siitä oikeasta

Hän jäi mieleeni heti ensi tapaamisesta lähtien,paremmin kuin kukaan muu aikaisemmin.Tuli heti jotenkin jännä tunne,että hänellä tulee vielä joskus olemaan jokin suurempi tarkoitus elämässäni.Sillä että tavattiin.Ihastuin samantien.
Tuntui että haluaisin pitää hänet,vielä silloin tuntemattoman ihmisen,aina jollain tavalla elämässäni.Silloin en vielä tiennyt mitä se tulisi joskus vielä olemaan(En olisi todellakaan uskonut silloin niin suurien unelmien toteutumiseen vielä jonain päivänä) :)

Tunne kasvoi vuosien kuluessa ihan uskomattomaksi.Vieläkin tämä tunne on jotain mitä on vaikea kertoa.Toisesta pitää vain niin jotenkin eri tavalla,kuin kenestäkään toisesta koskaan.

Hänen seurassa on tosi hyvä olla.Vaikka aluksi se jännitys olikin jotain ihan "kestämätöntä".On turvallinen olo,kun hän on lähellä ja toinen tuntui jo heti alussa jollain ihmeellisellä tavalla kovin tutulta.Kuin olisimme tunteneet jo paljon kauemmin toisemme.Ja se muu vetovoima häntä kohtaan.Se vie jalat alta...

En ajatellut romantiikkaa, rakkautta jne ollenkaan, joten ei tuntunut juuri miltään. Sitten vasta kun tunne oli lehahtanut tosirakkaudeksi vihdoin tunnustin itselleni että tunsin jotain. Aiemmin luulin sitä samanlaiseksi ihastumiseksi kuin aina ennenkin, joka menee parissa vuodessa ohi. Ei sitten mennyt.

Näin se meillä meni.Minä olin väärä ihminen, mina rakastan omalla laillani. Mutta en saanut mahdollisuutta. Oli minulla kait yksi mahdollisuus(?).Juoksin karkuun, miksiköhän..? Nyt olisin vahvempi ja valmiimpi, mutta hän ei tule enää. Celine Dionilla on se yksi laulu: When the wrong one loves you right...;) Eikö ole hyvän merkki kun voin jo hymähtää(itselleni). Kauniina säilyy muisto. Sitä kesää en unohda koskaan. En sitä kun istuin hänen vieressään. Lähellä mutta kuitenkin niin kaukana.