Viljasen nimitys

Tarja Halonen toimi odotetusti torppaamalla sitoutumattoman Ilkka Laitisen nimityksen sisäministeriön korkeimmaksi virkahenkilöksi.

Halonen haluaa, että demaritaustainen Ritva Viljanen jatkaa työssä, jota hän nykyisin jo tekee. Siihen hänellä on perustuslaillinen oikeus.

Kyvykkyys rajaturvallisuusasioissa on kansainvälisesti ansioituneen prikaatikenraali Laitisen vahvuus. Näin sanoo häntä ehdottanut ministeri Anne Holmlund (kok.) ja Matti Vanhanen (kesk.) luonnollisesti tukee ministeriään.

Samalla hallitus tulee sanoneeksi, että kansliapäällikkönä toimiva Viljanen ei ole tehtävään riittävän hyvä.

Tai sitten hän on porvarihallitukselle liian demari, mitä kukaan ei sano ääneen.

SDP:n johtajana tähän mennessä valjusti profiloitunut Jutta Urpilainen ehätti esittämään julkisuuteen sukupuolinäkemyksensä, eli hän arvioi hallituksen sorsivan nimitysesityksessään naisia.

Ja kas, Urpilainen teki karhunpalveluksen demaritaustaiselle naispresidentillemme.

Julkisuudessa on epäilty aivan riittävästi, että Halonen sympatiseeraa Viljasta vain ja yksinomaan hänen sukupuolensa ja demaritaustansa vuoksi.

Onnea demarit, profiilin nostatus meni pieleen.
4230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Oletko älykkäämpi kuin Jutta? Tee ÄO-testi nyt!

Äänestä
  • ko. testillä yritetään rahastaa.

    Äänestä

  • naurattaa yhä.. kirjoitti:

    ko. testillä yritetään rahastaa.

    Tollanen testi ei houkuttele kuin demarieta testaaman miten järkyttävä jutta on.

    Missä se juttan gradu muuten on??? joko sen vihdoin ja viimein saisi lukea ???? =))))

    Äänestä

saamme seurata julkisuudessa näinä päivinä.
Asioita ei lakaistukaan maton alle, vaan käräjillä tavataan. Tämä on Viljasen nimityksen ansiota. Hyvä niin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


poliitinen farssi. kirjoitti:

Tarja Halonen toimi odotetusti torppaamalla sitoutumattoman Ilkka Laitisen nimityksen sisäministeriön korkeimmaksi virkahenkilöksi.

Halonen haluaa, että demaritaustainen Ritva Viljanen jatkaa työssä, jota hän nykyisin jo tekee. Siihen hänellä on perustuslaillinen oikeus.

Kyvykkyys rajaturvallisuusasioissa on kansainvälisesti ansioituneen prikaatikenraali Laitisen vahvuus. Näin sanoo häntä ehdottanut ministeri Anne Holmlund (kok.) ja Matti Vanhanen (kesk.) luonnollisesti tukee ministeriään.

Samalla hallitus tulee sanoneeksi, että kansliapäällikkönä toimiva Viljanen ei ole tehtävään riittävän hyvä.

Tai sitten hän on porvarihallitukselle liian demari, mitä kukaan ei sano ääneen.

SDP:n johtajana tähän mennessä valjusti profiloitunut Jutta Urpilainen ehätti esittämään julkisuuteen sukupuolinäkemyksensä, eli hän arvioi hallituksen sorsivan nimitysesityksessään naisia.

Ja kas, Urpilainen teki karhunpalveluksen demaritaustaiselle naispresidentillemme.

Julkisuudessa on epäilty aivan riittävästi, että Halonen sympatiseeraa Viljasta vain ja yksinomaan hänen sukupuolensa ja demaritaustansa vuoksi.

Onnea demarit, profiilin nostatus meni pieleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu