otettu siitä..nastaa olla VÖTKIS...

      • tiivin
        olla vötkylä kirjoitti:

        oon ihan otettu siitä..nastaa olla VÖTKIS...

        ex "työmiehiä" :D

      • vaikka ei pärjäis kumpikaan
        heti alkaa kirjoitti:

        hirvee polemiikki,ku heitä nyt sorretaan,olleet monopoli asemassa monella alalla,,nyt uusia tullu niin heti on vaikka mitä mättömix ja muuta muilla paskaa tarjolla???Siinäpähän katsovat alahuuli pitkällä ku linja-autot ja muut kurvaa ABC:lle.... hahhaahhhaaaaaa,,,,,,

        mutta paskaa, mikä paskaa. Ei tee mieli syödä sitä siansolokkua siitä solokkuastiasta!

      • mieluimmin jotain muuta
        ajellaan kirjoitti:

        ja monesti päivään istuksimmaan avariin ja mukaviin tiloihin!!!!Ei tartte siellä katsella 1970 luvun sisustuksia???

        kuin tuota ABC:n mauttomuutta. Kun olet nähnyt yhden, olet nähnyt kaikki!

      • ....
        vaikka ei pärjäis kumpikaan kirjoitti:

        mutta paskaa, mikä paskaa. Ei tee mieli syödä sitä siansolokkua siitä solokkuastiasta!

        ....

      • Pidetään
        .... kirjoitti:

        ....

        Kiinni tuosta,työllistäähän se naisia,ja hyvä niin,missä olisivat ilman tuota paikkaa?

      • huipi
        Pidetään kirjoitti:

        Kiinni tuosta,työllistäähän se naisia,ja hyvä niin,missä olisivat ilman tuota paikkaa?

        Tai sitten amiksessa oppimassa alalle.

    • @mail

      Pyhäjärven ABC on tunnettu paikka kun näin paljon on tälläkin palstalla lukijoita.

      • mATS

        EI ITSE RAKENNUS JA LIIKEIDEA HUONOJA OLE.

      • Tervetullut
        mATS kirjoitti:

        EI ITSE RAKENNUS JA LIIKEIDEA HUONOJA OLE.

        Ehdottomasti matkailijoille tervetullut paikka,siisti,palvelu pelaa,jopa kansainvälistä porukkaa olen nähnyt.

      • vötkylät ole
        Tervetullut kirjoitti:

        Ehdottomasti matkailijoille tervetullut paikka,siisti,palvelu pelaa,jopa kansainvälistä porukkaa olen nähnyt.

        kyllä kovin känsainvälisiä asiakkaita.

      • sinä
        vötkylät ole kirjoitti:

        kyllä kovin känsainvälisiä asiakkaita.

        piiparinen se vötkyttely.

      • Mielestäni
        sinä kirjoitti:

        piiparinen se vötkyttely.

        Oikein mukava,lapsirakas henkilökunta,miellyttävä ilmapiiri, ottavat huomioon asiakkaat.
        Menestyvä paikka,paikkakunnalle hyvää mainosta.

      • tota mieltä
        Mielestäni kirjoitti:

        Oikein mukava,lapsirakas henkilökunta,miellyttävä ilmapiiri, ottavat huomioon asiakkaat.
        Menestyvä paikka,paikkakunnalle hyvää mainosta.

        noista ei pidä mikään paikkaa,saitko peräti kuivan hampurilaisen tosta viestistä.t.teboil

      • Käyt.
        tota mieltä kirjoitti:

        noista ei pidä mikään paikkaa,saitko peräti kuivan hampurilaisen tosta viestistä.t.teboil

        Aivan oikein,pitäähän sitä paikkakunnan yritystä kannattaa,niin varmaan sinäkin teet,ja hyvä niin.
        Jos et aikanaan päässyt sinne töihin asenteesi oli vähän vääränlainen palveluammattiin.
        Noin sitä oman paikakunnan yritystä kannatetaan,kannustammalla ja käyttämällä yritysten palveluja.
        Kritiikkiä pitää olla,siitä ottavat kaikki opikseen.
        Koska työkseni liikun maailmalla,näen kaikenlaisia taukopaikkoja,ja tuo paikka on yksi Suomen parhaita.Kotipaikkani on Pyhäjärvi.

      • puhua tuommoista
        Käyt. kirjoitti:

        mikä ei voi pitää paikkaansa.

      • KATKERA(?)
        puhua tuommoista kirjoitti:

        mikä ei voi pitää paikkaansa.

        HAAPAJÄRVINEN?jos et,niin aivan sama.Suurin osa mollaajista on haapajärvisiä,luulisin.Minkä sille voi jos oma teboil on mitä on.vai oliko se ABC?

      • On vain
        KATKERA(?) kirjoitti:

        HAAPAJÄRVINEN?jos et,niin aivan sama.Suurin osa mollaajista on haapajärvisiä,luulisin.Minkä sille voi jos oma teboil on mitä on.vai oliko se ABC?

        Eri maailmasta mihin olemme tottuneet,nuhruisiin polttoöljylle tuoksuviin huoltamoihin.Asiakasta pitää arvostaa pitämällä paikka siistinä.Jne...

      • ...
        On vain kirjoitti:

        Eri maailmasta mihin olemme tottuneet,nuhruisiin polttoöljylle tuoksuviin huoltamoihin.Asiakasta pitää arvostaa pitämällä paikka siistinä.Jne...

        Pyhäjärven ABC on siisti paikka ja palvelu on ystävällistä, eikä ruuassakaan ole valittamista, en tiedä minkälaiseen juhlamenuun valittajat ovat sitten tottuneet, eli turha natina pois jos ei paikka miellytä voit ajaa ohi sinne Kärsämäelle tai ihan mihin haluat.

      • näköharhako

        hiljaiselta paikka näytti.

      • puhelet
        ... kirjoitti:

        hyvä paikka ja homma toimii,kannattaako noista pikku asioista aina itkeä.

      • Paikat..
        näköharhako kirjoitti:

        hiljaiselta paikka näytti.

        Muut paikat olivat kiinni,kävin vielä ruokakaupassa,ABC:llä oli auki.

      • hölömöukko
        Käyt. kirjoitti:

        Aivan oikein,pitäähän sitä paikkakunnan yritystä kannattaa,niin varmaan sinäkin teet,ja hyvä niin.
        Jos et aikanaan päässyt sinne töihin asenteesi oli vähän vääränlainen palveluammattiin.
        Noin sitä oman paikakunnan yritystä kannatetaan,kannustammalla ja käyttämällä yritysten palveluja.
        Kritiikkiä pitää olla,siitä ottavat kaikki opikseen.
        Koska työkseni liikun maailmalla,näen kaikenlaisia taukopaikkoja,ja tuo paikka on yksi Suomen parhaita.Kotipaikkani on Pyhäjärvi.

        Ei paikassa vikaa ole,varmaan parhaita 24 pisteitä.Mutta se ammattitaito? Totuus on jotta tarviisivat sinne harjoittelijoiden sekaan ammattilaisiakin.Kai olet huomannut miten homma muualla ketjun -24 pisteissä pelaa.Pyörittäsitkö itse vastaavaa paikka opettelijoilla? Luulen että palkkaisit joka vuoroon myös ammattilaisia.

      • Kankikasa
        ... kirjoitti:

        Pyhäjärven ABC on siisti paikka ja palvelu on ystävällistä, eikä ruuassakaan ole valittamista, en tiedä minkälaiseen juhlamenuun valittajat ovat sitten tottuneet, eli turha natina pois jos ei paikka miellytä voit ajaa ohi sinne Kärsämäelle tai ihan mihin haluat.

        Siellä kun puolustat niitä keskenään kikattavia purkanjauhajia jotka eivät tajua olevansa palvelualalla?

      • ankeeta
        Kankikasa kirjoitti:

        Siellä kun puolustat niitä keskenään kikattavia purkanjauhajia jotka eivät tajua olevansa palvelualalla?

        ku nuoret naiset ei enään kato sua "sillä silmällä" ja mitä minun lapsiin tulee,eivät ole vielä kouluiässä edes..

    • ex-asiakas

      Odotin hampurilaisateriaa puoli tuntia rauhalliseen aikaan, ei ollut kuin muutama asiakas. Tarjoilija toi aterian ja tokaisi "Anna se numero." Kääntyi ja lähti.

      Että kiitti vaan.

      Enpähän käy enää. Ajan tosiaan vaikka naapurikuntaan.

      • Päinvastoin

        Tuli listaruoka tosi nopeasti,tarjoilija sanoi ei ole ruuhkaa on vain muutama kymmenen syömässä,se tulikin sitten nopeasti.
        Ruokailijota tosin oli vain tuo 30 kymmentä ehkä.Ruoka on tosi hyvää,käymme vastakin.Ja tuo hampurilainen ei ole oikeata ruokaa,tilaa kunnon sapuskat.Matkailija.

      • Ystävä..
        Päinvastoin kirjoitti:

        Tuli listaruoka tosi nopeasti,tarjoilija sanoi ei ole ruuhkaa on vain muutama kymmenen syömässä,se tulikin sitten nopeasti.
        Ruokailijota tosin oli vain tuo 30 kymmentä ehkä.Ruoka on tosi hyvää,käymme vastakin.Ja tuo hampurilainen ei ole oikeata ruokaa,tilaa kunnon sapuskat.Matkailija.

        Hyvää ystävänpäivää kaikille..

    • elisabet79

      Alussa käytiin mieheni kanssa siellä syömässä toisinaan, mutta ei sen jälkeen, kun oli joku nuori tyttö palvelemassa, joka ei oikein näyttänyt osaavan hommiaan, odoteltiinkin puol tuntia ruokaa ja kyselyjen jälkeen selvisi että meidät unohdettiin kokonaan....:(

    • Anonyymi

      Kohta tämäkin suljetaan

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      6
      2453
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1628
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      36
      1366
    4. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      157
      1195
    5. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1105
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      116
      1101
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      105
      1054
    8. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1051
    9. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      929
    10. Vaikutat mukavalta ja

      hyväsydämiseltä ihmiseltä. Oltais oltu hyvät kaverit. ❤️
      Ikävä
      60
      892
    Aihe