MITEN OLISI

PIENIÄ VINKKEJÄ TAI OHJEITA PARKANON UUDELLE LUOTTAMUSHENKILÖKAARTILLE. TAI MIKSEI MYÖS VANHEMMEMMILLE KONNILLE. OPETTAVAT KUITENKIN UUDET TULOKKAAT HETI TAVOILLEEN JA KUNNIOITTAMAAN VIRKAMIESTEN MAHTIA.
345567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

minulle kuulu. On erittäin mielenkiintoista seurailla miten Perussuomalaiset laittavat asiota/asiat nyt kuntoon. Kuinka mahtaa perusryhmältä käydä rokenrolli nyt kun on siihen paremmat mahkut. Lomautettujen aika alkaa muuten käymään pitkäksi sille vois jotain teherä.

Äänestä
  • Työttömänä on oltu jo melkein puoli vuotta. Repikää siittä. Huumori alkaa loppua. Jotkut sitä vaan nostelee kokouspalkkioitaan hyvillä mielin. Tulee Eppujen erään laulun sanat mieleen kun TAIVAASSA VASTA VAAN PERSEET TERVATAAN.

    Äänestä

voisi olla ehdolla valtuustoon. Se on peräti eettisesti toivottavaa. Äänestäjähän sen sitten ratkaisee kuka sinne pääsee.

Minusta politiikka on kuitenkin politiikkaa ja uskonnot uskontoja. Niitä ei pidä sekoittaman julkisuudessa keskenään. Toki uskovainenkin(on uskonto sitten mitä hyvänsä jopa ateistiakin tarvitaan) voi ja täytyykin osallistua silloin politiikkaan jos kokee sen oikeaksi tavaksi asioihin vaikuttaa. Eräällä henkilökohtaisesti loukkaavalla väitteellä tässä keskustelussa voi kuitenkin pyyhkäistä sitä itseään.

Äänestä
  • jos unohdetaan uskonto ja keskitytään pelkkään politiikkaan niin parkanon valtuustossa on tällä kertaa oikeistopuolueilla kaksikymmentä valtuutettua ja vasemmistolla 7 eli päätökset tehdään oikeistorintaman voimin. Kepu Perus ja Kok siinä on tulevaisuuden linja jolla parkanoa viedään eteenpäin.

    Äänestä

  • olisikin kirjoitti:

    jos unohdetaan uskonto ja keskitytään pelkkään politiikkaan niin parkanon valtuustossa on tällä kertaa oikeistopuolueilla kaksikymmentä valtuutettua ja vasemmistolla 7 eli päätökset tehdään oikeistorintaman voimin. Kepu Perus ja Kok siinä on tulevaisuuden linja jolla parkanoa viedään eteenpäin.

    Tuolla laskentatyylillä vain Keskustapuolueen ylivalta ja saneluasetelma jatkuu.
    Lamminmäki voi edelleen "ostaa" työpaikoilla kaupungille ym. Keskustalle vaaliehdokkaita ym.

    Äänestä

tästä ketjusta, koska pahimmat kohdat on poistettu, onneksi.Enemmän olisi voitu poistaa.

Äänestä
  • Toivottavasti valtuutettujen mantrana ei ole yksityistäminen. Oman kunnan tuottamat peruspalvelut kaipaavat kehittämistä ei alasajoa.

    Äänestä

  • aihetta kirjoitti:

    Toivottavasti valtuutettujen mantrana ei ole yksityistäminen. Oman kunnan tuottamat peruspalvelut kaipaavat kehittämistä ei alasajoa.

    Kansalaisten turvaverkkon rapauttaminen tulee jatkumaan pala palalta. Joten lienee tarkoituksen omaista lukea rukous Parkanon päättäjille ja virkamiehille.

    Varjelkoon suurempi voima ja viisaus Parkanon luottamushenkilöitä niin uusia kuin vanhojakin tekemästä Parkanolaisia eriarvoistavia päätöksiä. Olkoon kaikilla yhtäläiset oikeudet varallisuutteen katsomatta saada hyvä sairaan- ja terveyden hoitoa ilman suurempia jonotuksia silloin kun apua tarvitsee.Taksimiehistä ei ole niin suurta lukua.

    Suokoon päätöksentekijät myös tasa-puolisen oppimahdollisuuden kaikille joilla järkeä ja intoa vaan opiskeluun riittää.Sillä tasa-puolinen mahdollisuus itsensä kehittämiseen on Parkanolaisten voimavara nyt ja tulevaisuudessa.

    Niin ja lopuksi ja erikseen varjelkoon suurempi voima varsinkin uusia päättäjiä virkamiesten juonitteluilta ja harhautuskikoilta.Äläkä anna virkamiesten kolistella päätään kaupungintalon kivijalkaan jos eivät tuloksentekovimmassaan huomaa mitään muita arvoja kuin tuloksellisuus.Muistuta heitä myös inhimillisyyden ja ihmisarvon tärkeydestä.

    Äänestä

  • TÄRKEÄ JUTTU kirjoitti:

    lukua, niin varjele kuitenkin Penan Pirssiä!

    Äänestä

  • taksimiehistä kirjoitti:

    lukua, niin varjele kuitenkin Penan Pirssiä!

    meitä kiukkusilta ja omahyväisiltä ämmiltä. Täällä oli alkamassa ihan hyvä ja rakenteita uudistamaan pyrkivä keskustelu Parkanolaisesta poliittisesta kultuurista sekä ilmapiiristä. Äärioikeiston vanhoolliset voimat kuitenkin sensuroivat sen lähes kokonaan. Herätys osui varmaan tosi arkaan aiheeseen ja siitä ei sitten saakkaan puhua? Palataan asiaan kuitenkin tuonnempana sopivissa yhteyksissä. Sillä tälle omahyväiselle käytökselle on hyvä saada vähän länkiä kaulaan. Lamminmäelle on nostettava hattua kun kestää keskustelun peräti omalla nimellään ja antaa sen jatkuakkin.

    Äänestä

  • voisi vielä kirjoitti:

    vaan sullekin.Tulen jatkossakin ihan hyvällä omallatunnolla puuttumaan keskusteluun, jossa käydään julkeasti jonkun tunnetun tai vähemmän tunneun kimppuun perusteettomasti ja herjausmielessä. Tässä jokin aika sitten arvosteltiin täällä tosi rumasti ja sääntöjenvastaisesti yhtä S-Marketin myyjää ja johtajaakin. No, se viesti saatiin poistettua tosin turhan pitkällä viiveellä.
    Joo, hyvin alkoi tämäkin ketju, mutta ei tarvita kuin yksi pahansuopainen yksinkertainen kirjoitus, niin koko ketju vääristyy. Näin kävi tässäkin ketjussa.Tuskin aloittajakaan tarkoitti, että keskustellaan yksittäisestä henkilöstä, mutta siihen se johtaa jos joku alkaa pilkata jotakin henkilöä tai tässä tapauksessa uskovaisiakin yleisemmin ja jopa kirkon pyhiä sakramentteja (kuten tässäkin ketjussa valitettavasti kävi )Puolustajat tulevat välittömästi hätiin ja aloittajan tarkoittama keskustelu vääristyy.

    Ehdotankin, että aloittaja ottaisi suuremman vastuun ketjunsa sisällöstä. Hän voisi vastata itse heti suoraan , jos joku alkaa syytää asiattomuuksia ja näin suoristaa keskustelun oikeille raiteille.

    Toivon hartaasti, että keskusteltaisiin ASIOISTA eikä loukattaisi henkilöitä.
    En ole "äärioikeistolainen enkä vanhoillinenkaan "enkä tarvi länkiä kaulaan.
    Voisin kirjoittaa täällä omallakin nimellä, mutta kun eivät muutkaan, niin olkoon vielä.
    Nyt voidaan jatkaa keskustelua , mutta asiaa.

    Muuten, parkanolainen kirjoitetaan pienellä kirjaimella lauseen keskellä.

    Äänestä

  • täällä, hei kirjoitti:

    uskonasiat eivät kuulu hallintoon.

    että omaatunto on hyvä olla mukana kun tänne kriivailee. Toki sen omantunnon kanssa on hyvä päättää asioista niin kirkon kuin maalisten asioidenkin tiimoilta.

    Äänestä

  • TÄRKEÄ JUTTU kirjoitti:

    Kansalaisten turvaverkkon rapauttaminen tulee jatkumaan pala palalta. Joten lienee tarkoituksen omaista lukea rukous Parkanon päättäjille ja virkamiehille.

    Varjelkoon suurempi voima ja viisaus Parkanon luottamushenkilöitä niin uusia kuin vanhojakin tekemästä Parkanolaisia eriarvoistavia päätöksiä. Olkoon kaikilla yhtäläiset oikeudet varallisuutteen katsomatta saada hyvä sairaan- ja terveyden hoitoa ilman suurempia jonotuksia silloin kun apua tarvitsee.Taksimiehistä ei ole niin suurta lukua.

    Suokoon päätöksentekijät myös tasa-puolisen oppimahdollisuuden kaikille joilla järkeä ja intoa vaan opiskeluun riittää.Sillä tasa-puolinen mahdollisuus itsensä kehittämiseen on Parkanolaisten voimavara nyt ja tulevaisuudessa.

    Niin ja lopuksi ja erikseen varjelkoon suurempi voima varsinkin uusia päättäjiä virkamiesten juonitteluilta ja harhautuskikoilta.Äläkä anna virkamiesten kolistella päätään kaupungintalon kivijalkaan jos eivät tuloksentekovimmassaan huomaa mitään muita arvoja kuin tuloksellisuus.Muistuta heitä myös inhimillisyyden ja ihmisarvon tärkeydestä.

    oikeen hyvällä tavalla. Mikähän mahtaa muuten parkanon väkiluku olla tällä hetkellä? Joko ollaan alle 7000 kuntalaisen kunta. Veronmaksajat vähenee ja ei ole vaikea päätellä mihin se johtaa. Vaikka kuinka rukoiltaisiin.
    Pohjois-parkanon koulun vois kyllä lopettaa.

    Äänestä

  • välähtänyt kirjoitti:

    kehittämisestä saattas löytyä avaimet väestön kasvuunkin. Jos päättäjät ja virkamiehet vaan panis hihat heiluun. Nyt kunnan kannattais investoida tosissaan sinnepäin.Eikös tässä jutussa ole jonkin sortin konsesus puolueitten välillä.Vai?

    Äänestä

  • seudun kirjoitti:

    Eikös se kehitysparkki ole tän asian päällä. kovin ollaan parkissa ja hiljaiseloa siellä konttorissa. Onkin kysyttävä maksetaanko turhasta?

    Asemanseudun kehittäminen on typistynyt vain kaavoituksen ympärille.
    Laajemman yritysverkoston rakentaminen alueelle on toteutumatta.
    Siitä on olemassa suunnitteet, mutta ei ole kelvannut valtaapitäville Keskustan edustajille sillä esittäjätaho on ei-keskustalainen.
    Keskusta on ollut kehityksen jarru jo yhdeksänkymmentä luvulta asti.
    Kun osa parkanolaisista äänestäjistä on tämän jarrun vaaleissa äänestänyt, kai siihen sitten on tyytyminen.
    Vai onko?

    Äänestä

  • täällä, hei kirjoitti:

    vaan sullekin.Tulen jatkossakin ihan hyvällä omallatunnolla puuttumaan keskusteluun, jossa käydään julkeasti jonkun tunnetun tai vähemmän tunneun kimppuun perusteettomasti ja herjausmielessä. Tässä jokin aika sitten arvosteltiin täällä tosi rumasti ja sääntöjenvastaisesti yhtä S-Marketin myyjää ja johtajaakin. No, se viesti saatiin poistettua tosin turhan pitkällä viiveellä.
    Joo, hyvin alkoi tämäkin ketju, mutta ei tarvita kuin yksi pahansuopainen yksinkertainen kirjoitus, niin koko ketju vääristyy. Näin kävi tässäkin ketjussa.Tuskin aloittajakaan tarkoitti, että keskustellaan yksittäisestä henkilöstä, mutta siihen se johtaa jos joku alkaa pilkata jotakin henkilöä tai tässä tapauksessa uskovaisiakin yleisemmin ja jopa kirkon pyhiä sakramentteja (kuten tässäkin ketjussa valitettavasti kävi )Puolustajat tulevat välittömästi hätiin ja aloittajan tarkoittama keskustelu vääristyy.

    Ehdotankin, että aloittaja ottaisi suuremman vastuun ketjunsa sisällöstä. Hän voisi vastata itse heti suoraan , jos joku alkaa syytää asiattomuuksia ja näin suoristaa keskustelun oikeille raiteille.

    Toivon hartaasti, että keskusteltaisiin ASIOISTA eikä loukattaisi henkilöitä.
    En ole "äärioikeistolainen enkä vanhoillinenkaan "enkä tarvi länkiä kaulaan.
    Voisin kirjoittaa täällä omallakin nimellä, mutta kun eivät muutkaan, niin olkoon vielä.
    Nyt voidaan jatkaa keskustelua , mutta asiaa.

    Muuten, parkanolainen kirjoitetaan pienellä kirjaimella lauseen keskellä.

    Mihin kaikki "kiukkuiset" naiset on täältä kadonneet? Onko kevätkiireet painamassa päälle. Vai onko raukeus ja intohimo suuntautunut muualle päin?

    Äänestä

  • TÄRKEÄ JUTTU kirjoitti:

    Kansalaisten turvaverkkon rapauttaminen tulee jatkumaan pala palalta. Joten lienee tarkoituksen omaista lukea rukous Parkanon päättäjille ja virkamiehille.

    Varjelkoon suurempi voima ja viisaus Parkanon luottamushenkilöitä niin uusia kuin vanhojakin tekemästä Parkanolaisia eriarvoistavia päätöksiä. Olkoon kaikilla yhtäläiset oikeudet varallisuutteen katsomatta saada hyvä sairaan- ja terveyden hoitoa ilman suurempia jonotuksia silloin kun apua tarvitsee.Taksimiehistä ei ole niin suurta lukua.

    Suokoon päätöksentekijät myös tasa-puolisen oppimahdollisuuden kaikille joilla järkeä ja intoa vaan opiskeluun riittää.Sillä tasa-puolinen mahdollisuus itsensä kehittämiseen on Parkanolaisten voimavara nyt ja tulevaisuudessa.

    Niin ja lopuksi ja erikseen varjelkoon suurempi voima varsinkin uusia päättäjiä virkamiesten juonitteluilta ja harhautuskikoilta.Äläkä anna virkamiesten kolistella päätään kaupungintalon kivijalkaan jos eivät tuloksentekovimmassaan huomaa mitään muita arvoja kuin tuloksellisuus.Muistuta heitä myös inhimillisyyden ja ihmisarvon tärkeydestä.

    etsiä tämän vanhan ketjun esiin ja muistuttaa edelleen Parkanon päättäjiä ja virkamiehiä heille luetun rukouksen tärkeydestä.

    Hyvää itsenäisyyspäivää meille jokaiselle.

    Äänestä

  • "puurtaja" kirjoitti:

    etsiä tämän vanhan ketjun esiin ja muistuttaa edelleen Parkanon päättäjiä ja virkamiehiä heille luetun rukouksen tärkeydestä.

    Hyvää itsenäisyyspäivää meille jokaiselle.

    sitä tikulla silmään. Oikeessa olet tässä ketjussa on monia hyviä ajatuksia ja jopa viisauksiakin. Eikös itsenäisyyspäivä ole myös tätä varten.

    Äänestä

  • voisi vielä kirjoitti:

    meitä kiukkusilta ja omahyväisiltä ämmiltä. Täällä oli alkamassa ihan hyvä ja rakenteita uudistamaan pyrkivä keskustelu Parkanolaisesta poliittisesta kultuurista sekä ilmapiiristä. Äärioikeiston vanhoolliset voimat kuitenkin sensuroivat sen lähes kokonaan. Herätys osui varmaan tosi arkaan aiheeseen ja siitä ei sitten saakkaan puhua? Palataan asiaan kuitenkin tuonnempana sopivissa yhteyksissä. Sillä tälle omahyväiselle käytökselle on hyvä saada vähän länkiä kaulaan. Lamminmäelle on nostettava hattua kun kestää keskustelun peräti omalla nimellään ja antaa sen jatkuakkin.

    Onko Parkanossa muka äärioikeistoa? Vanhakantaisia ja vanhanaikaisia pieruja kyllä löytyy enemmän kuin omiksi tarpeiksi ja kautta linjan. Omaan napaan tuijottelijoista puhumattakaan. Oma maa mansikka muu maa mustikka.

    Äänestä

  • teherä kirjoitti:

    Eikös se kehitysparkki ole tän asian päällä. kovin ollaan parkissa ja hiljaiseloa siellä konttorissa. Onkin kysyttävä maksetaanko turhasta?

    Kyllä työllisyyden eteen pitäis nyt satsata kaikki liikenevät voimmat. Tekeekö tai panostaako kaupunki mitään asioiden eteen...

    Äänestä

  • aihetta kirjoitti:

    Toivottavasti valtuutettujen mantrana ei ole yksityistäminen. Oman kunnan tuottamat peruspalvelut kaipaavat kehittämistä ei alasajoa.

    Älä muuta virka. Tuntuu, että se yksityistäminen on vaan nyt vähän liikaa muodissa. Mennään ojasta allikkoon. Kaikki kun palvelut halutaan asettaan bisneksen armoille. Liikemiehet ja harmaan rahan veijarit ne käärivät voitot työläisten kustannuksella kun oikein yksityistetään.

    Äänestä

  • aihetta kirjoitti:

    Toivottavasti valtuutettujen mantrana ei ole yksityistäminen. Oman kunnan tuottamat peruspalvelut kaipaavat kehittämistä ei alasajoa.

    No mitäs luulisit yksityistämisestä? Katsoppa voimasuhteita. Takuusti yksityistetään ja ulkoistetaan
    vimmatusti. Keput ja kokkelithan ovat ihan äidinmaidossa imeneet vihan julkisia palveluja kohtaan.
    Enkä ole nähnyt persuiltakaan yhtään avausta, joissa he vaatisivat näiden palveluiden kohentamista, säilyttämistä tai lisäämistä.

    Äänestä

  • Huitsin Nevadasta kirjoitti:

    Persujen sisäänrakennettu aivotoiminta on hyvin lyhyhjänteistä. Lisäksi samanmoisia herrojen perseennuolijoita ne on kuin muutki. Kalliiksi tulee tämä väkisin yksityistäminen veronmaksajille. Mutta mitä sillä on väliä veroistahan suurimman osan maksaa nykyisin alemman tuloluokan ihmiset. Rikkaiden veroja on alennettu voimakkaasti viime aikoina.

    Äänestä

kannattaisi vaikuttaa siihen, että kaupunki kykenisi luomaan lisätyöpaikkoja. Kela-maksun poisto näet vähentää työllistämisen kustannuksia.
Kunnat suurina työllistäjinä ovat olleet yksi suurimpia Kela-maksun maksajia.Tänä vuonna kuntien menorasite kevenee noin 80 miljoonaa euroa. Ensivuodesta lähtien lähes 250 miljoonaa euroa vuodessa pysyvästi. Osansa siitä saa Parkanokin.

Joko olisi syytä palkata koulukuraattori!!!

Äänestä
  • että pienet yrittäjät pystyisi palkkaamaan työtekijöitä. vaan pitää olla suuret miljoona luokan puheet. ja sitten yleensä konkurssi päälle.
    näitä kyllä lykätään perseestä.nim kokemusta on.
    Ja isoille firmoille maksut annetaan anteeksi.
    että näin on Parkanossa

    Äänestä

  • kaupunki ei halua kirjoitti:

    että pienet yrittäjät pystyisi palkkaamaan työtekijöitä. vaan pitää olla suuret miljoona luokan puheet. ja sitten yleensä konkurssi päälle.
    näitä kyllä lykätään perseestä.nim kokemusta on.
    Ja isoille firmoille maksut annetaan anteeksi.
    että näin on Parkanossa

    Yrittäjiä pitäis kyllä kohdella tasapuolisesti jatkossa. Joskus on jäänyt vähän sellainen paha jälkimaku suuhun kaupungin toimista tälläistä pienyrittäjää kohtaan.Ei oikein oteta tosissaan.

    Äänestä

  • toive tai haave kirjoitti:

    Puuttuuko Keskustan jäsenkirja tai oleminen heidän vaaliehdokkaanaan.
    Nuo ovat kova puute mikäli aikoo saada "tasapuolista" kohtelua.
    Keskusta "terrorisoi" muita henkilöitä.
    Tämänlainen mafia Parkanossa on.

    Äänestä

  • toive tai haave kirjoitti:

    Yrittäjiä pitäis kyllä kohdella tasapuolisesti jatkossa. Joskus on jäänyt vähän sellainen paha jälkimaku suuhun kaupungin toimista tälläistä pienyrittäjää kohtaan.Ei oikein oteta tosissaan.

    silti nämä yrittäjät ei komeile konkurssitehtailijoiden kärjessä. Vaan maksaa toistenkin sotkut omalla selkänahallaan.

    Eikös se yrittäjien puh.joht.ole nyt valtuustossa joten vois odottaa toimia sieltäkin taholta?Ainakin vaalien alla oli komiat kuvat mainoksissa ja paljon luvattiin hyviä tekoja.

    Äänestä

  • odotellaan kirjoitti:

    Eikös se yrittäjien puh.joht.ole nyt valtuustossa joten vois odottaa toimia sieltäkin taholta?Ainakin vaalien alla oli komiat kuvat mainoksissa ja paljon luvattiin hyviä tekoja.

    Ei saa haukkua Perussuomalaisia. Ne voi pian suuttua ja mitäs sitten tehdään. Ei vainkaan kesytetty ne nykyään on...saivat mitä halusivat pääsivät nauttimaan kokouspalkkioita.

    Äänestä

  • varmaan on kirjoitti:

    silti nämä yrittäjät ei komeile konkurssitehtailijoiden kärjessä. Vaan maksaa toistenkin sotkut omalla selkänahallaan.

    Toimin yrittäjänä jo ns. toisessa polvessa. Tähän on hyvä kokemuksesta todeta, että oikealla jäsenkirjalla varustetut yrittäjät jostain kumman syystä on niitä suosikkeja.

    Äänestä

Täällä toisella palstalla morkataan hiljakseen ajelelijoita ja vilkuttamatta ajelevia hörhöjä. Kyllä sen saa tehdäkkin. Suurin hörhöjen munaus on kuiteski tämä Lidlin ja Sok:n Shellin risteys. Siinä oli tänäänkin aika sukkulointia. Tehkää nyt ihmeessä siihen sellainen ympyrä millaisia löytyy muitakin Parkanosta. Tälläistä viestiä kaupungin päättäjille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

LAITETAANKO kirjoitti:

PIENIÄ VINKKEJÄ TAI OHJEITA PARKANON UUDELLE LUOTTAMUSHENKILÖKAARTILLE. TAI MIKSEI MYÖS VANHEMMEMMILLE KONNILLE. OPETTAVAT KUITENKIN UUDET TULOKKAAT HETI TAVOILLEEN JA KUNNIOITTAMAAN VIRKAMIESTEN MAHTIA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu