niinkuin Aatulle tehtiin!
Tämä sivusto
pitäisi tuhota
8196
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
johtajan toimistosta syanidi-kapselit sen päivän varalle, joka on taas lähempänä kuin eilen?
suomen kansa ei hyväksy maanpetturuutta, siksi on perussuomalaisuus. tule mukaan kun olet noin hukassa elämäntilanteesi vuoksi?
2009 01 27 04:49 GMT
EN lähde ehdolle EU-parlamenttiin
Asettumalla ehdokkaaksi EU-parlamenttiin menisin todennäköisesti läpi.
Siitäkin huolimatta, että tekisin selväksi,
etten ota paikkaa vastaan.
Moraalini ja omatuntoni eivät alistu EU:n tasolle.
EU:n menettelytavat EU-perustuslain läpirunnomiseksi ovat kestämättömät.
Pieni Irlanti pakotetaan äänestämään samasta sopimuksesta uudestaan.
Ranskan ja Hollannin kielteiset kansanäänestystulokset mitätöitiin halpahintaisesti nimeämällä sopimus uudestaan.
Euroopan Unionin hautapaikkaan on jo kaivajat katsottuna. Viekkaus, vääryys ja vehkeily rakentavat aina hiekalle.
Sen jyvien joukkoon ne aina hukkuvat.
Suomen laki sallisi minun olevan keräämässä jättimäistä äänisaalista.
En ole luonteeltani saalistaja, eikä seireenien laulu saa päätäni kääntymään.
Keskityn Perussuomalaisten johtamiseen ja kansanedustajan työhöni Suomessa.
Kutsumukseni on tehdä politiikkaa Suomessa.
2009 01 23 12:54 GMT
Paluu palmun alta
Olin perhelomalla pari viikkoa.
Lanzarote on kuin Taivaan isän lämminvarasto.
Politiikassakin tärkein tunti on tuumaustunti, jolloin miettiä mitä teen. Sitten teen sen mitä olen päättänyt.
Kaukaa näkee joskus paremmin lähelle. Ihminen ei ole miksikään muuttunut.
Sanotaan, että asiat tappelevat, eivät ihmiset. Se on väärä luulo. Ihmiset tappelevat.
Kaikki kysymykset ovat lopulta henkilökysymyksiä. Ei Jeesuksenkaan hommaa olisi voinut hoitaa kukaan muu kuin Hän. Kristinusko on henkilökysymys.
---
Perussuomalaisten ei pidä hurahtaa kannatuksen noususta gallupeissa. Gallupit eivät äänestä.
Se on varma, että seuranta tiivistyy. Moni meistä Perussuomalaisista päätyy pro-gradun töiden aineistoksi ja oppineiden leikkauspöydille "avattavaksi".
Mikä on Perussuomalaisten menestyksen salaisuus? Eihän se mikään salaisuus ole, jos se tiedetään.
---
Ateistit mainostavat Lontoon busseissa, että Jumalaa ei todennäköisesti ole olemassa. Miksi kykenee vastustamaan sellaista, jota "ei ole"?
Fiksut ihmiset eivät kuulemma puhu uskonnosta, seksistä ja politiikasta. Mitä puhuttavaa tämän ulkopuolelle jää?
Perhanan tylsää olisi kuusenkerkkäteetä särpiä punavihreiden opiskelijoiden kanssa ja keskustella jostakin muusta, kuten tiibetiläisten häkkikanojen hyvinvoinnista.
---
Puhutaan politiikkaa, osaatko?
Tarjosin tässä taannoin yhdelle vitsiniekalle ryhtymistä hammaslääkäriksi 20 000 euron ronskilla kuukausipalkalla. Hän sanoi, ettei voi kun ei osaa, ei ole taitoa, kokemusta, eikä koulutusta.
Samainen heppu oli hetkeä aikaisemmin sanonut osaavansa tehdä minun työni paremmin kuin minä. Hammaslääkäritarjouksen kuulemisen jälkeen hän ei ollut enää varma.
Se, että poliitikko on yksinkertainen ei merkitse sitä, että politiikka olisi yksinkertaista.
Ei politiikassa mitään mystistä ole. Ammattitaito ratkaisee, hammaslääkäri hallitsee hammaslääkärin työn, poliitikko poliitikan teon.
kuuluu vain pul...pul...pul...¤¤¤
minuutin välein,oletkos sieluni?
ehkä muutakin? Ja sivareita ei pelätä?
tavulta!
niin millä ne lisääntyy?