kirjoitellaanpas sitä taas kesän kuulumisia.
kerroin jo aiemmin rakkaudestani lehmiä kohtaan.
viikonloppuna (lauantaiaamuna) olimme serkkuni
kanssa ajamassa lehmiä sisälle, kunnes serkkuni
alkoi ihmetellä että onkohan tuo lehmä tuolla
kuollut. siihen tokaisin vaan että nehän varmaan
nukkuvat nyt kun on niin aikaista. vähän ajan
kuluttua huomasin että olinkin katsellut ihan
muualle kuin sinne minne srkkuni. no sitten
päätimme lähteä katsomaan että onkohan se elossa
vai ei. paikalle saavuttuamme huomasimme että
kuolluthan se oli. utareista tuli verta ja
muutenkin oli verta maassa. hyppädin sitten aidan
yli katsomaan sitä edestäpäin ja kauhukseni
huomasin ettei sillä ollut päätä! aluksi
ajattelimme että jokin petoeläin on hyökännyt sen
kimppuun, mutta myöhemmin saimme tietää että tämä
lehmä oli kuollut ihan yllättäen ja eläinlääkäri
oli käynyt irroittamassa siltä pään, tutkiakseen
sen aivoista mihin se oli kuollut. itkettää
vieläkin. mutta nyt Jella märehtii vihreämmillä
niiyillä teurastamoon joutuneiden Missin ja
Muletan kanssa, ja pikkuisen Pojun joka ei
jaksanut elää vaan kuoli nuorena, aivan liian
nuorena.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.