Kotiäitimyytillä ei ole pohjaa, sillä ihmiset ovat kaikkein pisimpään olleet metsästäjä-keräilijöitä, jolloin valtaosa ravinnosta saatiin keräilemällä. Toiseksi pisimpään ihmiset ovat olleet viljelijä-karjanhoitajia. Silloinkin ravinto on koostunut etupäässä kasvikunnasta. Liharuuan osuus oli pitkään vähäistä.
Kotiäitiys ei ole mikään luonnollinen ja ikiaikainen malli, sillä metsästäjä-keräilijöillä ja viljelijä-karjanhoitajilla ei ollut kotiäitejä. Äidit keräsivät sieniä, juuria ja marjoja, kasvattivat eläimiä ja pitivät kasvimaata. Äidit toivat leipää pöytään siinä missä isätkin ja lapset tallustivat sekä isiensä perässä kalassa, risusavotassa ja peltotöissä että äitiensä perässä marjametsissä ja navetoissa.
Kaikkein luonnollisinta ja perinteisintä on se, että sekä isät että äidit hoitavat, kasvattavat ja opettavat lapsiaan. Se on faktaa. Kotiäiti - elattajaisä on teollistuneen yhteiskunnan puolisairas malli, ikää vajaa 200 vuotta ihmiskunnan historiassa, uutta ja keinotekoista. Lasten kannalta ehdottomasti perinteisin perhemalli on jaettu vanhemmuus.
Kotiäitiys ei ole mikään luonnollinen ja ikiaikainen malli, sillä metsästäjä-keräilijöillä ja viljelijä-karjanhoitajilla ei ollut kotiäitejä. Äidit keräsivät sieniä, juuria ja marjoja, kasvattivat eläimiä ja pitivät kasvimaata. Äidit toivat leipää pöytään siinä missä isätkin ja lapset tallustivat sekä isiensä perässä kalassa, risusavotassa ja peltotöissä että äitiensä perässä marjametsissä ja navetoissa.
Kaikkein luonnollisinta ja perinteisintä on se, että sekä isät että äidit hoitavat, kasvattavat ja opettavat lapsiaan. Se on faktaa. Kotiäiti - elattajaisä on teollistuneen yhteiskunnan puolisairas malli, ikää vajaa 200 vuotta ihmiskunnan historiassa, uutta ja keinotekoista. Lasten kannalta ehdottomasti perinteisin perhemalli on jaettu vanhemmuus.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Kaupungistumisen myötä tuli työnjakoa yhteiskuntaan kauppiaista seppiin ja suutareihin, mutta silloinkin puodit olivat perheyrityksiä, joissa juoksupojan hommia hoisivat lapset. Äidit ja isät tekivät perheyrityksissä yhdessä töitä niin kuin maatiloillakin. Kotiäitimyytti on todellakin vailla pohjaa.
Kotirouvia on ollut vain harvalukuisessa herrakansassa, yläluokassa, mutta tämänkään luokan rouvat eivät hoitaneet lapsiaan itse. Vauvoilla oli imettäjät ja lapsilla kotiopettajat. Siinä se perinteinen kotiäitiys.
Anni Blomqvistin Myrskyluodon Maijassakin vaan jätetään vauva nukkumaan ja itse lähdetään kalastamaan, joka yö.. 1800-luvulla siis tämä.
Minäkin meinasin ensin ruveta kokokotiäidiksi. Sitten saatiin miehen kanssa sovittua, että ollaan osittaisella molemmat. Pieninä lapset olivat vain kolmena päivänä viikossa hoidossa. Isä ja äiti olivat kotona molemmat yhden arkipäivän. Alaluokilla minä laitoin lapset kouluun ja lähdin myöhemmin töihin. Isä tuli kotiin jo alkuiltapäivästä. Oli heinoa aikaa koko perheelle. Vanhemmuutta kannattaa jakaa. Suosittelen kaikille.
Laman ja lomautuksen myötä on oltu nyt jonkin aikaa kokokoti-isänä, ja kyllä tämä ahdistaa, mutta niin ahdisti joskus liika työsidonnaisuuskin. Ehkä tuossa molempien vanhempien osittaisessa olisi ideaa, kun sen vain voisi toteuttaa. Nyt ei voi, kun minulla ei ole työtä.
, faktat on melko lailla kohdallaan. Mutten silti ihan ymmärrä mihin pyrit tällä?
Metsästäjä-keräilijät kantoivat jälkikasvunsa LAUMAN mukana, kunnes nämä olivat tarpeeksi vanhoja pysymään mukana itse, ja osallistumaan ruoan hankintaan. Samalla he oppivat kaiken tarpeellisen ympäröivästä maailmasta, ja heidän asemastaan siinä. Opetukseen eivät osallistuneet ainoastaan vanhemmat, vaan koko yhteisö, ja uskallan epäillä, ettei käsitettä ydinperhe viljelty kovin tiuhaan?
Tämä voisi olla ihmiselle melko ideaali tilanne, sekä vanhemmille, että lapsille. Mutta ei mahdollinen nykyaikana, jolloin elämässä tarvittavat tiedot ja taidot ovat erilaisia ja avnhemmat ansaitsevat elantonsa kodin ulkopuolella.
Vaikka itse olen lapsen kanssa kotona, ei kotiäitiys minustakaan ole tavoiteltava tilanne, mutten toisaalta näe lasten kovin aikaista erottamista vanhemmistaankaan parempana ratkaisuna. Jos kumppanini työn puolesta olisi mahdollista, olisimme varmasti jakaneet kotona olon ja työssäkäynnin toisin, mutta yrittäjällä ei ole ihan samanlaisia mahdollisuuksia hyödyntää yhteiskunnan tarjoamia etuja. Ja valitettavasti tuskin kovin moni työnantaja osaisi arvostaa lapsen tuomista mukanaan töihin?
Kotiäitiyden ikävin seuraus on se, että isät katoavat lasten elämästä kokonaan, koska äiti on liian suvereeni kotona. Pikkulapsiperheiden (=kotiäitiperheiden) isät tekevät eniten ylitöitä. Kun äiti lähtee töihin, isän on pakko vähentää omia töitään. Niin se vain menee. Kaikkein parasta olisi toki se, että sekä isät että äidit tekisivät osa-aikatyötä. Lapsilla olisi päiväkotia ja kotia sopivammassa suhteessa ja sekä isää että äitiä huolehtimassa heistä kotona.
"Mutten silti ihan ymmärrä mihin pyrit tällä?"
Pyrin vain ja ainoastaan perättömän myytin murtamiseen. Kotiäitiys ei ole mitään biologisinta ja luonnollisinta äitiyttä. Jaettu vanhemmuus ja elatus on perinteisin malli. Lisäksi on tavattoman ikävää, että miehet vetäytyvät pois kaikkialta, missä lapsia ja nuoria kasvaa, myös opettajan tehtävistä. Entisvanhaan opettajina oli paljon miehiä, ei enää nykyään. Joskus tuntuu, että naiset ovat suorastaan ryöstäneet kasvatusalan ja vanhemmuuden itselleen, eivätkä anna miehille tilaa enää lainkaan.
joka haluaisi opettajaksi, niin valita uransa jotenkin toisin, jotta voisi tehdä tilaa miehille? Voi pyhä yksinkertaisuus!
Nykytilanne vain on se, että töissä käydään kodin ulkopuolella eikä töihin voi vielä lasta. Tästä todellisuudesta on myytit kaukana.
Käskepäs nyt niitä miehiä sitten hakeutumaan sinne opetus- ja kasvatusalalle.
Olen samaa mieltä kanssasi, kotiäitiyden ylivertaisuus on myytti, sitä mieltä olen ollut aina. Mutta myös ydinperheen asema on liioiteltu, myyttikin. Mä näkisin parhaana suuremman yhteisön, (suku, kylä tai kaupunginosa, mikä tahansa yhdistävä tekijä) jossa kaikki osallistvat lasten kasvatukseen vanhempien ohella. Mutten siltikään näe parhaana vaihtoehtona lapsen viemistä esim. päiväkotiin liian aikaisin.
Miesten vetäytyminen kasvatuksesta, niin kotona, kuin kodin ulkopuollakin, on todellakin ikävää. Vaikka en anna kovinkaan suurta painoa "miehen- ja naisenmallille", on sukupuolilla perustavanlaatuisia eroja, ja näiden erojen tiedostaminen edistää myös lapsen identiteetin muodostumista.
on muuttunut paljon hyvään suuntaan.Olen jo mummoikäinen ja kyllä tyytyväisenä seuraan nykyisien osallistumista lastensa hoitoon,oma poika ja vävy ovat isiä molemmat.Sujuu vaipanvaihto,kylvettäminen,syöttäminen ja nukuttaminen.Ei ollut yleistä minun ikäisten lapsuudessa eikä myöskään omien lasten lapsuudessa,n.30 v. sitten.
jo silloin ennenkin, kyllä sujui nuo mainitsemasi asiat, ei vain ollut niin melua tyhjästä kuten nykyään. He opettivat yhtälailla omat taitonsa ottamalla lapset mukaan niihin omiin askareisiinsa sitä mukaa kun ne lapset kasvoivat. Vastuuhan lisääntyi taitojen mukana. Nykyään vaan ei saa edes niillä omilla lapsilla teettää enää mitään ja missään iässä. Häkki heiluisi jos työkaveriksi kaksitoistavuotiaan rankametsään ottaisi.
muuttuneet.Ei nykyään ole niin helppo kuljettaa lasta mukana töissä,aika harvalla onnistuu.Ehkä ennen ei myöskään ollut mitään keräilypaikkoja lapsille,jonne heidät vietiin,kun porukka lähti töihinsä.Kotiäitiydestä on kokemusta ja silloin toimin kyllä tuon perinteisen mallin mukaan.Lapset tuli raahattua mukaan marjametsälle ja olivat mukana leipomisissa ja kasvimaalla.
Pysytäämpä asiassa, eihän tämän keskustelun pointti ole siinä, miten nykyisin lapsia hoidetaan, vaan siinä, miten valintoja perustellaan. Kotiäitiys ei ole perinteistä luonnollista vanhemmuutta. Ihmisen käyttäytymistä ja sosiaalisia suhteita ohjaavat geenit ovat pisimpään kehittyneet jaetun ja yhteisöllisen vanhemmuuden piirissä. Kotiäitiys on vain ohut hiuskarva tässä aikajanassa. Ei sillä hiuskarvalla voi perustella mitään. Äiti voi toki sanoa, että minä haluan jäädä kotiin, muttei hän voi pitää sitä jotenkin luonnollisena biologisena valintana. Äitimyyteille ei ole perustetta.
merkitsisi vain että naiset toisivat lapsensa työpaikoille, ammattiin ja sosiaaliseen asemaan katsomatta. Olkoon "kotiäitiys" sitten se karva sinun historiapuurossasi. Miehiä ei se historian virta ole sitten kuljettanut metsästäjä-keräilijä ajoista yhtään eteenpäin, mikä selittää kyllä monta asiaa näin nykyihmistenkin teoissa.
No jos se on tuosta kiinni, niin ruvetaanpa taas kaikki metsästäjä-keräilijöiksi.
Työttömyys loppuu siihen paikkaan. Työtä riittää, kun yrittää kerätä perheelleen sapuskat. Eikä päiväkoteja enää tarvita.
Kotiäitinä ollessani elin lähellä luontoa. Aikakäsitykseni muuttui lineaarisesta spiraaliseksi. En pitänyt edes kelloa, vaan elin lasteni kanssa vuorokauden- ja vuodenaikojen mukaan. Kävin läpi sekä keräily- että viljelyvaiheen.
Se oli hyvää elämää, jota muistelen kaihoten ja kiitollisena täällä oravanpyörässä henkeä haukkoessani.
kotona lapsilauman kanssa ei ollut mikään huono juttu.Olen saanut toteuttaa sen jälkeen itseäni ihan riittävästi työelämässä ja toivottavasti myös edelleen tästä maailmantilanteesta huolimatta.
Metsästäjä-keräilijäaikaan lapset osallistuivat eri tavalla elannon hankkimiseen. He aikuistuvat varhain ja altistuivat monille vaaroille jo lapsena. Nykyaikaan säilyneet esimerkit, meidän näkökannastamme metsästäjä-keräilijöistä,Pushmannit ja 1800-luvulla osa intiaaniheimoista Pohjois-Amerikassa esimerkkeinä, osoittavat että lapset olivat enimmäkseen äitinsä ja muiden naisten helmoissa. He olivat siis kotilieden lähettyvillä, eivät metsästysmatkoilla. Metsästysmatkoihin pojat otettiin vasta initiaatioriittien eli tietyn suoritetason jälkeen.
Viljelyn ja karjanhoidon alettua tapoja hoitaa asiat on ollut hyvin useita. Niissäkin useimmiten lapset ovat olleet suotuisimmilla seuduilla kotilieden lähettyvillä. Osa karjanhoitajista seurasi tosin jatkuvasti karjaansa. Niissäkin oli pysyvämpiä asuinsijoja eri vuodenajoille ja miehet tekivät raskaimmat työt, naisten ja lasten pysytellessä tulenvartijoina. En näe erityisesti syitä ihannoida sinisilmäisesti vanhoja tapoja. Kehitysmaiden tilannetta tarkkailemalla voi tätä mallia ja niiden tuloksia seurata. Kysyä toki voi mikä on onnellisin malli lapsen kannalta.