Maailmantalouden voimasuhteet ovat murroksessa ja niinpä me kuolevat kansantaloudet voimme vain hyväksyä sen, että meillä ei kannata enää tuottaa paperia, kännyköitä, elektroniikkaa, suunnittelupalveluja jne.
Olemme nähneet mahtavan nousukauden ja suorastaan etuoikeutettuna päässeet haukkaamaan oman osamme tästä kakusta, tämän hetkinen hintataso ei tule enää asuntomarkkinoille palaamaan, sillä kansantaloutemme huoltosuhde heikkenee, ja yhden työläisen on elätettävä yhä useampi eläkeläinen. Lisäksi työttömyys lisääntyy kun teollisuus ei suomessa kannata. Ja ilman teollista tuotantoa ja vientiä ei kansantaloutemme vaurastu vaan se alkaa köyhtyä.
Asuntojen hinnat tulevat siis laskemaan seuraavien vuosikymmenten aikana, eikä tämänhetkistä hintatasoa (siis näin isoa hintakuplaa) tulla välttämättä enää ikinä saavuttamaan. Kannattaa olla kaukaa viisas ja pyrkiä välttämään ylihintaisien asuntojen hankkimista globaalin laskusuhdanteen aikana.
Olemme nähneet mahtavan nousukauden ja suorastaan etuoikeutettuna päässeet haukkaamaan oman osamme tästä kakusta, tämän hetkinen hintataso ei tule enää asuntomarkkinoille palaamaan, sillä kansantaloutemme huoltosuhde heikkenee, ja yhden työläisen on elätettävä yhä useampi eläkeläinen. Lisäksi työttömyys lisääntyy kun teollisuus ei suomessa kannata. Ja ilman teollista tuotantoa ja vientiä ei kansantaloutemme vaurastu vaan se alkaa köyhtyä.
Asuntojen hinnat tulevat siis laskemaan seuraavien vuosikymmenten aikana, eikä tämänhetkistä hintatasoa (siis näin isoa hintakuplaa) tulla välttämättä enää ikinä saavuttamaan. Kannattaa olla kaukaa viisas ja pyrkiä välttämään ylihintaisien asuntojen hankkimista globaalin laskusuhdanteen aikana.
Vastaukset 18
Vanhimmat
jonka nimi on ikuinen lasku.
Melko löyhän kortin varaan elämäsi laskit!
tottakai välistä on resistanssia ja näin ollen pieniä nousukausia ja aasiassa nähdään varmasti talouskasvua, mutta meillä suomessa ei ole enää talouskasvulle riittäviä edellytyksiä.
Mutta harvanpa elämän onnellisuus perustuisi asuntojen hintojen jatkuvaan nousuunkaan. Eli muut asiathan ne ihmiselämästä onnellista tekevät.
Ei pidä nähdä negatiivisena tätä ilmiötä, yritin vain tuoda esiin sen tosiasian että suomi ei ilman uusia nokioita enää tule uusia huikeita nousukausia näkemään.
On varmasti vaikea ymmärtää mutta muista 10-20 vuoden päästä verrata talouskehitystä tähän ennusteeseeni niin ymmärrät itsekin miksi asiat etenee näin kuin ne etenevät.
Sääli tappaa lapsenomainen uskosi, mutta juttu on niin päin että nousujen välissä on lyhyitä laskuja.
Yksinkertaisesti Suomi Oy on konkurssikypsä ja keski-iältään valmis eläkeputkeen, lisäksi kilpailijat ovat kustannustehokkaampia ja heidän sijaintinsa on lähempänä loppumarkkinoita.
Kilpailukyky vain nousee kun nämä suuret vetelät ikäluokat saadaan kaikki työttömyysputkeen.
Varmaankin asia on noin jos kaikkea katsellaan lineaarisesti käyttäen tätä hetkeä lähtöpisteenä ja nykyistä kehitystä äärimmäisyyteen jatkuvana suorana linjana, jossa ei tapahdu muutoksia. Niin ei kuitenkaan ole, vaan ihmiset osaavat muokkautua olemassa olevien resurssien, taitojen ja ideoiden myötä. Samalla lailla suomalaisetkin tulevat sopeutumaan jatkuvaan maailman rakennemuutokseen, koska onhan täällä sen verran korkea sivistys ja tietotaito ihmistä kohti että meillä on siihen parempi valmius kuin kiinalaisella talonpojalla tai afrikkalaisella lammaspaimenella.
Jos näin ajattelee niin miksei sitten voisi jopa ostaa asuntoa ja asustaa siinä? Ei se maailma kuule vielä lopu vaikka sitä toivotkin. Jos 20 vuotta odottaa niin sitten se elämä on jo mennyt ohitse.
suomelle, jotta keskimääräistä korkeammasta elintasosta voitaisiin jatkossakin nauttia?
Toisiko kilpailukykyä väestön ikärakenne ja huoltosuhde? Ilmasto ja sen myötä alemmat tuotantokustannukset vai mikä?
Korkea koulutustaso on sitä menneinä vuosina tuonut, mutta nyt aasia on kuromassa siinäkin meitä kiinni ja esimerkiksi kiinassa vuosittain valmistuvien insinöörien määrä on hurja.
Oma veikkaukseni on, että edessämme on Japanin tie, kun ajatuksen sisäistää ei se niin huono skenaario olekaan, japanilaiset ovat itse tyytyväisiä talouteensa tai ainakin olivat ennen tätä taantumaa. Japanissa asuntojenhinnat ovat joko laskeneet tai pysyneet paikallaan 90-luvun lamasta saakka ja ovat tällä hetkellä n.30% 90-luvun huipuista, eli pudotusta on kertynyt n. 70% silloisista huipuista.
Ehkä nopeaa hinnannousua toivovien saattaa kannattaa harkita jotain muuta instrumenttia, kuin asuntoja ;)
Eipä ehkä ole viisasta muutenkaan sitoa itseään asuntoliekaan, jos huonoin ennuste toteutuu voi olla vaikea paeta, jos asunnonmyynnin jälkeen jää velkaa jäljelle.
Pidän varani ja katselen mihin suuntaan tilanne on muuttumassa, palasin juuri useamman vuoden ulkomaankeikalta, joten olen aika lähtöherkkä.
Suomessa ei tulla ikinä enää näkemään vastaavia neliöhintoja, on virheellinen luulo, että asuntojen neliöhinnat jatkaisi nousuaan tämän nykyisen laman jälkeen.
Matalapalkka aloja on lisääntyvissä määrin, ja teollisuus viedään halpamaihin tai lopetetaan kannattamattomana. Väestömme ikääntyy uhkaavasti ja tilalle yritetään ottaa suomea osaamattomia maahanmuuttajia. Maahanmuuttajien myötä julkinen sektori joutuu luomaan uusia palveluita, joka lihottaa jo ennestään epätervettä julkishallinnon budjettia. Mitä tästä voi seurata?
Vai jatkaako pohjolan japanin palkansaajat kuluttamisen voittokulkuaan? tekevätkö he sen ge money -luotoilla vai myymällä 850 euron kuukausipalkalla Seiska-lehteä/gsm-liittymiä. Vai onko seuraava Nokia jo virittelemässä verkkojaan elvytysviidakossa?
Toisiamme leikkaamalla, hieromalla tai muutoin hiplaamalla kansakuntamme ei vaurastu, tarvitsemme vientiä ja oikeita tuotteita valmistavia yrityksiä.
Suomella ei ole edellytyksiä uuteen nousuun, that's it and get over it
jossa entistä huippua ei koskaan enää saavuteta, sitten varmaan olet myöskin sitä mieltä että vuokrat eivät tästä enää koskaan nouse. Voi vittu mitä spedejä tää palsta on pullollaan :D
lähtien asuntojen hinnat laskeneet, nyt pudotusta on kertynyt jo 70% huipuista.
Ei ole kyse sen vieraammasta asiasta, kuin että suomessa on eletty velkapääomitettua kulissitaloutta liian pitkään.
Jatkuva talouskasvu olisi mahdollista vain mikäli tekisimme pitempiä työpäiviä, ahkerammin ja pienemmällä palkalla. Ei tarvitse olla mikään matemaatikko tai kansantaloustieteilijä ymmärtääkseen että paperitehtaiden alasajo suomessa heikentää suomen vientitasetta ja tätä kautta kansantaloutemme köyhtyy. Eli me ostamme kiinasta halpoja hyödykkeitä mutta meiltä ei viedä mitään kiinaan tai muualla maailmaan.
Nokia oli viime laman aikaan suomen pelastus, nyt edes uusi nokian tyylinen menestys ei riittäisi.
Emme ole sen kummallisempi kansa kuin somalialaiset, meillä on vain ollut hieman enemmän onnea ja muutamia lahjakkaita yksilöitä. Emme ole sen viisaampia kuin esim. intialaisetkaan, eikä korkeasta keskimääräisestä koulutusasteestammekaan ole realisoitunut bisnesinnovaatioita.
Nokia, metsäteollisuus, paperiteollisuus, sekä laivanrakennus on ollut vahvuuksiamme, nyt nämä vahvuutemme ovat häipymässä horisonttiin eikä uusia vahvuuksia ole tullut tilalle.
On naurettavaa tälläinen uho että me suomalaiset olisimme jotenkin parempia kuin vaikka slovakialaiset, somalialaiset tai virolaiset, olemme samaa sakkia. Asuntojen hinnat laskee jo pelkästään siitä syystä, että työttömyys ja eläkeläisten määrä kasvaa. Mutta laskupainetta lisää vientitaseen heikkeneminen joka köyhdyttää yhteiskuntaamme. Ruotsalaiset veivät ennen autoja, suomalaiset papereita. Tämän laman jälkeen ruotsalaiset vie edelleen autojaan mutta suomalaiset ovat lakkauttaneet paperitehtaansa ja tuottavat paperinsa muissa maissa.
japanissa seuraavat 25000vuotta?
Jeesus mikä bulldog!
Velkaa on 10% asunnon arvosta.
Suomi ei ole ollut teollisuusvaltio enää 15vuoteen. Sisämarkkinoita vetää palvelut ja vientitavaraa on tietoyhteiskunnan tuotteet (ei tuotanto). Joten kannattaisi sinunkin vähän päivittää tietojasi missä suomi tänäpäivänä menee.
Mitä tulee "jatkuvaan" talouskasvuun niin suomi on jatkuvan muuttovoiton omaava valtio. Kannattaa ihan tarkistaa vaikka tilatoista. Ja parempaan tuottavuuteen panostaa myös valtio tuottavuusohjelmillaan. Oikein resursoituna nämä samat hommat tehdään paljon pienemmällä kapasiteetilla. Jolloin sitä näitä ulkoistettuja resursseja voidaan kohdentaa muualle. Suomi on näillä nykyisillä tuotteilla itseasiassa melkein parhaimmassa asemassa euroopassa. Täällä ei tarvitse tukea auto, metsä, lentokone, yms. teollisuutta sadoilla miljardeilla euroilla. Näin nimittäin pitää tehdä tuolla euroopassa, myös ruotsissa. Suomessa valtio tukee vain pankkeja, muualla joudutaan tukemaan myös pankkien kanssa teollisuutta samoilla summilla millä tuetaan pankkeja.
sen jälkeen saattaa talouskin taas nousta. Sitä ennen kuitenkin "taantumaluuta" lakaisee tuottamattomat investoinnit, jäljelle jäävät vain oikeasti kannattavat.
Suomella on edessään kovat ajat ennen kuin taas talous tasaantuu. Varmaa asuntojen hintojen nousua ei kuitenkaan ole, vaan talous saattaa taantuman jälkeen vakiintua aikaisempaa alemmalle tasolle, kuten japanissa kävi viime laman jälkeen.
voitko laittaa lähteitä väitteillesi, vai heiluttaako tuuli huulia
kukaanhan ei tiedä tulevaa, mutta juuri nytkään ei näytä nousua pukkaavan Japanin asuntoihin, tuskin vuosiin. Saa siinä olla hyvät hermot asuntosijoittajalla odotellessa uutta nousua kun nyt laskua 70% huipuista ja luultavasti laskee edelleen. Jokainen osansa valitsee ;)
alkaa jo näyttää vaikealta päästä vanhoihin huippuihin yhden sukupolven aikana, tilanne nyt, että 70% hinnat pudonneet 90-luvun huipuista. Paljonko tämän taantuman jälkeen, alkaako jo riittää japanille, ehkä nyt on muiden kehittyneiden länsimaiden vuoro?