Olen tyttö etelästä ja synnyin vauraaseen, ei-vl perheeseen ja adoptoitiin vauvana vl-perheeseen. Ja kai sattumalta minut adoptoitiin hyvin köyhään perheeseen. Lapsuuteni oli todella surkea. Eläminen oli vaikeaa kun kasvattajieni tulot olivat mitättömät ja minun lisäksi varavanhempani joutivat elättämään kolmea muuta lasta.
Itse en koskaan ollut kiinnostunut seuroissa käymisestä saatika siioninlaulujen kuuntelemisesta. Varavanhempani pitivät minua itse piruna kun en lähtenyt seuroihin heidän käskyistään huolimatta. Ei vain kiinnostanut käydä seuroissa. Kun he eivät saaneet millään tahotaansa läpi, he alkoivat antamaan ankaria rangaistuksia mm. nahkavyöllä piiskasivat ja jättivät ostamatta esim. uudet kengät mitkä he olivat luvanneet ostaa. Olin heidän sylkykuppi.
Pienenä tykkäsin kovasti jääkiekosta, mutta minulle ei koskaan ostettu luistimia eikä mailaa. Silti kaksi velipuoltani saivat melkein aina kaiken haluamansa. Vaikka varavanhempieni tulot olivat mitättömät niin siitä huolimatta velipoulillani oli viimeistä huutoa olevat luistimet sekä muut urheiluvälineet.
Monta yötä itkin, että miksi minua kohdellaan näin törkeästi. Joka ilta rukouksessa pyysin uusia luistimia. Mutta mitään en saanut. Ajattelin, että miksi Jumala on minulle näin julma.
Olin todella katkera. Monta kertaa kysyin itseltäni, että miksi velipuoleni saa kaikki haluamansa, mutta minä en saan mitään ja miksi minua kohdellaan näin törkeästi. Vastauksia noihin kysymyksiin en saanut. Aloin miettiä, että jos Jumala todellakin on olemassa niin miksi hän ei kuule rukouksiani.
Koulussa ala-asteella kaverit kiusasivat kun vanhemmillani ei ollut varaa edes jääkiekkoluistimiin ja se kiusaaminen jatkui aina yläasteelle asti. Olin todella yksinäinen ja syrjään vetäytyvä.
Yläasteella masennuin ja elämänhaluni katosivat kokonaan. Masennus muuttui jopa niin syväksi, että olin valmis luopumaan kaikesta, ihan kaikesta. Elämästä! Aloin suunnittelemaan itsemurhaa ja mietin kovasti, mikä olisi helpoin tapa tehdä se. Hommasin tarvittavat välineet sen tekoon, mutta huomasin olevani jopa niin pelkuri, että en pystynyt lopulta edes siihen. Monta kertaa itsemurhaa yritin. Hakeuduin kuitenkin hoitoon ja siitä oli apua jonkin verran.
Varaisäni oli myös hyvin väsynyt ja elämään kyllästynyt, että päätyi lopulta tekemään itsemurhan.
Vasta 14 vuotiaana sain kuulla, että minut on adoptoitu vauraasta perheestä köyhään vl-perheeseen. Aloin tehdä omia tutkimuksia ja selvittämään sen ketkä ovat olivat biologiset vanhempani. Lopulta minulle selvisi, että biologinen isäni oli yrittäjä ja vauras mies. Ja äitini taas oli kiinteistövälittäjä. Sain heidän yhteystietonsa numerotiedustelusta ja pyysin päästä tapamaan heitä. Tapaaminen sovittiin seuraavalle kuukaudelle ja sovittiin myös, että tapaan biologiset vanhempani ilman varavanhempiani. Kuukausi kulu ja matkustin 600km asuinpaikastani. Juna-asemalla minua tuli vastaan hieno ja arvokkaan oloinen mies. Hän tervehti iloisesti ja pyysi hyppäämään autoonsa. Auto oli uuden karhea city-maasturi. Olin hämilläni. Mies, eli biologinen isäni ajoi kotiinsa ja näin edessä hulppean talon. Astuin sisään taloon ja purskahdin lohduttomaan itkuun. Biologinen isäni koitti minua rauhoitella ja kun pystyin taas aukaisemaan silmät, vastaan tuli onnellisen näköinen nainen joka oli biologinen äitini.
Aikansa siinä poristiin ja pelailtiin pelejä niin aloin kertomaan omasta lapsuudestani ja siitä miten rankkaa minulla on ollut. Tuntui kuin olisin vain jutellut uppo-oudoille ihmisille. He olivat todella pahoillaan siitä mitä olin joutunut kokemaan. Seuraavana päivänä lähdin hyvillä mielin kotiin, mutta oli todella haikea olo. En olisi halunnut palata enää sinne hel....iin takaisin. Sovittiin kuitenkin, että tapaamme kuukauden välein ja se lohdutti jonku verran.
Sen jälkeen olen alkanut miettiä, että miten he ovat voineet tehdä minulle tämän. Miten he ovat ainoan lapsensa adoptoinut ankeisiin oloihin. Olin todella katkera. Ajattelin uudestaan itsemurhaa. Ajattelin, että kaikki olisi paremmin jos olisin saanut elää aikaisemmassa perheessä. Siellä olisin saanut uudet luistimet, ei olisi saanut rangaistuksia jos ei lähtisi seuroihin ja kaikki olisi paremmin. Olisin todennäköisesti ollut paljon onnellisempi tuossa perheessä.
16 vuotiaana menetin uskoni kokonaan. Aloin liikkumaan epämääräisissä porukoissa, kuuntelin heviä, join alkoholia ja elämä oli aivan retuperällä. Yläasteen 9 luokan kävin kahteen kertaan kun koulu ei kiinnostanut. Yläasteen jälkeen menin Ammattikouluun, mutta opinnot siellä jäivät lyhyeen. Lopetin koulun käytyäni sitä kuukauden verran.
Nyt elämä on ihan väärillä raiteilla. Muutin kotoa 17 vuotiaana ja asun yksinäni kaukana kotoa. Sossupummina olen ollut jo vuoden ja välillä biologinen isäni lähettää minulle rahaa, että voin elää.
Minä vain en onnistunut elämässäni. En vieläkään ymmärrä, miksi biologiset vanhempani tekivät minulle näin törkeän tempun!
Tulipa nyt vuodatettua. Tiedättepähän nyt, että näinkin huonosti voi asiat olla, mutta kysyisinki teiltä kaikilta, että jos Jumala oikeasti on olemassa, niin miksi hän minulle teki näin? Miksi Jumala on minulle näin raaka ja julma??
Itse en koskaan ollut kiinnostunut seuroissa käymisestä saatika siioninlaulujen kuuntelemisesta. Varavanhempani pitivät minua itse piruna kun en lähtenyt seuroihin heidän käskyistään huolimatta. Ei vain kiinnostanut käydä seuroissa. Kun he eivät saaneet millään tahotaansa läpi, he alkoivat antamaan ankaria rangaistuksia mm. nahkavyöllä piiskasivat ja jättivät ostamatta esim. uudet kengät mitkä he olivat luvanneet ostaa. Olin heidän sylkykuppi.
Pienenä tykkäsin kovasti jääkiekosta, mutta minulle ei koskaan ostettu luistimia eikä mailaa. Silti kaksi velipuoltani saivat melkein aina kaiken haluamansa. Vaikka varavanhempieni tulot olivat mitättömät niin siitä huolimatta velipoulillani oli viimeistä huutoa olevat luistimet sekä muut urheiluvälineet.
Monta yötä itkin, että miksi minua kohdellaan näin törkeästi. Joka ilta rukouksessa pyysin uusia luistimia. Mutta mitään en saanut. Ajattelin, että miksi Jumala on minulle näin julma.
Olin todella katkera. Monta kertaa kysyin itseltäni, että miksi velipuoleni saa kaikki haluamansa, mutta minä en saan mitään ja miksi minua kohdellaan näin törkeästi. Vastauksia noihin kysymyksiin en saanut. Aloin miettiä, että jos Jumala todellakin on olemassa niin miksi hän ei kuule rukouksiani.
Koulussa ala-asteella kaverit kiusasivat kun vanhemmillani ei ollut varaa edes jääkiekkoluistimiin ja se kiusaaminen jatkui aina yläasteelle asti. Olin todella yksinäinen ja syrjään vetäytyvä.
Yläasteella masennuin ja elämänhaluni katosivat kokonaan. Masennus muuttui jopa niin syväksi, että olin valmis luopumaan kaikesta, ihan kaikesta. Elämästä! Aloin suunnittelemaan itsemurhaa ja mietin kovasti, mikä olisi helpoin tapa tehdä se. Hommasin tarvittavat välineet sen tekoon, mutta huomasin olevani jopa niin pelkuri, että en pystynyt lopulta edes siihen. Monta kertaa itsemurhaa yritin. Hakeuduin kuitenkin hoitoon ja siitä oli apua jonkin verran.
Varaisäni oli myös hyvin väsynyt ja elämään kyllästynyt, että päätyi lopulta tekemään itsemurhan.
Vasta 14 vuotiaana sain kuulla, että minut on adoptoitu vauraasta perheestä köyhään vl-perheeseen. Aloin tehdä omia tutkimuksia ja selvittämään sen ketkä ovat olivat biologiset vanhempani. Lopulta minulle selvisi, että biologinen isäni oli yrittäjä ja vauras mies. Ja äitini taas oli kiinteistövälittäjä. Sain heidän yhteystietonsa numerotiedustelusta ja pyysin päästä tapamaan heitä. Tapaaminen sovittiin seuraavalle kuukaudelle ja sovittiin myös, että tapaan biologiset vanhempani ilman varavanhempiani. Kuukausi kulu ja matkustin 600km asuinpaikastani. Juna-asemalla minua tuli vastaan hieno ja arvokkaan oloinen mies. Hän tervehti iloisesti ja pyysi hyppäämään autoonsa. Auto oli uuden karhea city-maasturi. Olin hämilläni. Mies, eli biologinen isäni ajoi kotiinsa ja näin edessä hulppean talon. Astuin sisään taloon ja purskahdin lohduttomaan itkuun. Biologinen isäni koitti minua rauhoitella ja kun pystyin taas aukaisemaan silmät, vastaan tuli onnellisen näköinen nainen joka oli biologinen äitini.
Aikansa siinä poristiin ja pelailtiin pelejä niin aloin kertomaan omasta lapsuudestani ja siitä miten rankkaa minulla on ollut. Tuntui kuin olisin vain jutellut uppo-oudoille ihmisille. He olivat todella pahoillaan siitä mitä olin joutunut kokemaan. Seuraavana päivänä lähdin hyvillä mielin kotiin, mutta oli todella haikea olo. En olisi halunnut palata enää sinne hel....iin takaisin. Sovittiin kuitenkin, että tapaamme kuukauden välein ja se lohdutti jonku verran.
Sen jälkeen olen alkanut miettiä, että miten he ovat voineet tehdä minulle tämän. Miten he ovat ainoan lapsensa adoptoinut ankeisiin oloihin. Olin todella katkera. Ajattelin uudestaan itsemurhaa. Ajattelin, että kaikki olisi paremmin jos olisin saanut elää aikaisemmassa perheessä. Siellä olisin saanut uudet luistimet, ei olisi saanut rangaistuksia jos ei lähtisi seuroihin ja kaikki olisi paremmin. Olisin todennäköisesti ollut paljon onnellisempi tuossa perheessä.
16 vuotiaana menetin uskoni kokonaan. Aloin liikkumaan epämääräisissä porukoissa, kuuntelin heviä, join alkoholia ja elämä oli aivan retuperällä. Yläasteen 9 luokan kävin kahteen kertaan kun koulu ei kiinnostanut. Yläasteen jälkeen menin Ammattikouluun, mutta opinnot siellä jäivät lyhyeen. Lopetin koulun käytyäni sitä kuukauden verran.
Nyt elämä on ihan väärillä raiteilla. Muutin kotoa 17 vuotiaana ja asun yksinäni kaukana kotoa. Sossupummina olen ollut jo vuoden ja välillä biologinen isäni lähettää minulle rahaa, että voin elää.
Minä vain en onnistunut elämässäni. En vieläkään ymmärrä, miksi biologiset vanhempani tekivät minulle näin törkeän tempun!
Tulipa nyt vuodatettua. Tiedättepähän nyt, että näinkin huonosti voi asiat olla, mutta kysyisinki teiltä kaikilta, että jos Jumala oikeasti on olemassa, niin miksi hän minulle teki näin? Miksi Jumala on minulle näin raaka ja julma??
Vastaukset 24
Vanhimmat
Pahoitteluni. Mutta sanoinin näin, että aito usko pelastaa. Ehkä elämäsi täällä maanpäällä on ollut rankkaa, mutta olisi hyvä jos saisit parannuksen armon. Kerran me uskovaiset pääsemme taivaaseen ja siellä ei tarvi muistella mennyttä huonoa maanpäällistä elämää. Taivaassa pääsevät kaikki uskovaiset ja siellä uskovaisten on hyvä olla. Siunattua kevättä sinulle!
kun en teidä?
Jos ihimnen on saanut parannuksen armon, hän on silloin saanut kaikki syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä.
tuota: "Jos ihiminen on saanut parannuksen armon, hän on silloin saanut kaikki syntinsä anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä."
JOKAINEN ihminen on kerran syntinsä anteeksi saanut, ja ne ovat kaikille anteeksi annetut. Parannukseen ei tarvita muuta kuin että uskot tuon yksinkertaisen asian! Toisinsanoen: Ketään vl:lää ei tuohon tarvita.
totuudesta. Hyvä yritys. Murrosikäisen haaveilua. Sitä se vl-kasvatus teettää?
olisit ihan HILJAA!
Ongelmasi eivät ole Jumalasta lähtöisin, vaan vihollisen (syntiinlankeemuksessa) rikkomista ihmisistä.
Jottä tästä päästäisiin nyt eteenpäin, niin ensimmäiseksi on lopetettava eri osapuolien syyttely ja sormella osoittelu, ja todettava että sinulle on tehty väärin. Sinua on kohdeltu rakkaudettomasti ja se on lyönyt sinuun syvän ja vertavuotavan haavan.
Mutta nyt sinulle tiedoksi eräs tärkeä seikka: Myös nämä ihmiset jotka ovat sinua kuvaamallasi tavalla (hylkäämällä ja rakastamattomuudellaan) haavoittaneet, kantavat - HEKIN - sisimmässään parantumattomia haavoja.
Nyt jos sinä et kykene viemään tätä haavaasi TODELLISEN parantajan Jeesuksen parannettavaksi, niin tuskasi vain pahenee. Ja sinua seuraava sukupolvi (mahdolliset lapset) tulee maistamaan jälleen samaa lääkettä.
Ihan ensimmäiseksi tapahtuu niin, että sinä etsit rakkautta rakkauden nälkääsi, päädyt jonkun haavoittajan, (= sinua seksuaalisesti hyväkseen käyttävän hylkääjän syliin), ellet ole jo päätynyt!
Pane tämä viesti talteen ja lue 10 vuoden kuluttua tämä uudelleen.
Mutta on toinenkin tie, se on usko Jeesukseen.
Jeesus tie, vaikka ei olekaan helppo tie sekään,
se johtaa näiden ajallistenkin haavojen hoitoon.
Rukoilet Jeesukseen uskovaa puolisoa itsellsi Jeesuksen nimessä pyytäen, niin hänet Jeesus johdattaa luoksesi.
Elämä Jeesukseen uskovanakin on täynnä haasteita, ilmaista lounasta ei ole. Ruusun kuvat katoavat pikku hiljaa silmistä jos niitä on nuorena ehkä ollut. Mutta turvallinen täyteläinen elämä yhdessä uskovan puolison kanssa on uskomattoman ihana kokemus. Tiedän tämän omasta kokemuksestani. Pian 37 yhteistä vuotta takana, lapsia useita ja lastenlapsia myöskin. Kiitos kaikesta Jumalalle!
Lainaus: "... jos Jumala oikeasti on olemassa, niin miksi hän minulle teki näin? Miksi Jumala on minulle näin raaka ja julma??"
Tarkoitatko, että: "Miksi vanhempasi adoptiovanhempasi ovat tehneet sinulle näin ja miksi he ovat olleet näin raakoja ja julmia?"
Aikuiset tekevät valintoja, joista he itse ja heidän lapsensa joutuvat kärsimään. Syy näihin valintoihin selviää, kun kysyy heiltä suoraan (jos mahd.) kyselee heidän lapsuudestaan. Näitä selvityksiä tehdessä kannattaa muistaa, että muiden valintoja ei voi useimmiten selittää täysin, vaikka olisi maailman paras tutkija ja psykologi, mutta valveutuneita arvauksia ja tarinoita voi laatia (nekin ovat tärkeitä).
Mitä tulee Jumalan luonteeseen, niin Hän ei ole julma. Aikuiset ovat olleet sinulle julmia. Olet rukoillut Jumalalta apua. Kaikki nämä rukoukset on kuultu. Vastaukset ovat joskus huomaamattomia tai tulevat piiiiitkän ajan kuluttua.
Ehdotan, että etsit turvallista ja luotettavaa aikuista henkilöä, jonka kanssa voit rakentaa tarinaa elämästäsi. Viha (joka on oikeutettua ja jota kannat sisälläsi) on voima, joka auttaa sinua eteenpäin, kun kohdistat sen ihmisten tekemiin vääryyksiin, etkä ihmisiin (varsinkaan itseesi). Lähes kaikille ihmisille vihan tunne on erittäin hankala. Se on herätetty sinussa hyvin varhain lapsuudessa ja se liittyy hylkäämiseen monella tapaa.
Älä nyt hylkää itseäsi, vaan mene terveyskeskukseen ja vaadi päästä terapiaan käsittelemään vihan tunnetta. Kerro lääkärille, että nyt ei nappulat auta, vaan täytyy päästä heti puhumaan sellaiselle, joka sietää tarinasi. Sano, että et halua mielenterveyshoitajalle, vaan osaavalle terapeutille. Jos olet ovela, sinnikäs ja rehti, niin saat hyvää palvelua. Tämä voi olla vastaus rukouksiisi. Kokeile.
Adoptoida se on syntiä eli miten sinut on voitu adoptoida vl.perheeseen?
Tiedän kyllä monta muutakin vl:perhettä jotka ovat adoptoineet. Ei se ole heille mikään synti.
uskomassa.
Kysy asiaa vaikka puhujilta tms. Se on saletti. Tiedän itsekin vl-perheitä jotka ovat ottaneet adoptiolapsia. Vl:ät eivät itse saa adoptoida omia lapsiaan, mutta saavat ottaa adoptiolapsia!
Ensimmäiseksi tuli mieleeni ajatus, että juttusi viestii pahasta sukupuoli-identiteettiongelmasta.
ainakaan yhtään keventänyt tytön kuormaa, vaan hiukan lisäsit!
saada biologisilta vanhemmiltasi mitään vastausta siihen, miksi he antoivat sinut pois? Onhan siihen syy olemassa. Etkö halua tietää sitä?
Ja taas täällä väitetään, että kaikkien uskossa olevien elämä on niin auvoista ja kaikkien epäuskoisten elämä onnetonta. Ota siis Jeesus vastaan, niin elämästäsi tulee onnellinen. Huh huh!
Olen monta aikonut kysyä, mutta en ole uskaltanut. Ehkä siinä on sitäkin, että en halua välttämättä tietääkään sitä miksi ovat antaneet minut pois. Tiedän, että heilläkään ei ole helppoa kun saivat tietää, millainen lapsuuteni oli.
Jokainen ymmärtää, että kertomuksesi ei voi olla totta.
Mistä voit tietää, puhuuko aloittaja totta vai ei. Kyllä minun mielestäni aloittajan kertomus voi hyvinki olla totta.
sadunkertoja olet. Taidat olla näitä nykyajan fariseuksia; kova ja aina oikeassa opissa?
Sekin on ihmellistä, että Jumala luo ihmisiä joiden tietää jo etukäteen joutuvan helvettiin. Siinä vasta rakastava isukki, kun kaikkiavaltiaana hän voisi luoda kaikki ihmiset suoraan taivaaseen. Onneksi Jumalaa ei oikeasti ole olemassa.
Suosittelen, että et joisi alkoholia kovin paljon. Alkoholi voi laskea mielialaa pitkällä tähtäimellä vaikka se hetkellisesti voi tuntua mukavalta. Yritä ryhdistäytyä ja koita löytää itsellesi jokin työpaikka.
ottaa osaa elämäsi kärsimyksiin. Sinulla ei todellakaan ole ollut helppoa. En osaa lohduttaa millään sanoilla, mutta Raamatussa on kutenkin Psalmi 42:10-12, jossa on lupaus paremmasta:
"Minä sanon Jumalalle, kalliolleni: Miksi olet minut unhoittanut? Miksi minun täytyy käydä murhepuvussa, vihollisen ahdistamana?
Minun luitani jäytää, kun viholliseni minua häpäisevät, sanoen minulle kaiken päivää: Missä on sinun Jumalasi?
Miksi murehdit minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton?
Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani."
Lämmöllä ja rukouksin muistaen: eräs isoisä
Rahat ovat Jumalan rahoja. Joillekin Jumala antaa heidän rahaosuutensa työnantajan kautta, joillekin sosiaalietuuksien kautta. Toimeentulotukesi on palkkasi siitä, että teet Jumalan sinulle antaman tehtävän niin hyvin kuin voit. Mikä se tehtävä on, sen tiedät itse parhaiten. Onko se esimerkiksi itsesi hoitaminen kuntoon menneisyyden jättämistä jäljistä?
Lopeta Jumalan haukkuminen. Jos sanot häntä raa'aksi ja julmaksi, saat juuri noita asioita osaksesi. Etsi kirjoja, asioita ja ihmisiä, jotka auttavat sinua eteenpäin. Meitä on muitakin samassa veneessä.
aitoa hoitokokouksen henkeä! Lissee, lissee niin saajaan asia kuntoon...ettei vaan ihan kasvatusäiti ole asialla?