http://www.taloussanomat.fi/omatalous/2009/01/29/pudota-jo-hintaa-asunnon-myyja/20092403/139?pos=0
Monella asuntoaan myyvällä on välittäjien mukaan yhä liian ruusuiset hintaodotukset, vaikka hinnat ovat tulleet vuodessa alas jo 10–20 prosenttia. Oikean hintapyynnön asettaminen heti alkajaisiksi on heistä nyt tavallistakin tärkeämpää, jotta asunto kävisi kaupaksi. Pitkään myynnissä ollut asunto happanee ostajien silmissä eikä hinnanlaskusta sen jälkeen enää ole apua.
Eihän sitä nyt alihintaankaan haluaisi myydä, mutat kyllä se niin on, että oikein hinnotellut asunnot menevät nopeasti kaupaksi.
Kallis hinta hidastaa myyntiä
65
13568
Vastaukset
- omistaja ei myy halvalla
Ihan sama se on autokaupassakin, kauppa voisi käydä alennusmyynnillä, mutta eihän siinä ole omistajalle mitään järkeä.
Myyjät vaan pakkolomille odottelemaan parempia aikoja.- ei lomalle
yleensä asunto vaihdetaan pienemmästä isompaan eli halvemmasta kallimpaan ja mitä enemmän hinnat nousevat, väliraha myös nousee, mutta mitäs sillä on väliä, kunhan vaan saa omastaan niin hirmusesti ja saa maksaa seuraavasta vielä enemmän.
- Päivän hinta
Siellä se taas ruikuttaa onneton ressukka jolle halpakin hinta on liikaa.
- alas ajo
Kaksi asiaa!
Välittäjät ja markkinabisnes pyörittäjät ovat rahamarkkinoiden kanssa aivan samassa veneessä. TULOKSEN TEKIJÖITÄ toisten kustannuksella.
Kun asunnon/asumisen , ruoan, terneyden kustannuksella on alettu tekemään aikoinaan "rahaa" on kupla syntynytkin hintoihin. Ei taatusti tavallisen kotiasuntokäyttäjän , joka on kotinsa rakentanut moneenkertaan verotetuilla ansiotuloilla.
Hinta määräytyy ja odotuskin aivan vain ystävälliseti markkinavoimien määrittelyllä johon on osallisutunut asunnon hinnan nääräytymisen kohdalla aivan muut tahot kuin itse kotiasunnon hankkija ja käyttäjä.
Kun elämän tilanne ym muuttuu on asunnon myynti yleensä edessä vaihtoehdottomana ei rahastus tarkoituksessa!
Siksi odotus arvo on useasti vaikemmin roiskittavissa suuntaan tai toiseen kun mikään muu taho ei tahdo tinkiä "voitoistaan" eikä järki mahdollista järjen käyttöä ahneudessa siellä raha sekä yhtiöittämis ,ym pörssi määräytymis perusteissa.
Välittäjätkin voisi ihan hyvin tehdä talkoita välillä asia hyväksi?
Katsokaapa välityspälkkioita ameriikassa ja vaikka suomessakin ! Onko yksikään välittäjä tehnyt todellista työtä sen kohteen arvoa kohtaan nostaessaan palkkiotaan!
Muidtan dokumentin Detroitista jossa välittäjä soitteli puolenkymmentäkertaa ostajan ja myyjän välillä ja pudotti myyjän hintaa noin 160.000 D ja nosti itse 145.000D palkkion välityksestä. moelmmat joutui maksamaan asunnon omistaja. käteen jäi se minkä täysin ulkopuoliset tahot veivät. Kyllä hinta aleni.
Hinta odotus ja asettelu määräytyy aina vallitsevasta rakennuskustannuksesta ja todellisest aarvosta ja kun se kävisi kaikille tahoille olisi se käypä varmaan ainkin sille joka oasunnon myyntiä harkitsee todelisessa tilanteessa ja pitääkseen elämää sekä perusturvaa yllä.
Keinottelijat hintaa vedättää se on varma. - Rejaalihinta
Päivän hinta kirjoitti:
Siellä se taas ruikuttaa onneton ressukka jolle halpakin hinta on liikaa.
Jostain 80-luvun hulluilta vuosilta alkaen suomalaiset ovat maksaneet ylihintaa kaikista cyproc murjuista joita he ovat ostaneet. Hyvin harvassa ovat huolella ja hyvin tehdyt kerros- ja rivitalot, puhumattakaan omakotitaloista. Etenkin valmispaketit ovat muovikelmuilla eristettyjä umpiopakkauksia. Cyproc levyjä saisi suoraan K-raudasta. Ja muovia. Tulisi edullisemmaksi. Liekö monikaan miettinyt, mistä johtuu asunnon home- ja ilmasto-ongelma? Mutta itse asuntojen hinnat. Niissä on ollut kuplatuplaa jo viimeiset 20 vuotta. Keinotekoisesti hinnoiteltuja jossa voiton maksimointi on vedetty yli yläviivan. Jos nyt asuntojen hinnat romahtavat 30 - 35 %, ollaan lähellä niiden asuntojen "todellista" hintaa. Rakennusalan ammattilaisena olen seurannut, ettenkö sanoisi, aika läheltä alan kehityskaarta jo 25 vuoden ajan.
- tietysti
ei lomalle kirjoitti:
yleensä asunto vaihdetaan pienemmästä isompaan eli halvemmasta kallimpaan ja mitä enemmän hinnat nousevat, väliraha myös nousee, mutta mitäs sillä on väliä, kunhan vaan saa omastaan niin hirmusesti ja saa maksaa seuraavasta vielä enemmän.
Et kai elä luulossa että ihmiset muuttaa aina vain suurempiii, eli suurista on aina pulaa ja pienet jää tyhjilleen?
- mitä vielä
Rejaalihinta kirjoitti:
Jostain 80-luvun hulluilta vuosilta alkaen suomalaiset ovat maksaneet ylihintaa kaikista cyproc murjuista joita he ovat ostaneet. Hyvin harvassa ovat huolella ja hyvin tehdyt kerros- ja rivitalot, puhumattakaan omakotitaloista. Etenkin valmispaketit ovat muovikelmuilla eristettyjä umpiopakkauksia. Cyproc levyjä saisi suoraan K-raudasta. Ja muovia. Tulisi edullisemmaksi. Liekö monikaan miettinyt, mistä johtuu asunnon home- ja ilmasto-ongelma? Mutta itse asuntojen hinnat. Niissä on ollut kuplatuplaa jo viimeiset 20 vuotta. Keinotekoisesti hinnoiteltuja jossa voiton maksimointi on vedetty yli yläviivan. Jos nyt asuntojen hinnat romahtavat 30 - 35 %, ollaan lähellä niiden asuntojen "todellista" hintaa. Rakennusalan ammattilaisena olen seurannut, ettenkö sanoisi, aika läheltä alan kehityskaarta jo 25 vuoden ajan.
Ja siellä taas avautuu joku jolla ei ole mitään käsitystä rakennusfysiikasta tai fysiikasta ylipäätään.
Kupla lähti jo 2008 aikana, kun hinnat pysyi paikoillaan ja inflaatio oli 4%. - hinta ei
vuosien saatossa kuitenkaan nouse, mutta miten asunnon hinta voi nousta jopa 3-kertaiseksi. ilmaston muutosko hintoja on nostanut vai mikä???
- Nimetön
ei lomalle kirjoitti:
yleensä asunto vaihdetaan pienemmästä isompaan eli halvemmasta kallimpaan ja mitä enemmän hinnat nousevat, väliraha myös nousee, mutta mitäs sillä on väliä, kunhan vaan saa omastaan niin hirmusesti ja saa maksaa seuraavasta vielä enemmän.
Asunnon vaihtotilanteessa hyötyy halvoista hinnoista, jos ymmärtää myös myydä omansa alhaisempaan hintaan. Mutta ihminen yleensä asunto- ja autokaupoissa kuvittelee, että oman hinta ei laske, vain muiden!!!
- zaqs
Rejaalihinta kirjoitti:
Jostain 80-luvun hulluilta vuosilta alkaen suomalaiset ovat maksaneet ylihintaa kaikista cyproc murjuista joita he ovat ostaneet. Hyvin harvassa ovat huolella ja hyvin tehdyt kerros- ja rivitalot, puhumattakaan omakotitaloista. Etenkin valmispaketit ovat muovikelmuilla eristettyjä umpiopakkauksia. Cyproc levyjä saisi suoraan K-raudasta. Ja muovia. Tulisi edullisemmaksi. Liekö monikaan miettinyt, mistä johtuu asunnon home- ja ilmasto-ongelma? Mutta itse asuntojen hinnat. Niissä on ollut kuplatuplaa jo viimeiset 20 vuotta. Keinotekoisesti hinnoiteltuja jossa voiton maksimointi on vedetty yli yläviivan. Jos nyt asuntojen hinnat romahtavat 30 - 35 %, ollaan lähellä niiden asuntojen "todellista" hintaa. Rakennusalan ammattilaisena olen seurannut, ettenkö sanoisi, aika läheltä alan kehityskaarta jo 25 vuoden ajan.
Joo, olet tosi ammattilainen ja puhut cyproc-levystä, vaikka sellaista ei olekaan. Se on saatana kipsilevyä, jota valmistaa Cyproc-niminen yhtiö.
- on Cyprok
zaqs kirjoitti:
Joo, olet tosi ammattilainen ja puhut cyproc-levystä, vaikka sellaista ei olekaan. Se on saatana kipsilevyä, jota valmistaa Cyproc-niminen yhtiö.
Missä on Cyprok niminen yhtiö ei ainakaan Suomessa.Levy valmistetaan kyllä kipsi jauheesta ja nimitetään Cyprok lyvyksi. 40v alalla oleena tiehän että ei vieläkään olla edes lähellä todellisisa rakennus kustannuksia sillä niissä on vieläkin noin 25% ilmaa.Ja omakoti taloissa vieläkin enenmän.Ole tehnyt itselle neljä ok-taloa jotka on myyty kyllä sika hintaan viimeksi tein 2006 ok-talon joka jääviimeiseksi.
- zaqs
on Cyprok kirjoitti:

http://www.gyproc.fi/
Ihan suomalaisilla sivuilla. Gyproc on nykyään näköjään osa Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy:tä.
Tässä sulle toinen kipsilevyjä valmistava firma Knauf. Vai valmistaako se knauf-levyjä?
http://rakennusjarjestelmat.knauf.fi/ - Minä sanoin
zaqs kirjoitti:
http://www.gyproc.fi/
Ihan suomalaisilla sivuilla. Gyproc on nykyään näköjään osa Saint-Gobain Rakennustuotteet Oy:tä.
Tässä sulle toinen kipsilevyjä valmistava firma Knauf. Vai valmistaako se knauf-levyjä?
http://rakennusjarjestelmat.knauf.fi/Että semmoista Gyproc nimistä yhtiötä ei ole olemassakaan. Vaan näitä lövyjä valmistaa moni tehdas.
- zaqs
Minä sanoin kirjoitti:
Että semmoista Gyproc nimistä yhtiötä ei ole olemassakaan. Vaan näitä lövyjä valmistaa moni tehdas.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kipsilevy
Kelaa alas kohtaan Aiheesta muualla, Valmistajien linkkejä --> kappas, siellä on Cyproc.
- A. Lalla
Kyllä näin on näppylät... Näihin juuri perustuu hintojen "nousu"... Myyjä katsoo lehdestä että ai jaa naapuri pyytää 250.000 mullahan on ittelle tehty omalla hiellä kyllästetty talo tästä saa varmaan 350.000...
- K Kekkonen
Viimeksi eilen lähtenyt noin 25% alennuksella kaksi asuntoa. http://www.huutokauppahinnat.com
- Nimetön
Eikä siellä kaikki niin mene. Velkoja eli usein pankki laittaa alimman hyväksyttävän tarjouksen.
Ostan sijoituskohteita ja sain 20 % jo kalliina aikanakin hinnoista pois. Että silleen.... - miinus 50%
Nimetön kirjoitti:
Eikä siellä kaikki niin mene. Velkoja eli usein pankki laittaa alimman hyväksyttävän tarjouksen.
Ostan sijoituskohteita ja sain 20 % jo kalliina aikanakin hinnoista pois. Että silleen....Kyllä pankki voi tyytyä helvempaakin hintaan, jos ostajataho on oikea...
- tinkihinki
miinus 50% kirjoitti:
Kyllä pankki voi tyytyä helvempaakin hintaan, jos ostajataho on oikea...
tai jossain muussa vastaavassa slummimaassa basaareilla. Tinkikää suoraan 50-60% asunnon pyyntihinnasta ja alkakaa sitten neuvotella oikeaa hintahaarukkaa. Se on ainakin -30% lähtöhinnasta.
- kallionKingi
miinus 50% kirjoitti:
Kyllä pankki voi tyytyä helvempaakin hintaan, jos ostajataho on oikea...
niin ostin asuntoni kustaankadulta 2h k alle 10000e aikanaan siinä oikea hinta. samalla kaavalla voi laskea kaikki.
- s1234
Ja välittäjät arvioivat hiukan alakanttiin, että saavat nopeasti asunnon myytyä ja provikat taskuun. Ja sitten seuraavan asunnon kimppuun...voi kun olisi joku talousvaikeuksissa oleva, he salaa toivovat.
- sama juttu
oikeasti asunnon myyminen ei juuri ole vaikeampaa ilman välittäjääkään - nimimerkki kokemusta on! ilmoitukset oikotielle on helppo tehdä itsekin ja pankeista saa paljon halvemmalla apua sitten varsinaisessa myyntitapahtumassa kun sitä tarvitaan =). Ei kannata maksaa tästä hyvästä järjetöntä välittäjäkorvausta!
toki on varmasti hyviäkin välittäjiä, jotka nopeuttavat ja helpottavat asunnon myyntiä. ehkä siis. - ihan itse
sama juttu kirjoitti:
oikeasti asunnon myyminen ei juuri ole vaikeampaa ilman välittäjääkään - nimimerkki kokemusta on! ilmoitukset oikotielle on helppo tehdä itsekin ja pankeista saa paljon halvemmalla apua sitten varsinaisessa myyntitapahtumassa kun sitä tarvitaan =). Ei kannata maksaa tästä hyvästä järjetöntä välittäjäkorvausta!
toki on varmasti hyviäkin välittäjiä, jotka nopeuttavat ja helpottavat asunnon myyntiä. ehkä siis.Asunto-osakkeen kauppa on tosi helppo hoitaa itse, säästöä tulee ihan mukavasti. Välittäjä tai pari on kyllä otettu joskus hintaa arvioimaan, mutta lopullinen hintapäätös on tehty itse.
Mitään ongelmia ei ole ollut, koska asunnot ovat olleet kunnossa, tai ainakaan vikoja ei olla tiedytty olevan. Eikä ole ostajatkaan jälkeenpäin valittaneet. Eikä toisaalta olla haluttu saada valtavia voittoja, omat pois ja vähän siihen päälle... Reilua peliä!
- onnellinen ok-talon omistaja
näin on viime vuonna kun ostimme ok-talon saimme sen hintaan 35000€ nyt kaikissa mitä olen katsonut on 20000€ enemmän hintaa. mistä tämä johtuu? minne kaikki halvat asunnot menneet? ei kukaan maksa sellaisia hintoja mitä nykyyään pyydetään
- tttttt
kukakohan ne hinnat nosti tappiin ns.hyvinä
aikoina, välittäjät lupas vaikka mitä että
saa hyvät provikat, nyt kun tilanne toisin
myyjän vika, joopajoo. - Menee
Yksiöt ja kaksiot,lehdet täynä ilmotuksia,isoista en tiedä.
- "seuraaja"
Vanhojen asuntojen hinnoissa on reilusti "ilmaa",,,euroon siirtymisen myötä myös asuntojen hinnat karkasivat käsistä,niihin ykskaks tuli n. 10000 euron "kupla",(markoissa 50.000-70.000mk),nyt olis korkea aika palata takaisin. Myyjälle huono,mutta ostajalle markkinat.Ei aina voi kaikki nousta,joskus tulee takapakkia.
- nosti
tttttt kirjoitti:
kukakohan ne hinnat nosti tappiin ns.hyvinä
aikoina, välittäjät lupas vaikka mitä että
saa hyvät provikat, nyt kun tilanne toisin
myyjän vika, joopajoo.Asuntojen hinnat nousi siksi kun pankit anto pitkijä lainoja .Jos olisi myönetty esim vaan jotain 15 vuoden lainoja niin ei olisi pystytty ottamaan isoja lainaja ja sillon olisi hinnat pysyny kohtuudessa.
- ei tarvi maksaa
Olisko kannattanut tinkiä aikoinaan, eikä maksaa pyyntihintaa?
- Naapuri osti -35%
ph kaupat lisääntyvät kiihtyvällä tahdilla.
- Jetska
Ei yhtään haittaa korkeat hinnat. Alaspäin ollaan menossa ja kohta alkaa suuret pakkomyynnit, kun kenkämyyjä-hitsari pariskuntien omakotitalot tulee myyntiin :)
- höhhöhö
ihmeellistä spämmausta tämä suomi24 - jatkuvasti aloitetaan keskustelua viittaamaalla toisen median artikkeliin ja pompsautetaan sitten tänne etusivulle. eikö ylläpito löydä mielenkiintoista jutunaihetta käyttäjien keskusteluista riittävästi?
- ihminen tajuaa
Eihän se hullu ole joka pyytää,vaan se joka maksaa,
Mutta kyllähän järjen käyttö on sallittua myös pyytäessä.
täälläkin päin(etelä-suomi)ne asunnot joiden hinta pyyntö on ollut kohtuullinen,ne on jo myyty.muutamat ovat jatkuvasti myynnissä,järjettömien hinta pyyntöjen vuoksi.
kohtuus....- ...
..kanssasi täysin samaa mieltä,tuntuu vain valitettavasti siltä ettei ihmiset TAJUA kokonaistilannetta tällä hetkellä vaan elävät vieläkin omissa illuusioissaan. Onhan se tietenkin kiva saada hyvä hinta asunnostaan mutta jotenkin tarvitsisi olla myös "joustoa" molemmin puolin. Realiteetit kehiin!!
- joopajoo2
Asuntojen hinnat eivät ole enää aikoihin perustuneet rakennuskustannuksiin ja seinien sekä tonttien arvoon, vaan siihen miten "halpaa" rahaa ihmiset saavat pankeista ja kuinka paljon. 2000-luvulla korot laskivat ja samalla asuntojen hinnat nousivat käsittämättömiksi, koska onnettomille ja hyväuskoisille myönnettiin aivan surutta 200 000 euron lainoja "omaa" asuntoa varten. Sellaista se markkinatalous on. Harmi vaan, että kaikki me olemme siinä tahtomattammekin vain pelkkiä pelinappuloita.
- "oikeita neuvoja"
On aivan eri asia onko myyjänä kodintarvitseva asunnon tai kodin rakentanut omistaja vai rahabisneskuplassa leijuva markkinakyynikko.
On se järkyttävää kun vellit menee housuun rahamarkkinoilla ollaa erikoisilla "sijoitusneuvoilla" opastamassa tavallisen järkeviä vastuunkantajia eli yhteiskuntavastuuta oikeasti kantavia kansalaisia.
Sijoitusneuvot mitkä välittyy talous sanomista on että: Älä välitä jos hinta on mitä satttuu! Suhtaudu kotisi myyntiin kyynisesti bisneksenä! suhteuta työsi ja omaisuutesi sekä arvosi vallitsevaan pankkine asettamaan tialnteeseen!
ym ym:
näkemykseni mukaan pankkien tulisi ottaa nyt oppia henkilökuntineen sekä ylimpine johtajineen ja synnyttää arvomaailma realismia asunnon ja kodin ym rakennusten myynnissä ja ostossa että siihen kuuluu edelleen suuri osa materiaalista joka on ihmisten prusturvaa ja työnsä arvoa joka on aivan paljon muutakin kuin raha. Eli ei ostettavissa ollenkaan.
Kun olette spegulantit sen elämän alueen menettäneet niin nähdäksenne tosiasiat niin älkää opettako lapsianne siihen samaan rahaahneus "arvomaailmaan" jotta eivät pyrkisi hyötymään toisten ihmisten hädällä sekä työntuloksilla.
Että he saisivat ponnistella kodin ja muun turvan eteen omille jälkeläisilleen.
Tehkää bisnes ja tyydyttäkää tarpeenne muualla kuin ihmisten kodeista. - ja kauppa käy
Suomalaisilla ihmisillä on tarvepohjaista saada asunto, joten nyt sankoin joukoin hintoja laskemaan syventyvän laman kynnyksellä niin saamme kaikki tyytyväisiksi, niin me välittäjät, toimeksiantajat ja ostajatkin.
- ...
Lienee kuitenkin ennen kaikkea myyjän etu, että saa asuntonsa myydyksi jos ylipäätään on myymässä.
Jos tarkoituksenasi oli väittää että tämä on jokin salajuoni paljon asunnostaan maksaineta kohtaan, niin ei voi kun ihmetellä. Jos kaikki muut talousindikaattorit osoittavat alaspäin, miksi asunnoista pitäisi maksaa yhtä järjettömiä hintoja kun nousukauden huipullakin?
- suurimpia
syyllisiä ylihintaisiin asuntoihin. olette 20v tietoisesti rahan ja ahneuden kiilto silmissä vedättäneet hinnat taivaisiin. oma etu paras etu, kuten kaikilla ahneilla rötöstelijöillä. onko nyt hyvä,kun juuri kukaan ei osta????
- Loppu keinottelulle
Pää on tullut vetäjän käteen. Asunnoista on Suomessa maksettu aivan liikaa ja kun velkaa on otettu - ollaan nyt ihmeissään kun talouskriisi ja lama on tullut. Kohta saa halpoja asuntoja Suomesta, kun ihmisiä lomautetaan ja irtisanotaan, eikä ihmisillä ole millä lyhentaa lainoja ja maksaa korkoja, eikä entiseen ole enää paluuta. Osa joutuu ikuisesti olemaan velkavankeudessa tai menettää kymmeniä tuhansia euroja. Valitse siinä sitten! Esim. yli 50-vuotiaat eivät saa juuri enää pysyviä työpaikkoja elämässään.
- 50 kympinen
Eihän yli 50 v. tarviikaan mitään pysyvää työ paikkaa on velaton asunto ja säästössä sen verran.Että pätkä työ on ihan hyvä niin pystyy matkustamaan.Ja ansio sidonnainen on niin hyvä että matkustaa ihan kummasti.Toivottavasti pääsen työttömyys putkeen.
- On mikä On hinta
Silloin ei tarvitse laskea, kun ei ole pakko myydä heti. On ostajan oma ongelma, ellei asuntoa saa pihtaillessaan rahoistaan.
Asunnonhan voi ottaa myynnistä poiskin ja laittaa vaikkapa 6 kk päästä takaisin, jolloin se ei voi olla hapan (muutenkin väite siitä, että asunto happanis ostajan silmissä on absurdi, koska ostajia tulee ja menee)
yksinkertaisesti siksi, että jos on asuntoja, mielenkiintoisia, ja edullisempia, ovat ostajat ostaneet jo omansa pois.
Ei se ole myyjän vika, jos ostaja ei uskalla sijoittaa :D
Voi jessus.- ...
Huvikseenko ihmiset pistävät kämppiään myyntiin?
Kai sille myynnille aina joku tarve on, jos nyt pakko ei olekaan myydä.
Ostajia aliarvioit törkeästi, joka ei enteile hyvää sitä ajatellen jos joutuisit omaa asuntoasi joskus myymään.
Ostajia ei todellakaan "tule eikä mene" sillä asunnoista on aina enemmän tarjontaa kuin kysyntää. Eri asia sitten joutuuko ostaja tinkimään epärealistisista odotuksista tai maksamaan siitä mitä haluaa. Asuntoja ei silti shoppailla niin kuin kalapuikkoja supermarketista, kyllä ostaja aina katsoo mitä vastinetta rahalleen saa, ja sinun öykkäriasenteestasi ei kyllä kukaan suostu maksamaan extraa.
Toinen missä väheksyt ostajia aiheettomasti on tuo, että puolen vuoden tauko jotenkin tuoreuttaisi hapantuneen kämpän. Yksinkertaista: uudestaan myyntiin laitettaessa tilanne ei voi olla puolen vuoden jälkeen sen parempi kuin mitä se oli aikaisemmin, koska jotkut kuitenkin muistavat asunnon jo niiltä ajoilta eivätkä siten ole kiinnostuneita asunnostasi senkään vertaa mitä puoli vuotta aikaisemmin. - oikein mutta
... kirjoitti:
Huvikseenko ihmiset pistävät kämppiään myyntiin?
Kai sille myynnille aina joku tarve on, jos nyt pakko ei olekaan myydä.
Ostajia aliarvioit törkeästi, joka ei enteile hyvää sitä ajatellen jos joutuisit omaa asuntoasi joskus myymään.
Ostajia ei todellakaan "tule eikä mene" sillä asunnoista on aina enemmän tarjontaa kuin kysyntää. Eri asia sitten joutuuko ostaja tinkimään epärealistisista odotuksista tai maksamaan siitä mitä haluaa. Asuntoja ei silti shoppailla niin kuin kalapuikkoja supermarketista, kyllä ostaja aina katsoo mitä vastinetta rahalleen saa, ja sinun öykkäriasenteestasi ei kyllä kukaan suostu maksamaan extraa.
Toinen missä väheksyt ostajia aiheettomasti on tuo, että puolen vuoden tauko jotenkin tuoreuttaisi hapantuneen kämpän. Yksinkertaista: uudestaan myyntiin laitettaessa tilanne ei voi olla puolen vuoden jälkeen sen parempi kuin mitä se oli aikaisemmin, koska jotkut kuitenkin muistavat asunnon jo niiltä ajoilta eivätkä siten ole kiinnostuneita asunnostasi senkään vertaa mitä puoli vuotta aikaisemmin.Alku oli kyllä ihan oikeen. Mutta esim puolen vuoden päästä on markinoilla jo paljon sellaisia ostajia jotka ovat alkavat vasta hakemaan uutta kämpää.
- ...
oikein mutta kirjoitti:
Alku oli kyllä ihan oikeen. Mutta esim puolen vuoden päästä on markinoilla jo paljon sellaisia ostajia jotka ovat alkavat vasta hakemaan uutta kämpää.
Jos ei suhdanteet sen puolen vuoden aikana muutu, ja sitä kautta asuntoa hakevien määrä kasva suhteessa myytävien asuntojen määrään, tilanne ei ole parempi kuin 6 kk aikaisemmin. Ostajien määrä ei muutu, ja ne jotka ovat vieläkin hakemassa sitä kämppää, eivät ole kiinnostuneita.
Niin kuin yritin sanoa: ilman suhdannemuutosta (mikä vaikuttaa kaikkiin yhtä lailla) tilanne ei ole koskaan parempi kuin puoli vuotta aikaisemmin.
Sitä paitsi jos noin toimii, toistaa luultavasti virheensä joka tapauksessa, eli laittaa taas liian kovan hintapyynnön. Ja sitten kun ei tärppää, pitää taas odottaa puoli vuotta, ja sitten onkin mennyt jo vuosi. Jos ei vaan pysty hyväksymään sitä tosiasiaa, että hinnoittelee itsensä aina ulos, ei kierteestä välttämättä pääse irti. Ja jos on ihan OK, että asuntoaan ei saa pariin-kolmeen vuoteen myydyksi, niin ihmettelen mitä hän oli sitä alunperinkään sitten myymässä... - kommenttina
... kirjoitti:
Jos ei suhdanteet sen puolen vuoden aikana muutu, ja sitä kautta asuntoa hakevien määrä kasva suhteessa myytävien asuntojen määrään, tilanne ei ole parempi kuin 6 kk aikaisemmin. Ostajien määrä ei muutu, ja ne jotka ovat vieläkin hakemassa sitä kämppää, eivät ole kiinnostuneita.
Niin kuin yritin sanoa: ilman suhdannemuutosta (mikä vaikuttaa kaikkiin yhtä lailla) tilanne ei ole koskaan parempi kuin puoli vuotta aikaisemmin.
Sitä paitsi jos noin toimii, toistaa luultavasti virheensä joka tapauksessa, eli laittaa taas liian kovan hintapyynnön. Ja sitten kun ei tärppää, pitää taas odottaa puoli vuotta, ja sitten onkin mennyt jo vuosi. Jos ei vaan pysty hyväksymään sitä tosiasiaa, että hinnoittelee itsensä aina ulos, ei kierteestä välttämättä pääse irti. Ja jos on ihan OK, että asuntoaan ei saa pariin-kolmeen vuoteen myydyksi, niin ihmettelen mitä hän oli sitä alunperinkään sitten myymässä...No jos nyt vaikka myyjä on perhe, jolle asunto alkaa käydä pieneksi, mutta paremman puutteessa siinäkin elää, niin voi sitä asuntoa kauankin yrittää myydä.
Ja kuka sanoo, mikä on liian kova hinta, jos esim. näinä aikoina ostajien mielestä asuntojen hinnoista pitää olla tiputettu kymmeniä prosentteja muutaman kuukauden takaisista hinnoista, kun taas asuntoaan myyvät eivät hyväksy noin reippaita yhtäkkisiä tiputuksia ja mielummin vaikka pitävät taukoa myymisessä.
Ja yhtä hyvin, jos samat ostaja ovat liikkeellä vielä vuodenkin päästä, niin ei heilläkään erityisen kova kiire ole asuntoa löytää. - ...
kommenttina kirjoitti:
No jos nyt vaikka myyjä on perhe, jolle asunto alkaa käydä pieneksi, mutta paremman puutteessa siinäkin elää, niin voi sitä asuntoa kauankin yrittää myydä.
Ja kuka sanoo, mikä on liian kova hinta, jos esim. näinä aikoina ostajien mielestä asuntojen hinnoista pitää olla tiputettu kymmeniä prosentteja muutaman kuukauden takaisista hinnoista, kun taas asuntoaan myyvät eivät hyväksy noin reippaita yhtäkkisiä tiputuksia ja mielummin vaikka pitävät taukoa myymisessä.
Ja yhtä hyvin, jos samat ostaja ovat liikkeellä vielä vuodenkin päästä, niin ei heilläkään erityisen kova kiire ole asuntoa löytää....niin silloin hinta on liian kova. Mitä epäselvää tässä nyt muka on?
Jos ei oikeasti halua taloaan myydä, niin hittoako sitä sitten edes alkaa myymään! - kommenttina
... kirjoitti:
...niin silloin hinta on liian kova. Mitä epäselvää tässä nyt muka on?
Jos ei oikeasti halua taloaan myydä, niin hittoako sitä sitten edes alkaa myymään!No voi myös olla huono hetki myydä. Jos 3 kuukautta sitten asunnosta oltiin valmiit maksamaan vaikka 250t ja nyt 200t, niin kyllä minun mielestäni on ennemminkin huono ajoituis eikä liian kova hinta.
- ...
kommenttina kirjoitti:
No voi myös olla huono hetki myydä. Jos 3 kuukautta sitten asunnosta oltiin valmiit maksamaan vaikka 250t ja nyt 200t, niin kyllä minun mielestäni on ennemminkin huono ajoituis eikä liian kova hinta.
No tottahan voidaan sanoa että on huono aika myydä, jos nyt saa viidenneksen vähemmän. Mutta toisaalta, jos aikeissa on myös ostaa korvaava asunto, sen hinta seurannee yleistä kehitystä, ja lopputuloksen ei niinkään määrää se, mitä aikanaan on asunnostaan maksanut, vaan se, paljonko joutuu sijoittamaan lisää.
Kuvainnollinen esimerkki:
Oma kämppä on nyt 150 000 arvoinen, mutta haluaisin ostaa 300 000 arvoisen kämpän. Tarvitsen siis 150 000 lisää.
Hups, nyt tuli taantuma ja arvoista lähti 10%. Oma kämppäni onkin siis enää 135000 arvoinen. Toisaalta, haluamani kämpän hinta on laskenut 270 000 euroon. Tarvitsen siis 135 000 lisää - 15 000 euroa vähemmän.
Yksinkertaistettu esimerkki, mutta kuitenkin paikkansapitävä. Eli aina ei kannata ajatella sitä, paljonko aikanaan kämpästään maksoi, se on fiksoitumista.
- kuka,mitä ,häh
aiemmin asuntojen hinnat kipusivat älyttömyyksiin ,eli minusta on ihan oikein kun hinnat ovat laskeneet..mutta tässähän on kysymys siitä,että joka kallilla osti muutama vuosi sitten asunnon haluaisi saada siitä melkein saman hinnan jopa korkeamman..no,suhdanteet ovat muuttuneet ..se on voi,voi...
- Haave!!!
Meillä olisi mahdollisuus ostaa rivitalokaksio, saunallinen, 2000:n asukkaan kunnasta eteläsuomesta järven rannalta. Oisko asantuntijoita???? Kuinka paljon pitäisi maksaa? Pyysivät tekemään tarjouksen. KIITOS.
- Jetska
Haave!!! kirjoitti:
Meillä olisi mahdollisuus ostaa rivitalokaksio, saunallinen, 2000:n asukkaan kunnasta eteläsuomesta järven rannalta. Oisko asantuntijoita???? Kuinka paljon pitäisi maksaa? Pyysivät tekemään tarjouksen. KIITOS.
PERSEESTÄ. Kysykää ensin paljonko itse ovat ajatelleet hinnaksi ja sitten tarjoatte 30% alle pyyntihinnan. Ei tämmöisiin kannata mitään tarjota, jos eivät ensin itse aseta kattohintaa. Ihme myyjiä.
- topias
Kyllä se on vaan niin , että asunnon välittäjillä on tähtitieteelliset palkkiot !
Niitä tässä pitäs alkaa karsia, kannattaa kyllä pyytää useammalta välittäjältä tarjous.
Eiköhän lama aja nekin "ahneet" normaalille palkka tasolle !- Myynyt
Laittakaa itse myyntiin ja myykää korkeimman tarjouksen tehneelle. Mutta pidättäkää oikeus itsellänne, hyväksyä tai hylätä tehty tarjous.
Me ainakin pärjäsimme sillä ja eipä ollut välistä vetäjiä muita kuin kaupanvahvistaja.
- puheet omaksieduksi....
nyt naristaan kalleudesta, kun omakauppa ei käy... jättäkää nämä HVK... pois välistä.
- einamaria
Kesämökkien hinnat ne vasta pilvissä on, ei tartte olla kuin pieni mutapohjainen rantakaitale, rannalla tiheä pusikko ja mökki sellainen että vähän lautoja ja hirsiä ristissä siellä ja täällä, niin jo yli 100.000 euroa siitä pyydetään, vai onko se hinta siitä luonnonvaraisesta vedestä, mikä rantakiviin liplattaa ilmaiseksi... kauhistuttaa käydä katsomassakin ..monta pettymystä tullut.
- Swordstar
Ei se ole tyhmä joka pyytää liikaa, se on tyhmä joka maksaa liikaa.
- eihänkukaanmaksakaa
No eihän niistä kukaan maksakaan niitä ylihintoja. Sitten nämä pyytäjät käy itkemään kun asunto ei menen kaupaksi vaan on kuukausi kuukauden jälkeen myynnissä kun pitäisi överistiylihinta saada...
- _Kukko_
eihänkukaanmaksakaa kirjoitti:
No eihän niistä kukaan maksakaan niitä ylihintoja. Sitten nämä pyytäjät käy itkemään kun asunto ei menen kaupaksi vaan on kuukausi kuukauden jälkeen myynnissä kun pitäisi överistiylihinta saada...
Juuri näin. Tyhmä on nimen omaan tässä kohtaa se, joka pyytää liikaa ja kauppaa ei synny.
asuntojen hinnat ovat pudonneet paljon huimemmin, jopa 30-40%. Monet, jotka ostivat viime- tai edellisvuonna, maksavat nyt alentuneestakin osasta asuntolainaa korkoineen. (Negative equity, mitä lie suomeksi).
Tänä vuonna ei ole vielä toivoakaan hintojen noususta. Nyt on hyvä niiden ostaa, joilla on säästöjä.- loukku
Kupla tuli ja nyt eletään muutos aikaa. Varmaa on vaan se, että pitkällä aikavälillä asuntojen hinta seuraa kysyntää. Pääkaupunkiseudulla on ja tulee varmasti edelleen olemaan pula mukavista asunnoista, varsinkin keskustan kämpistä sekä mukavan kokoisista omakotitaloista.
Tällä hetkellä hinnat on vähän tulleet alas, hosuisimmat joutuivat 2008 kahden asunnon loukkuun ja ovat joutuneet myymään asuntonsa alehintaan. Nyt sekin alkaa muuttua, pakkomyynnit on tehty ja ihmiset on varoivaisempia.
Tilanne muuttuu korkeintaan niin, että asuntojen myynti hiljenee tai lakkaa tyystin. Ihmiset, jotka eivät ole pakkoraossa myymään asuntoaan, eivät sitä myy vaan kituuttavat väkisin tulojensa mukaan kunnes tilanne paranee.
Pääkaupunkiseudulla ei edelleenkään ole asunnot alehintaisia, jos ovat niissä on aina joku "juttu". Jos on seurannut uutisia, on varmasti kuullut että vuokra-asunnot tulevat kallistumaan huomattavasti. Kun tämä alkaa todella näkyä elämiskustannuksissa, tulee taas vyöry asuntomarkkinoille, ja nimenomaan pääkaupunkiseudulle ja keskuksiin.
Sitä asunnon hinnan laskua ei kannata loputtomiin odottaa. Varmaa on, että asuntojen hinta tulee aina olemaan kova...- mennyt kaupaksi
Espoosta esim löytyy suuri määrä tyhjiä perheasuntoja. Esim ne jotka ovat rakentaneet omakotitalon tai muita juttuja jne.
Ne ovat suurin osa edelleen myymättä, osa jopa viime keväältä asti.
"Pakkomyyntejä" siis on kymmenittäin, ei tosin vielä pankkien omistuksessa.
Yksinkertaisesti myyjät odottavat liikoja.
Kunnon alennuksen kun laittaa niin kyllä tulee kävijöitä näytölle ja tarjouksia myöskin - ...
mennyt kaupaksi kirjoitti:
Espoosta esim löytyy suuri määrä tyhjiä perheasuntoja. Esim ne jotka ovat rakentaneet omakotitalon tai muita juttuja jne.
Ne ovat suurin osa edelleen myymättä, osa jopa viime keväältä asti.
"Pakkomyyntejä" siis on kymmenittäin, ei tosin vielä pankkien omistuksessa.
Yksinkertaisesti myyjät odottavat liikoja.
Kunnon alennuksen kun laittaa niin kyllä tulee kävijöitä näytölle ja tarjouksia myöskinPersnettoahan siitä saattaa tulla, mutta parempi niinkin, kun pitää pakkomielteisesti kiinni siitä että alle hankintahinnan ei myydä. Säilyypähän luottotiedot, eikä joudu tekemään huonoja ratkaisuja vasta pakon edessä.
Miten kapitalisti teki rahaa ahneudellaan ja rahanhimollaan:
-perustetaan unioni jossa kansalle luvataan, että
kaikki halpenee.Etenkin ruoka.
-otetaan käyttöön uusi valuutta joka on huomattavasti maan valuttaa kalliimpi.esim 6x
-saadaan ihmiset uskomaan kulutuksen ihmemaahan
jossa asukkaat ostavat talonsa äärien myötee täyteen kaikkea turhaa.
-ihmiset ostavat kaikkea ylihintaista ja uskovat, että kaikki on sen arvoista.Heitä siis huijataan oikein kunnolla
- toivotaan, että ihmiset jaksavat juosta ostoksilla jatkuvasti ja pyörittää tätä rulettia
- näin ei kuitenkaan käy, koska lopulta pyramiidiin ei enää satasata velkaantumisen ja työttömyyden takia
-pyramiidi romahtaa eli sen se on nyt tekemässä
Maailman suurin PYRAMIDIHUIJAUS paljastuu- JASKA JOKUNEN
KYLLÄ NYT TULI ENSIMMÄINEN REHELLINEN KOMMENTTI TODELLA HUIJAUS JA SEN KOHDE ON SOPULISUOMALAISET JOTKA ANTAA VEDÄTTÄÄ ITSEÄÄN NÄMÄ NIIN SANOTUT JUPIT OVAT NIITÄ JOTKA SAAVAT MARKKINAT KOHOAMAAN(ELI HINNAT )KUN KUVITELLAAN ETTÄ NOUSUA JATKUU.....HUH.HUh.MITÄ TYPERÄÄ ILLUUSIOTA EI KANNETTU VESI KAUAN KAIVOSSA PYSY PITÄÄ OPPIA TYYTYMÄÄN ALHAISEMPIIN OLOIHIN JOS SULLA ON ELANTO JA VAATTEET NIIN SIINÄ ON JO PALJON EI TARTTE PRÖYSTÄILLÄ IHANILLA LUKAALEILLA.MUN PUOLESTANI SIITÄ VAAN JOKU MAKSAA AINA VIULUT YLEENSÄ VÄHÄTULOISEMMAT.JÄRKI KÄTEEN MYYJÄT JA VÄLITTÄJÄTHINNAT KOHDALLEEN.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss1417998Kaipaisin nyt kosketusta
jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.323170Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa
Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole3892254Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729422841780Kerrostaloihin ilmalämpöpumput
Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih1501644Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh211491- 151248
- 1001239
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1371166- 181142