Mitähän Mikkoset tuumailevat peruskoulusta, joka on oppivelvollisuuskoulu? Koulussahan lapset istuvat pääsääntöisesti oppitunneilla pulpeteissa, opetus pohjautuu opetussuunnitelmaan ja kullekin oppiaineelle on opetussuunnitelmassa määritelty asiasisällöt. Tulipa tämä vaan mieleen, koska he asennoituvat medioissa kertomansa mukaan erittäin kielteisesti päiväkoteihin. Eli heidän mukaansa on ihan kauhistuttavan kamalaa, jos esimerkiksi 6-vuotias lapsi on päiväkodissa (toinen heidän pojistaan on 6-vuotias.) Mitä he siis tuumailevat peruskoulusta ylipäätänsä ja faktahan on että osa lapsista on vielä 6-vuotiaita aloittaessaan peruskoulun 1. luokan.
Minua ihmetyttävät Mikkosten kärkkäät ja jyrkät näkemykset ja yleistykset päiväkodeista ja työssä käyvistä lasten äideistä. Onko korrektia nimitellä naisia medioiden välitykselä muijiksi ja akoiksi ja paastata silmät vihaisuudesta hehkuen muun muassa totalitarismista, natsismista, fasismista... Timo T A Mikkonen syytti Iltasanomien nettivideossa, että media syyllistyy mielenmuokkaukseen ja tällaista on hänen mukaansa ollut jo silloin kun hän oli parikymppinen, nythän hän ilmoittaa siis olevansa kuusikymppinen. Miksi hän asennoituu niin kärkkäästi ja kielteisesti medioihin ja naistenlehdet ovat hänestä akkainlehtiä ja meikit ja vaatteetkin kauheita asioita. Eikös Mikkonenkin itse yritä harrastaa tämän paasauksensa aikana mielenmuokkausta tyyliin "mitä minä nyt sanon, niin tosi on, uskokaa minun näkemyksiäni, koska ne ovat se ainoa oikea totuus." Väliin hän vielä huomauttaa: "Anteeksi kun minä nyt valtiotieteiden maisterina joudun välillä neuvomaan..." Voi ei :-D! Onneksi kuitenkin moni suomalainen on hyvin koulutettu, valveutunut ja mediakriittinen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Enpä ole seurannut koko juttua. Mutta ei minua ainakaan haittaa monenlaiset mielipiteet, mistä kukaan tietää mitä korjattavaa asioissa on ja kuinka kukin lapsi kokee asiat.
Näihin julkkiksiin en ota mitään kantaa.
Mikkosten pojat TAVALLISEEN peruskouluun! Iskä ja äiti taitaa pitää huolen siitä, että opettajalla on piinaavat ja hikiset paikat!? Kun tuo pariskunta yrittänee laittaa opetussuunnitelman uusiksi enemmän omiinnäkemyksiinsä sopivimmaksi ja korjata historian oppimääristä väärät tiedot... ;) Voi tulevaa ope-parkaa!!
näkökulma... pitää varmaan palkata kyseiseen kouluun ylimääräinen TTA-työryhmä.
Mikkonenko mediakielteinen? Ei ikinä oikeesti. Ainakaan niin kauan kuin joku lehti (Seiska?) on kiinnostunut perheen asioiden puffaamisesta. Ja Tainola...