Halpaa -mutta ei

..Talous-sanomissa on vertailu testi halvimmista kotivakuutuksista. Kärkeen pääsi Pohjantähti ja hyvänä kakkosena Lähivakuutus, nämä mitättömät vakuutusyhtiöt. Jollakin keinoin on haalittava asiakkita.
"Halpa ei koskaan ole hyvää".
Kun vakuutusmaksut pidetään alhaisina, onko vakuutusyhtiöllä katetta korvata vahinkoja? Miten isojen vahinkojen kanssa, tuleeko seinä vastaan?
72632
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

suosittelen pitämään vakuutukset varsinaisissa vakuutusyhtiöissä, joita ovat Pohjola , Tapiola, IF, Fennia, ja nordea

Äänestä

Samat yhtiöt näyttävät pärjäävän hintavertailuissa ja asiakastyytyväisyystutkimuksissa. Kai sen niinkin voi ymmärtää, että se tarkoittaa huonoa ja mitätöntä vakuutusyhtiötä...

Ettei vaan olisi niin että se koira älähtää johon kalikka kalahtaa, vai miten se nyt oli. ;)

Äänestä
  • ensinnäkään Lähivakuutusta ja Pohjantähteä ei pitäisi verrata varsinaisiin vakuutusyhtiöihin, mitättömyytensä ja pienen toimintansa vuoksi.
    varsinaiset vakuutusyhtiöt ovat asia aivan erikseen, joten vertailutkin tulisi suorittaa erikseen, eli isot ja pienet vakuutusyhtiöt.
    jos omistaa muutakin kuin irtaimistoa ja vanhan omakotitalon silloin kannattaa turvata omaisuutensa ja vakuuttaa isoissa turvallisisa vakuutusyhtiöissä.

    Äänestä

  • lue tuo viestiketju joka on otsikolla "vakuutusyhtiövertailu" siellä "misterifvi" antaa asiantuntevaa valistusta sinullekkin, hyvä näin.

    Äänestä

Aika mielenkiintoinen kommentti vakuutusyhtiöistä. Pohjantähti on pärjännyt vertailuissa myös nimenomaan sisältönsä ei vain hinnan vuoksi.Yhtiö kohtelee asiakkaitaan tasapuolisesti koska jokainen maksaa vakuutusmaksuja sen mukaan millaisen riskin jättää vakuutusyhtiölle. Ne isot yhtiöt ottavat saman maksun kaikilta. Mutta hieno homma että tykkäät osallistua kaverinkin vahinkoihin ja olet vielä ylpeä siitä:-)))) Tarkka saa olla mutta ei tyhmä.Toisekseen isot/pörssiyhtiöt tarvitsevat voittoja omistajilleen, mutta myös sen sinä maksat ilolla koska koet että se tuo jotain uskottavuutta ja turvaa. Tosi noloa että Pohjantähti ei tee tuota(kaan) rahastusta.

Äänestä
  • vakuutettavaa omaisuutta on muutakin kuin irtaimisto ja mitätön asuno vakuuttaa jossakin pirun pienessä Pohjantähdessä? Voittoja ne haalivat niin Pohjantähti kuin Lähivakuutuskin. näin naurun voimin!

    Äänestä

  • jolla ''' kirjoitti:

    vakuutettavaa omaisuutta on muutakin kuin irtaimisto ja mitätön asuno vakuuttaa jossakin pirun pienessä Pohjantähdessä? Voittoja ne haalivat niin Pohjantähti kuin Lähivakuutuskin. näin naurun voimin!

    Tapiolan asiamiehet keskustelee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvää / jollain keinoin h... kirjoitti:

..Talous-sanomissa on vertailu testi halvimmista kotivakuutuksista. Kärkeen pääsi Pohjantähti ja hyvänä kakkosena Lähivakuutus, nämä mitättömät vakuutusyhtiöt. Jollakin keinoin on haalittava asiakkita.
"Halpa ei koskaan ole hyvää".
Kun vakuutusmaksut pidetään alhaisina, onko vakuutusyhtiöllä katetta korvata vahinkoja? Miten isojen vahinkojen kanssa, tuleeko seinä vastaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu