SAK:ta ja SDP:tä vastaan. No asia on aivan selvä. Siinä on ainoat kaksi järjestöa tai puoluetta, jotka pistävät todellisuudessa hanttiin porvarille. Molemmat on tehneet työväestön eteen todella paljon. Ilman noita järjetöjä Suomessa olisi vielä duunari orjana. Sitähän porvari nulikat täällä haluaa.
Miksi porvari nulikat hyökää nimenomaan.
varma.kosto
7307
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ja jälleen kerran SDP menetti joukon äänestäjiä Varma-Koston palpuheen vuoksi.
Etkö sä tollo tajua, että tuollaiset stalinistiset vanhakantaiset punikkihöpinät ovat juuri se syy SDP.n alamäkeen?
Vai onko tarkoituksesi oikeasti saattaa SDP huonoon valoon suuren yleisön silmissä?
Niin voisi kyllä kaltaiseltasi stalinistilta odottaakin.
Tuoreet uutiset venäjältä kertoo,että vallassa oleva kokoomuksen äärioikeistolainen veljes puolue on nostamassa stalinin palvonnan ja kunnianpalautuksen takaisin,koska Stalin teloitutti kaikki vastustajansa jopa omat kannattajansakin.Ei pitäisi siis syyttää toisia Stalinisteksi jos omalla aatteella on samat arvot kuin historian henkilöllä.
Samoin kun kepulaiset maanviljelijät jotka ovat viimeinen sosialistisen järjestelmän jäänne suomessa,koska valtio maksaa näiden kolhoosin jäsentensä palkat tuet ja muut häntärahat.
Sitten nämä todelliset punikit jatkuvasti täällä nimittelevät punikiksi sellaisia työläisiä jotka ovat pörssiyhtiön työntekijöitä.
vai on SAK puolue, taas puhut paskaa
Ovat, avauksessa miettii ovatko järjestöjä vai puolueita.
Mitähän mieltä muut karvapersedemarit ovat...?
on se sitten tahallaan tai tyhmyyttään, mutta paras käännyttäjä noilla jutuillaan
Vai että SAK=SDP=SAK. Sillä lailla. Eikös se SAK ajanut SDP:n asiaa viime vaaleissa niin paljon että turpiin tuli että tärähti? Sellaista "yhteistyötä". Tais käydä sillä lailla että SAK:ssa öykkäröiville demareille näytettiin kaapin paikka kun kansa äänesty työpuolue Kokoomusta.
Katsos, nykypäivänä työläinen äänestää keskustaa ja kokoomusta. SDP on kunnostautunut lööppi/sukkahousu/7päivää-rintamalla. Kuka järkevä sellaista äänestäisi?
miesten mielialaan innostavasti,ja jos perheenpää
innostuu niin kohta taas syntyy uusia Demoja.
Ja kohta on taas Työväentalolla vipinää,niinkuin
muurahaispesässä.Ja Jutan hymy on viellä leveämpää ja kaunista niinkuin se on ollut!!