Islam-oppaan keskustelupalstalta napattua:
"Umm ‘Atiyah reported that the Messenger of Allaah (peace and blessings of Allaah be upon him) said: “No woman should mourn for a dead person for more than three days, except for a husband, (in which case the period of mourning is) four months and ten days. She should not wear any coloured clothes, only simple dress. She should not apply kohl to her eyes, or use perfume, except for a little qust or izfaar (types of perfume), when she cleans herself after finishing her period.” (Reported by Muslim, 2739).
Ja Allaah tietää parhaiten. "
Että on ihan kolme päivää sallittua surra kuollutta, paitsi aviomiestä neljä kuukautta ja kymmenen päivää.
Nyt olen nähnyt kaiken.
"Umm ‘Atiyah reported that the Messenger of Allaah (peace and blessings of Allaah be upon him) said: “No woman should mourn for a dead person for more than three days, except for a husband, (in which case the period of mourning is) four months and ten days. She should not wear any coloured clothes, only simple dress. She should not apply kohl to her eyes, or use perfume, except for a little qust or izfaar (types of perfume), when she cleans herself after finishing her period.” (Reported by Muslim, 2739).
Ja Allaah tietää parhaiten. "
Että on ihan kolme päivää sallittua surra kuollutta, paitsi aviomiestä neljä kuukautta ja kymmenen päivää.
Nyt olen nähnyt kaiken.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Eivät ne sillä takaisinkaan tule, ja mitä niin ihmeellistä/pelottavaa kuolemassa muka on? Ei muslimi sitä pelkää! Ja joka tapauksessa HE ovat niitä onnekkaita joilla testi on ohi, me muut saamme jäädä tänne kituuttamaan ja kaikille mahdollisille vaaroille, langetuksille ja harhautukselle alttiiksi... Muslimit ovat iloisia kuolleiden puolesta, hyvä ettei lähes järjestetä juhlia...
Sinulla ei ole harmaintakaan hajua ilmeisesti miten varmoja muslimit pystyvät Islamin ja Koraanin avulla olemaan Jumalan olemassaolosta ja Islamin ainoasta TOTUUDESTA. Ei heillä ole pelättävää, koska Allahin tuomio ei ole ikinä epäreilu tai kohtuuton katsoen mitä ansaitsee, vaan ARMOLLINEN...
ovatko muslimiäidit iloisia, jos menettävät lapsensa?
Hyvä etteivät lähes juhlia järjestä.Se on hienoa, onnea ja menestystä vaan teille idiooteille.
Mielenkiintoista, muttei yllättävää - kuvaavaa kuitenkin - on, että Karim ei mitenkään puutu siihen, että aviomiestä kuitenkin saa surra melko kauankin. Eivätkö aviomiehet pääsekään "paratiisiin"? Vai onko Karim vain hölmö?
vaimoa sitten saa surra; päivän vai kaksi...njaa-a
Kyse on jonkin rakkaan ihmisen menettämisestä ja niistä inhimillisistä tunteista, joita se väistämättä tuo tullessaan.
Niitä on mahdotonta ennustaa etukäteen tai rajata johonkin tiettyyn aikaan...aivan pepusta kommenttisi, jos saan sanoa.
..mitä luulet sen auttavan? Kaikki me täällä kuollaan, eikä aikaa tiedä kukaan muu kuin Allah. Se voi tapahtua nyt tai 80 vuoden päästä. Miksi sitä turhaan suremaan ja elämää sillä pilaamaan. Luonnollinen asia, ja sen rakkaan saattaa päästä näkemään myös tuonpuoleisessa, ei sitäkään kielletty ole jos niin siellä haluaa...
*nostaa kädet pystyyn*
Sillä missä kohtaa puutuin tai otin mitenkään kantaa suruajan pituuksiin tai sen eroihin miehen ja naisen välillä? En missään, en edes eroista tiennyt.
Enkä ole tarkoittanut että lapsen kuolemaa LÄHES(
Pitäisiköhän sinun vielä keskittyä vain siihen peruskoulun loppuunsaattamiseen?
>Sillä missä kohtaa puutuin tai otin mitenkään kantaa suruajan pituuksiin tai sen eroihin miehen ja naisen välillä? En missään, en edes eroista tiennyt. <
Et tiennyt? Sehän oli selkeästi mainittu viestissä, jota kommentoit. Voidaanko tästä päätellä, että et edes lue tekstejä, joihin esität näitä "haisevia vastalauseitasi"?
>Miksikö naiset sitten saavat surra kauemmin? <
Myäs tämä osoittaa, että joko et viitsi tai osaa lukea. Viestissä vitattiin nimen omaan siihen, _ketä"_ surraan, ei siihen, _kuka_ suree.
Miksi valehdella islamista, kun muslimit tekevät sen niin paljon paremmin.
Pitäisiköhän sinun vielä keskittyä vain siihen peruskoulun loppuunsaattamiseen?
>Sillä missä kohtaa puutuin tai otin mitenkään kantaa suruajan pituuksiin tai sen eroihin miehen ja naisen välillä? En missään, en edes eroista tiennyt. <
Et tiennyt? Sehän oli selkeästi mainittu viestissä, jota kommentoit. Voidaanko tästä päätellä, että et edes lue tekstejä, joihin esität näitä "haisevia vastalauseitasi"?
>Miksikö naiset sitten saavat surra kauemmin? <
Myös tämä osoittaa, että joko et viitsi tai osaa lukea. Viestissä vitattiin nimen omaan siihen, _ketä"_ surraan, ei siihen, _kuka_ suree.
Miksi valehdella islamista, kun muslimit tekevät sen niin paljon paremmin.
niin kaikki koemme rakkaittemme kuolemia.
Et ole vielä tainnut joutua paljoa tämän asian eteen.
Epäilen, että Muhammad käski lyhyen suruajan siksi, että hänen jatkuvat sotansa olisivat kärsineet, jos sotilaat olisivat saaneet vapaata surun takia.
Naiset, jotka ensisijaisesti toimivat huoltojoukoissa sen sijaan saivat surra vähän pitempään.
Eri asia sitten on, voiko kukaan sanella, kuinka pitkään voi omaistaan surra.
>Et ole vielä tainnut joutua paljoa tämän asian eteen.
Ehkäpä Karim ei ole vielä joutunut kokemaan läheisensä kuolemaa. Nyt hän kuitenkin puhuu asiasta kuin tietäisi, mistä puhuu.
Mistä Karim saa tämän varmuuden puheisiinsa?
ja luultavasti myös opiskelupaineet vaikuttavat. Viesteistä jää myös se maku, että hän on harrastanut fantasiakirjallisuutta (tietänet kirjallisuustyypin).
Lapsi oppii yleensä ensimmäisinä eettisinä ideoinaan oikeudenmukaisuuden käsitteen. Vasta myöhemmin tulee jos on tullakseen myötäeläminen ja anteeksiantamus.
>Lapsi oppii yleensä ensimmäisinä eettisinä ideoinaan oikeudenmukaisuuden käsitteen. Vasta myöhemmin tulee jos on tullakseen myötäeläminen ja anteeksiantamus.>
Aivan oikein. Valitettavasti tämä perustotuus usein joko ymmärretään väärin tai vääristellään tarkoituksella muotoon missä myötäeläminen ja anteeksiantaminen olisi jollain tavalla "kehittyneempää, korkeammalla tasolla" kuin oikeudenmukaisuus.
Ja tämä taas on karkea virhe.
Vaan olisipa ollut hauska kuulla, mikä siinä on karkea virhe ja millä perusteella.
Myötäeläminenhän lienee yksinkertaisesti sen tajuamista, miltä toisesta tuntuu, miten toinen kokee. Sellaisena se mahdollistaa päätöksenteon, mitä pelkkä oikeudenmukaisuus ei vielä mahdollista. Anteeksiantaminen taas lienee lähinnä sitä, että henkilö luopuu vaatimasta tai toivomasta oikeutettua kostoa tai hyvitystä. Kumpikaan ei ole sellaisenaan sen paremmin eeettisesti korkea- kuin matalatasoistakaan. Miten näitä kahta kulloinkin käytellään ja millä perusteella, siitä tietenkin riippuu se, kuinka korkealla tai kehittyneellä tasolla ollaan. Mutta jos kykyä niihin ei ole, eettinen taso jää väistämättä aika infantiiliksi.
>Vaan olisipa ollut hauska kuulla, mikä siinä on karkea virhe ja millä perusteella.>
Se virhe on juuri tämä järjestys. Eli kuten itsekin sanot: "Kumpikaan ei ole sellaisenaan sen paremmin eeettisesti korkea- kuin matalatasoistakaan.". Tuo lause olisi pitänyt olla mukana alkuperäisessä kirjoituksessasi, jotta väärinymmärryksiltä vältyttäisiin.
>Mutta jos kykyä niihin ei ole, eettinen taso jää väistämättä aika infantiiliksi.>
Taas elät kuvitelmassa, missä sinä olet katselemassa ylhäältä korkealla etiikallasi meitä mielestäsi evoluution alemmilla portailla olevia... ylimielisyys kuvaa usein heikkoa itsetuntoa.
">Mutta jos kykyä niihin ei ole, eettinen taso jää väistämättä aika infantiiliksi.>
Taas elät kuvitelmassa, missä sinä olet katselemassa ylhäältä korkealla etiikallasi meitä mielestäsi evoluution alemmilla portailla olevia... ylimielisyys kuvaa usein heikkoa itsetuntoa."
Mahdatko ajatella kunnolla, mitä oikeastaan kirjoitat. Vai onko tuo pelkästään vastareagointia?
Kyky myötäelää ja kyky antaa anteeksi eivät sinänsä tietenkään takaa mitään eettistä korkeatasoisuutta tai kehittyneisyyttä; ne ovat yksinkertaisesti kykyjä siinä kuin kyky ajatella johdonmukaisesti tai vaikkapa matemaattinen tai musikaalinen kyky (mihin nämä sitten perustuvatkin).
Mutta tuossa muodossa viestisi näyttäisi kuvastavan hieman puutteellista käsitystä siitä, mikä merkitys näillä kyvyillä on aivan normaalissa ihmiselämässä.
Vaikka kyseiset sanat saattavat kuulostaa korkealentoisilta, ne kuvaavat aika jokapäiväisiä asioita.
Ilman jonkinlaista kykyä elää myötä, ilman mahdollisuutta osallistua toisten ihmisten tunteisiin ja kokemuksiin, ihminen jää väistämättä oman itseytensä, oman horisonttinsa tai egosentrisen perspektiivinsä vangiksi. Se merkitsee asianomaiselle itselleen köyhää, yksinäistä elämää, vailla sitä suhteellista rikkautta, minkä toisten ihmisten kohtaaminen tarjoaa. Samalla se merkitsee tietenkin kyvyttömyyttä ottaa päätöksenteossaan huomioon toisten tunteita, ajatuksia ja kokemuksia. Kyvyttömyys myötäelämiseen on siksi aikamoinen vamma, sekä yksilön omalla kohdalla että sosiaalisesti. Äärimmilleen vietynä se on jokseensakin sama kuin sosiopatia (aiemmin kutsuttu psykopatiaksi), jossa ihmisyyden voidaan sanoa olevan aika ohutta. Eräs ns. sosiopaatin määritelmään olennaisesti kuuluva ominaisuus tai paremminkin ominaisettomuus on nimenomaan kyvyttömyys tajuta toista, ottaa osaa toisten ihmisten tunteisiin ja kokemuksiin. Ylipäätään myötätunnottomuus merkitsee sosiaalisen todellisuuden korvaamista kuvitelmilla.
Mitä tulee kykyyn antaa anteeksi eli kykyyn luopua vaatimasta tai toivomasta oikeutettua kostoa tai hyvitystä, se on olennaisesti vapautta ja riippumattomuutta niistä loukkauksista, joiden kohteeksi ihminen jokapäiväisessäkin elämässään väistämättä joutuu. Kaikkea ei kannata eikä varmaan pidäkään antaa anteeksi - silloinhan ihminen saattaisi tehdä itsestään toisten sylkykupin, uhrin, jota pompotellaan ja kiusataan jatkuvasti. Mutta jos siihen ei lainkaan kykene, silloin on aina riippuvainen muista ja vieläpä aika ikävällä tavalla: Elämä kuluu todellisia ja kuviteltuja vääryyksiä ja loukkauksia hautoessa. Silloin ihmisparasta tulee myös pelkkä toisten kohde, jota he voivat mielinmäärin kiusata. Kyvyttömyys antaa anteeksi siis merkitsee itse asiassa aika tavalla samaa, kuin äärimmäisen heikko itsetunto.
Kyvyttömyys elää myötä ja kyvyttömyys antaa anteeksi näyttävät usein kuuluvan yhteen. Jos ei ymmärrä, miksi toinen tekee niin kuin tekee, saattaa tietenkin hyvin vaikea antaa anteeksikaan. Ja jos ei osaa antaa anteeksi, ei myöskään opi ymmärtämään.
Tässä yhteydessä ei ole mahdollista tarkastella yksityiskohtaisemmin, mitä roolia esim. myötäeläminen näyttelee yritettäessä ymmärtää vieraita kulttuureja ja uskontoja. Totean vain lyhyesti, että se on läheistä sukua ns. hermeneuttiselle ("ymmärtävälle" t. "tulkitsevalle") menetelmälle, joka on erittäin keskeinen ko. alueita koskevassa tutkimuksessa (ja myös esim. oikeustieteellisessä perustutkimuksessa, jossa kyseistä menetelmää kehittivät ainakin jo muinaiset roomalaiset juristit). Eräänlaista metodista anteeksiantamista taas on puolestaan se, että pyrkiessään ymmärtämään tutkija panee ainakin tilapäisesti syrjään (sulkeisiin) omia moraalikäsityksiään, kun hän joutuu tutustumaan joskus hyvinkin kummallisilta vaikuttaviin tapoihin, asenteisiin ja uskomuksiin. Sitten ja vasta sitten kun on katsonut oppineensa ymmärtämään riittävästi, on aika ottaa uudestaan tarkasteltavaksi kysymys hyvästä ja pahasta. Se on tutkijan arkipäivää.
Lyhyesti: en ole kyseenalaistanut missään muodossa anteeksiantamusta enkä myötäelämistä. Olen vain kommentoinut etteivät ne kuitenkaan ole sen korkeammalla "etiikkatasolla" kuin oikeudenmukaisuus. Ainakaan minun mielestäni.
On mahdollista, että oikeudenmukaisuus ollakseen mahdollisimman täydellistä ohittaa myötäelämisen ja anteeksiantamisen ja ohittaessaan näyttää niille yliolkaisesti keskisormea. Ollakseen oikeudenmukainen ihmisellä/yhteisöllä täytyy olla jotakin: valtaa, varallisuutta, mahdollisuuksia. Myötäelävä ja anteeksiantava voi olla, vaikka ei omistaisi mitään, vaikka ei olisi mitään mahdollisuuksia (ei edes vapautta)...
Myötäeläminen ja anteeksiantamus ovat eettisesti korkeatasoisempia asioita kuin oikeudenmukaisuus. Ne ovat periaatteessa kaikkien runsaasti käytettävissä.
Varmaankin turhan pitkä. Sellaista se on, kun lähtee esittämään perusteltua kritiikkiä.
Ei sitä voi olla kaikkien mieliksi. Joskus kirjoittelin pitkiä juttuja, ja sain kuulla siitä. Joskus kirjoittelin lyhyitä juttuja, ja sain kuulla, etten pysty kirjoittamaan pitempiä juttuja ja perusteellisempia perusteluja.
Oletko kuullut kertomuksen isästä ja pojasta, jotka olivat liikkeellä aasin kanssa? Oli aikoinaan vanhassa saksan oppikirjassani.
En ole kuullut tarinaa. Mutta varmasti se on ollut aika skitsofreeninen.
Mies oli matkalla poikansa kanssa ja ratsasti aasilla. Poika käveli vieressä.
Vastaantulija: "Mitenkä sinä vahva, iso mies kehtaat ratsastaa aasilla ja antaa pienen poikasi kävellä!?"
Isä laskeutui aasin selästä ja poika ratsasti vuorostaan.
Vastaantulija: "Mitenkä sinä nuori reipas poika kehtaat ratsastaa ja antaa vanhan väsyneen isäsi kävellä?!"
Nyt isä ja poika ratsastivat yhdessä aasilla.
Vastaantulija: "Miten te kaksi painavaa ihmistä kehtaatte ratsastaa pienellä aasiparalla?!"
Kumpikin laskeutui aasin selästä. He jatkoivat matkaansa aasia taluttaen.
Vastaantulija: "Olettepa te tyhmiä. Teillä on aasi eikä kumpikaan ratsasta sillä!"
Eräässä kylässä muistellaan tänäkin päivänä kahta hullua, jotka kävelivät kylän läpi aasia kantaen.
Kyllähän tämä välistä sellaista aasin kantamista on.
vastaus seuraaviin (minulle ei tarvi lähdeviitteitä, arvostan omia mielipieitä):
- miksi haluat asettaa oikeudenmukaisuuden, myötäelämisen ja anteeksiannon johonkin hierarkkiseen järjestykseen? Ja ovatko ne jotenkin toisiaan kumoavia?
- miksi sinun mielestäsi oikeudenmukaisuus haistattaa pitkät anteeksiannolla ja myötäelämisellä?
>Ollakseen oikeudenmukainen ihmisellä/yhteisöllä täytyy olla jotakin: valtaa, varallisuutta, mahdollisuuksia. >
- miksi köyhä yhteiskunta/yksilö ei muka voi olla oikeudenmukainen?
>Myötäeläminen ja anteeksiantamus ovat eettisesti korkeatasoisempia asioita kuin oikeudenmukaisuus. Ne ovat periaatteessa kaikkien runsaasti käytettävissä. >
Mielipiteeseesi sinulla on oikeus, tottakai. Minun mielestäni oikeudenmukaisuus on aivan samalla tavalla kaikkien käytettävissä, ja jos haluat nämä johonkin tärkeysjärjestykseen asettaa, niin eikö tarvehierarkiankin mukaan tärkeimmät asiat opita ensin.