Elvytyskupla

Hallitus siirsi perusturva uudistuksen vaalikauden jälkeiseen aikaan. Se toteutuu samana vuonna kun vaalit ovat talvella 2011. Miksi?

Ensiksi siksi, että se voi vaalien alla retostella tehneensä erinomaisia ratkaisuja. Saa rintarottinggilla kehua miten se tekee kaikkensa.

Perusturva uudistuksesta uhoiltiin jo kaksi vuotta ja annettiin kuva, että se toteutuu hetkessä ja heti.

Toinen syy siihen, että uudistus toteutetaan juuri vaalien alla, on siinä, oikeisto ei enää itsekään usko saumattomaan yhteistyöhön ja seuraava eduskunta ja hallitus saa sitten vapaasti sekoilla.

Varsinaisia silmänkääntötemppuja.

Takuu eläkkeitäkin ryhdytään maksamaan vasta 2011 sadalla eurolla korotettuna. Tuossa vaiheessa sata euroa ei ole ostovoimaltaan sama, kun se olisi nyt. Se ei hyödytä ainakaan tilannetta ja työllisyyttä nyt.

Oikeisto ajaa eduskunnassa läpi ratkaisunsa. Senhän me tiedämme. Elvytys paketti on riittämätön samaan aikaan työllisyyden kasvua. Niihän Matti Vanhanenkin on todennut. Hän odottaa 25 000 uutta työpaikkaa. Se on enintäänkin 25 prosenttia siitä työpaikkamäärästä joka menetetään oikeistohallituksen toimkettomuuden johdosta.
2100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Viestit ovat sanattomia, teot hampaattomia ja tilanne ennen kokematon.

Tuttu jostakin, mutta en muista?
Propagandistinen vallankäyttö, tapahtui historiassa........

Äänestä
  • asiat muuttuvat. Näille rahoille tulee tärkeämpää käyttöä kun eläkeläiset.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarkkaaja kirjoitti:

Hallitus siirsi perusturva uudistuksen vaalikauden jälkeiseen aikaan. Se toteutuu samana vuonna kun vaalit ovat talvella 2011. Miksi?

Ensiksi siksi, että se voi vaalien alla retostella tehneensä erinomaisia ratkaisuja. Saa rintarottinggilla kehua miten se tekee kaikkensa.

Perusturva uudistuksesta uhoiltiin jo kaksi vuotta ja annettiin kuva, että se toteutuu hetkessä ja heti.

Toinen syy siihen, että uudistus toteutetaan juuri vaalien alla, on siinä, oikeisto ei enää itsekään usko saumattomaan yhteistyöhön ja seuraava eduskunta ja hallitus saa sitten vapaasti sekoilla.

Varsinaisia silmänkääntötemppuja.

Takuu eläkkeitäkin ryhdytään maksamaan vasta 2011 sadalla eurolla korotettuna. Tuossa vaiheessa sata euroa ei ole ostovoimaltaan sama, kun se olisi nyt. Se ei hyödytä ainakaan tilannetta ja työllisyyttä nyt.

Oikeisto ajaa eduskunnassa läpi ratkaisunsa. Senhän me tiedämme. Elvytys paketti on riittämätön samaan aikaan työllisyyden kasvua. Niihän Matti Vanhanenkin on todennut. Hän odottaa 25 000 uutta työpaikkaa. Se on enintäänkin 25 prosenttia siitä työpaikkamäärästä joka menetetään oikeistohallituksen toimkettomuuden johdosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu