Ihmiset siinä hyörii. Kyllästyttää tälläinen "normaali elämä" jo nyt vaikka olen vasta 17 vuotias. Mua ei oikeestaan huvita mennä töihin mihinkään kun ei tässä maailmassa tunnu olevan sellaista alaa minkä haluaisin, jokainen ala kun on niin tyhmä jossa ajatellaan vaan omaa parasta tai sitten pönkitetään tätä "mukavaa" yhteiskuntaa. Haluaisin tehdä töitä silloin kun huvittaa (en ole kuitenkaan laiska) enkä palvoa sitä kelloa.
Tälle palstalle kuitenkin kirjoitin kun pääasiassa vaivaa se yksinäisyys. Koulussa on kyllä pari kaveria ja vapaa ajallakin ehkä pari, mutta silti on niin tyhjä olo. On se kumma juttu kun en voi tutustua muihin ihmisiin vaikka pidän itseäni sosiaalisena. Veikkaisin että monen yksinäisyys johtuu niinkin yksinkertaisesta syystä että ei vaan tiedä miten olla sosiaalinen. En minä ainakaan oikein tiedä miten niitä uusia tuttavia saa ja mitä toiselle tuntemattomalle voi edes sanoa, saako tulla vaan yhtäkkiä juttelemaan vai pidetäänkö sinua sitten jotenkin "outona"?
Minusta ainakin olisi ihan kiva jos joku täysin tuntematon tulisi vaan juttelemaan, ei haittaisi vaikka miten punastelisi tai käyttäytyisi nolosti. Haittaako se muita sitten? Jos haittaa niin minkä ihmeen takia? Siitä pitäisi tehdä jonkinlainen opiskeluvideo että miten niitä sosiaalisia kontakteja oikein luodaan. Kuvata vaikka joku keskustelu jossa kaksi täysin tuntematonta ensimmäistä kertaa juttelee toisilleen, kun ei se oikeassa elämässä tapahdu niinkuin elokuvissa. Ei sitä vaan osaa kun ei ole nähnyt ja ei sitä nää kun ei uskalla ja ei osaa.
Hullu koko tämä maailma, miksi ihmiset ei vaan voi olla niinkuin luonnollisesti? Kokoajan pitää pitää jotain imagoa yllä, ei saa paljastaa itsestään liikoja, keskustella mahdollisimman neutraalisti, eikö se jonka kanssa puhut ole samanlainen kuin sinä, kasvanut vaan eri ympäristössä ja oppinut eri asioita.
On se kumma juttu miten ihminen ei välitä toisista, vaan oma paras aina mielessä. Itsekkin tässä tekopyhänä kirjoitan joo myönnän kyllä, mutta kokoajan yritän kehittyä ja oon tosi vihainen itselleni kun olen tälläinen, nytkin valitan melkein teiniangstilta kuulostaa "Maailma on paha paikka" jne, mutta en minä oikeasti saa selkoa tästä touhusta, hulluks kohta tulen. Kyllä mieluusti auttaisin muita, mutta olen niin ujo että en uskalla tulla kysymään että tarviitko apua, ja ei sitä muut oikein uskalla pyytää.
No joo vähän sekaselta ehkä kuulostaa, mutta olen oppinut että ei kannata katua liikaa, jos minäkin katuisin jokaista tekoa niin en saisi aikaiseksi mitään, nytkin olisi niin houkuttelevaa jättää tämä lähettämättä, mutta olisin jälkikäteen vihainen itselleni siitä. Pitkäksi tahtoo tekstit mennä eikä silti paljoa asiaa selvästi löydy, varmaan kirjan jo voisin pelkkää tajunnan virtaa käyttäen kirjottaa, mutta tunteita ja tälläisiä ajatuksia on niin vaikea pukea sanoihin. Pointti on ehkä se että minä en ymmärrä tätä maailman touhua, selvää olen yrittänyt ottaa, mutta en oikein käytännön tasolla.
Kommentoikaa nyt jotain tai tässä tuun kohta hulluks yksin omien mietteitten äärellä.
Tälle palstalle kuitenkin kirjoitin kun pääasiassa vaivaa se yksinäisyys. Koulussa on kyllä pari kaveria ja vapaa ajallakin ehkä pari, mutta silti on niin tyhjä olo. On se kumma juttu kun en voi tutustua muihin ihmisiin vaikka pidän itseäni sosiaalisena. Veikkaisin että monen yksinäisyys johtuu niinkin yksinkertaisesta syystä että ei vaan tiedä miten olla sosiaalinen. En minä ainakaan oikein tiedä miten niitä uusia tuttavia saa ja mitä toiselle tuntemattomalle voi edes sanoa, saako tulla vaan yhtäkkiä juttelemaan vai pidetäänkö sinua sitten jotenkin "outona"?
Minusta ainakin olisi ihan kiva jos joku täysin tuntematon tulisi vaan juttelemaan, ei haittaisi vaikka miten punastelisi tai käyttäytyisi nolosti. Haittaako se muita sitten? Jos haittaa niin minkä ihmeen takia? Siitä pitäisi tehdä jonkinlainen opiskeluvideo että miten niitä sosiaalisia kontakteja oikein luodaan. Kuvata vaikka joku keskustelu jossa kaksi täysin tuntematonta ensimmäistä kertaa juttelee toisilleen, kun ei se oikeassa elämässä tapahdu niinkuin elokuvissa. Ei sitä vaan osaa kun ei ole nähnyt ja ei sitä nää kun ei uskalla ja ei osaa.
Hullu koko tämä maailma, miksi ihmiset ei vaan voi olla niinkuin luonnollisesti? Kokoajan pitää pitää jotain imagoa yllä, ei saa paljastaa itsestään liikoja, keskustella mahdollisimman neutraalisti, eikö se jonka kanssa puhut ole samanlainen kuin sinä, kasvanut vaan eri ympäristössä ja oppinut eri asioita.
On se kumma juttu miten ihminen ei välitä toisista, vaan oma paras aina mielessä. Itsekkin tässä tekopyhänä kirjoitan joo myönnän kyllä, mutta kokoajan yritän kehittyä ja oon tosi vihainen itselleni kun olen tälläinen, nytkin valitan melkein teiniangstilta kuulostaa "Maailma on paha paikka" jne, mutta en minä oikeasti saa selkoa tästä touhusta, hulluks kohta tulen. Kyllä mieluusti auttaisin muita, mutta olen niin ujo että en uskalla tulla kysymään että tarviitko apua, ja ei sitä muut oikein uskalla pyytää.
No joo vähän sekaselta ehkä kuulostaa, mutta olen oppinut että ei kannata katua liikaa, jos minäkin katuisin jokaista tekoa niin en saisi aikaiseksi mitään, nytkin olisi niin houkuttelevaa jättää tämä lähettämättä, mutta olisin jälkikäteen vihainen itselleni siitä. Pitkäksi tahtoo tekstit mennä eikä silti paljoa asiaa selvästi löydy, varmaan kirjan jo voisin pelkkää tajunnan virtaa käyttäen kirjottaa, mutta tunteita ja tälläisiä ajatuksia on niin vaikea pukea sanoihin. Pointti on ehkä se että minä en ymmärrä tätä maailman touhua, selvää olen yrittänyt ottaa, mutta en oikein käytännön tasolla.
Kommentoikaa nyt jotain tai tässä tuun kohta hulluks yksin omien mietteitten äärellä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
kirjoittaja! Tässä alkaa miettiä, että näitä pitäisi kasata suorastaan kokoelmaksi.
17-vuotias ihminen ja kirjoitat kuin tekijä.
"...eikö se jonka kanssa puhut ole samanlainen kuin sinä..." on hieno, eleetön kiteytys.
Säikähdin jo, että olin mennyt unissani kirjoittamaan ajatuksiani! Minulla on täysin samanlaiset fiilikset ja olen useasti miettinyt, voiko ihmisille mennä juttelemaan ihan randomisti vaikka bussipysäkillä. Helsingissa tämä nimittäin tuntuu olevan paljon normaalimpaa, mitä siis vertaa tänne pikku paikkakunnalle lappiin.
Inhottaa tämä järkyttävä materialismi ja pinnallisuus nykyään. Kuinka pitää aina näyttää niin hyvältä ja hyvältä näyttäminen tuntuu tarkoittavan nykyään merkkivaatteita. Sitten kävellään nenä pystyssä aina niin kiireellisen ja välinpitämättömän näköisenä kaikkien hyvien asioiden ohi. Mihin on hävinny kaikki normaali ystävällisyys, myös ihan kauppojen kassoilta?
Aloitin kovalla tähtäyksellä kouluni, kuinka hankin kaikki hyvät paperit, saan hyvin palkatun työn ja paljon rahaa. Nyt olen totaallisesti perunu ajatusmaailmani kuvat tuollaiselta elämältä, aion keksittyä kaikkeen mukavaan ja pyrin tutustumaan ihmisiin kun pääsen pois täältä. Täällä en pysty olemaan oma itseni, en vielä.
Moi, oon vähän vanhempi sälli ja oon lukenut paljon tän palstan tekstejä. Mulla on asiat tosi hyvin, tosi hyviä ystäviä ja elämä kaikin puolin mallillaan.
Halusin vastata tähän viestiin koska sä kirjotat todella hyvää tekstiä ja kyselet aivan oikeita kysymyksiä, joita jotkut kyselevät vasta kolmikymppisenä. Sä oot fiksu ja tuut saamaan vielä paljon todellisia ystäviä. Monet nimittäin on oikeastikkin yhtä pinnallisia minä heidät tekstissä esität.
Perusfakta numero yksi tästä elämästä on se että ihmiset ajattelevat eri tavalla ja jos kaksi samanlaista ajatusmaailmaa kohtaa he tulevat hyvällä todennäköisyydellä hyvin toimeen keskenään. Sinun täytyy vaan löytää oma juttusi, johon olet parasta aikaa tekstistäsi päätellen hyvää vauhtia matkalla.
Tässä vielä pieni säkeistö eräästä biisistä ajateltavaksi:
"If you hear a sound from a voice inside, telling you something's not right. You're getting tired of this life; you just don't know how to thrive. Maybe one day you will see that life's in motion, and you are the beat. Flowing with it every day, no matter how, just find a way. Open your eyes and feel newborn. There's no reason, no need to mourn. Things will change, and you will see that your mind will set you free. Don't be impatient, don't run away. Let me tell you that one day you will see how easy it is."
"You wonder what it´s gonna be like, when you listen to that voice speaking to you all the time telling you all the things you need to know. It may be hard to understand and hard to follow from time to time, but if you're not trying nothing will change. It's your choice the way you live your life and not only within your dreams but with your eyes wide open there's a lot more to see than you've seen so far. So why don't you just give it a go? and listen to what your heart says? and stop questioning?
It's easy."
Ja muista että ihmisellä voi maksimissaan olla tutkimuksista ja muusta paskasta riippumatta ainoastaan 4-5 todella läheistä ystävää ja ole tyytväinen siihen jos sulla on edes yksi, se riittää. Se ei kerro mitään vaikka sulla kuhisee tuhat hyvänpäivän tuttua ympärillä ja ulkopuolisilta näyttää että tolla jätkällä/mimmillä menee vitun hyvin, näin ei välttämättä ole.
Ainut vaatimus on että tiedät itse kuka oot. Sen jälkeen kaikki palaset loksahtaa kohdilleen, luota muhun. Sen jälkeen et välitä siitä miten muut suhtautuu suhun, kun sä tiedät miten sä suhtaudut muihin. Kaikki ihmiset kohtaa nää samat kysymykset, eikä kukaan oo yksin ongelmiensa kanssa. Kukaan ei tiedä miten tehdään jotain/ollaan jotenkin ennen ekaa kertaa. Siinä piilee samalla elämän kaunis tarkoitus, uusien asioiden opettelu. Pääsia että kuuntelet sydäntäsi. Kaikki menee hyvin :)
Kun jaksoit noin valaisevasti kommentoida, kyllä tästä vielä selvyyteen pääsen, mutta sen aika ei ole ihan vielä. On se jotenkin kummallista nämä asiat, että kaikki vaan jotenkin järjestyy kuin itsestään, ja miten omatunto tai sisäinen ääni kertoo totuuden. Tarvitsee vain pysähtyä ja ajatella onko tehnyt oikein tai mitä nyt pitäisi tehdä, niin kyllä sen sitten vaan tietää.
"Ainut vaatimus on että tiedät itse kuka oot. Sen jälkeen kaikki palaset loksahtaa kohdilleen, luota muhun. Sen jälkeen et välitä siitä miten muut suhtautuu suhun, kun sä tiedät miten sä suhtaudut muihin."
Luotan kyllä, siihen olen itsekin tullut että pitää tuntea itsensä ja sitten olla niinkuin todella on. No sitä on vähän vaikea selittää mutta kuitenkin.
Ei mennyt viestin lähettäminen hukkaan, kiitos kun muistutit parista asiasta mitkä olen jättänyt nyt vähemmälle huomiolle =)