PRESIDENTTI MITÄ KOSKAAN ON OLLUT TAI TULEE OLEMAANKAAN!!
TARJAAN ON SUURIN OSA KANSASTA TYYTYVÄISIÄ, SAMOIN HÄN PÄÄSEE HEITTÄMÄLLÄ TOISELLE KAUDELLE, JA SEHÄN TEITÄ VITUTTAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
TARJAAN ON SUURIN OSA KANSASTA TYYTYVÄISIÄ, SAMOIN HÄN PÄÄSEE HEITTÄMÄLLÄ TOISELLE KAUDELLE, JA SEHÄN TEITÄ VITUTTAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Voi olla että Matti Vanhanen, Esko Aho, Ville Itälä yms. ei ole mahdollisuutta haastaa Halosta mutta KDP:n ehdokas Pekka Siitoin sen voi tehdä.
VALTAKUNNANJOHTAJA PEKKA SIITOIN 2006 MÄNTYNIEMEEN!
Kaikella kunnioituksella herra valtakunnanjohtajaa kohtaan, joudun toteamaan hänen mahdollisuutensa presidentinvaaleissa heikoiksi. Hänen puolueensa ei ole edes rekisterissä, eikä ole luultavaa että hän saisi edes kerättyä tarvittavaa kannattajakuntaa päästäkseen ehdokkaaksi presidentinvaaleihin.
Siitoin on käytännössä kadonnut Suomen kansan silmistä 70-80-luvun esiintymisiensä jälkeen. Siitä, milä hän elää, tai onko edes elossa, ei ole suurimmalla osalla kansasta mitään hajua. Ainoastaan hyvin harva edes muistaa Pekan nimen oikein ja jaksaa sen internetistä esille kaivaa.
Joskus 90-luvulla jaksoi Pekka vielä unelmoida tulevansa ulkomaisten internetfoorumien kautta maailmanführeriksi, mutta nyt vallitsee jopa suomalaisilla foorumeilla kuolemanhiljaisuus tässä suhteessa. Vain Pekan internet-sivut, joita niitäkään ei ole päivitetty vuosiin, seisovat hiljaisena monumenttina yhden miehen kapinasta muumimaailmaa vastaan. Tosin ei ehkä sittenkään niin hiljaisena, sillä kyseisillä sivuilla on taustamusiikkina mautonta saksalaista sotilasmusiikkia MIDI-muodossa.
kanssa
Miellyttävä henkilö ilman kannanottoja. Siinä se - ei mitään virkaa