Synnytyskauhutarinat

ajattelemattomia tuttavia! Todella hölmöä tuollainen pelottelu, joka ei edes pidä paikkaansa.

Väliliha tosiaan leikataan vain tarvittaessa, ja ennen leikkaamista alue puudutetaan, ei sitä leikkausta edes tunne. Epiduraalipuudutuksen saa jos haluaa ja se vie todella hyvin kivun tunteen pois, jopa niin, että äiti voi nukkua avautumisvaiheen lopussakin. Ponnistusvaiheessakin vielä epiduraalista on apua, vaikka tietenkään kaikkea tuntoa se ei voi viedä, koska muutoin ponnistaminen olisi aika mahdotonta. Lisäksi on muita kivunlievitysmenetelmiä, kuten aqua-rakkulat, paracervikaalipuudutus jne.

Kyllä se on kuule harvinaista, että kovin pahoja repeämiä tulee. Yleensä laitetaan muutama tikki, kun tulee hieman repeämää. Tikitkin ovat itsestään sulavia, eikä niitä tarvitse jälkeenpäin poistella. Synnytyksen jälkeen noustaan heti jalkeille ja useimmat äidit pystyvät ihan normaalisti hoitamaan ja nostelemaan lasta heti ensimmäisestä päivästä lähtien, oli väliliha leikattu tai ei.

Etkö voisi sanoa äidillesi ja muille tuttaville, että kiitos, en halua kuulla enää yhtäkään synnytystarinaa tai pelottelua. Jos joku alkaa kertomaan, niin sen kuin lähdet pois tilanteesta. Kuulostaa siltä, että ystäväsi ovat jotenkin kateellisia tms, kun noin täytyy pilata toisen odotusaika.

Tsemppiä! Selviät aivan varmasti synnytyksestä, niin muutkin selviävät.:) Kipu kestää vain jonkin aikaa ja tulos on niin hyvä, että sen eteen voi hieman kärsiäkin.:)

pystyt.
Synnytyskipu on kyllä erittäin kokonaisvaltainen kipu ja kokemus sinällään, mutta jokainen kokee sen omalla tavallaan.
Itse synnytyin yksin esinkoiseni, epiduraali ei vienyt kipuja pois, sain ilokaasua ja paikallisesti välilihaa puudutetiin.
Synnytys oli nopea, mutta ei jäänyt pahoja muistoja.
Mene avoimin mielin ja ota vastaan kivunlievitykset mitä annetaan.
Minulla oli anestesiahoitaja tukena koko ajan salissa.

moi! pakko nyt kommentoida tätä:) On sulla ihmeellisiä tuttavia.ensinnäkin, synnytyskipu ei ole pahin mahdollinen kipu mitä on, sen tietää synnyttänyt ja kolarissa ollut äiti..Kyllä-supistukset sattuu, mutta niillä on alku ja loppu(yleensä, tarkotan että joskus oksitosiinitiputuksessa voi olla että alkua ja loppua ei ole,tai se ei ole selvä). Kun sitten vauva on syntynyt, väsymys ei välttämättä iske heti kaikkiin, siitä pitää huolen monilla naisilla hormoni,jota alkaa keho tuottamaan vauvan syntymän jälkeen.Kummasti sitä vaan jaksaa.tulkitsen ton masentuneisuuden baby bluesiksi- sitä itkee joka asiasta helposti, mikä on normaalia. itse sanoisin että välilihan leikkaus oli mulle erittäin iso helpotus!! ei ylimääräinen silpomiskipu tosiaankaan.
joillakin naisilla on tarve paisutella synnytystarinoita aika radikaalistikin...ja sitten ne tarinat leviää, ja kukaan ei ota selvää miten se asia oikeesti olikaan. Esim mun entinen työkaveri selitti, että meinasin kuolla,oikeesti, synnytykseen.Kun sitten kysyin että millä osastolla sua hoidettiin sen jälkeen, niin ihan siellä normaalilla synnyttäneiden osastolla...vai niin, vai meinasit kuolla...(tarina on pitempi kuin jaksan tähän kirjoittaa).
sinulle, esikoisen odottaja, sanoisin että lasket nuo jutut yhestä korvasta sisään ja toisesta ulos. lisäksi sanoisin että oma asenne helpottaa paljon, synnyttämään voi mennä myös avoimin ja rauhallisin mielin, luottaen sairaala henkilökuntaan.Pätevät kätilöt kyllä huomaa milloin tarvitaan jotakin muuta kivunlievitystä kuin verrattain mieto ilokaasu..supistuksiin sanoisin, että hengitä jollakin lailla, kun suppari tulee.mä esimerkiksi läähätin kuin koira..;) mutta se helpottaa.sitten taas voit hetken hengähtää ennen seuraavaa. ponnistusvaiheesta on vaikee neuvoa oikeestaan mitään, itselläni on nyt 3 tulossa, ja molemmilla kerroilla on ollut erilaista..kuuntelemalla kehoa tiedät kyllä miten toimit, ja tietysti kätilö(t) neuvoo.karjumalla ja provosoitumalla tuskin mistään tulee mitään...vaikka toki ääntä tähän maailmaan mahtuu.jälkivuoto ei kestä ikuisuuksia.mullakin se oli n 3 viikkoa niinkuin jollakin vastaajalla edellä.huhhuh, tulipahan tekstiä...niin että tiivistetysti: luota itseesi ja hoitajiin/lääkäriin..selviät kyllä siitä, ja kokemus voi olla paljon positiivisempi kuin jotkut antavat ymmärtää. Onnea sinulle raskauteen,synnytykseen ja elämään vauvan kanssa!

Ei takuulla ole kivaa kuunnella tuollaisia tarinoita. Mullekin esikoistani odotellessa kerrottiin varmaan kaikki mahdolliset kamalat tarinat.. Ahdisti, mutta en muista että olisin erityisemmin pelännyt; osaavan henkilökunnan hoidossahan sitä ollaan.

Oikeastaan noista kauhutarinoista oli se "hyöty", että sitten itse tilanteessa tuli olo ettei tämä nyt niin kamalaa olekaan... Toki poltot olivat tuskallisia, jne... Mutta kuten täällä muutkin ovat sanoneet, lääkkeet ja apu löytyy kyllä.

Paikat ovat arat jonkin aikaa ja jälkivuotoa tulee kellä pidempään, kellä lyhyemmän aikaa. Mulla menkat alkoi heti jälkivuodon perään joten taisi olla 4 viikkoa yhteensä. Mutta eipä siinä vauvaa hoidellessa ehdi ajatella moisia... :) Mullakin leikattiin vähän välilihaa, ja yksi pieni repeämäkin oli, mutta nopeasti ne paranivat eikä niistä ollut sen jälkeen mitään haittaa.

Voisit ehkä neuvolassa jutella näistä kauhutarinoista, ja kysyä vinkkejä miten suhtautua. Ja mitä enemmän ottaa selvää tarjolla olevista apukeinoista (puudutukset, synnytysasennot jne) niin sitä turvallisempi olo on, kun tietää että keinot löytyy.

En silti ymmärrä, mitä kicksejä kauhutarinoiden kertojat oikein kertomuksistaan saavat, onko se sitten hauskaa saada toinen pelkäämään? Halauksia ja voimia sinulle =)

Muaki peloteltiin ihan kamalasti, mutta ajattelin että se synnytys on kaikilla erilainen eikä välttämättä mulla niin paha. Toiset pelottelivat sillä että "hyvähän sun on ku et tiiä mitä on eessä".
Loppujen lopuksi synnytys oli niin positiivinen kokemus, että olisin voinut tehdä toisen lapsen heti perään.
Neuvolassa kun kyselin itse välilihan leikkuusta, niin sanoivat että tarvittaessa leikataan ja jos ei ole pahojen repeämien vaaraa. Tulin itsekkin siihen tulokseen että pikku repeämä paranee sukkelammin kuin leikkaushaava ja sanoin sen sitten synnärilläkin niin eivät ominpäin leikanneet vaan antoivat pikkuisen revetä, ja sain YHDEN tikin =) eli vähemmällä pääsin siitäkin.
Ainut mistä olen lähes kaikkien tuttujen kanssa samaa mieltä on se, ettei supistuskipuja (varsinkaan loppuvaiheessa) toivoisi pahimmalle vihamiehellekään, ne oli ihan kamalia. Mutta epiduraali toi helpotuksen siihenkin.
Ja itse synnytys, kipeäähän se käy, mutta ei sitä ehdi ajattelemaan kun keskittyy siihen ponnistamiseen ja hapen saantiin.

Kyllä se vauva sieltä tulee ulos samaa kautta mitä se on sinne mennytkin, kun vaan rentoudut ja otat iisisti ja keräät voimia synnytykseen. Musiikki auttaa muuten myös siellä synnärillä rentoutumaan, ite lauloin ja tanssin anna eriksonin tahtiin avautumisvaiheessa. Hyvin meni! :D Suht nopea oli mulla synnytys, joten sekin saattoi vaikuttaa siihen positiiviseen kuvaan. Nyt toista odottelen ja mietin kuinkahan vauhdilla se sieltä tulee ja ehdinkö synnärille asti ja kerkeekö kipuja ees lievittelemään. Mutta sekin on sen ajan murhe.

Tuo on aika yleistä, että aina ja joka paikassa on "viisaammat" ja "kokeneemmat" kertomassa "totuuksiaan" ja siinä samalla pelottelevat ja hermostuttavat muita suotta. Kukaan ei pysty etukäteen sanomaan, millainen juuri sinun synnytyksestäsi tulee, joten aivan kuten joku jo edellä neuvoikin, anna kauhutarinoiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Synnytykseen liittyvät asiat kuulostavat kerrottuina pahemmilta kuin mitä yleensä todellisuudessa ovatkaan. Itse synnytin esikoistani 7 vuotta sitten 23 tuntia ja kyllähän ne supistukset sattuivat, mutta eivät olleet mitenkään sietämättömän kamalia. Välilihakin minulta leikattiin, mutta senkin kuulin vasta jälkeenpäin, kun minua oltiin jo tikkaamassa, joten siitä voi päätellä, ettei leikkaaminen sattunut lainkaan. Synnytyksen jälkeen kävelin suihkuun, katsoin ikkunasta ulos auringon paisteeseen ja muistan vieläkin ajatelleeni, että voisinpa vaikka synnyttää heti kohta uudelleenkin. Jälkivuoto kesti minulla 9 viikkoa, mutta terveyssiteillä siitäkin selvittiin, eikä sitä vuotoa paljon ehtinyt miettiä, kun kaikki ajatukset ja energia oli pienessä ihmisessä ja hänen hoitamisessaan.
Onnellista odotusta sinulle ja valmistaudu hyvillä mielin tulevaan synnytykseen. Kaikki menee varmasti hyvin.

Aivan pöljää pelotella ensisynnyttäjää. Ehkäpä tämä on niitä naisten "armeijajuttuja" ja mopottamista, pitää pekotella kokemattomia, koska itseäkin on peloteltu aikoinaan.

Itselläni esikoisen synnytys oli mahtava kokemus ja odotan nyt innolla toisen syntymää, nyt menossa rv 35 5. Synnytyssupistukset muistutti kovia vatsaväänteitä, kun olisi ollut ilmaa paljon vatsassa, joka ei suostu tulemaan ulos. Erona oli se, että vatsanväänteet jatkui säännöllisenä 5min välein tunnin verran. Sitten tajusin tilanteen ja herätin miehen :)

Sairaalassa kun pyytää puudutuksen hyvissä ajoin, ei poltoistakaan tarvitse pitkään kärsiä. Ponnistusvaihe kesti minulla 15 min, eikä ollut kummempi, kun puoliraskas erittäin lyhyt jumppatunti (en ole edes hyväkuntoinen) ja synnytyksen jälkeen olo oli niin auvoinen, että kuvissakin näytän olevan nousuhumalassa, sen verran pöljä onnenilme on naamalla.

Istumisen apuna synnytyksen jälkeen oli rengastyyny ja löysät mummoalkkarit ja isot kömpelöt terveyssiteet oli parhaat päällä siihen asti, kun alapää parani. Juurikaan ei tuo alapääkipu ole jäänyt mieleen, joten ei se niin kummonen voinut olla. Olipahan hyvä syys köllötellä sohvalla ryhdikkään istumisen sijaan.

Väsymyksen jaksoi hienosti hormonien voimalla, tuntui että olin viikon-pari oikea tarmopesä ja olisi jaksanut valvoa vaikka kaikki yöt putkeen. Tietysti väsymys sitten tuli, mutta sitten isä otti suuremman vastuun vauvan hoidosta, jotta sai ladattua akkuja. Koska teillä ei ole vanhempaa lasta, voit käyttää kaiken vauvan hoidolta jäävän aikasi lepäämiseen. Vieraiden keskitykset (myös näiden pelottelevien sukulaisten ja tuttujen) saa hyvällä omalla tunnolla siirtää myöhemmällä. Ekat viikot on varattu teille ja uuteen perheenjäseneen tutustumiseen.

Jos väsymys on ylitsepääsemätön on vaan voitava pyytää apua. Masennuskin on hyvin hoidettavissa, kunhan sen vaan tunnistaa. Itselleni (tai ystävilleni) ei masennusta onneksi ole tullut. Muistelen esikoisen vauva aikaa onnellisimpana aikana elämässäni. Olisi voinut tuijotella pientä ympäri vuorokauden ja oli vaikeaa pitää näpit erossa nukkuvasta vauvasta.

Hyvin sinä jaksat! Henkilökunta sairaaloissa on ammattitaitoista ja jollei todella huono tuuri käy, myös erinomaisen kannustavaa. Kuin olisi oma valmentaja vieressä, joka on mukana suorituksen alusta loppuun. Meillä mukana oli sairaanhoito-opiskelija, joka vietti lähes koko ajan synnytyssalissa kanssani, silloinkin kun isäntä kävi tankkaamassa hampurilaisen, että jaksaa suorituksen loppuun asti ;)

Harmi, että miehesi saattaa olla reissussa. Muista kuitenkin, että vaan todella pieni osa synnytyksistä tapahtuu laskettuna aikana. Toivottavasti sinun synnytyksesi kuuluu siihen valtaosaan, joka käynnistyy ennen tai jälkeen.

Lykkyä loppuodotukseen. Lepäile ja lataa akkujasi vauva-arkea varten. Anna miehesi hemmotella sinua ja hemmottele myös itseäsi. Vauvan syntymän jälkeen aika kuluu helposti vauvan hoidon ympärillä.

Minä selvisin aika helpolla synnytyksestä, parilla pikku tikillä. Välilihaa ei tarvinnut leikata. Ponnistusvaiheeseen upposi tunti jota itse epäilin viisiminuuttiseksi :) En enää edes muista sattuiko itse synnyttäminen (muistan kyllä kivun kitarisaleikkauksen jäljiltä lapsuudessa). Supistukset olivat kipeitä siinä vaiheessa kun matkaa synnyttämään tehtiin mutta perillä kyllä löytyi apu niihin! Odotan nyt toista lasta enkä pelkää synnytystä ollenkaan. Parempaa lopputulosta ei voi kuvitellakaan!