Halla-Ahon ansiosta. Vähemmistövaltuutettukin sanoi hiljaisella äänellä televisiossa lattiaa katsoen, että keskustelu maahanmuutosta on sallittua. Hän ilmeisesti tarkoitti, ettei keskustelijoita kutsuta rasisteiksi, eikä uhata vankilalla. Upeaa Halla-Aho.
Suomi
on muuttunut
11196
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kohta päästään tappamaan, vastarinta on murtumaisillaan. Toiseuden edustajien ainoa turva - Johanna Suurpää - on pian nujerrettu. Halla-aho on voittanut, Suomi on nyt parempi paikka elää meille 99.5%:lle joita niin sorrettiin niiden 0.5%:n toimesta vuosikymmenet. Muistan kun kerran kaupassa näin somalin jolla oli kännykkä vaikka omani oli huollossa, enää emme salli tällaista isäntämaan nöyryyttämistä.
jotain älykkäämpää.
joita tarvitaan, kun peruSSisu pääsee valtaan?
vai harjoitteletko vitsien kertomista.
Tuntematon voima politiikan kentässä joka pelottaa valtapuluoeita.Ovi käy tiuhaan osastoissa ja väkeä liittyy.
Poliittisten vastustajen yritys leimata meidät natseiksi sataa laariimme.
Kansa on perin juurin kyllästynyt vihreään Hamasiin.
Kokoomuksen nuoret sorvasivat lausunnon jota ei hyvällä katsota,siis esityksen asevelvollisuuden poistamisesta.Monet äänestävät meitä piruuttaankin tämän johdosta ja kukaan ei halua maata täyteen "lapsisotilaita".
Kookomusta on ollut "turvalliata" ja mukava äänestää mutta senkin puolueen aika tulee vastata
Eu:n kähminnöistä ja kansan myynnistä suurpääomalle.
Citicen Kane.
On ovi käynyt tiuhaan. Leipäjonoonkin on joutunut menemään.
Saakos sieltä teidän konttoristanne leipää? Ja missä se mahtaa täällä peräpohjolassa olla vai pitääkö tulla ihan Helsinkiin asti?
Vaan elä sinä poika pelkää että me teitä täällä peräpohjolassa natseiksi alettaisiin sanomaan. Ei missään tapauksessa! Kyllä net täällä meillä olleet natsit oli vähän toisenlaista porukkaa. Oli niillä pyssytkin. Ja kypärätkin.
Ei ollut lippalakkeja eikä deodoranttia niillä.
Vaan joutui net lähtemään pois.
häätäminen ei teiltä peräkylän miehiltä onnistunut, vaikka vimmoissanne olittekin, kun naisenne häärivät sakujen ympärillä kuten vihreät naiset mamujen kainalossa. Apua tuli silloin etelästä ja paljon sakujen häätämiseen.
Joo, kyllä nsiihen apuja tarvittiin etelästä.
Vaan pitäisikö meidän jotenkin auttaa vielä teitä vastapalveluksena?
Kun vähän tuntuu että ei ole puntit vieläkään ihan tasan ja sellainen olo että kuin olisi vähän kiitollisuudenvelassa.
Ei teidän enään tänne tarvi ketään lähetellä.
Meinaan kun olette jo naisianne niin kauan lähettäneet tänne lapin eksotiikkaa hakemaan. Vaan sitähän ollaan tarjoiltu.
Mutta sen minä sinulle poika sanon että kun parin vuoden päästä lähdet jo kolmannen kerran yrittämään uudestaan selviytyä armeijasta niin muista menneisyyttä ja yritä edes kerran päästä miesten matkaan!
Oikein kun sisuunnut ja otat itseäsi niskasta kiinni niin se siitä lähtee.
Sotilaspassi on taskussa ja kertausharjoitusten jälkeen siihen on merkitty ensimmäinen ylennyskin. Joten vedähän luusi kasaan ja ota asento, kun puhut minulle.
No sillä lailla! Tarvii kyllä onnitella sinua.
Huomasitko kun olin oikeassa kun sanoin että ei se haittaa vaikkei ensimmäisellä kerralla aemeijasta suoriutuisikaan. Mutta tässä tämä nyt nähtiin!
Ja että ylennyskin!
Vaan oliko sulla hame päällä palveluksessa? Kun kuulin että ne muutkin siviilipalvelusta suorittaneet käyttävät sellaista?
Voimme vain hartaasti toivoa ettei Suomi ole muuttunut Halla-Ahon ansiosta.
Tai että jos se on niin kunnioitettavaan suuntaan, eli HA on aiheuttanut itseään ja hunnilaumaansa voimakkaamman vastareaktion. Se olisi itse asiassa aika ominaista suomalaisuudelle sellisena kun minä olen oppinut tuntemaan sen.