täydellinen pidätysprosentti

Taas pitäisi arvioida ensi vuoden tulot ja verot. Kannattaako tähdätä isoihin veronpalautuksiin, pieniin veronpalautuksiin, pieneen jäännösveroon vai isoon jäännösveroon?

En ole mikään sijoittaja, joten rahat tuskin minulla poikisivat enempää kuin säästötilillä lepäillessä.
4426
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

vaihtoehdot ääripäihin? Fiksu tähtää nolla-tulokseen veronpalautusten suhteen.

Äänestä
  • Siksi, että nollatulokseen on käytännössä hankala päästä.

    Toki hyväksyn plusmiinusnollankin vastaukseksi, jos tiukat perustelut löytyy.

    Äänestä

  • Aina saa omalla tilillä enemmän korkoa, kuin veronpalautuksina.

    saa heti ja koko tämän vuoden, korkoa,

    veronpalautuksessa saa vain pientä korkoa siltä,
    VAIN toiselta vuodelta 10 kk akalta, jonka aikana on koko summa.

    ja se palautuskorko päätetään joka vuosi uudelleen,
    että varmaan taas laskee, lähelle 0 %

    Äänestä

  • Kun verovuoden ennakonpidätys ja lopullinen vero menee tasan, on homma hanskassa. Tämän pystyy toteuttamaan niin, että alkuvuodesta arvioi tulonsa ja vähennyksensä sen hetken tietojen mukaan ja loppuvuodesta tilaa muutosverokortin osin toteutuneiden tulojen, vähennysten ja maksettujen ep:n ja osin saamatta olevien tulojen mukaan. Usein käy niin, että marras-joulukuun % jää hyvin alhaiseksi, kun alkuvuonna on pidätetty yläkanttiin. Jouluostoksiakin on kiva tehdä, käteen jää enemmän rahaa. Ei tartte odotella veronpalautuksia.

    Mutta kukin taaplaa tyylillään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


optimus prime kirjoitti:

Taas pitäisi arvioida ensi vuoden tulot ja verot. Kannattaako tähdätä isoihin veronpalautuksiin, pieniin veronpalautuksiin, pieneen jäännösveroon vai isoon jäännösveroon?

En ole mikään sijoittaja, joten rahat tuskin minulla poikisivat enempää kuin säästötilillä lepäillessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu