"Onko tämä unta, vai huonoa viinaa" ajattelin kun luin tuon Jaakonsaaren Liisan Europarlamenttiin pyrkimisestään. Nyt tähän kyllä sopii sen laulun sanat, jossa kerrotaan, että, "Ken haaveistaan rakentaa linnan, saa maksaa myös onnensa hinnan". Ei kai tämä Liisa pien, tosissaan usko, että nämä "Nurkkademarit, vanhat akat jotka aina ovat Liisan eduskuntaan punnanneet vuosi vuodelta, se ei nyt riitäkään Liisalle.
Pitäisi saada muualtakin Suomesta ääniä kuin Oulun Raksilan Kaupunginosasta, ja takuuvarmasti niitä ääniä ei Liisalle löydy. Kyllä Liisan olisi jo syytä lähteä kunniakkaalle eläkkeelle, eikä enää viitsisi itseään munata, siksi koska hän saa ehkä Kymmenentuhatta ääntä, jotka eivät riitä edes varamiespaikkaan.
Kekkoseltako lie Liisa oppinut tuon luulon, olevansa korvaamaton. Jopa Ahteen Matilla olisi suuremmat läpimenomahdollisuus Europarlamenttiin kuin Liisalla. Luovu hyvä Liisa tuosta tyhmästä aikomuksestasi, jos satut tämän lukemaan, mitä kyllä suuresti epäilen.???
Pitäisi saada muualtakin Suomesta ääniä kuin Oulun Raksilan Kaupunginosasta, ja takuuvarmasti niitä ääniä ei Liisalle löydy. Kyllä Liisan olisi jo syytä lähteä kunniakkaalle eläkkeelle, eikä enää viitsisi itseään munata, siksi koska hän saa ehkä Kymmenentuhatta ääntä, jotka eivät riitä edes varamiespaikkaan.
Kekkoseltako lie Liisa oppinut tuon luulon, olevansa korvaamaton. Jopa Ahteen Matilla olisi suuremmat läpimenomahdollisuus Europarlamenttiin kuin Liisalla. Luovu hyvä Liisa tuosta tyhmästä aikomuksestasi, jos satut tämän lukemaan, mitä kyllä suuresti epäilen.???
Vastaukset 36
Vanhimmat
ihminen on korvaamaton, kun asettuu vaaleissa ehdolle?
Eihän tulosta voi etukäteen tietää.
Vai tietääkö demarit?
Demarit ovat tienneet aina etukäteen oman politrukkinsa kokoopanon.
Muisteleppa puheenjohtajavalintaa, eikös se mennyt täysin käsikirjotuksen mukaan, jopa heidän omat puoluetowerit arvosteli sen räikeyttä.
Nyt on jokaisella puolueella varsin tiukka paikka tulevissa EU vaaleissa. Suomelta poistui kaksi parlamenttipaikkaa ja samalla osa valovoimaisista edustajista on poissa kisasta, näin jokaisen puolueen kohdalla. Ääniä on kuitenkin kerättävä. En tunne Jaakonsaarta lainkaan, mutta en lainkaan yllättyisi, vaikka hän ei tosissaan olisikaan pyrkimässä Unioniin, vaan "uhrautui" ainoastaan keräämään ääniä. Suomalainen sanonta: roskasta sopassa, tai jotenkin näin, lienee tässä paikkansa pitävä.
Sosiaalidemokraatit tarvitsisivat ainakin pari nimekästä ehdokasta tuleviin vaaleihin, Heinäluoman kieltäytyminen oli jossakin mielessä ymmärrettävää, hänhän teki sen perhesyihin vedoten, mutta puolueen kannalta päätös oli huono. Liisa näyttää siis esimerkkiä.
Viimeinen kannanottosi oli, kun Kritisoit minun pkolaisvastaista aloitettani. Tosin teit sen sopuisassa hengessä, kuten tapanasi on, mutta minulla on noista pakolaisista täyttä Faktatietoa, koska eräs tuttavani työskentelee Oulun pakolaiskeskuksessa. Kun hän kertoo näiden siellä jo vuosia "maanneiden" ihmisten käyttäytymistä, niin kyllä siinä "pakolaisystävyys", karisee, kun kuulee miten monet heistä siellä käyttäytyvät.
Tämä siitäkin syystä, koska se on pirun kova taloudellinen rasite, meille veronmaksajille. En todellakaan voi olla kanssasi noinkin "Solidaarinen", koska tosiasiat puhuvat näistä pakolaisiata toista kieltä.
Näithän sinä kun Telkkarissa kuvattiin, kuinka pakolaiset eivät ole tyytyväisiä, kun heidät on sijoitettu, johonkin Motellin joka on konkurssin takia tyhjillään, hyvässä kunnossa muuten, mutta kun se ei olekaan Helsingin keskustassa, mistä nämä pakolaiset valittavat raskaasti.
Tuleepa vain mieleen, heille pitäisi olla Omakotitalo keskellä Helsinkiä, ja vielä Järvikin siinä vieressä, niin johan Pakolaisetkin viihtyisivät. Voi elämän kevät, ja kukkiva nuoruus, en voi muutakaan sanoa.?
Mitä vapaaehtoistyötä sinä Niimpä niin teet Pakolaisten hyväksi,? oletko koskaan perehtynyt tuohon Pakolaisongelmaan tosi elämässä, vai paperieistako saat tietosi näistä asioista, Kysyn tätä ihan vaan "hyvässä hengessä", en mitenkään ilkeyksissäni, mitankä voisinkaan, olethan minun parhaita innoittajiani tällä kirjoittelun vaikealla saralla.?
liittyy sinun avaushöpinääsi?
Eipä sinun höpinöissäsi ole kyllä koskaan
ollut minkäänlaista järjellistä "linjaa".
Viimeinen kannanottoni oli se, että vastasin kirjoitustasi kritisoivalle näin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000041195403
Pakolaispolitiikkaa voi tietenkin kritisoida, mutta se ei muuta sitä tosi asiaa, että myös Suomen on oltava mukana niiden sopimusten täytäntöönpanossa, joita se on aikoinaan solminut. Pakolaisten kotouttaminen on ongelmallista, eikä sitä helpota edes keskustassa olevat hotellit. Hotellimajoitukset ovat huonoja ratkaisuja jo alun alkaen, näistä tiloista kun puutuu peruselämiseen tarvittavat tilat mm omat keittiöt.
En toimi varsinaisesti pakolaistyössä, siihen ei aikani riitä. Tunnen tietenkin pakolaistaustaisia perheitä ja olen jonkin verran ollut mukana järjestelemässä koulutustilaisuuksia lähinnä maahanmuuttajataustaisille naisille, tätä tosin työni puolesta.
Toimin kohtalaisen aktiivisesti ihmisoikeuksien toteutumisen ja palvonnan parissa, myös kidutuksen jälkihoidon järjestelyissä. Kidutus ja sen torjunta ovat varsin vaikeita aihealueita ja sen jälkihoito on aika alkeellista maailmalla -sekin. Kansainväistähän tämä minun toimintani on, jopa niin, etten pääse mm. Kiinaan matkustamaan ilman erityisjärjestelyjä. Käytännössä siellä on aina saattaja mukana, mikäli viisumin onnistun saamaan.
Olisikin varsin helppoa toimia papereiden välityksellä, siinä voisi kipeitä asioita ulkoistaa, näin toimimalla ei kuitenkaan kovin paljon saa aikaiseksi. Solidaarisuudelleni on siis omat syynsä, olen nähnyt kohtalaisen kovia ihmiskohtaloita. Avun antaminen on aika luonnollista toimintaa, usein ei pelkästään rahan jakaminenkaan riitä. Suomessa ei olla lähelläkään sitä pistettä, että voisimme taloudellisin syin, vetäytyä siitä vastuusta, joka jokaiselle ihmiselle toisistaan kuuluu.
Eiköhän me ajattelevat ihmiset, elä tässä ajassa, kyn tuo Saittikaverini otti tähän Eurovaalikysymykseen kantaa, ja kun minua jäi vähän vaivaamaan hänen silloinen kannanottonsa, ja koska hän ei ole palstoilla paljon "Majaillut", päätin heti "Muistella menneitä".
Miten sinä nyt niin olet "Sääntöjen", vanki, joo jatketaan vain keskustelua Liisa pienen, ja vanhan tiimoilta. Vaikka kyllä se Vanhuus tulee itse kunkin kohdalla esille kun vain tarpeeksi kauvan elää. On itsellä jopa kokemustakin, vai enkö taas tiedä sitäkään.????. Onko siis tälläkään "Höpinälläni", järjen hituistakaan, no sinähän sen tiedät.??
Niin niin, niiNpä niin! Ikäloppu ei osaa edes kirjoittaa oikein.
NIINPÄ sanassa ei ole ämmää, koska kantasana on NIIN, ekä NIIM!
Eikö sinulla ollut muuta mihin takerrut, onko niin nuukaa onko M,tai N kirjain. No tietenkin se sinulle "kielimaisterille", on tärkeää. Mutta minulle Halki poikki ja pinoon, miehelle ei ole niinkään väliä, kunhan viestini tulee ymmärretyksi, ja kunhan niissä on vähän asiantynkääkin, toisin kuin sinun Sepustuksissasi.
Hyvät voinnit vaan sinulle sinne "Sonniporukkaan".?Kuten jo tuolla edellä sanoin, se ikäloppuaika tulee sinunkin kohdallesi, ennen kuin huomaatkaan.
Voi herttileijaa, kun ikämiehellä näköjään viiraa jo aika pahasti.
Toinen jalka haudassa ja kehtaa vielä kirjoitella jotain ihmeen tieto-iskujaan nettiin.
Anna mun kaikki kestää.
Puhut täyttä totta pakolaisista. Kyllä on hauska tavata ihmisiä, jotka ihan oikeati kohtaavat näitä pakolaisia arjessa ja niille varatuilla luukuilla. Monet pelkäävät jo henkensä edestä. Somalit ja irakilaiset kurdit(siis islamilaiset yleensä) saattavat olla järkyttävän uhkailevia ja röyhkeitä. He eivät ole tulleet tänne sopeutumaan, osallistumaan työelämään, oppimaan ammatteja, vallankaan maantapoja, länneessä aivan välttämätöntä kristinuskoa. He ovatkin oikeasti lähetetty tänne loisimaan, uhkailemaan, aiheuttamaan sekasortoa, kurjuutta, köyhyyttä jne. Ne ihmiset, jotka sallivat tuollaisten pakolaisten maahantulon, syyllistyvät itse vakavaan rikokseen meitä muita kohtaan. Heiltä pitäisi kiireesti ottaa virat pois ja pahimmat tapaukset tuomita vankilaan vuosiksi. He eivät edes tajua, minkälaista pommia ovat rakentamassa Suomeen. Islam on kritinuskon pahin vihollinen. Silmien pitäisi avautua todellisuuteen kun neljännen polven arabit polttavat autoja Malmössä! Islamin uskoiset eivät koskaan tule sopeutumaan länteen. Islaminuskoisia ei pidä päästää ollenkaan koko Eurooppaan. He eivät kuulu tänne kuten emme mekään Saudi-Arabiaan. On aika oivaltaa, että eri kulttuureilla on paikkansa. Niitä ei voi keinotekoisesti sotkea keskenään. Se aiheuttaa sodan.
ja viimeisen päälle luikureitten puolustaja.
Nythän tuokin selvis, miksi kirjoittelet niin kiertelemällä, ja olet vasureiden kanssa nuolentaetäisyydellä.
Perkele maasudulla on tyhjiä kouluja keittiöineen, mutta noille vakoojille ja sotilaille ym rosvo-roskasakille ei sellainen ole toimintansa kannalta edullista, koska heitä olisi silloin liian helppo valvoa.
Puhutaan niinkuin asia on eikä kaunistella, mitä sakkia nuo ovat.
Helvettiäkö varten punakuonot niitä aina hyysäävät.
Rehellinen pakolainen on valmis asumaan missä vain, ja valmis tekemän mitä työtä vain, eikä vaadi erityisempää kohtelua, kunhan saa henkensä pitää ja syödäkseen.
Koko systeemi uusiksi, noita nin sanottuja kidutettuja löytyy omasta maastakin ihan tarpeeksi, ja vielä heitä, joiden asioista sinäkään et välitä tuon taivaallista.
Kaikenmaailman rikolliset saavat toisten henkeä uhata kenenkään asioihin puutumatta, vedoten siihen, kun ei ole vielä onistunut aikeessaan.
Joten sinäkään et tiedä, mitä siellä taustalla on.
Olet ihan huuhaa pelle, jolle joku momemtti maksaa niinsanotusti tyhjästä. Ei ihme että noin koulutettu kolli pyörii tyhjänkäyntirattaana tälläkin palstalla, kun oikeat työt ei maita.
Mistähän muuten Greenpeacen rahoitus tulee?
Miten olisi huumekauppa, meniköhän metsään?
Greenpeace ei ole ihmisoikeusjärjestö, se on luonnonsuojeluun keskittyvä organisaatio.
Kansainvälisesti toimivia ihmisoikeusjärjestöjä on oikeastaan aika monta. Tunnetuin on Amnesty International joka on oikeastaan ainoa joka on keskittynyt ihmisoikeusloukkauksiin maailmanlaajuisesti ja siten, että kaikki ihmisoikeuksienloukkaukset huomioidaan. Human Rights Watch on toinen maailmanlaajuinen järjestö.
Minä teen minkä pystyn ja tietenkin vastaan omasta tärkeysjärjestyksestäni. Kotimaan asioita on aika paljon muita hoitamassa, kuten ilmeisesti Sinäkin eräänä aktiivisimmista?
Minun työnteostani on aika turha kantaa huolta, elätän itseni kohtuullisen hyvin ja ilmeisesti työni on tuottanut riittävästi lisäarvoa myös muille, koskapa töitä on riittänyt liiaksi asti ja näköjään edelleenkin tuntuu piisaavan.
Greenpeacen rahoituksen pohjasta on arveluja käyty varsin paljon, eräs uskottavimmista veikkauksista on se, että ainakin osa rahoituksesta on peräisin öljyä tuottavilta mailta ja -yhtiöiltä. Syynä on se, että järjestö ei toimi kovinkaan aktiivisesti ilmastontorjunnassa ja toimii ydinvoimaa vastaan.
tuon järjestön suhteen.
Muuten olen sitä mieltä, että nuo ihmisoikeusjärjestötkin tanssivat milloin minkin maksajan pillin mukaan.
Minusta tuollaiset amnestyt ovat yhden klikin suojatyöpaikkoja, jotka pyörivät pintavaahdossa.
Kyllä sinun kirjoituksesi pääasiallisesti obvat asiallisia, mutta mikset kerro suoran mitä mieltä olet asioista, kun pyöritelet niitä, kuin kuumaa perunaa sussasi.
Ymmärrän minä sen että ihmisiä pitää auttaa. Mutta miksi pitää auttaa, sitä en ymmärrä.
Miksei amnestykin toimi sillä sektorilla, ettei noita autettavia olis.
Liian repaleiset on nykysysteemit.
Mutta Suomeen tuodut "pakolaiset" ovat suurelta osin muita kuin pakolaisia.
kun joudut moisia kyselemään. Kaikki jotka kyseisen huuhaaukon tuntevat eivät kysele mitään vaan nauravat sisäänpäin.
olekaan vaitiolovelvollisuutta??????
ainakin lähettäisin kotimatkalle ensimmäisenä Kosovon Albaanit ja rikoksia tehtailevat muut....maita ei tarvinne mainita?
Amnesty International toimii lähinnä yksityisten ihmisten kannatusmaksujen varassa, järjestöllä on hyvin toimiva jäsenhankintaverkosto. Amnesty on arvostellut varsin voimakkaasti myös Israelin tekemiä ihmisoikeusrikkomuksia ja siksi sen toimintaa jotkut pitävät puolueellisena. Amnestyn katsotaan olevan arabijärjestöjen puolella. Amnestyn toiminta on hyvin monipuolista, Suomi on mm. järjestön listoilla eräänä ihmisoikeuksien rikkoja maana, syynä on totaalikieltäytyjien vankeusrangaistusten pituus. Amnesty on ottanut myös kantaa myös perheväkivaltaan, lähinnä puutteelliseen kansalliseen lainsääntöön kohdistuvana kritiikkinä.
Human Rights on amerikkalainen järjestö, joka aikoinaan perustettiin valvomaan ja raportoimaan Neuvostoliitossa tapahtuvia ihmisoikeusloukkauksia, nykyisin järjestö toimii maailmanlaajuisesti ja saa rahoituksensa pääosin Yhdysvaltain hallitukselta.
Olet oikeassa siinä, etten ole kovinkaan selkeästi mielipiteitäni esiin tuova ihminen. Tapani keskustella on pikemminkin pohdiskeleva kuin julistava. Osaltaan syynä on myös, että asioilla on harvoin ainoastaan yksi "oikea" näkökulma.
Ihmisten hätä on nykymaailmassa kaikkien nähtävissä, siltä ei voi sulkea silmiään. Ja koska on olemassa järjestelmiä joissa ihmisten kohtelu on erittäin huonoa, niin maailmanlaajuisesti on sovittu, että näiden kaltoin kohdeltujen ihmisten auttamiseksi tehdään mitä voidaan. Pakolaisten vastaanottaminen on välttämätöntä, koska niistä on olemassa sopimukset. Suomi ei voi siis olla ainoana länsimaana, joka ei pidä kiinni pakolaisten vastaanottamisesta tehdystä sitoumuksistaan kiinni.
Pakolaisten taustat tutkitaan kohtalaisen hyvin, niinpä voidaankin olla lähes varmoja, että tänne tulevat ovat kokeneet jonkin asteista vainoa. Maahanmuuttajista keskusteltaessa täytyy muistaa, että tänne tulevista ihmistä vain osa tulee pakolaisstatuksella.
Suomeen tulee pakolaisia kahta tietä, osa on kiintiöpakolaisia, heidät on valittu pakolaisleireiltä, jossa osa on viettänyt vuosia. Nyt kiistanalaiset hotellit on varattu juuri kiintiöpakolaisten vastaanottotiloiksi pääosin. Hotelleissa ei voi normaalia arkielämää viettää ja mikäli matka kaupungin keskustaan on pitkä, silloin täällä asuminen on vain jatke pakolaisleiritilanteelle, tietenkin hieman mukavissa oloissa. Kritiikissä on siis perää. Aivan hajallaan ei pakolaisia voida kuitenkaan pitää, sellaisen asumismuodon kustannukset nousisivat liian korkeiksi. Itsenäisesti saapuu pakolaisia aika tipoittain, mutta tämä muuttovirta on kiihtynyt nykysisin, syynä on naapurimaiden tiukentunut valvonta. Mikäli nyt kaavailuissa oleva uusi pakolaisia käsittelevä laki menee läpi, silloin maahamme tulee huomattavasti enemmän pakolaisia, koska laki on aika väljä. Suomi ei ole kovinkaan avokätisesti vastaanottanut pakolaisia, olemme olleet siltä osin varsin nuivia, mikäli vertailua tehdään toisiin pohjoismaihin. En ole kyllä aivan kaavaillun kaltaisen lain kannattaja, se on turhan löysä ja mahdollistaa väärinkäytöksiä ja tekee maastamme kohtalaisen nopeasti ison vastaanottajamaan.
Pakolaisia vastaanottajamaista voisi mainita sen verran, että suurimmat joukot tulevat köyhiin kehitysmaihin. Konfliktien syttyessä pakolaisvirta siirtyy lähimpään naapurimaahan. Siksi vaikuttaa vähintäänkin huvittavalta suomalaisten valitukset siitä, ettei meillä ole varaa vastaanottaa hädänalaisia ihmisiä.
Minusta on arvokasta, että on olemassa ihmisiä, joilla on oikea kutsumus tehdä työtä muiden ihmisten hyväksi ja hankkia oma työn ilonsa muiden elämää parantamalla.
Arvostan sinua sen perusteella.
Se, mitä annoit edellä ymmärtää joidenkin järjestöjen rahoituksesta on sijaan aika ikävä juttu. Se, että taloudellisten etujen aikaansaamiseksi käytetään järjestöjä työkaluna, että toisen elinkeinon toiminta vaikeutuisi, on todella vakava yhteiskunnallinen ja moraalinen kysymys.
Tällä tarkoitan sitä, että öljyntuottajat rahoittaisivat ydinvoimaa vastustavia järjestöjä ja etenkin sitä, että näitä järjestöjä perustetaan, että aataisi rahaa öljyntuottajilta.
Kuulin kymmenisen vuotta sitten - kun kettutarhaiskuja tehtiin useita - että niiden rahoituksen takana olisi Venäjän turkistuottajat (osa sikäläisen mafin omistamaa liiketoimintaa), ja raha tarhaiskuihin sekä iskujen organisointi, olisi entisten, työttömiksi jääneiden kgb:n miesten junailemaa. Heillähän oli jo entuudestaan toimivat kontaktit ja verkostot läntisen maailman anarkistisiin nuorisojärjestöihin. Nehän kettutarhoihinkin iskivät ja värväsivät joukkoihinsa aikuistuvia, vanhempiaan vastaan kapinoivia nuoria, joiden kova itsenäistymistarve haki radikaaleja toteutustapoja.
Lähde, johon luotan, kertoi, etteivät "kettutytöt" voineet kuvitellakaan, että heidän hyvää tarkoittavien ja eläimiä pelastavien toimiensa takana oli Neuvostoliiton vanhan kgb:n työttömiksi jääneitä agentteja, jotka oli palkattu hoitamaan Venäjän uuskapitalistien ja mafian asioita ja bisnesten edistämistä lännessä.
Britanniassa asia taisi mennä niin "nappiin", että kettujen tarhaus liiketoimintana kiellettiin, mikä tietysti lisäsi venäläisten turkistarhojen markkinaosuutta siellä.
On muuten mukava lueskella juttujasi täälläkin, kun keskustan palsta ei enää houkuttele käyttämään aikaa siellä.
-Jäbä
paljon kurjuutta omastakin takaa.
Tutki ensin kotimaan tilanne ennenkuin vouhkaat.
Ei tule vastustusta sen jälkeen, kun oman maan kansalaisista häntäosan elämä nostetaan ensin samalletasolle minkä pakolaiset saavat.
Joten mieti mistä päästä tuo homma on aloitettava, jotta sinuakin arvostettais muualla kuin sinun piireissäsi.
Sinulla, ja yleensä kaltaisillasi vouhkaajilla on ollut omat asiane kokoajan helvetin hyvin. Eli olette syntyneet kultalusika suussa, ja nyt jonkinlaista morkkista kärsiessänne teette muka laupeuden työtä.
Tehkää se työ omien kansalaisiemme hyväksi, sillä ne sen teidän rikkautenne ovat rahoittaneetkin.
Jos jokainen maa saisi ratkaista omat asiansa, niin avot.
Ajatus on hyvä sinullakkin, mutta kun raha johtaa noita tunteita.
Ensin kotimaan ongelmat kuntoon, vaan kun te hankitte niitä lisää.
Tuossa likellä on turkkilaisten kurdien pitämä pizzeria, josta usein haen iltapalaa ja smalla juttelen omistajan kanssa, joka on jooppinut Suomen aika hyvin.
Mies on sivistynyt, ystävällinen, suree kurdien kurjaa asemaa, mutta koettaa sopeutua Suomeen ja järjstää työtä niin monelle maanmiehelleen kuin vain voi. Pizzeria nenestyy hyvin, koska jokainen kurdi tekee työnsä niin hyvin kuin osaa ja palvelee asiakkaita luontevan ystävällisesti, ei teeskennellen.
Juttujen perusteella arvelisin, että mies on poliittisesti enemmän vasemmalle kuin oikealle kallellaan. Ainakin sitä hän pitää tarpellisena, että kurdien 20 miljoonaiselle kansalle saataisi oma valtio. Turkki, Iran ja Irak vaan eivät sellaiseen vapaaehtoisesti suostu.
Mustalaismanne meni sosiaalitoimistoon:
- Hai sie tyttö. Anna kuus tonnii, mie muutan Ruottiin.
Virkailija hämmästyi:
- Ni mitäs sinä, Manne nyt? Vastahan sinulle saatiin asunto, huonekalut taulu-tv, kotiteatteri, asumistuki, toimeentulotuki ja kaikki mahdollinen. miksi sinä Ruotsiin lähdet kaiken vaivan jälkeen, mitä me täällä sosiaalitoimistossa olemme sinun hyväksesi nähneet?
Manne vähän kiusaantui, mutta sanoi häpeästään kiukkuisena:
- Kyllähän te hyvän työn teitte, kun minua autoitte, mut en mie täällä enää rupee noita saatanan somaleja elättämään!
Tässä aika lyhyt yhteenveto suomalaisesta pakolaispolitiikasta.
Niin sanotun Dublin-asetuksen mukaan: se EU:n jäsenvaltio, johon turvapaikanhakija jättää ensimmäisenä turvapaikkahakemuksensa, on velvollinen käsittelemään hakemuksen.
Palautuskieltosäännön mukaan, ketään ei saa palauttaa alueelle,jossa häntä uhkaa vaino, kidutus tai muu epäinhimillinen kohtelu
Vakavat aseelliset konfliktit ja ihmisoikeusloukkaukset tapahtuvat pääosin
maailman köyhimmissä maissa. Köyhyys siis aiheuttaa sotia ja konfliktien syntymisiä. Tämän vuoksi turvapaikanhakijoista suurin osa tulee köyhistä maista. Köyhyys ei kuitenkaan oikeuta saamaan turvapaikkaa. Jos huono elintaso on
ainoa peruste turvapaikkahakemukselle, hakemus hylätään.
Arviolta noin 7 miljoonaa pakolaista maailmassa on asunut leiriolosuhteissa yli 10 vuotta.
Turvapaikkajärjestelmän tarkoitus siis on tarjota suojelua ihmisille,jotka ovat vaarassa joutua vainon tai ihmisoikeusloukkausten
kohteeksi. Suomeen saapuu nykyisin ainoastaan 1-2 prosenttia Euroopan Unionin turvapaikanhakijoista. Vuosittain maastamme hakee turvapaikkaa 3000-4000 henkilöä. Osa anomuksista tulee hylätyksi. Kaikkien vastaanotettujen pakolaisten kokonaismäärä ollut viime vuosina alle 2000 pakolaista vuodessa.
Turvapaikanhakijoiden lisäksi Suomi vastaanottaa
vuosittain pakolaisia UNHCR:n kanssa sovitun kiintiön (kiintiöpakolaiset) ja perheenyhdistämisen kautta.
Pakolaiskiintiö on ollut usean vuoden ajan 750 pakolaista.
Jokaiselle ihmiselle,
myös pakolaiselle, kuuluu perusihmisoikeudet, kuten liikkumis- ja uskonnonvapaus
sekä oikeus perhe-elämään. Myös suomalainen työttömyys- ja sosiaaliturva noudattaa ihmisoikeuksien ja perustuslain mukaista
tasa-arvoa. Työttömänä työnhakijana oleva pakolainen saa samaa työttömyyspäivärahaa tai työmarkkinatukea kuin suomalainen, ei siis enempää eikä vähempää. Turvapaikanhakijoille myönnettävä sosiaalituki on 15% pienempi
kuin vähimmäistoimeentulotuki, koska heillä on mahdollisuus asua vastaanottokeskuksessa.
Suomessa esiintyvään epäoikeudenmukaisuuksiin,
(asunnottomuuteen, työttömyyteen, huono-osaisuuteen, alkoholismiin) ei ole syynä pakolaispolitiikka. Huono-osaisuus on osittain rakenteellinen ongelma ja siihen voidaan vaikuttaa yhteiskuntapoliittisilla päätöksillä.
Maailman pakolaisista noin 80 prosenttia on naisia ja alle 18-vuotiaita.
Länsimaihin saapuneista turvapaikanhakijoista naisten ja lasten osuus on pienempi.
Vaikka inhoankin vilpittömästi kauheuksilla mässäilemistä, niin eräs painopistealueen voin nostaa esille ihmisoikeusjärjestöjen toiminnasta. Eräillä afrikkalaisilla on tapana leikata naisten väliliha kokonaan auki raiskauksien jälkeen. Leikkauksen seurauksena varsin suuri osa pakolaisleirien naisista on pidätyskyvyttömiä, ulostetta valuu siis jatkuvasti. Leiri olosuhteissa on muutenkin varsin hankalaa hoitaa hygieniaa, raiskattujen naisten ongelmat ovat siis varsin vaikeita. Korjausleikkauksia tehdään jatkuvasti, mutta rahoituksen saaminen ja asialliset leikkaustilat ovat pullonkauloina. Hätää voisi siis joskus olla varsin ruman näköistä ja sen tyyppistä, jota ei normaalisti tule ajatelleesikaan.
Minun ihmisoikeustyöni on nykyisin lähinnä aikaa vievä harrastus, joitakin pieni projekteja voin työni puolesta tehdä, mutta se ei ole kovinkaan kannattavaa hommaa. Mielenkiintoinen harrastus sinänsä ja koska olemme molemmat kiinnostuneita, se ei aiheuta perhe-elämässäkään hankaluuksia, muutenhan matkusteleminen voisi sitä tehdä.
Rahoituksesta, myös ihmisoikeusjärjestöjen rahoituksessa on osittain opportunistista toimintaa, mitenkään poikkeuksellista lahjonta yritykset eivät ole. Rahalla on kyllä se miellyttävä ominaisuus ettei se haise. Lahjonta on myös turhaa, koskapa ihmisten suita ei voida sulkea, ei enää nykyisin.
Kiva on nähdä myös Sinun kommenttejasi.
sääliä kerjääviä esimerkkejä löytyy pilvin pimein.
Minusta vain on asia niin, ettei se ongelma poistu sillä, että ne ihmiset levitetään ympäri maailmaa pakolaisina, ja jätetään se maa rosvoile ilmaiseksi.
olet ilmeisen suppeasti ajatteleva ihminen, jonka eräs järjestötoiminta, eli hihhulointi on saanut sinut uskomaan olevasi maailmanparantaja.
Kyllä se niin on, että jos se perseenrepiminen on tärkein kriteeri touhulluesi niin olet jotenkin tyhmä.
Jos se oikeuttaa elämään lopuelämän joidenkin toisten kustannuksella yltäkyläissyydessä, niin kohta siellä ei muuta tehdäkkän, kuin leikellään välilihoja.
Alahan sinäkin ajattelemaan järjellä.
Asiaan on muitakin ratkaisuja, kuin sinun perheesi hyväksi koituva iso palkka "laupeudentyöstä".
Sinä rahastat sillä, että toinen kärsii.
Sitähän se demariaate on.
miksi he ovat täällä.
Rakennetaan yhtä "iskuryhmää".
Kyllä he työnsä tekevät hyvin, mutta arvaappa, saako kaikki Suomen palkkatasonmukaista palkkaa.
Ei saa vaan tämä hyväntekijäpomo, perii maksua heidän palkastaan, vaikka se olisikin näennäisesti suomen keriteerit täyttävä, tai muuten "työntekijä" lähtee pois. Kuka ties minne.
Eräskin iso noiden pitämä ravintola tehtaili kuitteja, jotta homma näytti kannattavalta, kun siellä ei käynyt asiakaita. Siis maksoivat jollain muulla keinolla kulunsa, jotta touhu olisi näyttänyt lailliselta.
Siis löivät kassaan sen verran summia, että touhu näyttäisi kannattavalta, ja maksoivat omasta pussistaan.
Käryhän siinä sitten kävi, kun olikin laskija silloin tällöin paikalla, eikä sitä ruokaa myyty uloskaan.
En toki kiellä, etteikö seassa olisi kunnonkin porukkaa. Mutta he ovat asia erikseen.
Välillä nämä sitten kahakoivat keskenään täälläkin.
Ei kaikki ole sitä miltä näyttää.
Minäkin käyn eräässä turkkilaisten, tai minkä ihmeen joukkion pitämä se paikka onkaan, ja se pyöri todella hyvin, ja on ensimmäisen luokan "ruoka" ja palvalu, myöskin mukaan.
Sen uskon olevan suht kohdallaan, vaan mene ja tiedä, mihin heidänkin rahansa sitten menevät.
Ainakin yhtenä solkenaan tekevät annoksia.
laskin kerran, että reilussa puolessa tunnissa lähti uloskin 18 annosta, ja sisällä söi kymmenkunta.
Miksei suomalaisten pitämänä nämä paikat kannata?
Suomalainen on tarkka palkastaan, ja tekemistään töistä.
Demarihan istuu, jos menee liian hyvin, ja vaatii lisää porukkaa töihin kiireen vuoksi, kun ei itse jaksa eikä kerkeä. Mutta sitten ei olekkan yhtään liikaa töitä kun saa satasen kuussa enemmän palkkaa.
Sumen demarit pilaavat työmarkkinat.
kohta sak on saanut joka alan kannattomaksi.
Kertaan vielä, koskapa tuo luetun ymmärtäminen näyttää tuottavan suurehkoja vaikeuksia.
Pakolaispolitiikkamme perustuu kansainvälisiin sopimuksiin, tärkein näistä on, Geneven pakolaissopimus vuodelta 1951 ja sen pöytäkirja vuodelta 1967. Näiden sopimusten noudattamista myös valvotaan. Pakolaispolitiikkamme ei ole siis "demarien" varassa, sen enempää kuin minunkaan.
Minusta sen verran, että puuhasteluni ihmisoikeuksien parissa on aikaa ja (myös) rahaa vievä harrastus. Tietenkin minulla olisi mahdollisuus ryhtyä myös työskentelemään lähinnä valvonta ja sopimusasioiden parissa koskien nimenomaan ihmisoikeuksia, se ei vastaa kuitenkaan työlleni asettamiani tavoitteita, lähinnä työn sitovuuden vuoksi.
Suomen pakolaislainsäädäntö on kohtalaisen selkeä, olenkin jo edellisissä kirjoituksissani niitä hieman referoinut. Laitan tässä nyt muutaman lainkohdan lukutaitoisille.
----------------
Pakolaisten vastaanoton piiriin kuuluvat:
1) ulkomaalaislain (378/91) 35 §:ssä tarkoitettu pakolainen;
2) suojelun tarpeen vuoksi tai humanitaarisin perustein oleskeluluvan saanut ulkomaalainen ja hänen sellainen perheenjäsenensä, jolle on myönnetty oleskelulupa; sekä
3) edellä 1 tai 2 kohdassa mainitun henkilön Suomessa syntynyt alaikäinen lapsi, joka ei ole Suomen kansalainen, jos hänen huoltajansa saa tämän päätöksen mukaisia palveluja ja toimeentulotukea.
Turvapaikanhakijoiden vastaanoton piiriin kuuluvat:
1) Suomesta turvapaikkaa hakenut ulkomaalainen, jonka turvapaikkahakemusta tai maasta karkotusta koskevaa asiaa ei ole lainvoimaisella päätöksellä ratkaistu;
2) Suomesta turvapaikkaa hakenut ulkomaalainen, jolle on myönnetty määräaikainen oleskelulupa muusta syystä kuin suojelun tarpeen vuoksi tai humanitaarisin perustein, jos vastaanoton järjestämiselle on erittäin painavia syitä; sekä
3) edellä 1 tai 2 kohdassa mainitun henkilön Suomessa syntynyt alaikäinen lapsi, joka ei ole Suomen kansalainen ja jonka huoltaja saa tämän päätöksen mukaisia palveluja ja toimeentulotukea.
3 §
Pakolaisten vastaanotto
Pakolaisten vastaanotto järjestetään kunnassa.
Pakolaisten vastaanottona järjestetään:
1) asuminen;
2) toimeentulotuki;
3) tulkkipalveluja;
4) sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja; sekä
5) opetus- ja kulttuuripalveluja; sekä
6) muita tarpeellisia toimenpiteitä.
Turvapaikanhakijoiden vastaanotto
Turvapaikanhakijoiden vastaanotto järjestetään vastaanottoasemalla tai -keskuksessa.
Vastaanottoasemalle ohjataan turvapaikanhakijoita ulkomaalaisasetuksen (449/91) 18 §:ssä tarkoitetun turvapaikkatutkinnan ajaksi. Vastaanottoasemalla voidaan järjestää:
1) tilapäinen majoitus;
2) toimeentulotuki;
3) tulkkipalveluja;
4) ensiavun luonteinen sairaanhoito ja ensiavun luonteinen terveydenhuolto; sekä
5) muita tarpeellisia toimenpiteitä.
Vastaanottokeskukseen ohjataan turvapaikanhakijoita 1 momentissa tarkoitetun turvapaikkatutkinnan päättymisen jälkeen. Vastaanottokeskuksessa voidaan järjestää:
1) tilapäinen majoitus;
2) toimeentulotuki;
3) tulkkipalveluja;
4) ensiavun luonteinen sairaanhoito sekä ensiavun luonteinen sosiaali- ja terveydenhuolto;
5) työtoimintaa;
6) opintotoimintaa;
7) muita tarpeellisia toimenpiteitä.
6 §
Toimeentulotuki
Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanoton piiriin kuuluville henkilöille voidaan myöntää toimeentulotukea noudattaen soveltuvin osin sosiaalihuoltolain (710/82) 30-38 §:n säännöksiä sekä tämän päätöksen 6-10 §:n määräyksiä.
Turvapaikanhakijalle voidaan myöntää kahden kuukauden ajalta turvapaikkahakemuksen jättämisestä 85 prosenttia toimeentulotuen yleisistä perusteista annetun valtioneuvoston päätöksen (1349/88) 2 §:ssä tarkoitetun perusosan määrästä. Kolmannelta ja sitä seuraavilta kuukausilta turvapaikkahakemuksen jättämisestä turvapaikanhakijalle voidaan myöntää 90 prosenttia toimeentulotuen perusosan määrästä.
----------------
Laki perustuu Valtioneuvoston päätökseen joka on annettu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 1992.
Mikäli jonkun mieleen pälkähtää sellainen ajatus, että olen "demarina" touhunnut Suomeen, valtion sopiman Geneven sopimuksen ja myöhemmän pakolaisia koskevan lain, silloin hän epäilee vaikutusvaltaani liian suureksi.
Yhteiskuntapolitiikkaa voidaan muuttaa, jopa merkittävissäkin määrin ja jopa kansainvälisiä sopimuksia on mahdollista hioa. Kuitenkaan, mitään ei tapahdu, mikäli keskustelupalstoilla hyökkäillään yksittäisiä ihmisiä vastaan. Missään tapauksessa pakoalaistilanne ei ole yksin Suomen ratkaistavissa, missään tapauksessa siihen eivät yksittäisen ihmiset pysty.
Pakolaisuuteen liittyvät ongelmat ovat pahoja ja tämä ilmiö on varsin vakavasti ihmisoikeuksia loukkaava. Kenelläkään ei ole oikeutta vähätellä toisten kokemaa hätää. Inhimillisyys jo pelkästään vaatii, jos ei suorastaan auttamaan, ainakin suhtautumaan myötätunnolla.
tuollakin hommala rahastavat ovat nuokki pykälät laatieet omaksi savuverhokseen.
Ajatus hyvä, muta kaltaisesi rahastajat pilaa sen.
Kokoajan tulee touhuun vain suurpalakkasempia enemmän, ja haetaan "työtä" vaikka yhestä ylimääräsestä kärpäsestä.
Minä nuo artiklat olen tutkinut jo paljon aikaisemminkin, ja ymmärtänyt ne omalla tavallani, kun olen touhuanne seurannut paikanpäällä, sekä muualla.
Asian on suoraviisaisemmatkin ratkaisut olemassa, jos tahtoa ja halua olisi.
Olet vain vain rahastaja.
Sitä parempi maailma, mitä vähemmän sinunkaltaisiasi on maan päällä.
kansantauti"kateus", kun moista Liisasta latelee.
Menneellä viikolla tunnuit melkein palvovan maata Liisa pien jalkojen alla.
Ennemmin Liisa EU parlamenttiin kuin nämä ns. vesipedot, joiden EU:n liituvien asioiden tuntemus kulkee aivan eri lukemissa kuin Liisan.
Näin silläkin uhalla, että en ole edes SDP kannattaja, mutta EU:n tarvitaan nimeenomaan asiantuntijoita.
Ukille iltalukemiseksi suosittelen v.1938 julkaistua A.Penttilän Aapiskukkoa, jossa luritus kanan ja kukon aamukahvin ääressä auttaisi Ukkia vähemmän äreisiin aamuavauksiin :)
Liisa Jaakonsaari kuvittelee olevansa korvaamaton, aina äänessä ja järsimässä SDP:n omia Arja Alhon tavoin. Viimeisin Liisa Jaakonsaaren järsintäyritys oli Eero Heinäluoma ja Arja Alhon viimeisin järsintä oli Jutta Urpilainen. Tässä oikein SDP:n tanakkaperseistä pyrkyrikaksikkoa EU:n, mutta annas kattoo kuinka käy? Näitä perseitä ei saa edes verkkosukilla paremman näköisiksi. Arja Alhon äänestäjät ovat hylänneet ja muistavat aina hänen ministeritaipaleensa, miten ylimielinen Suomen kansaa kohtaan hänkin saattoi olla vakavien kysymyksien edessä, kun näitä rötösherroja yritettiin saattaa maksumieheksi.
taas kehuu työväen urheiluliiton romuttajaa. Vaimokin kuulemma oikein voimistelijatyttönen, no meillä valkeakoskilaisilla on hieman eri käsitys asiasta. Tai voihan sitä tietenkin voimisteluksikin nimittää, eikä hän siinä mikään huono ollutkaan.
Minä sanon, että Jaakonsaari saa enemmän ääniä kuin Jäätteenmäki viime eu-vaaleissa.
Mitäs sinä sanot?
vetosi, Jäätteenmäkihän sai, oliko peräti pitkälti toistasataatuhatta ääntä. Mutta se johtui silloisesta Lippos vihasta, mikä oli Suomen maalaiskansaan istutettu. Ei Jaakonsaarella minukäsittääkseni ole äänestävään yleisöön, viha-rakkausuhdetta kuten oli Jäätteenmäki Lipponen suhteessa.
Voit tietenkin olla oikeassakin, jos olet Helsingin hanuja, niin juodaan kahvit siell Helsingin Asemaravintolassa, ja häviäjä tietenkin maksaa. Jos taas olet Oulun poikkii mitä pidän todennäköisempänä, kun tunnut noin Lissuun luottavan, niin silloin juodaan kahvit Oulun kauppahallissa Toripoliisin kupeessa. Näillä ehdoilla otan haasteesi vastaan, ja ihan tosimielellä, mitäs sinä sanot.?????
Pannaan asia korvan taa jakatotaan vaalin jälkeen.
Jäätteenmäki sai sääliääniä yli puoluerajojen. Jaakonsaari saa kaikki demarinaisten äänet koko Suomesta ja sen lisäksi paljon liikkuvien äänestäjien ääniä siksi, että on asiallinen nainen ja harvoja työministereitäkin, joka sai jotain aikaan.
Jos muistat, niin Jaakonsaari oli työministeri Lipposen ykkösessä ja teki paljon mm. harmaan talouden kitkemiseksi, mutta joutui vaihdetuksi Filatoviin, joka ei sitten enää mitään tehnytkään.
Jäätteenmäki sai lähes 160000 ääntä. Muistaakseni n. 30000 tuli Helsingin ja Vaasan vaalipiireistä yhteensä ja loput sitten kaikista muista vaalipiireistä vajaan 2000 ja alle 5000 äänen hajapotteina, eli sääliääninä.
Olen tavannut Jaakonsaaren silloin, kun hän oli ministeri ja minusta siinä on aika tervejärkinen nainen, jota miestenkin kannattaa äänestää.
Tulet muuten tarjoomaan ne kavit, jo vaan satumme vaimon kanssa pyyhkäsemään matka-autollamme ensi kesänä Oulun korkeudelle. Veikkaan, että alat kaivella kuvettasi leivostenkin varalle, kunhan näet, miten Jaakonsaari pesee kilpialijansa tv:n vaalitenteissä sitten, kun niitä aletaan käymään.
-Jäbä
syömävelkoihin. Vihaa sen tähden kepulaisia. Velipoika vei ja ukkeli vikisi.