Asunto-osakeyhtiö ja vaikkapa VVO on tienyt kyseisten yrityksien valvontamaksuista. Jos ei käy ilmi sopparista, näkyy se ainakin kylteistä. Pystyykö esim. asunto-osakeyhtiön hallitus laistamaan takaisinmaksusta ?
Mielestäni (mielipide) eri asia on jos pystytään todistettavasti asunto-osakeyhtiön hallituksen ottaneen selvää kyseisen toimintamallin laillisuudesta ja toimineen vilpittömästi. Näin on tapahtunut monissa asunto-osakeyhtiöissä ja antanut aihetta jopa kiivaaseekin keskusteluun. On otettu taloyhtiökokouksessa kantaa myös toiminnan laillisuuteen erityisesti tässä "sakottamisessa" ja hallitus on selvittänyt asian juridisia puolia lakimiesten kanssa ennakkoon. Jostain syystä moni vastuullinen as. osakeyhtiö on jättänyt sopparit tekemättä monien aukkojen vuoksi.
Täysin eri asia on jos hallitus on uskonut pelkästään firmojen markkinointipuheita toiminnan laillisuudesta, eikä todistettavasti ole näyttöä tämän asian juridisen puolen selvittämisestä. Silloin hallituksen vastuuvapaus on aika kyseenalaista.
Bointtini oli siis se, miten asiaa on käsitelty taloyhtiöissä ja miten on menetelty ennen sopimuksen tekoa. Kaikille talossa asuville on ollut kuitenkin päivän selvää valvonnan maksullisuus ns. kolmannelta osapuolelta.
Tähänkin asiaan kun saisi yleispätevän vastauksen lakia lukeneelta ammattilaiselta. Blogeista tai lehdistä. Jos löytyy, pistäkää linkkejä.

Vastaukset 20
Vanhimmat
Laki on sellainen kuin se viimeisessä oikeusasteessa luetaan. Takaisinmaksussa ja korvausvelvollisuudessa ei ole mitään merkitystä sillä, onko asiaa selvitelty vai ei. Taloyhtiöt ovat tehneet sopimukset ja tilanneet kyltit, joissa selvästi lukee teksti "sakko"maksuista ja sen ehdoista. Taloyhtiöt ovat toimeksiantajia ja eivät mitenkään pääse pälkähästä, jos/kun parkkivalvontafirmat tekevät konkurssin. Kaikki ovat tienneet, että valvontamenetelmänä on "valvontamaksu". Taloyhtiöissä vastuussa ovat ne, jotka päätöksen lainvastaisesta "valvonnasta" ovat tehneet. Jos päätös on tehty yhtiökokouksessa, vastuussa on koko yhtiö. Jos se on tehty hallituksessa, vastuussa on hallitus - ellei koko yhtiö ota korvauksia vastattavakseen. Ainakin vastarannan kiiskejä löytyy.
ParkComin konkurssin jälkeen voi tietysti kysellä, vastaako Q-Park takaisinmaksusta. Epäilen. Kauppalehdessä (30.1.2009) kysyttiin Tom Ekiltä, vastaako Q-Park ParkComin vastuista. Hän ei osannut vastata, mutta sanooi että omistajat päättävät. ParkPatrolilta ei varmasti saada mitään. Rahat on hassattu. Konkurssilainsäädäntö tietysti voi johtaa juridisiin implikaatioihin, mutta jos rahaa ei ole, niin ei ole.
- Kun näitä sopimuksia on taloyhtiöissä tehty, ei kukaan silloin ole asettanut edes kyseenalaiseksi ko. toimintaa, puhumattakaan, että sopimus oli tehty "laittomasta" toiminnasta.
- Valvonta ei ole sinänsä ollut laitonta, eikä se ole vieläkään, myöskään valvontamaksujen laittomuudesta ei ole edes viimeistä sanaa sanottu.
- Sopimuksessa ei oteta kantaa siihen miten valvonta suoritetaan ja jos maksuja veloitetaan, niin missä muodossa veloitus tapahtuu. Huom! periaate on ollut yksityisoikeudellinen sopimusrikkomus, joka on täysin laissa sallittu.
- Se, että alemmat oikeusasteet ovat sittemmin tulkinneet parkkifirmojen menettelyn virkavallan anastamiseksi, on täysin parkkifirman ongelma.
- Jos sopimukset puretaan, niinkuin käytännössä on käynyt, viimeistään tässä vaiheessa niin taloyhtiöillä ei ole mitään "pelättävää". Korvausvelvollisuudesta ne ovat vapaita, koska sopimus ei ole koskenut laittomaksi tiedettyä toisen sopijapuolen toimintaa.
Tottakai on päätetty, millaiset kyltit tilataan. Niissä lukee "pysäköimällä hyväksyt ehtot" ja että "valvontamaksu on 40 euroa". Missä maailmassa oikein elät? Korvausvelvollisuus on ilmeinen.
"Pysäköimällä hyväksyt ehdot", joka tarkoittaa,että valvontamaksu peritään tämän yksityisoikeudellisen sopimuksen rikkomisesta, siltä pohjalta sopimus parkkifirman kanssa on tehty. Tämä on täysin Suomen lainsäädännön mukaista.
Jos parkkifirman käytännön menettely sitten todetaan (vielä ei ole lopullista päätöstä) olevan, jotakin muuta niin se ei ole toisen sopimuspuolen eli asuntoyhtiön vastuulla.
Senttiäkään eivät taloyhtiöt ai niiden vastuuhenkilöt joudu korvaamaan.

Nimittäin pysäköijällä. Aivan voimassa olevan lainsäädännön mukaan alueen omistajalla on oikeus määrätä alueensa pysäköintiehdoista, myös sen käytön maksusta.
onneksi ei meidän taloyhtiössä lähetty kyseisten yksityisten parkkivirmojen lankaan.
Sen nyt ymmärtää jokainen, et vastuussa on toimeksiantaja ja myöskin maksaja löytyy sieltä, mikäli kyseiset yhtiöt ei pysty palauttamaan oikeuslaitoksen mielestä lainvastaisesti perittyjä "parkkisakkoja".
Toimeksiantaja on aivan yhtä paljon vastuussa kuin vaikkapa Ikean huonekalun ostaja lapsityövoiman käytöstä huonekalun tekemisessä.
meidä yhtiössä tuli juuri kokouskutsu ja esitys lista asioista jotka käsitellään.Ja isännöitsiä haluaisi että yhtiö ottaa vastuun pysäköinnistä.Ja syynä oli tuo parkki pirkkojen sopimuksen irtisanominen ja sen aikaisemman toiminnan aiheuttamat vastuut.Eli suomeksi sanottuna oli isännöitsiä tehnyt tuon sopimuksen, tosin isännöitsijällä on oikeus hoitaa yhtiön alueita parhaimmaksi katsomallaan tavalla, ja haluaa omien sanojensa mukaan varmistua ettei joudu itse noita perittyjä rahoja palauttamaan.Olisiko pikkaisen pelkoa takana että nuo rahat saattaa tulla maksuun ja halutaan luistaa vastuusta?
Minkäs ihm een takia taloyhtiönne kannattaisi isännöitsijän ehdotukseen suostua? "...sehän maksaa, joka tilaa..."
Tässä tulee tietoa onko palvelun tilanneet vastuussa. "MAKSOITKO YKSITYISEN
PARKKISAKON?
Helsingin hovioikeus on antanut 20.11.2008 tuomion, jonka mukaan ParkCom Oy:n asettamat valvontamaksut ovat lain vastaisia. Tuomiossa vahvistettu oikeusohje on sovellettavissa myös muitten pysäköintialuepalveluita tarjoavien yritysten samoilla periaatteilla määräämiin valvontamaksuihin.
Jo maksettu yksityinen parkkisakko on mahdollista saada takaisin korkoineen. Tulemme vaatimaan valvontayhtiöiltä sekä yhteisvastuullisesti pysäköinninvalvontaa tilanneilta taloyhtiöiltä, kauppakeskuksilta ja muilta kiinteistönomistajilta valvontayhtiöitten laittomasti perimien maksujen palauttamista. Mikäli maksuja ei palauteta vapaaehtoisesti, tulemme ajamaan yhtiöitä vastaan velkomuskanteet yleisissä tuomioistuimissa."
ja
Linkki
http://www.arcticoutcomes.com/
Loppuviimeksi siinä on taas hyväuskoisten mukaan höynäytettävien rahat paremmissa taskuissa
sisältämät tiedot tarkaan; Jos ei tule rahaa takaisin oikeudessa, niin ei joudu maksamaan mitään lakifirmallekkaan, siis täysin riskitöntä toimintaa.
Erään suomalaisen pyramidihuijausyhtiön linkistä löytyvällä sivulla kerrottiin valtavista tuotoista valuuttakauppojen avulla. Ei ollut valuuttakauppoja, ei tullut tuottoja.
firman sivuilla kerrottiin isoista tuotoista, kuten eräs , tai oikaestaan kaksi, suomalaista pysäköinnin valvonta firmaa kertoi hoitavansa pysäköinti ongelman pois laillisesti.Ai niin missä tuon pyramiidi huijaus jutun johtajat nyt ovat? Ettei nyt vaan kävis samalla lailla, kun oli tuo liike-idea yhtä laillinen molemmilla, näille parkki paavoille ja laureille?
Sen verran nämä kirjoitukset saivat mielenkiintoni heräämään, että pyysin isännöitsijäämme faksamaan kopion tuosta taloyhtiön sopimuksestamme työpaikalleni.
Näytin sitä juristillemme, joka on erikoistunut juuri sopimusoikeuteen.
Hän luki sopimuksen läpi ja sanoi ensimmäisenä, että "lupaan kyllä syödä vanhan hattuni jos tämän perusteella as.oy joutuisi korvausvastuuseen."
Kysyin, että miksi sitten tällaisia yhteiskanteita kerätään, jossa myös yhtiöt aiotaan haastaa yhteisvastuuseen? Vastaus oli, että tällaisissa korvauskanteissa yleensäkin lähdetään liikkeelle mahdollisimman leveällä rintamalla, jotta lopputuloksena jäisi edes jotain käteen.
Kuvaavaahan on, että noissa yllytyskanteissa jo valmiiksi varaudutaan siihen, että kanne ei mene läpi ja luvataan tällöin vastata kustannuksista. Mennään siis koettamaan vain kepillä jäätä, jos parkkifirmoilta jotakin saisi!
As.oy:t voivat siis olla huoletta, nuo korvauskanteet eivät yllä sopimuksen tehneisiin, vaan rajoittuvat laitonta toimintaa harjoittaneeseen osapuoleen.
Pikkuisen "sekavanoloinen" kannanottosi oli mm. Kysyin, että miksi sitten tällaisia yhteiskanteita kerätään, jossa myös yhtiöt aiotaan haastaa yhteisvastuuseen?
Et taida kovin hyvin olla ajan tasalla. Sotket nyt täysin joukkokanteen, jonka voi nostaa vain kuluttajaviranomainen ja toisaalta yhteiskanteen, jota tässä tapauksessa agitoidaa useamallakin taholla.
http://www.arcticoutcomes.com/
Joten ei sen enmpää muistakaan jorinoistasi!
ryhmäkanne Suomessa. Kukahan taas oli pihalla?
Asun vakituisesti Usa.ssa. Sain toisen valvontayhtiön laskun ja maksoin sen. Nyt kun maksu on todettu laittomaksi, haen USA.n oikeudesta saatavaani.
Lisään siihen henkisenkärsimykseni ja vaade lähti 50 000 $ pääoma 40 €
Vastuu ei kanna taloyhtiölle asti, mutta mediassa ollut tj ei pääse luistamaan kannettani.