Osaako kukaan kertoa missä PK-seudulla tai uudellamaalla voisi tällainen 50w pappa ;) aloittaa ratsatamaan taas parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Etsin siis rauhallista suokkia, jonka kanssa voisi vain käyskennellä luonnossa. Siis sillai, et molemmat sais raitista ilmaa ja ainakin toinen liikuntaa.
ratsastamaan
pappa;)
1195
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vaikken ole pk-seudulta (E-Suomesta kuitenkin), uskoisin, ettei mistään viralliselta ratsastus/harrastetallilta ihan noin vaan saa hevosta maastoon - ainakaan jos meinaat yksikseen mennä. Se ei olisi vastuullista toimintaa (luvat menee). Aika pitkälti käsittääkseni vain tallilla vakiokävijät (tunneilla vakituisesti käyvät) pääsevät maastoilemaan ja silloinkin yleensä mennään ryhmässä. Uskoisin, ett jollain tapaa pitää vähintänkin ratsastustaito "todistaa" ennen kuin pääsee maastoryhmään mukaan.
Sit on näitä ns. vaellustalleja. Niillä vissiin ei ole niin tarkkaa millainen on ratsastajan perustaidot. Olen jopa kuullut, että koskaan ratsastamattomatkin ovat pääseet maastoon. Mielestäni se on liian riskaabelia.
Sinuna kävisin kyll vähän verestämässä ensin ratsastustaitoja tunneilla. Aikuisryhmiäkin on nykyisin. Maastossa kun hevosille tahtoo tulla toinen vaihde päälle - hallitko varmasti tilanteen? Idioottivarmaa rauhallista hevosta ei ole olemassakaan...