Suuri puhallus

Kokoomus on taas toteuttamassa suurta puhallusta. Otetaan kallista ulkomaanvelkaa miljardikaupalla ja jaetaan sitä puoli-ilmaiseksi omistavalle luokalle. Valtionvelkaa käytetään sitten taas tekosyynä sille, että sosiaalisia etuuksia ei voida korottaa. Jos valtion budjetti olisi reilusti ylijäämäinen(mikä olisi mahdollista), niin sosiaalietuuksien korotuksille ei olisi mitään esteitä. Hyvinvointivaltohan on Kokoomukselle kauhistus, koska kurjassa asemassa olevaa on helpompi orjuuttaa kuin hyvinvoivaa ihmistä.
6182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

raha annettaisiin pankeille ilman mitään sitoumuksia, kuten viime lamassa. Nyt pankit ovat hyvin jäävejä. Vaikka valtio takaa niiden antamat lainat, ne eivät halua siitä huolimatta antaa lainoja.Ne odottavat, että saavat veronmaksajien rahat vähän myöhemmin, kuten viime lamassa, 53 miljoonaa.

Äänestä
  • ei olisi mitään. 53 miljardia markkaa meni pelkkään pankkitukeen (53 tuhatta miljoonaa).

    Äänestä

Voishan setelipaino pyörittää sen verran lisää rahaa kansantalouteen, mitä nyt vientituloina jää saamatta, kun sama lama on hyydyttänyt koko maailman ja pahemmin kuin meidät täällä Suomessa.

Äänestä
  • Suomen vientiteollisuus pääasiassa ulkomaalaisessa omistuksessa, joten ei ne rahat tule kansantalouden hydyksi, vaan päätyvät suoraan ulkomaille.

    Suomalaiset ovat hulluja, jos antavat Kokoomuksen lahjoittaa rahaa ulkomaalaisille kapitalisteille. Me maksamme Kataisen hölmöilyistä vielä kymmeniä vuosia eteenpäin.

    Äänestä

  • Niinpä niin kirjoitti:

    Suomen vientiteollisuus pääasiassa ulkomaalaisessa omistuksessa, joten ei ne rahat tule kansantalouden hydyksi, vaan päätyvät suoraan ulkomaille.

    Suomalaiset ovat hulluja, jos antavat Kokoomuksen lahjoittaa rahaa ulkomaalaisille kapitalisteille. Me maksamme Kataisen hölmöilyistä vielä kymmeniä vuosia eteenpäin.

    miljoonia islantiin, odotellaan sitten joulusillejä.

    Äänestä

massiivisia mielenosoituksia. Vastakkain asettelun aika ei ole ohi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Veronmaksajat kirjoitti:

Kokoomus on taas toteuttamassa suurta puhallusta. Otetaan kallista ulkomaanvelkaa miljardikaupalla ja jaetaan sitä puoli-ilmaiseksi omistavalle luokalle. Valtionvelkaa käytetään sitten taas tekosyynä sille, että sosiaalisia etuuksia ei voida korottaa. Jos valtion budjetti olisi reilusti ylijäämäinen(mikä olisi mahdollista), niin sosiaalietuuksien korotuksille ei olisi mitään esteitä. Hyvinvointivaltohan on Kokoomukselle kauhistus, koska kurjassa asemassa olevaa on helpompi orjuuttaa kuin hyvinvoivaa ihmistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu