Jari ja Tuuli osa 2

kotikirjuri

Jari ja Tuuli Osa 2


Vaivautunut oli oloni, kun juttelin vielä Tuulin kanssa hänen yrittäessä herättää Jaria. ”Hitto kun tähän nukahti” Tuuli manasi ja pyysi vielä.
”Viitsitkö auttaa sen kaverina sänkyyn, kun ei sitä voi tähän jättää.”

Totta kai halusin auttaa ja raahattiin Jari sänkyyn. Siinä raahaamisessa Jarilta tippui pyyhe ympäriltään ja sen muna heilui velttona. Katsoin sitä ja olo oli kieltämättä outo, vaikken mikään bi olekaan. Ajattelin, miten tuo muna oli äsken soutanut Tuulissa ja olin yhä kiihottuneessa tilassa. ”Mies sammunut ja nainen puolialastomana.” ajattelin tätä tilannetta ja mietin, että tämän pitäisi olla pornoelokuvan juoni.

Palattiin olohuoneeseen sohvalle ja Tuuli otti vielä viiniä ja minä oin kesken jäänyttä olutta. Tv:ssä pyöri vieläkin porno, kun Tuuli äkkiä kysyi pidinkö näkemästäni. Hölmönä kysyin, tarkoittaako hän tätä elokuvaa?
”Ei kun tuolla äsken?” Hän vastasi

Mietin hetken ja päätin välttää ainaisin nolostelun ja vastasin itsevarman kuuloisesti että pidin, se oli kiihottavinta mitä olen ikinä nähnyt.

” Minustakin se oli tosi kiihottavaa. Varsinkin se sun runkkaaminen” Tuuli vastasi hiljaisesti.

” Ai niin, mulla pitää pestä teidän pesuhuoneen lattia, kun taisin sen sotkea.” Sanoin ja nousin sohvalta”.

”Anna sen olla, me pestään aamulla” Tuuli sanoi.

” En minä halua muiden siivoavan minun sotkuja”. Vastasin ja lähdin pesemään spermani lattialta.

Pesuhuoneen lattialla huomasin spermaa olevan paljon. Lattialla missä Jari ja Tuuli olivat olleet, oli valunut kokonainen lammikko ja lisäksi ovelta pesuhuoneeseen päin, oli useita läiskiä.

Suihkuttelin lattiaa ja hiljaa pyysin Tuulilta, olisi hänellä mitään pesuainetta. Tuuli tuli pyyhkeeseen kääriytyneenä pesuhuoneeseen ja alkoi etsiä alakaapista pesuainetta.
”Tuota, voidaanko me olla puhumatta tästä tapahtumasta mitään enää koskaan. Mä tiedän että ollaan teillä ja tein tosi väärin kun runkkasin teidän kylpärissä”. Aloin varovasti selittää käytöstäni

” Hei, se on ihan normaalia, älä sitä murehdi ja ainakin mää nautin siitä ihan älyttömästi” Tuuli vastasi ja Jari ei varmasti pahoittaisi siitä mieltään. En kyllä tiedä, hoksasko se sua. Mut Jari on sellainen ihminen, ettei se tuollaisesta kattelusta suutu kaverille sitä paitsi ite se vonkas multa pillua vaikka vaarana on että vieras kuulee ja näkee” Tuuli vastasi.

” Joo mut kyllä minua hävettää se sun perseen puristelukin viime syksynä.” Sanoin

” Hei nyt lopeta toi. Kaikki on hyvin. Pojat on poikia ja musta tuntuu myös ihan mukavalle se että miehet osoittaa huomiota. On mua ennenki puristelleet vieraat miehet baarissa, jopa tisseistä. Ei siinä ole mitään ja se tuo säpinää peiton alle kotona.” Tuuli vastasi ja nousi alakaappiin kumartuneesta asennosta pystyyn.

Samalla Tuuli horjahti humalasta johtuen minuun päin ja sain tarrattua häneen kiinni ennen kuin hän kaatui.
”Kiitos sankari” Tuuli hymyili ja nojasi hieman minuun eikä yrittänyt perääntyä.
Ajatukseni oli sumeat kun pidin käsiäni hänen ympärillään ja en voinut vastustaa kiusausta hieroa hänen selkää varovasti. Tuuli nojasi minua vasten kevyesti tunsin hänen kätensä liikkuvan hennosti kylkiäni pitkin.
Tämä oli varmasti sopimatonta, muttei järki pärjännyt himolle, kun hieroin Tuulin selkää jo hieman voimakkaammin. Välillä pyyhkeen päältä ja välillä paljailta hartioilta. Samalla Tuulin toinen käsi oli siirtynyt pakaralleni ja toinen käsi hieroi kovettunutta munaani housujen läpi. Pian tunsin housujeni siirtyvän hieman sivuun, jolloin munani pullahti alushousujen lahkeesta esiin. Tuuli alkoi runkkaamaan kyrpääni ja se tuntui täydelliseltä.

En tiennyt mihin saakka Tuulilla oli tarkoitus mennä, oliko tämä vain käsihoitoa, mutta itse tunsin että pesää on saatava ja en halunnut säikäyttää liiallisella hosumisella ja jatkoin vain hieromista selästä. Huomasin pyyhkeen Tuulin ympärillä kuitenkin löystyvän ja valuvan alaspäin.

Kyrpäni seisoi jo täydessä mitassa tuulin runkatessa sitä ja enää voinut vastustaa kiusausta vaan hieraisin selästä vieden sormeni pyyhkeen alle jolloin se tapahtui. Pyyhe valahti lattialle ja unelmieni vartalo painautui minua vasten ilman, että mitään oli välissä. Samalla Tuuli nosti toisen jalkansa ylös koukkuun kylkeäni vasten ja kivikova kyrpäni pääsi hieromaan Tuulin pilluvakoa. Työntelin lantiotani edestakaisin hamuten päästäkseni huulille ja sieltä Tuulin sisälle. Tuuli huohotti voimakkaasti mutta sanoi ”Lopeta”

Ajattelin, että tämä oli nyt ohi, mutta hän kuiskasi.
”minä haluan imeä tuota, halusin jo äsken kun runkkasit meitä katsellessa. Mene kiltti makaamaan tuohon lattialle”.
”69” vastasin johon Tuuli nyökkäsi.

Olin varmasti alle sekunnissa lattialla selällään kun Tuuli asettui päälleni ja työnsi varoen pillunsa kasvoilleni. Muistin nyt heidän äskeisen aktinsa ja epäröin hetken työntää kieleni pilluun johon Jari oli äsken itsensä tyhjentänyt mutta pillun tuoksu ja märkänä kiiltelevät huulet veivät voiton ajatuksistani ja upotin kieleni kerralla niin syvälle kuin pystyin Tuulin sisään.

Samalla tunsin huulet kaluni ympärillä ja sekoitumme kahdesta ihmisestä yhdeksi kiimaiseksi eläimeksi.
Toisella kädelläni sain puristella ensimmäistä kertaa Tuulin rintoja jotka tuntuivat kimmoisilta vaikka olivat suuret. Toisella kädellä hieroin Tuulan pakaroita enkä malttanut olla työntelemättä sormea pilluun. Kiimassa työnsin sormeni varovasti myös perseeseen. Tuula ei sanonut siitä mitään vaikka vartalo hieman jännittyi.

Pian Tuuli nousi päältäni ja meni kontalleen lattialle.
”Oothan kiltti puhdas” tuuli huohotti noustessani myös kontalleen ja työnnellessäni sormea yhä Tuuliin.

”Joo, ei mulla oo tauteja, mut miten ehkäisy?” Vastasin

Mulla on varmat päivät, mutta älä laske sisälle, jooko” Tuula sanoi.

Oloni kiihottui enemmän, jos mahdollista, tiedosta ettei ehkäisyä olisi lainkaan. Kumeja mulla ei tietenkään ollut mukana.
Hieroin kalulla pilluvakoa ja upotin varovasti sisään. Halusin olla varovainen mutta Tuuli tyrkkäsi itseään minua vasten voimakkaasti upottaen kyrvän kerralla sisään.

”Nussi vittu kunnolla äläkä enää leiki. Nyt kun saat pillua, niin nussi mun pillu rikki sillä isolla kyrvällä.”

Kiihottuneesta tilastani huolimatta minua pyrki hymyilyttämään Tuulin puheet ja ajattelin että eipä olisi Tuulin suusta uskonut noin rivoja puheita.
Tartuin Tuulia lanteilta ja aloin voimakkaasti nussia häntä takaapäin.
Tuuli otti tukea seinästä, jotta ei liikkuisi edessäni ja pystyin vapauttamaan käteni lantiolta ja siirtämään käteni isoille tisseille ja hieromaan niitä. Välillä otin lakritsipalan kokoiseksi turvonneet nännit sormien väliin ja venytin ja puristelin niitä. Tuuli huohotti voimakkaasti ja nännien puristelu aiheutti vartalon jännittymisen sekä huohotuksen muuttuvan jatkuvaan ääneen ja arvasin hänen tulevan. Vavahtelun jälkeen Tuulin vartalo meni veltoksi, ja luulin hänen jo menettäneen tajuntansa. Jatkoin kuitenkin nussimista kun tunsin etten ollut lähelläkään laukeamista, äskeisen laukeamisen sekä lievän humalatilan takia.

Pian Tuuli alkoi olla taas mukana mutta pyysi vaihtamaan asentoa.
”Tule päälle” Pyysin
” kiltti, mulla kestä enää polvet lattiaa vasten, tule mennään saunaan” Tuuli vastasi.

Saunan ylimmät lauteet olivat syvää mallia ja Tuuli asettui lauteille selälleen ja minä hänen päälleen.
Työnsin kyrpäni suoraan Tuulin sisään ja aloitin rytmikkäät työnnöt.
Halusin suudella Tuulia, koska minua kiihottaa suudella samalla kun nain mutta Tuuli käänsi päättään ja sanoi ettei pusuja. ”Pusut on vaan Jarille”
Siirrin pääni Tuulin rinnoille ja aloin imeä jättimäisiksi paisuneita nännejä. Oli kuin olisi sormenpäätä imenyt

Pumppasin koko ajan voimakkaammin ja tunsin jo joutuvani pidättelemään itseäni kun huomasin myös Tuulin lähestyvän huippuaan.
Aloin olla jo lopussa ja sanoin tämän Tuulille

”Pitää lopettaa, en kestä enää” Sanoin

”Älää-ää nyt l-lopeta mää tuun just-t” Tuula huohotti jo äänekkäästi

”Pakko lopettaa, mä en kestä enää yhtään tai tuun sinuun” vastasin

”j-joo t-tuu mun sisään, an-na se tulla mi-nuun” Tuuli sai sanottua ja vartalo jännittyi ja selkä nousi hieman kaarelle.

Yritin vielä pidättää itseäni ja siirsin molemmat käteni Tuulin rinnoille ja sormin vedin jättinänneistä niin kovaa että hieman jo pelkäsin niiden irtoavan.

Silloin järkeni sammui lopullisesti ja aloin suudella Tuulia kiellosta huolimatta. Tuuli kuitenkin vastasi suudelmaani himokkaasti ja pääsin työntämään kieleni hänen suuhun. Suudelma muuttui kielariksi ja juuri kun tunsin huipun tulevan, Tuuli imi kieleni suuhunsa ja nännit sormien väliin jännittyneenä minulta lähti. Pumppasin spermani syvälle Tuulin sisään ja tunsin olevani onneni kukkuloilla.

Tilanne rauhoittui ja suoritettiin pikaiset pesut. Molemmat olivat varmaan sitä mieltä että nyt rikottiin rajat. ”Tästä ei puhuta ikinä” Sovittiin ja puin vaatteet ja lähdin ulos keväiseen yöhön ja vasta ulkona soitin taksin. Olen kyllä aika sairas, koska olin onnellinen.




Tuli liian pitkä ja pahoittelut siitä. En jaksa alkaa lyhentää.

Terveisiä kaikille ja hyvää kevättä lukujoille
PS. Ennemmin sitä kirjoittaa tätä kuin opinnäytetyötä…

3

8623

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tosi elämää

      hyvä jatka vaan

    • tuuli vai tuula:D

      nätisti vaihtui tuulista tuulaksi hetken ajaksi ja kiihotuin jo hetkeksi siitä, että kaksi naista siinä pyörii...

    • woeihf

      täähän oli hyvä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kamala onnettomuus

      Miten tällaiset mönkijäonnettomuudet yleensä tapahtuu? Liikaa vauhtia? Saako mönkijöillä ajaa lasten kanssa ja ilman kyp
      Suomussalmi
      186
      8425
    2. Mönkijäpnnettomuus

      Harmillinen homma. https://www.hs.fi/suomi/art-2000010557170.html
      Suomussalmi
      49
      2509
    3. Tilitoimisto!!!

      Mikä tilitoimisto jäi kiinni rikoksesta Rovaniemellä?
      Rovaniemi
      31
      1909
    4. Tietäisitpä miten haluaisin sinut kohdata

      Vaikka vaan katsella ohimennen. Voisitko telepaattisesti lähettää viestiä, - löytyisikö kohtauspaikkaa?
      Ikävä
      74
      1723
    5. Kerro kaivatustasi jotakin mukavaa.

      Itse aloitan: hyvännäköinen ja ahkera ❤️‍🔥
      Ikävä
      111
      1669
    6. Oon pahoillani sun puolesta

      kun olit muuttunut niin paljon ulkoisesti. Ja huonompaan suuntaan. Koeta pärjätä. Naiselle mieheltä vuosien takaa
      Ikävä
      53
      1259
    7. Milloin oot nähnyt kaivattusi

      ensimmäistä kertaa?
      Ikävä
      60
      1171
    8. Missä päin suomea kaivattusi asustelee?

      Oma kaivattuni (mies(J) asuu Uudenmaan läänissä.
      Ikävä
      60
      1132
    9. Tiesitkös nainen että mulla on paljon vientiä?!

      Sänkyseuraa riittää, valinnan vaikeus.
      Ikävä
      93
      1065
    10. Tikanmäen vastaus Haavistolle

      Aika erikoinen puolustautuminen valtuuston puheenjohtajalla kaupunkilaisen kirjoitukseen. Haavisto ihmetteli niitä tunn
      Pyhäjärvi
      113
      922
    Aihe