Olen nuori nainen, teini-iästä lähtien huomasin itsessäni jotain erikoista. Ihmiset karttoivat minua, hädintuskin huomasivat minua. Nyt katsellessani kuvia itsestäni, tiedän kyllä miksi. Olin laiha kuin heinänkorsi, minulla oli hyvin tummat silmänaluset, enkä käyttänyt meikkiä. Sairastin kohtalaisen pahaa anorexiaa. Olin aina se tyttö, jota pojat kävivät viimeiseksi tanssiin hakemaan kun ei ollut muutakaan. Olin aina se tyttö, jolle sai sanoa mitä vaan ajattelematta, että minullakin on tunteet! Käyttäydyin epävarmasti ihmisten edessä, jonka takia joudun koulussa aina kiusatuksi. Sitä jouduin kokemaan ala-asteelta ammattikouluun.
Sitten tarpeeksi kaikkea sitä roskaa kuunnellessani halusin vain päästää irti elämästä. Olen raivonnut, itkenyt katkerat tunteet sisältäni. Haluan oikeutta, minun on oikeus puolustaa itseäni! Silti tunnen itseni niin paljon huonommaksi kuin muut, koska niin kauan sitä on minulle toitotettu. En tunne itseäni minkään arvoiseksi. Itsemurha-ajatukset helpottivat minua, kun vahingoitin itseäni, sain siitä mielihyvää. Kuolema alkoi tuntua jo itsestäänselvyydeltä.
Nyt elämänpieksemänä ja kaikesta pahasta väsyneenä kuljen eteenpäin, mutta koskaan ei pahat muistot katoa minusta. Olen pyöreämpi, ehostan itseäni, mutta silti olen edelleen se ujo, näkymätön tyttö.
Sitten tarpeeksi kaikkea sitä roskaa kuunnellessani halusin vain päästää irti elämästä. Olen raivonnut, itkenyt katkerat tunteet sisältäni. Haluan oikeutta, minun on oikeus puolustaa itseäni! Silti tunnen itseni niin paljon huonommaksi kuin muut, koska niin kauan sitä on minulle toitotettu. En tunne itseäni minkään arvoiseksi. Itsemurha-ajatukset helpottivat minua, kun vahingoitin itseäni, sain siitä mielihyvää. Kuolema alkoi tuntua jo itsestäänselvyydeltä.
Nyt elämänpieksemänä ja kaikesta pahasta väsyneenä kuljen eteenpäin, mutta koskaan ei pahat muistot katoa minusta. Olen pyöreämpi, ehostan itseäni, mutta silti olen edelleen se ujo, näkymätön tyttö.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tunteen... olen itse joutunut kokemaan samaa, en vain ole sairastanut anorexiaa.. jouduin kokemaan samaa ala-asteelta amikseen.. kaikenlisäksi seurustelin miehen kanssa joka kaiken aikaa yritti alistaa minua, en ollut missään hyvä.. tein aina kaiken väärin.. vain hän teki kaiken oikein ja oli täydellinen...
tuo kaikki on jättänyt syvät haavat minuun... vaikka elän tällä hetkellä onnellisessa parisuhteessa.. silti kaikki menneet varjostavat tätä tilannetta.. ja välillä tuntuu että poikaystävältäkin loppuu kärsivällisyys huonon itsetuntoni takia..
Nämä ihmispelkoihin kietoutuneet ikävät möykyt ainakin jossain muodossa tahtovat kulkea mukana läpi elämän. Itse olen saanut helpotusta ja lohtua mm. päättämällä itseni sijaan vaihteeksi tarkkailla muita oikein ankarasti. (Tämä alkoi joskus, kun en enää jaksanut kaiken jännitämistä.) En ole tietenkään julistanut ääneen, mutta kuitenkin havainnut, että muutkin ovat rumia, laihoja, lihavia, ... jokaisen ulkonäöstä löytyy jotain merkillistä tai todisteita huonosta tyylitajusta. Kaikki mokaavat joskus. Sosiaalisten taitojen mestari päästelee suustaan sammakoita, vaikuttaen epäkohteliaalta. Moni on ns. reipas, muttei hallitse käytöstapoja, eikä osaa huomioida muita. Jos rehellisellä korvalla kuunnellaan niin useimmat ihmiset höpöttävät puuta heinää (= typeryyksiä), kukaan ei joka kommentillaan häikäise. Jokaisella on pelkoja, häpeän tunteita, riippuvuuksia, ikäviä tapoja. Kukaan ei ole täydellinen, mutta todellisia ääliöitä ovat vain he, jotka tarkoituksella vahingoittavat muita, vaikkapa ilkeillä sanoillaan.
Muiden tarkkailu karkean totuudellisesti ei ole ehkä kaunis tapa. Toisten vajavaisuuden huomaaminen voi kuitenkin auttaa meitä ujoja ymmärtämään, ettemme itse ole niin mahdottoman poikkeava, kuten olemme kuvitelleet tai muut ovat mieliimme iskostaneet.