ns. koko kansan presidenttiin. Hän pyörtää omia päätöksiään suhteessa valtioneuvoston yksimieliseen esitykseen.
Nimittää puoluekirjan perusteella unohtaen pätevyyden.
Todella surullista ja demokratiaa halveksivaa.
Onneksi on kuntavaalit tulossa, joten voi vaikuttaa. Demarit pitää vanhan kutinsa jonka jo isoäiti opetti; valtion virkakoneistossa voi edetä vain ottamalla puoluekirjan. Surullista että näin on vielä nykyäänkin ja näin korkealla tasolla.
Olisi hienoa, että pätevin voitaisiin nimittää vaikka hän on sitoutumaton, mutta sittehän SDP:n puoluekirjalle ei olisi väliä.
"Ansioitunein"oli Halosen kommentti!Kun demari nimitetään ,pätevyydellä ei ole niin väliä.Se ei ole politiikkaa kun demari nimitetään mutta kun jokin muu kuin demari niin silloin on kyseessä"puoluepolitiikka".Näitä määritteitä on totuttu kuulemaan viime vuosina.Halonen jää historiaan omiensa vankkana suosijana ja poliittisten vastustajien "kölin" alta vetäjänä!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.