Janne Seurujärvelle kenkää myös valtuustosta hoh hoh hoo

ja lisää nauloja kepun arkkuun hoh hoh hoo

Rovaniemen hallinto-oikeus on katsonut, että inarilainen kansanedustaja Janne Seurujärvi (kesk.) oli syksyn kunnallisvaaleissa vaalikelvoton.

Ennen valintaansa kansanedustajaksi vuonna 2007 Seurujärvi toimi Inarin kunnan omistaman kehitysyhtiön InLike Oy:n toimitusjohtajana. Hallinto-oikeuden mukaan hänen asemansa on verrattavissa kunnan palveluksessa olevaan vastuulliseen henkilöön. Kuntalain mukaan tällaisessa asemassa oleva henkilö on vaalikelvoton.
Seurujärvi ei oikeuden perusteluita purematta niele.

- Selvitin asiaa jo syksyllä kunnallisvaalien alla. Tätä asiaa pidettiin silloin paikallisesti vastakampanjana esillä, hän kertoo.

Kansanedustaja Seurujärven mielestä kuntalain vaalikelvottomuusehdot eivät hänen osaltaan täyty.

- En ole yhtiössä töissä, enkä näin ollen siellä vastuullisessa asemassa. En ole ollut yhtiön kanssa missään tekemisissä [kansanedustajaksi valinnan jälkeen], hän sanoo.

Inarilaisedustaja aikoo tutustua tarkasti hallinto-oikeuden päätösten perusteluihin. Seurujärven mukaan hän todennäköisesti valittaa oikeuden päätöksestä.
1127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei muuten pääse Seurujärvi seuraavaan eduskuntaan, huonoin huonoista Lapin kepuedustajista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


che.-guevara kirjoitti:

ja lisää nauloja kepun arkkuun hoh hoh hoo

Rovaniemen hallinto-oikeus on katsonut, että inarilainen kansanedustaja Janne Seurujärvi (kesk.) oli syksyn kunnallisvaaleissa vaalikelvoton.

Ennen valintaansa kansanedustajaksi vuonna 2007 Seurujärvi toimi Inarin kunnan omistaman kehitysyhtiön InLike Oy:n toimitusjohtajana. Hallinto-oikeuden mukaan hänen asemansa on verrattavissa kunnan palveluksessa olevaan vastuulliseen henkilöön. Kuntalain mukaan tällaisessa asemassa oleva henkilö on vaalikelvoton.
Seurujärvi ei oikeuden perusteluita purematta niele.

- Selvitin asiaa jo syksyllä kunnallisvaalien alla. Tätä asiaa pidettiin silloin paikallisesti vastakampanjana esillä, hän kertoo.

Kansanedustaja Seurujärven mielestä kuntalain vaalikelvottomuusehdot eivät hänen osaltaan täyty.

- En ole yhtiössä töissä, enkä näin ollen siellä vastuullisessa asemassa. En ole ollut yhtiön kanssa missään tekemisissä [kansanedustajaksi valinnan jälkeen], hän sanoo.

Inarilaisedustaja aikoo tutustua tarkasti hallinto-oikeuden päätösten perusteluihin. Seurujärven mukaan hän todennäköisesti valittaa oikeuden päätöksestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu