Mikäli aiotte matkailualalle ja erityisesti matkanjärjestäjille hommiin, niin jopa tällaisiin kannattaa varautua:
"Ostin kauttanne matkan Miamiin 12.-20.1.2006. Matkani maksoi 1.495 € ja kuvittelin sillä rahalla saavani kunnon aurinkoloman. Kilpailijanne tarjoavat tällä hinnalla jo Brasilian all-inclusive-unelmalomaa kahdeksi viikoksi. En saanut tuohon hintaan edes aamiaisia!! Lensin BA:n lennoilla ja asuin President-hotellissa South Beachillä ja lomani oli yhtä kärsimystä alusta loppuun.
Varasin matkani heinäkuussa 2005 ja maksoin varausmaksun saman tien. Jo lokakuussa minulta vaadittiin lisämaksua polttoaineesta. Maksoin siis loppumaksun laskun eräpäivän mukaisesti kuukautta ennen matkaa. Laskuun oli myös ympätty se polttoainelisämaksu 60 €. En ole yhtään vakuuttunut, että siitä oli kyse, taisi virkailija haluta vähän rahaa omaan taskuun. Kun kuulette miten kurjasti lomani meni, tämä ei voi olla mikään harhaluulo.
Olin tehnyt varauksen Hotelli Colonyyn, joka oli minulle tuttu Birdcage-leffasta, jossa näyttelee mm. Robin Williams. Koska joku elokuussa puhaltanut hurrikaani oli tehnyt tuhoja siihen, vaihdoitte haluamani hotellin syyskuussa toiseen. Sanoitte hotellien olevan samaa luokitusta ja minä tyhmyyksissäni uskoin teitä, mutta jos vertaan siihen, mitä näin leffassa ja mitä koin President-hotellissa asuessani, ei voida puhuakaan samasta tasosta…Hotellin uima-allas oli kapea ja huonokuntoinen. Tiilet repsottivat pohjassa ja jalkapohjani osui kipeästi yhteen tiilenpäähän. Onneksi siitä sentään selvisin säikähdyksellä. Esitteessänne luki, että hotellissa on kuntosali, mutta se ei pidä paikkansa. Sain kuulla ruotsalaisilta naapureiltani, että kuntosali on jo kolme vuotta sitten muutettu joogakouluksi. Vieläkin uudessa kesäesitteessänne sekä nettisivuillanne mainostatte President-hotellia kuntosaleineen. Oletteko koskaan edes nähneet hotellia?! Olen valittanut toimistostanne ja turhista lupauksistanne jo kaikille tutuilleni eikä tämä lopu tähän. Kukaan kymmenistä ellei sadoista tuttavistani ei enää koskaan astu lähellekään teidän puljua tai edes harkitse ostavansa matkaa sieltä!
Hotellihuoneessani oli homehtunut ja haiseva lattiamatto, maali hilseili katosta ja kylpyhuone oli remontin tarpeessa. Huonetta ei siivottu kunnolla ja kun poistuin hotellista, huonesiivooja huusi jotain perääni. Kinusi varmasti rahaa, mutta olin päättänyt että niille en maksa lanttiakaan, kun palvelu ei pelaa. Huoneen kunto oli pahasta astmalleni, jouduin ottamaan heti toisena päivänä yhteyttä lääkäriin, joka maksoi laboratoriotutkimuksineen USD 469. Lääkäriin en olisi edes päässyt (teidän antamanne päivystysnumero tuuttasi aina varattua: taitaa muutkin valittaa ja teitä ei siksi saa kiinni), ellen olisi itse löytänyt kadulta kylttiä ja mennyt sisään. Onneksi kohdalle osui varmaan Miamin ainut kunnon englantia puhuva tohtori. Kukaan hotellissa ei puhunut englantia. Olen kuitenkin koulussa lukenut englantia ja olen kanariallakin pärjännyt hyvin kielitaidollani. Pikkuserkkuni asui vuosia Lake Worthissa, joten Amerikan manner on suvullenikin tuttu paikka. Jouduin tuskissani menemään lääkäriin taksilla, joka maksoi mennentullen USD 68. Ei todellakaan kivaa, kun matkakaveri oli rannalla ottamassa aurinkoa ja rentoutumassa baarissa. Esitteessänne mainostettiin niin kovasti Miamin mielettömiä salsabaareja ja en kivuiltani päässyt kertaakaan kokeilemaan niitä. Koen tulleeni petetyksi. Illalla rannalta tai jostain kadulta kantautui musiikkia ja liikenne häiritsi. Huoneeni ikkunat olivat ohuita ja melu kuului neljänteen kerrokseen asti. Sain kärsiä unettomista öistä kaukana kotoa kohteessa, jossa ei englannilla pärjää (laittakaa siitä kuulkaas maininta esitteeseen!!). Astmani paheni kun ilmastointilaite ei kovasta hurinasta huolimatta varmaan toiminut kunnolla, loppumatkasta alkoi jo flunssakin tulla päälle. Kävin vielä viimeisenä matkapäivänä toisella lääkärillä ja sain antibioottikuurin. Ilman sitä, en olisi selvinnyt lentomatkasta kotiin. Hintaa sillekin lekurireissulle tuli taksikuluineen USD 369 (ja loma-aikaa tuhraantui sangen ikävissä merkeissä). Jouduin lisäksi ostamaan lämpimämpiä vaatteita, koska ilmat muuttuivat loppuviikosta viileiksi. Meille oltiin kerrottu, että tammikuu Miamissa tarjoaa oivat mahdollisuudet rantalomailuun. Esitteen kuvissakin oli palmuja ja uimapukuisia ihmisiä. Mutta pirun kylmää oli! Vaatekuluja minulle kertyi parin college-paidan ja pitkien housujen, sukkien sekä kenkien ostosta USD 345 ja taksikulut Aventura-ostoskeskukseen hotellista yhteensä USD 79. Jouduin vielä maksamaan tippiä taksikuskille, mutta siitä ei ole kuittia.
Olen todella pettynyt matkaani. Maksoin siitä maltaita. Ja sitten hotelli oli huonotasoinen (mainostatte sitä ensimmäisen luokan hotellinna esitteessänne, mutta voin omasta kokemuksestani kertoa, että se ei sitä ole. Olen asunut useassa rantakohteessa ja tämä ei ollut lainkaan sellainen mihin olen tottunut.). Henkilökunta oli epäystävällistä. Laukunkantaja jäi jopa odottamaan ovelle juomarahaansa. Annoin sitten pari lanttia ja siitä kiitoksena sain katsella nyrpeitä naamoja koko loppuajan. Huonosti olette valinneet hotellin, kun siellä ei edes saa palvelua.
Ja en ole edes maininnut lentoja! Aivan järkyttävä kokemus nekin. Halusin tietenkin Finnairin suorat lennot Miamiin, mutta toimistonne virkailija ei niitä mukamas löytänyt minulle. Väitti jopa että ne oli loppuunmyyty silloin kun minä halusin matkustaa. Kuitenkin samaan aikaan hesarissa itse Finnair mainosti, että lennot Miamiin 650 €…ja ilman mitään rajoituksia. Minä kuitenkin jouduin maksamaan matkastani melkein tonnin enemmän. Törkeää kohtelua. Varsinkin ottaen huomioon, että jouduin vaihtamaan konetta Lontoossa, joka on maailman lentokentistä ilman muuta kurjin ja ruuhkaisin sekä suorastaan vaarallinen (epärehellistä henkilökuntaa on sinnekin pesiytynyt, kuten huomaatte kertomuksestani). Olen todella matkustanut paljon ja tiedän, että Rhodoksella ja Kyproksella lentokentät ovat todella toimivia, ottavat koko koneellisen vastaan kun tullaan perille ja mitään sekaannuksia ei pääse syntymään. Britit on aina olleet toimintakyvyttömiä ja hitaita. Nyt jouduin kulkemaan pitkiä käytäviä ja lopulta päädyin johonkin kaamean pitkän jonon päähän flight connections centeriin. Siellä minua kohdeltiin epäinhimillisesti. Käsimatkatavarani avattiin ja tongittiin. Joku turbaanipäinen mies kysyi minulta jotain epämääräistä ja ei ymmärtänyt (tai ei ainakaan ilmaissut ymmärtäneensä), kun sanoin että en anna hänelle lääkekonjakkipulloani, vaikka hän siitä kovin kiinnostunut olikin. Lisäksi käsimatkatavarani pengottiin ja hyvin laskostamani vaihtovaatteet olivat ihan rypyssä kun saavuin Miamiin (jouduin antamaan ne hotellin silitettäviksi ja se maksoi USD 25 / housut ja USD 22 / paita) tip). Tiedä mitä laukustani otettiin, niin sekaisin se oli. Tällaisesta kohtelusta olisi pitänyt varoittaa etukäteen. Pahoitin mieleni koko pitkän lennon ajaksi.
Se lento Lontoosta Miamiin lähti 1.5 tuntia myöhässä. Tästä ei tullut mitään kuulutusta (ei ainakaan millään ymmärrettävällä kielellä) ja siitä ette myöskään olleet minua varoittaneet. Olisin ottanut mukaan makuupussin ja reissumiehiä. Onneksi satuin huomaamaan tv-ruudun, jossa ilmoitettiin Miamin koneen myöhästymisestä. Olin aivan lopussa jo, vaikka matka olikin vasta alkamassa. Sain istua terminaali kolmosessa, jossa haisi tupakka. En voi ollenkaan ymmärtää, että Miamin koneenne lähtevät tästä karsean näköisestä terminaalista, joka on sisustukseeltaankin vanhanaikainen. Muka EU-maa! Olisitte voineet valita paremman terminaalin. Nyt jouduin maleksimaan ympäriinsä ja hinnatkin Lontoossa olivat todella kalliita, edes eväitä en voinut ostaa. Ennen kuin edes lento Lontoosta eteenpäin oli alkanut olin vihainen ja nälkäinen.
Olen syvästi pettynyt toimistoonne. Sain paikat kapealta ja ahtaalta penkiltä. Olen mielestäni varannut matkan hyvissä ajoin, yli puoli vuotta ennen matkaa, mutta silti minut sijoitettiin koneen loppuosaan, paikalle 68F. Olivatko ne kaikki varanneet matkansa paljonkin ennen minua, siis ne jotka saivat kunnian istua niillä leveillä penkeillä verhon takana edessä?? Olisitte voineet kertoa tästä myös minulle. Näin jopa että he siemailivat samppanjaa. Minun piti kuitenkin tyytyä kanarisottoon ja haaleaan kokikseen. Toki sain myös joka tunti monen pyynnön jälkeen olutta ja drinkkejä (sentään jotain hyvää verrattuna Kyproksen charter-lentoihin: viina ei maksanut mitään!). Osan juomista jouduin tosin itse hakemaan, kun emot eivät mukamas ehtineet tuoda niitä. Ja palvella ne britit ei osaa: Lentoemäntäkin kaatoi kömpelyyksissään ainakin puolet bloody mary-lasistani syliini ja pyysi tuskin anteeksi. Joduin siis myös laittamaan matka-asuni pestäväksi heti ekana päivänä Miamin hotellissa. Hintaa tuli USD 25. Haluan myös tuoda esille syvän kiukkuni niistä ahtaista oloista, joissa jouduin istumaan lennolla. Se kesti kuitenkin 10 h ja kuulin vierustoveriltani, että pitkistä lennoista voi seurata laskimotukoksia ja jopa kuoleman vaara on olemassa. Tästäkään minulle ei kerrottu toimistossanne. Jos olisin ollut tästä seikasta tietoinen, olisin ilman muuta vaatinut virkailijaa varaamaan jonkun kohteen lähempää!
Sitten saavuin Miamiin, jossa odotti matkan harmillisin ja nöyryyttävin kokemus. Jonotimme koko koneellinen noin 2 h tullissa. Passintarkastaja oli vihainen vanha akka, joka ei osoittanut kiinnostusta lennolla saamaani huonoa kohtelua kohtaan. Hän vain sanoi, että olin täyttänyt vääränvärisen lomakkeen ja passitti minut kahden tunnin odottelun jälkeen jonon päähän (siellä oli taas uusi koneellinen jostain kehitysmaasta) ja taas sain odottaa 1.5 h ennen kuin pääsin uudelleen passintarkastukseen. Siellä minulta otettiin sormenjäljet ja valokuva (tästä ei ollut mitään tietoa etukäteen, tunsin itseni rikolliseksi). Tarkastaja halusi myös nähdä rahani ja luottokorttini. Pöytä oli niin korkea etten nähnyt ottiko hän muutaman setelin lompakostani, mutta pahalta näytti. En voi todistaa mitään, mutta jotenkin tuntui siltä, että matkakassani hupeni tässä tilanteessa. Matkakaverini oli jo tuskastunut odotteluun ja oli raskaan lennon jälkeen ottanut taksin hotelliin. Jouduin siis odottelemaan tullissa melkein neljä tuntia pitkän lennon jälkeen (ja aikaa meni myös laukkua odotellessa) ja ottamaan sitten uuden taksin – sekä maksamaan sen itse yksin. Hintaa tälle taksimatkalle tuli USD 40 lentokentältä South Beachin hotelliin. Vaadin saada takaisin sen, sillä olisin muuten mennyt kaverini kanssa samalla taksilla. Ja lomani myös lyheni 1.5 tunnin odottelun takia Lontoossa (tosin kapteeni sai sen kiinni lennon aikana) ja tuon neljän tunnin odottelun takia Miamin lentokentällä. Vaadin saada takaisin tämän lyhentyneen loma-aikani.
Koska en voinut kertoa englantia täysin ymmärtämättömille hotellin respan työntekijöille (olivat varmaan karanneet Kuubasta) kaikista vääryyksistä, jotka minua kohtasivat matkalla, teen nyt valituksen niistä kaikista teille. Tiedän, että Suomen valtio huolehtii omistaan ja täällä kunnioitetaan lakia. Vedän teidät vastuuseen kohtaamistani vääryyksistä, joihin teidän henkilökuntanne lähetti minut. En olisi itse ollenkaan halunnut asua South Beachiln President-hotellissa vaan olisin halunnut jotain hienompaa, kun kerran maksoin noin paljon. Vaadin toki kivusta ja särystä sekä huonosta hotellista korvausta, mutta myös kaikista kirjeessäni mainituista pyykki-, lääkäri- ja taksikuluista sekä lyhentyneestä loma-ajasta. Jos korvaussumma ei ilmesty tililleni kahden viikon kuluessa, soitan ensi tj:llenne ja sitten otan yhteyttä kuluttajavirastoon. En muista kenen virkailijan kanssa asioin, mutta toista kertaa en halua hänen sotkevan matkojani.
Pikaista korvausta odottaen"
Tämä oli esimerkki, enkä halua mainita matkanjärjestäjän nimeä. Mutta alalle aikoville tiedoksi, että vastaavia tulee!
Reklamaatiot matkailualalla
14
2471
Vastaukset
- jo aika..
naurettavaa luettavaa! Ihmiset osaavat kyllä valittaa joka ikisestä pikku ongelmasta, ja jos yksi asia menee pieleen, ni on jo jossain aivojen koloissa tietämättään päättänyt että loppukin matka menee päin persettä!
Mutta matkailualalla joutuu kuuntelee tota paskaa, ja silti hymyillä asiakkaalle ystävällisesti. On vain eri asia osaako tuollaiset idiootit hoitaa alta pois ;) mutta onhan toi bullshitti aika hirveetä! vaikuttaa kyllä hirveeltä valitus akalta :)
Mutta matkailualalle päästyänne tohon tottuu ja niistä on vain selvittävä! yksi sääntö kannattaa kuitenkin muitaa, kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsikin kohdella :)
Työniloa
ja niin muuten, saiko tuo naikkonen sit niitä korvauksia? :)- virrestä
Hih, onko tämä (kuvitteellinen?) case jostain "customer care survival" kurssilta ?? ;D
Eipä silti, suomalainenkin on oppinut valittamaan ja kokemuksilla on tapana huonontua koko palveluketjun osalta siinä valitusvaiheessa vaikka alkuperäinen asia olisikin ollut pieni..
- Parisa
Miten tapaus raukesi? Kiinnostaisi tietää mitä kuluja matkatoimisto tästä korvasi? Veikkaan että ainakin majoituksesta koituvat vastoinkäymiset on korvattu. Mutta en usko että sellaisia seikkoja korvataan mihin matkatoimisto ei voi vaikuttaa ja on toimistosta riippumaton.
Itse sain ainakin väärin luokitellusta hotellista (piti olla 5 tähteä, mutta olikin 4) 10% matkan hinnasta takaisin...- tapaus:)
Ruotsissahan itse asiassa maksettiin (oikeuden päätöksellä?) korvausta matkustajalle joka oli ostanut luxus-matkan "takuuvarmaan aurinkokohteeseen" mikä sitten ei säiden suhteen toteutunutkaan.
ps. toimistopäälliköt: mitä vastaisit asiakkaalle jos tällainen valitus oikeasti lävähtäisi pöydällesi?
- aajee
No näkeehän tosta, että on provo. Tai joku on ollut mielestään vitsikäs reklamoidessaan tällä. "Verhon takana litkittiin sampanjaa". lol
- ekel
Näitä kyllä aina välillä tuli matkatoimistoon, kun vielä olin töisää siellä. Ihan samanlaisia. Monesti niistä ei tullut mitään jälkiseurauksia, koska perusteluita korvauksille ei ollut. Tälläiset monesti ovat "ammattivalittajien" tekemiä.
Ristiriitaisuudet paljastavat, että henkilö tiesi tarkalleen mihin on menossa. Jos olet matkustellut PALJON niin tiedät että tullissa voi kestää. Amerikassa varsinkin. Lontoon kenttä on valtava ja siitä syystä siellä on myös pitkiä jonoja. Juotavaa ei saa viedä koneeseen, paljon matkustanut tietäisi tämänkin. Ja viimeiseksi, jos amerikassa tulli virkailija vie rahasi niin miksi valitat siitä suomeen matkatoimistoon/matkanjärjestäjälle vaan tee siitä rikosilmoitus kyseisessä maassa.
Nää tilanteet on kyl aina yhtä huvittavia. Paljon tekstiä, mutta ei mitään asiaa. =)
En nyt halua syyllistää niitä, jotka reklamoivat oikeista asioista.- valituksia
Olin matkatoimistossa tiskin takana 17 v ja sinä aikanan kyllä sai tottua ihan kaikenlaiseen.
parhaiten jäi mieleen asiakas, jonka väänsi parin sivun kirjeen, kun lavuarissa oli ollut
pari hiusta- Pariisin loma pilalla.
Ja sitten toinen, jonka "arvokas" tupperware lusikka katosi Lontoosssa, ja hän väitti siivoojan sen varastaneen.
Tai: asiakalla astama, kanarialla hänen huoneensa
tuuletettiin oikein huolella sen takia.
Allergiahuoneitahan ei voi taata. Ulkoa tuleva hiekanpöly siten aiheytti hengeashdistusta. Korvausvaatimuksena karkkipussi.
(olikohan hän aikonut viettää koko loman hotellissa?)
Puhumattakaan niistä lukemattomista kerroista
kun laivan hytit haisevat tupakalle, seinän takana mekastetaan, seisovassa pöydässä ei
ollut lettuja, lennot myöhässä, lähtöporttia muutettiin..
Eräs asiakas lensi Rovaniemelle, koneen vaihto Helsingissä. Matkan jälkeen hän kävi kirkumassa
että ei hänelle enää ikinä lentoja noin lyhyellä
vaihtoajalla, jäi lounas syömättä hesan kentällä.
koitin selittää tätä hinnoituspolitiikkaa ja lennon vaihtoaikoja, että
periaatteessa kyllä jatketaan heti seuraavalla
Ja nämä kaikki on sitten matkan myynen toimiston ja virkailija syytä !
Saatikka se että nelihenkinen perhe on viikokosi
ahtautunut mahdollisimman pieneen huoneeseen
(lisämaksut kaksiosta ei ole yleensä kovin isoja)
Lapset kiukunneet sitten koko loman, isä vetänyt drinksusa uima-altaalla ja äiti kiristellyt hermojaan, vaikka lomalla pitäsi olla hauskaa...
Noh, joskus kolleegan kanssa tuumittiin että
mitenkähän hankala asiakas sitä on sitten itse aikanaan, kun tietää kaikki maholliset niksit
ja kikat matkustuksesta ;o)))
- voi voi
ja hyvää päivää.Oisko viime vuosisadalta mitään kerrottavaa. Mitäs nää nyt liittyy MATKAILUALAN TYÖHÖN. Eix nää oo lomakertomukset osioon.
- eräs toimistopäällikkö
Reklamaatiot ja niiden käsittely ovat tuntuva osa matkailualan työtä. Tuo reklamaatio vain oli oiva esimerkki siitä, mitä eteen voi tulla kun työskentelee matkailualalla.
- Hiljaiset suomalaiset,pyh
eräs toimistopäällikkö kirjoitti:
Reklamaatiot ja niiden käsittely ovat tuntuva osa matkailualan työtä. Tuo reklamaatio vain oli oiva esimerkki siitä, mitä eteen voi tulla kun työskentelee matkailualalla.
Itse käsittelen myös kyseisiä reklamaatioita matkailualalla ja juuri tällaisia tulee eteen joka toinen päivä. Asiakkaat perustelevat oikeutensa korvauksiin aina näillä "juuri sen huoneistossa olevan kahvinkeittimen takia päätin lähteä Gran Canarialle ja nyt sitä ei ollut joten lomani sekä loppuelämäni on nyt pilalla".
Asiakkaiden pitäisi vain tajuta kuinka he nolaavat itsensä tehdessään näitä. - ja jos
eräs toimistopäällikkö kirjoitti:
Reklamaatiot ja niiden käsittely ovat tuntuva osa matkailualan työtä. Tuo reklamaatio vain oli oiva esimerkki siitä, mitä eteen voi tulla kun työskentelee matkailualalla.
olet töissä vaikka kaupan lihatiskillä, näitä nipottajia on siellä,jos olet opettaja, niin varmaan jonkun muksua kohdellaan kaltoin ja koko koulu on jostakin syvältä..jos olet bussikuski olet varmasti myöhässä tai aikaisessa siis näitä tarinoita riittää joka ainoosta ammatista, jonkun on kuitenkin oltava näissä matkailun hommissakin jotta me saamarin ääliöt suomalaiset saamme valittaa aina ja joka asiasta., jos joka ainoolla matkalla menee hemmetin huonosti niin minä ainakin jäisin kotia. Jokainen joutuu jokaisessa työssä ympäri maailmaa ottamaan vastaan kaikkia reköamaatioita. Se on sitä työtä.Ei kukaan ( kai) oikeasti kuvittele että oli sitten matkailualalla tai missä muussa tahansa niin kaikki on vaan kivaa...
- toimistopäälliköllä
eräs toimistopäällikkö kirjoitti:
Reklamaatiot ja niiden käsittely ovat tuntuva osa matkailualan työtä. Tuo reklamaatio vain oli oiva esimerkki siitä, mitä eteen voi tulla kun työskentelee matkailualalla.
ainoastaan/vain kivoja asiakkaita? Itse olen ollut myymöläpäällikkönä ja voi hyvätavaton mitä urveloita valittajia on vastaan tullut matkanvarrella. Alativalittajille viitataan kintaalla, asiasta valitukset otetaan tosissaan ja ne oppii aika pian erottamaan toisistaa.
- been there done that
toimistopäälliköllä kirjoitti:
ainoastaan/vain kivoja asiakkaita? Itse olen ollut myymöläpäällikkönä ja voi hyvätavaton mitä urveloita valittajia on vastaan tullut matkanvarrella. Alativalittajille viitataan kintaalla, asiasta valitukset otetaan tosissaan ja ne oppii aika pian erottamaan toisistaa.
Taitaa olla koulun harjoitustehtävä :)
- Gaia
been there done that kirjoitti:
Taitaa olla koulun harjoitustehtävä :)
tää postaaja on varmaan joku ikivalittaja tai sitten tää on tosiaan joku harjoitustehtävä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123810MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782017Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5441617Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851288Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671087Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331018Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3798