1v tyttö, paino ei nouse, APUA

epätoivoinen äiti

Hei,

Minulla on aika tarkalleen vuodenikäinen tyttö, jonka paino on viimeisen puolen vuoden aika noussut vain 400g. Mitat ovat nyt 71,5cm ja paino 7,4kg. Tyttö syö kuin hevonen, mutta painokäyrät laskee kuin lehmän häntä. Alan olla epätoivoinen. Enkä todellakaan ole helposti huolestuvaa sorttia

Paino-ongelmat alkoivat samoihin aikoihin, kun kiinteät aloitettiin. Samalla kuvioihin tuli jatkuva yöheräily. Yhtenä iltana en ehtinyt syöttää iltapuuroa ja sinä yönä tyttö nukkui paljon paremmin. Jätimme iltapuuron pois ja yöt vähän helpottuivatkin. Paino ei edelleenkään noussut.

Marraskuussa päästiin lääkärille. Jossa otettiin perusverenkuva, keliakiaseula, maksa-arvot, allergiaseula, kilpirauhasarvot. Allergioista ei kuitenkaan lääkärin mielestä voinut olla kysymys, koska iho-oireet vähäiset ja allergiat eivät kuulemma oireile vain yöllä.

Joulukussa lääkäri kertoi soittoajalla, että testeissä muut arvot normaaleja, mutta d-vitamiini näyttäisi olevan alhaalla (olen aina antanut d-vitamiinin tytölle säntillisesti, joka ilta). Ainoa neuvo lisätä rasvaa ruokaan ja d-vitamiini kontrolloidaan maaliskuussa.

Nyt viime neuvolakäynnillä paino ei siis edelleenkään ollut noussut (lisärasvasta huolimatta) paljoakaan. Painokontrolli on maaliskuussa. Tytöstä on alkanut tulla päiväsaikaankin kärttyinen ja erittäin nälkäinen. Tunti aamupuuron jälkeen (aikuisen annoksen) tyttö itkee "phuu phuu" (=puuroa) ja yrittää kiivetä syöttötuoliinsa.

Voisiko kyse olla keliakiasta vaikkei näkynytkään veriseulassa? Olisiko teillä kellään minkäänlaista vinkkiä? Tässä vaiheessa olisin kiitollinen pienen pienestäkin tiedonmurusesta. Alan olla todella neuvoton.

6

4920

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei saa varmaa

      tietoa pelkän veriseulan avulla, vaan pitää ottaa koepalat. Kyseessä voi olla myös joku eksoottisempi imeytymishäiriö, kiihtynyt metaboliikka tai joku harvinaisempi syndrooma. Noista tavallisimmista ongelmistahan tutkiminen aloitetaan ja niitä poissulkemalla harvinaisempia kohti.

      Itselläni on ollut d-vitamiinin vajausta, ja se on johtanut lähinnä ylettömään väsymiseen ja kognitiivisten toimintojen heikentymiseen, mutta kannattaa se nyt hoitaa ensimmäisenä kuntoon, niin että sen vaikutus voidaan sulkea pois. Sen enempää en osaa auttaa.

      • !!!!!!!

        no mikset anna sille lisää sitä puuroa jos kerran nälkä on? ehkä syökin liian vähän ja siksi ei paino nouse.


      • epätoivoinen äiti
        !!!!!!! kirjoitti:

        no mikset anna sille lisää sitä puuroa jos kerran nälkä on? ehkä syökin liian vähän ja siksi ei paino nouse.

        Jeps, jeps. Kyllä minä lapselleni ruokaa annan kun hän on nälkäinen. Se nyt vain ei valittevasti ilmennyt tekstistä. ;) Minun maalaisjärjellä tuollaisella syömisellä pitäisi myös painon nousta. Esikoinenkin syö varmaan kolmasosan kuopuksen ruokamäärään verrattuna ja kasvaa silti ihan normaalisti.


    • äitipöllö

      "Paino-ongelmat alkoivat samoihin aikoihin, kun kiinteät aloitettiin. Samalla kuvioihin tuli jatkuva yöheräily."

      Mikä oli ensimmäinen kiinteä ruoka? Suosittelen, että jätät sen kokeeksi pois parin viikon ajaksi.

      Jos annat D-vitamiinin illalla, voi se häiritä yöunia, jos on sopimaton. Ja tuohon D-vitamiinivajaukseen sellainen kannanotto, että voi olla että kannattaa ehkä kokeilla toista valmistetta. Esim. Dee-tipat- nimisessä valmisteessa ja Minisun tableteissa D-vitamiini on helpommin imeytyvässä muodossa kuin Jekovit- ja DeVitol-tipoissa.

      Allergiaa voi olla vaikka iho ei oireilisi ollenkaan. Meillä olisi kaksi lasta päässyt jo hengestään jos olisi tuijotettu vain ihon kuntoa. Jos maito ja viljat sopivat, voi minkä tahansa muun yksittäisen ruoka-aineen jättää kokeeksi pois lapsen ruokavaliosta pariksi viikoksi ilman lääkärin lupaakin. Parin viikon päästä sitten pitää ottaa se takaisin ruokavalioon. Näitä muutoksia tehdessä kannattaa pitää kirjaa lapsen voinnista ja siitä mitä hänelle on syötetty.

      Ruoka- ja oirepäiväkirja on hyvä apuväline kun selvitetään, onko ruokavaliossa jotain mikä tekee lapsen kipeäksi.

    • nimetön..

      Matoja ei ole? Esim kihomatoja?? Nehän häiritsee yöllä.

      Kyllähän se keliakia pitäs näkyä verestä, ku ne arvothan olis jo koholla, vaikka olis vasta herkkyys keliakiaan, ja ei vaan olis vielä puhjennut.

      Anna sitten tunnin päästä lisää ruokaa, jos sillon jo nälkä.

    • kokoisia

      te vanhemmat sitten ootte? mä olen itsekin hoikka ja lapsieni painosta on vuohotettu aina neuvolassa. että ajattelin vaan tuota lapsesi kokoa, jospa periytynyt. mun tyttö oli 1v1kk 7900g ja 75.5cm. otettiin vuoden iässä verikokeet. kaikki ok. ei kyllä ole ruuan perään vaan saa houkutella.. mä olin kanssa jo ihan huolissaan kun neuvolan ei höösä lääkärikin sanoi että kyllä nämä verikokeet olisi hyvä tarkistaa. aijemmin en huolehtinut koska kaikilla lapsillani on laskenut painokäyrä kun lehmänhäntä tiettyyn ikään ja alkanut kiinteiden alettua. löytänyt tietyn linjan eli -2 jossain iässä. voit toki tutkimuksiin laittaa. mutta tämä on ehkä vain sinun lapsesi tahti kasvaa. tuon ikäiset kuluttaa tosi paljon kun on paljon tutkittavaa! mun mielestä lapsen pitäisi saada kasvaa omaa tahtiaan ilman tolkutonta rasvan kaa löträystä ja tuputusta(ei ollut sun ongelma). nauti lapsestasi, mulla meni monta kktta turhaan murehtimiseen. ihana ulkoilusää! taidan lähteä ulos lasten kanssa! mukavaa kevättä teijän perheelle!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3545
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1886
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      1002
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      833
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      824
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe