Mitä tehdä kun taloon tulee pieni koira ja ennestään on iso koira?

-koira-

Tietääkö kukaan miten täytyy käyttäytyä kun taloon tulee pieni koira ja talossa on ennestään iso koira?
Näyttääkö vanha koira, että on talon kuningas vai hyvksyykö se uuden tulokkaan?
Olisi kiva saada vinkkejä.

8

749

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • koirien ystävä

      Itselläni on ollut sama tilanne, kun otin beaglen ja minulla oli ennestään iso, sekarotuinen koira. Tapelleet ne eivät ole kosaan, joskus vain vanha koiramme saattaa näyttää pennulle, missä kaappi seisoo ja se kuuluu asiaan. Ei siis ainakaan kannata säikähtää, jos iso koira murahtaa pennulle. Kannattaa kuitenkin tutustuttaa koirat valvoen, kuitenki niin, että molemmilla on mahdollisuus perääntyä, etenkin pennun. Jos koiranne on kuitenkin joskus ärhännellyt toisille koirille, kannattaa miettiä vielä kerran. Joskus vanhat koirat, varsinkin urokset saattavat olla hyvin tarkkojaan reviiristään ja eivät anna tulla toisten koirien sen sisäpuolelle. Uskon kuitenkin, että kaikki menee hyvin, onnea pennun hankinnalle!

    • Jos isompi/vanhempi koira kunnioittaa sinua = ihmistä isäntänään, niin ei mitään ongelmaa. Sinähän pomona sanelet talon säännöt: jos sinun talossa ei saa kiusata eikä pomottaa pienempiä, niin silloin niitä ei kiusata, olivatpa ne pienemmät sitten koiria, kissoja, kaneja tai ihmisvauvoja. -Toki uusille laumanjäsenille täytyy vähitellen myös opettaa säännöt: eivät nekään saa kasvaa vapaasti kuin ohdakkeet pellossa ja alkaa hallita muita saman katon alla asuvia, olivatpa ne muut sitten eläimiä tai ihmisiä.

      Kovin monimuotoinen ja sekalainenkin lauma toimii hyvin ja hyvässä hegemoniassa, kunhan talossa on hyvä järjestys! Enkä tarkoita tällä vaatekaappien sisältöä:-))

      • Halusin vielä tähdentää, että
        1) olethan aina tiennyt, että sinä olet talosi kuningas, eikä suinkaan sinun koirasi?
        2) koiran (muun eläimen / ihmisen) koolla ei sinänsä ole mitään merkitystä.

        Hierarkiahan etenee normaalisti siten, että nuorin = pahnan pohjimmainen. Meillä se on viime vuosina tarkoittanut, että basenji on dobermanin yläpuolella. Koirien keskinäisessä hierarkiassa siis: mutta sillähän ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuka on talon kuningas.

        Jos se on joku muu kuin ihminen ite, on ongelmia luvassa...


      • minä vaan
        tiinamuori kirjoitti:

        Halusin vielä tähdentää, että
        1) olethan aina tiennyt, että sinä olet talosi kuningas, eikä suinkaan sinun koirasi?
        2) koiran (muun eläimen / ihmisen) koolla ei sinänsä ole mitään merkitystä.

        Hierarkiahan etenee normaalisti siten, että nuorin = pahnan pohjimmainen. Meillä se on viime vuosina tarkoittanut, että basenji on dobermanin yläpuolella. Koirien keskinäisessä hierarkiassa siis: mutta sillähän ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuka on talon kuningas.

        Jos se on joku muu kuin ihminen ite, on ongelmia luvassa...

        jättäisi pikkulasta kahdestaan koiran kanssa vaikka kuinka vakuuttelisit ettei koira tee mitään.onhan noita vuosien varrella ollut juttuja lehdissä ja uutisissa miten koirat on saanu aikan sitä sun tätä.jos sinä olet kuningas talossasi ei jälkikasvusi tai muiden jälkikasvu sitä välttämättä ole.koirat ovat kuitenkin vain eläimiä joilla saattaa jonain kauniina päivänä naksahtaa päässä.vaikka vain vanhojen saalistusviettien takia.


      • minä vaan kirjoitti:

        jättäisi pikkulasta kahdestaan koiran kanssa vaikka kuinka vakuuttelisit ettei koira tee mitään.onhan noita vuosien varrella ollut juttuja lehdissä ja uutisissa miten koirat on saanu aikan sitä sun tätä.jos sinä olet kuningas talossasi ei jälkikasvusi tai muiden jälkikasvu sitä välttämättä ole.koirat ovat kuitenkin vain eläimiä joilla saattaa jonain kauniina päivänä naksahtaa päässä.vaikka vain vanhojen saalistusviettien takia.

        lapsen kahdestaan eli yksin jopa jonkun ihmisen kanssa! Ja niistä sentään löytyy huomattavasti enemmän päästään niksahtaneita ja naksahtaneita kuin koirista tai muista elämistä yhteensä.

        Ja eräs toinen toooosi tärkeä pointti: kun kerran olen kuningas talossani, niin minun lapseni eivät tietenkään voi myös olla kuninkaita: silloinhan syntyy tosi iso ristiriita! Lasten pitää myös olla koirien tapaan kuninkaan alamaisia. Juuri sellaiset perheet, joissa tämä yksinkertainen luonnonlaki ei ole selvä, syntyy kaiken maailman vaikeuksia. Hyvä kuningas, hyvä hierarkia, yksinkertaisen selkeät käyttäytymisen lait, hyvä valtakunta. Kaikilla hyvä olla.


      • tämä sitä

        siis kun koirani ei tule toisten koirien kanssa toimeen en ole koiran yläpuolella? Muutenhan voisin sille ilmoittaa että kaikkien kanssa tullaan toimeen tuli pihalle kuka tahansa??
        Ei se nyt ihan noin taija mennä.


      • tämä sitä kirjoitti:

        siis kun koirani ei tule toisten koirien kanssa toimeen en ole koiran yläpuolella? Muutenhan voisin sille ilmoittaa että kaikkien kanssa tullaan toimeen tuli pihalle kuka tahansa??
        Ei se nyt ihan noin taija mennä.

        Ei tietenkään se ihan niin taija mennä, mutta sinnepäin se vahvasti on kallellaan:-)

        Silloin kun on kyse sinun ihmisen ja sinun koirien yhteisestä omasta pihasta, kyllä siellä pitää sinun ihmisen sanan olla laki. Jos sinä hyväksyt pihalle 'kenet tahansa', vierailijaa eivät koiratkaan silloin saa repiä riekaleiksi. Eivätkä ne revi, jos ovat oppineet, että sinä ihminen olet antanut ymmärtää, että vieraat ovat pihalle tervetulleita.

        Sitten kun kuljette jossakin muussa maastossa, pätevät taas ihan omat ja eri säännöt, kovin monista eri tekijöistä riippuen. Tässä ei nyt puhuta niistä.

        Palataan ketjun aloittajan kysymykseen. Todetaan vielä kerran, että mikäli otat (isolle) koirallesi (pienen) kaverin, ongelmia ei ole odotettavissa, kunhan ison kaverin ei alun pitäenkään anneta pompottaa uutta pentua vinkulelunaan (mitä se tuskin edes yrittää tehdä, mikäli se on tähän asti ollut oman asemansa laumassa tiedostava koira), eikä myöskään uutta tulijaa pidä nostaa lasijalustalle entisen koiran ohi ja siitä ylemmäs. Sellaisia virheitähän ihmiset saattavat tehdä...


    • koirat

      tahtoo hoitaa ite noi asiat, mutta ei pidä jättää niitä kaksistaan vähään aikaan. parempi katsoa kun katua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      23
      3083
    2. Tykkäsin rakas

      Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
      Suhteet
      42
      2719
    3. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      38
      1523
    4. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1350
    5. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      63
      1261
    6. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      41
      1026
    7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      126
      922
    8. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      33
      839
    9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

      Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
      Yle
      29
      673
    10. Skenaario

      Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
      Sinkut
      60
      631
    Aihe