AIKA ERIKOISTA ON TÄMÄ POLITIIKKA !!!

odottaa, että eduskunta ka hallitus toimisivat suomalaisten ja suomen parasta ajatellen, jumalauta meitä on vain n. 5 milj. päätä, ja millainen kähmintä meillä onkaan käynnissä. Ei jumalauta - rahaa syydetään pitkin maailmaa, ja viellä velkarahaa. Etuja ja tukia pörssifirmoille - jotka muuten omalta osaltaan ovat syyllisä koko saatanan häslinkiin. Pitäisi hiukan edes malliksi porvarihallituksen ajatella valtaväestöä. Jonkin aikaa suostuvat olemaan kusetettavana ja maksamassa porvarien peleistä aiheutuneita kuluja, tinkimällä omasta hyvinvoinnistaan. Mutta on hyvä muistaa että myös meillä voi käydä, ja tulee käymään - Islannit ja Latviat, jos ei porvarihallituksen harjoittama kansan rosvous ala rauhottumaan. Kansa kun ei ole valmis vuosikymmeniä maksamaan turhaan otettuja velkoja, joita on vain käytetty porvarihallituksen "tukijoiden" pönkittämiseen.
4248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

puoluetta koko maassa, joka olisi aidosti suomen ja suomalaisten puolesta tällähetkellä. Koko poliittinen lauma ajaa vain lyhytnäköisesti omaa etuaan ja sekoilevat ilman että osaisivat katsoa kokonaisuutta tulevaisuudessa. Tämä kriisi on ohimenevää, mutta tulevaisuutta on turha hankaloittaa turhalla velkarahalla elvyttämällä, varsinkaan kun siitä ei ole hyötyä.

Äänestä

  • Sinulle puolue kirjoitti:

    ratkaisua mihinkään.

    Äänestä

  • mutta ei oikeata toimivaa kirjoitti:

    ratkaisua mihinkään.

    Lue enemmän ja luule vähemmän.
    IPU:lla on hyviä ratkaisuja. http://www.ipu.fi/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei luulisi olevan kohtuutonta kirjoitti:

odottaa, että eduskunta ka hallitus toimisivat suomalaisten ja suomen parasta ajatellen, jumalauta meitä on vain n. 5 milj. päätä, ja millainen kähmintä meillä onkaan käynnissä. Ei jumalauta - rahaa syydetään pitkin maailmaa, ja viellä velkarahaa. Etuja ja tukia pörssifirmoille - jotka muuten omalta osaltaan ovat syyllisä koko saatanan häslinkiin. Pitäisi hiukan edes malliksi porvarihallituksen ajatella valtaväestöä. Jonkin aikaa suostuvat olemaan kusetettavana ja maksamassa porvarien peleistä aiheutuneita kuluja, tinkimällä omasta hyvinvoinnistaan. Mutta on hyvä muistaa että myös meillä voi käydä, ja tulee käymään - Islannit ja Latviat, jos ei porvarihallituksen harjoittama kansan rosvous ala rauhottumaan. Kansa kun ei ole valmis vuosikymmeniä maksamaan turhaan otettuja velkoja, joita on vain käytetty porvarihallituksen "tukijoiden" pönkittämiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu