Täysin turha

25. tammikuuta 2009
Mitä hittoa me teemme presidentti-gallupilla?
Katsoinpa tässä uutisia ja eikö sieltä taas paiskattu Yleisradion puolelta kasvoille uusi presidenttipuntari. Miten minusta tuntuu, että näitä presidentti-gallupeita on alkanut ilmestyä tv-ruutuun vähän väliä? Vain hieman aiemmin tässä kuussa Iltalehti teetti samankaltaisen gallupin Taloustutkimuksessa. Sillä kertaa päähuomio oli keskittynyt Sauli Niinistön suosion kasvuun tuoreen yllätysavioliiton myötä. Tänään kerrottiin, kuinka Saukin suosio senkun jatkaa kasvuaan.

Olen jo tovin aikaa miettinyt, mihin ihmeeseen näitä presidentti-gallupeita tarvitaan. Onhan maailmassa toki tolkuton määrä turhia mielipidemittauksia, mutta tämä tuntuu jotenkin olevan aivan poikkeuksellisen järjetön kysely. Presidetti-gallupit eivät mittaa kunnolla oikein mitään. Niistä ei voi päätellä seuraavaa tasavallan päämiestä, sillä vaaleihin on vielä kolme vuotta. Kaiken lisäksi listalla on koko joukko ihmisiä, joista mitä luultavammin ei tule koskaan edes presidenttiehdokkaita, saati presidenttejä.

Tämän hetken kolmen kärki on Sauli Niinistö, Alexander Stubb ja Matti Vanhanen. Ulkoministeri Stubb on selkeästi sanonut, ettei presidentinvirka kiinnosta häntä. Pääministeri Vanhanen puolestaan ilmoitti aivan hiljan, ettei luultavasti lähde enää tulevaisuudessa presidenttikilpaan mukaan. Näin meillä on siis gallupin kolmen kärjessä kaksi miestä, joista mitä ilmeisimmin ei tule edes ehdokkaita. Kaiken järjen mukaan tällaisesta tutkimuksesta olisi kunnollista hyötyä vain, mikäli siinä mainitut henkilöt olisivat kaikki potentiaalisia ehdokkaita seuraavaan presidenttitaistoon. Nyt kyselyissä kuitenkin tiedustellaan mielipiteitä ihmisistä, joista monella ei ole edes minkäänlaista houkutusta presidentin virkaan. Näin ollen gallup ei ennusta sen paremmin seuraavaa presidenttiä, kuin kerro poliitikkojen todellisesta kannatuksestakaan – varsinkaan kun monet mukana olevat henkilöt eivät edes ole poliitikkoja.

Mitä virkaa on mielipidekyselyllä, joka ei mittaa mitään kunnolla, ja jonka pohjalta ei voi vetää minkäänlaisia kunnollisia johtopäätöksiä oikeastaan yhtään mistään. Minun puolestani nämä presidenttipuntarit saa vetää saman tien pois televisiosta ja lehtien sivuilta – ainakin siihen asti, että saavat rukattua gallupin järkevämpään muotoon. Siihen asti voitaisiin sama aika ja energia käyttää kyselyihin, joista voi olla edes jotain hyötyä.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

presidenttigallup, kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu