http://www.turunsanomat.fi/ajassa/?ts=1,3:1007:0:0,4:7:0:1:2009-01-30,104:7:590427,1:0:0:0:0:0:
Muistoja, mukavia muistoja.
Niitä tulvii Eino Grönin mieleen, sillä nyt ollaan painimaton äärellä. Eikka levittää jalkansa, kumartuu tekemään pari kevyttä venytystä ja astuu matolle.
Salin laidalla on paikattu kylmäkalle. Eikka tarttuu paininukkeen ja hetkessä hän on palannut nuoruuteensa, yli kuudenkymmenen vuoden taakse.
Eikan lapsuuden Reposaaren suuri sankari oli painin olympiavoittaja Kelpo Gröndahl. Eikan äiti oli uimari ja isä oli merien lisäksi kiertänyt painimolskeja. Siitä Eikka on tänä päivänäkin kiitollinen, että sai liikuntakipinän jo äidinmaidostaan.
Vuonna 1958 Eikka voitti kykyjenetsintäkisan Turussa ja pääsi tekemään ensilevytyksensä. Lokakuussa tärähti oikein kunnolla, tällä kertaa voitto tuli iskelmälaulun SM-kisoissa ja sitä seurasi levytyssopimus Musiikki-Fazerin ja maestro Toivo Kärjen kanssa.
Mutta ei se paini kokonaan jäänyt. Seuraavana vuonna kavereiden autossa oli yksi tyhjä paikka, ja niin Eikkakin lähti mukaan TUL:n mestaruuskisoihin. 67-kiloisissa oli liki neljäkymmentä miestä ja taso oli kova, mutta niin vain Eikka lähti kotimatkalle pronssimitali kaulassaan.
Pajulahden liikunnanohjaajakurssilla Eikka verrytteli vielä sen verran, että vuonna 1963 TUL:n liittojuhlakisoissa Helsingin Tennispalatsissa meni todellisia tekijämiehiä nurin.
Ensin kellistyi DDR:n Klaus Pohl, myöhempi Euroopan mestari. Ja sitten meni nurin Bulgarian senvuotinen MM-edustaja Modev. Mutta sitten loppui kestävyys. Se oli Eikan heikkous, hän ei jaksanut monta matsia päivässä ja Eero Peltolalle tuli selkätappio.
Vielä 1972 Eikka meni kylmiltään piirikunnallisiin Helsingissä ja otti voiton. Painokin oli noussut sen verran, että sarja oli 82-kiloiset.
Se oli aikaa, jolloin viihdettä tuli harrastettua liiankin kanssa. Toisilla on vaihdevuodet, Eikalla oli viihdevuodet, mutta nekin on pakko elää, jotta ihminen voi muuttua.
Kova kunto kantoi Eikkaa niinäkin vuosina, kun meni liiankin lujaa. Kesän 1967 kolmen kuukauden aikana Eikka heitti 104 keikkaa, mutta silloinkin mies ja ääni kestivät.
Kun viina 32 vuotta sitten jäi, Eikka meni ihan vaan kokeeksi Eläintarhan kentän piirikunnallisiin yleisurheilukisoihin kokeilemaan, miten satanen kulkisi. Ja kulkihan se! 12,8 oli nelikymppiseltä melkoinen veto.
Edelleenkin kunto on kuin kiviaitaa. Floridassa hän vetelee kolme neljä kertaa viikossa 13 kilometrin lenkin rullaluistimilla, päälle vesijumppaa, kerran viikossa golfia, iltapäivällä nelinpeliä tenniksessä ja jos vaimo illalla vielä pyytää sauvalenkille, ei se tunnu missään.
Eikka kietoo kätensä kylmäkallen vatsan ympäri, lukitsee sormensa ja hakee jaloille oikeat sijat. Sitten nuoruuden juntta lähtee ja Eikka lyö jumppajussin mattoon leppoisasti kuin elämäänsä täydellisen tyytyväinen mies ainakin.
Reposaaren nosturi on yhä voimissaan.
RAIKO HÄYRINEN
Julkaistu 30.1.2009 1:30:50
Muistoja, mukavia muistoja.
Niitä tulvii Eino Grönin mieleen, sillä nyt ollaan painimaton äärellä. Eikka levittää jalkansa, kumartuu tekemään pari kevyttä venytystä ja astuu matolle.
Salin laidalla on paikattu kylmäkalle. Eikka tarttuu paininukkeen ja hetkessä hän on palannut nuoruuteensa, yli kuudenkymmenen vuoden taakse.
Eikan lapsuuden Reposaaren suuri sankari oli painin olympiavoittaja Kelpo Gröndahl. Eikan äiti oli uimari ja isä oli merien lisäksi kiertänyt painimolskeja. Siitä Eikka on tänä päivänäkin kiitollinen, että sai liikuntakipinän jo äidinmaidostaan.
Vuonna 1958 Eikka voitti kykyjenetsintäkisan Turussa ja pääsi tekemään ensilevytyksensä. Lokakuussa tärähti oikein kunnolla, tällä kertaa voitto tuli iskelmälaulun SM-kisoissa ja sitä seurasi levytyssopimus Musiikki-Fazerin ja maestro Toivo Kärjen kanssa.
Mutta ei se paini kokonaan jäänyt. Seuraavana vuonna kavereiden autossa oli yksi tyhjä paikka, ja niin Eikkakin lähti mukaan TUL:n mestaruuskisoihin. 67-kiloisissa oli liki neljäkymmentä miestä ja taso oli kova, mutta niin vain Eikka lähti kotimatkalle pronssimitali kaulassaan.
Pajulahden liikunnanohjaajakurssilla Eikka verrytteli vielä sen verran, että vuonna 1963 TUL:n liittojuhlakisoissa Helsingin Tennispalatsissa meni todellisia tekijämiehiä nurin.
Ensin kellistyi DDR:n Klaus Pohl, myöhempi Euroopan mestari. Ja sitten meni nurin Bulgarian senvuotinen MM-edustaja Modev. Mutta sitten loppui kestävyys. Se oli Eikan heikkous, hän ei jaksanut monta matsia päivässä ja Eero Peltolalle tuli selkätappio.
Vielä 1972 Eikka meni kylmiltään piirikunnallisiin Helsingissä ja otti voiton. Painokin oli noussut sen verran, että sarja oli 82-kiloiset.
Se oli aikaa, jolloin viihdettä tuli harrastettua liiankin kanssa. Toisilla on vaihdevuodet, Eikalla oli viihdevuodet, mutta nekin on pakko elää, jotta ihminen voi muuttua.
Kova kunto kantoi Eikkaa niinäkin vuosina, kun meni liiankin lujaa. Kesän 1967 kolmen kuukauden aikana Eikka heitti 104 keikkaa, mutta silloinkin mies ja ääni kestivät.
Kun viina 32 vuotta sitten jäi, Eikka meni ihan vaan kokeeksi Eläintarhan kentän piirikunnallisiin yleisurheilukisoihin kokeilemaan, miten satanen kulkisi. Ja kulkihan se! 12,8 oli nelikymppiseltä melkoinen veto.
Edelleenkin kunto on kuin kiviaitaa. Floridassa hän vetelee kolme neljä kertaa viikossa 13 kilometrin lenkin rullaluistimilla, päälle vesijumppaa, kerran viikossa golfia, iltapäivällä nelinpeliä tenniksessä ja jos vaimo illalla vielä pyytää sauvalenkille, ei se tunnu missään.
Eikka kietoo kätensä kylmäkallen vatsan ympäri, lukitsee sormensa ja hakee jaloille oikeat sijat. Sitten nuoruuden juntta lähtee ja Eikka lyö jumppajussin mattoon leppoisasti kuin elämäänsä täydellisen tyytyväinen mies ainakin.
Reposaaren nosturi on yhä voimissaan.
RAIKO HÄYRINEN
Julkaistu 30.1.2009 1:30:50
Vastaukset 1
Vanhimmat
vetsien joukkueeseen???