Olen usein miettinyt, että mistä rasismi kumpuaa?
Onko seppo lehdon tapauksessa kyseessä tyypillinen yliopistokiusaaja, jolla on valtaisa kannatus yliopistolla. Hän kiusasi paljon paljon muitakin, mutta vasta rasistinen kiusaaminen aiheutti hänen suosionsa yliopistolla ja teki rasistisen kiusaamisen jättimäisen suosituksi sielä: yliopistolla järjestettiin kirjoituskilpailuja, joissa yritettiin matkia seppo lehtoa.
Eli väittäisin tyypillisimmän, rasistisen kiusaamisen johtuvat suosion tai hyväksynnän hakemisesta vaikkapa yliopistolla tai skini ym. porukassa.
Onhan niitä, ketkä oikeasti vihaavat vähemmistöjä, mutta he eivät yleensä ole tarpeeksi hauskoja saadakseen valtaisaa kannatusta kuten seppo lehto. He ovat ihan tosissaan vihamielisiä vähemmistöjä kohtaan, eikä heidän toimintansa varsinaisesti herätä rasismimyönteisiä tunteita.
Mistä rasismi kumpuaa?
20
961
Vastaukset
- S_guru
Niin ketä sitten haukuttaisiin? Mikä olisi ryhmä, jonka niskaan kaikki kaadettaisiin?
- Norjanheinäperhonen
Yksilönoikeudet ovat suomessa sangen huonot, kiusaaminen on täällä yli-yleistä. Hyökätään ihmisten vikojen kimppuun ja pahimmassa tapauksessa laitetaan omat lapsetkin mukaan kiusaamiseen.
Eipä lehto olisi vankilassa, ellei rasismiin olisi syylistynyt. Jos hän olisi kiusannut yksilöitä, eikä rasistiseti, olisi hän voinut kiusata hengiltä tai hulluksi ties kuinka monta ihmistä yliopistogöörinsä kanssa!!!
- sitä mieltä
että vain valkoinen kristitty voi olla rasisti,näinhän se yleensä annetaan ymmärtää ja siitä eräät tahot haluavat tiukasti pitää kiinni,itse olen nähnyt melkoisesti ihan muunkin väristen ihmisten taholta tulevaa rasismia tuolla ruotsinmaalla,eikä vähiten juuri muslimitaustaisten.
- eroista
rasismi kumpuaa todellisuudesta ja siitä valtavasta erosta mikä vallitsee monikulttuurisuuden ylistäjien puheiden ja monikulttuuristen lähiöiden todellisuuden välillä
- Tietääkseni..
En näkisi suomalaisten suhtautumista yhteiskuntaa hyväksikäyttäviin elätteihin rasimina, ihan samaan tapaan suomalaiset vihaavat myös kantaväestön sosiaalipummeja.
Erona kotimaisiin pummeihin on kuitenkin että täällä ei ainakaan kaivata yhtään ylimääräistä hyväksikäyttävää porukkaa, varsinkaan sellaista joka ei ole ikinä edes ollut osa kulttuuriamme ja asunut täällä vaan on tullut ulkomailta hyväksikäyttämään meitä.
Nämä ulkomaalaiset tai ulkomaalaisperäiset voidaan myös surutta mielestäni potkia takaisin sinne mistä he tai heidän perheensä on alunperin tulleet (vaikka olisivatkin toisen polven somaleita.
Miksei muuten somaleita syytetä rasismista? Ihan samaan tapaan he kohdistavat rikokset lähes ainoastaan kantaväestöä kohden ja käyttäytyminen on kantaväestöä kohtaan todella törkeää vaikka väittävät tulleensa sotaa pakoon. Silti ovat koko ajan uhkailemassa ja painostamassa. - Norjanheinäperhonen
Se on jännä, että varsinainen massoja liikkeelle paneva rasismi ja rasisminvastaisuus kummatkin lähtevät yliopistolta.
Yliopiston rasisminvastaisuus on yksisilmäistä, vain ja ainoastaan monikulttuurisuuden hyvät puolet. Se saa massat liikkeelle.
Yliopistorasismi, tyypillistä yliopistokiusaamista, keksitään hassujuttuja, jotka saavat ihmiset hymyssä suin kiusaamaan vähemmistöjä, koska se on niin hassua. - Poliittista peliä
Norjanheinäperhonen kirjoitti:
Se on jännä, että varsinainen massoja liikkeelle paneva rasismi ja rasisminvastaisuus kummatkin lähtevät yliopistolta.
Yliopiston rasisminvastaisuus on yksisilmäistä, vain ja ainoastaan monikulttuurisuuden hyvät puolet. Se saa massat liikkeelle.
Yliopistorasismi, tyypillistä yliopistokiusaamista, keksitään hassujuttuja, jotka saavat ihmiset hymyssä suin kiusaamaan vähemmistöjä, koska se on niin hassua.Kuten jo viimevuosisadalla. Media antaa tämänkaltaiselle toiminnalle erittäin hyvät puitteet. Toiminnan kautta saadaan vaikeatkin asiat, olivat ne miten kansan kannalta miten tärkeitä tahansa, vesitettyä. Kiittäkäämme kommunisteja ja kansallis sosialisteja näiden perinteiden jalostamisesta osaksi poliittista peliä.
Sitä voi sitten miettiä, että kuka on taaskin maksaja. Vallanpitäjä se ei ainakaan ole. Kansaa on älyttömän helppo manipuloida tällä loistavalla metodilla, ei voi muuta kun kunnioittaa näin nerokasta metodia. Ja maksaa iloisesti lisää veroja... Tekniikka ja kuinka se tehdään:
http://www.tappis.0catch.com/sotkijat.htm - hassua?
Norjanheinäperhonen kirjoitti:
Se on jännä, että varsinainen massoja liikkeelle paneva rasismi ja rasisminvastaisuus kummatkin lähtevät yliopistolta.
Yliopiston rasisminvastaisuus on yksisilmäistä, vain ja ainoastaan monikulttuurisuuden hyvät puolet. Se saa massat liikkeelle.
Yliopistorasismi, tyypillistä yliopistokiusaamista, keksitään hassujuttuja, jotka saavat ihmiset hymyssä suin kiusaamaan vähemmistöjä, koska se on niin hassua.sulla on kyllä todellisuudentaju kateissa..kyllä yliopistolla (olen käynyt myös samaa yliopistoa) aika yksiselitteisesti on tuomittu Seppo Lehdon toiminta - siinä ei mitään hassua ole ollut kenenkään tuntemani mielestä
- Norjanheinäperhonen
hassua? kirjoitti:
sulla on kyllä todellisuudentaju kateissa..kyllä yliopistolla (olen käynyt myös samaa yliopistoa) aika yksiselitteisesti on tuomittu Seppo Lehdon toiminta - siinä ei mitään hassua ole ollut kenenkään tuntemani mielestä
Liikuit eri piireissä, jotka ovat samanhenkisiä kanssasi. Taisin jo mainita asiasta, mutta et ottanut sitä huomioon, koska haluat salata jotakin.
Kaveripiirit ovat aivan erilaisia yliopistolla kuin missään muualla, voi olla satoja kavereita, jos kuuluu niihin yliopiston kuninkaisiin taikka kuningattariin. seppo lehto oli niitä kuninkaita, kaikkein suosituinpia oppilaita.
Nyt varmaankaan kukaan ei halua kehua seppoa yliopistolla, koska hän ei ole enää suosittu. Hän on rikollinen, eiköhän asia olekin tällä selvä. - sähän nyt
Norjanheinäperhonen kirjoitti:
Liikuit eri piireissä, jotka ovat samanhenkisiä kanssasi. Taisin jo mainita asiasta, mutta et ottanut sitä huomioon, koska haluat salata jotakin.
Kaveripiirit ovat aivan erilaisia yliopistolla kuin missään muualla, voi olla satoja kavereita, jos kuuluu niihin yliopiston kuninkaisiin taikka kuningattariin. seppo lehto oli niitä kuninkaita, kaikkein suosituinpia oppilaita.
Nyt varmaankaan kukaan ei halua kehua seppoa yliopistolla, koska hän ei ole enää suosittu. Hän on rikollinen, eiköhän asia olekin tällä selvä.vallan naurettava olet. Jos meet kysymään yliopistolle Seppo Lehdosta niin 99 100:sta sanoo et se on se hullu (ja se yksi kysyy: kuka on Seppo Lehto). Näin se on vaikka kuinka yrittäisit väittää vastaan. Ääärimmäisen harva löytää siitä mitään "hassua". Ainoa missä se oli kiistaton kuningas on törkykirjoittelu.
- mistä tuon keksit?
käittääkseni hänbtä pidetään umpihulluna myös yliopistolla, toiset nauravatt toiset häpeävät
- Norjanheinäperhonen
Ei seppo ole enään suosituimpia oppilaita, hän joutui vankilaan. Yleinen mielipide kääntyi seppoa vastaan, jolloin yliopistolaiset(aallonharjalla elävät) eivät halunneet pudota kuoppaan sepon kanssa.
- ollutkaan
Norjanheinäperhonen kirjoitti:
Ei seppo ole enään suosituimpia oppilaita, hän joutui vankilaan. Yleinen mielipide kääntyi seppoa vastaan, jolloin yliopistolaiset(aallonharjalla elävät) eivät halunneet pudota kuoppaan sepon kanssa.
suosittu, tunnetko/tiedätkö ketään joka voisi sanoa olevansa Sepon ystävä?
- Lehtimies osaa
Kuinkahan moni tuntee samanlaista lämpöä Somalialaisiin maahanmuuttajiin kuin Kiinalaisiin. Rasismi ei "kumpua" vaan siitä että joku kuuluu vähemmistöön. Se kumpuaa siitä miten se vähemmistö käyttäytyy ja miten se soputuu valtaväestöön (valtaväestön ei pidä sopeutua vähemmistöihin ja heidän tapoihinsa).
Kiinalaiset lähes poikkeuksetta ovat kovia tekemään työtä, ystävällisiä (muuallakin kuin ravintolassa) ja Kiinalaiset eivät kulje öisin kadulla ryöstämässä raiskaamassa ja meuhaamassa.
Kuinkahan monen suomalaisnaisen on joku Kiinalainen raiskannut? Entäs Somali?
Edes pahin hyysäri sossutäti ei voi kiistellä faktojen ja numeroiden kanssa. Ja ne jo todistavat että RASISMI SOMALEITA KOHTAAN ON OIKEUTETTUA.. Jos he käyttäytisivät kunnolla ja eläisivät kuten suomalaiset olisi rasismi heitä kohtaan väärin. Mutta sellaista joka uhkaa sinua ja perhettäsi sellaisen vihaaminen ei ainostaan ole oikein vaan myös luonnollista.
Ps. Kuinkahan paljon luulette että Kiinassa, Japanissa ym. Aasian maissa on Somaleita. Siellä ei sellaista menoa katsottaisi ollenkaan niin kuin ei monessa muussakaan maassa. Täällä pohjoismaissa sitä kuitenkin katsotaan ja suojellaan.
pps. Epoossa "Afrikkalaistaustainen" 27 vuotias mies raiskasi 5 vuotiaan suomalaistytön jäi kiinni ja tuomittiin.............3kk ehdollista. Tämä on 100% totta mutta monestikkohan olette kuulleet tästä missään mediassa muutakuin tässä viimeisessä vähän vapaassa.
VITTU JOS TOTUUS ON RASISMIA ja SYRJINTÄÄ NIIN MITÄKÖHÄN SUUNTAA MEIDÄN TULISI MENNÄ...MEISSÄKÖ VIKA?
Kohta loppuu suvaitsevaisuus. >>Olen usein miettinyt, että mistä rasismi kumpuaa?
- Kaptah
Ja sitten ei muisteta, että syyllinen on vain rikoksen tehnyt yksilö, ei ryhmä. Somaleillakin 95% somaleista on pilannut lopun 5% maineen.
- 'Iivan
Suurimpia hallituksen valheita.
- maahanmuutto on työvoimapoliittista.
- YK ja EU pakoittavat ottamaan ihmisiä Somaliasta ja muista sotaa käyvistä maista.
- Maahanmuuttajaryhmät, jotka eivät työllisty, eivät köyhdytä Suomea, eivätkä heikennä suomalaista hyvinvointi valtiota.
- SSKS
Mistäkö rasismi kumpuaa, se kumpuaa ihan pelkästään luontaisesta reaktiosta puolustaa omiaan ja toiseksi rasismi itsessään ei ole vihaa, vaan rakkautta esim. omaan kansaan,rotuun,perheeseen eli rasismi on itsepuolustusta.
Kuten luonnossa esimerkiksi ilvekset elelevät vain kaltaistensa kanssa parittelevat vain toisen ilveksen kanssa, miksipä ne ei voisi paritella vaikkapa suden kanssa, mutta ne eivät niin tee, se on luonnollinen puolustautuminen sukupuutolta, eivätkä ilvekset ja sudet vihaa toisiaan vaikka eivät ole tekemisissä toistensa kanssa, sama se on esim. suomalaisilla jotka tuntevat kansansa uhatuksi vieraasta kulttuurista, eli itsepuolustusta, halua säilyttää oma kansa,oma elintila kuten luonnossa tekevät eläimetkin.
Rasismi on rodun tai lajin elinehto. Lapsillemme tulisi opettaa, että heidän rotunsa on aivan yhtä tärkeä kuin heidän perheensä. Perheellämme on yhteinen historia, ja niin on rodullammekin. Perheemme on yhtä kuin läheisemme, ja niin ovat rotumme jäsenetkin. Me valkoiset olemme geneettisesti toisiamme lähempänä kuin muita rotuja. Se kuuluu meille eikä millekään muulle rodulle. Me olemme sen suojelijoita ja perijöitä, mitä mikään muu rotu ei voi olla.
Jotku vinkuu että olemme kaikki samanlaisia,yhtä rotua niin muista, ettei perheesi ja rotusi jäsenet ole samankaltaisia kuin vaikkapa afrikkalaiset tai aasialaiset. He ovat erilaisia, he ovat taistelemisen arvoisia. Sitä on rasismi.- 'Iivan
perusteluistasi. Kyllä se on omakohtaiset, tai ystävien negatiiviset kokemukset jotka aiheuttavat rasismin.
- SSKS
'Iivan kirjoitti:
perusteluistasi. Kyllä se on omakohtaiset, tai ystävien negatiiviset kokemukset jotka aiheuttavat rasismin.
omakohtaiset ja tai ystävien negatiiviset kokemukset jotka aiheuttavat rasismin, muuta siihen sisältyy se että silloin tajuaa/alkaa tajuamaan sen tilanteen kokonaisuudessaan kuten ed. tekstissäni mainitsin. Eli kun se uhka omalle kohdalle ajattelee sitä myös koko kansan tiimoilta että sitä uhkaa ei halua tapahtuvan muille jotka sitä ei vielä taja tai suostu näkemään.
Jos "rasistiselta" ihmiseltä kysytään että määrittele rasismi niin se menee kutakuinkin näin:
Rasismi: 1) Uskomus siitä, että eri ihmisrotujen välillä on eroja, ja että nuo erot ovat merkittäviä. 2) Uskomus siitä, että rotu on yksi tärkeimmistä ihmisessä korostuvista piirteistä. 3) Uskomus siitä, että jokainen ihminen on osa rotuaan, ja että tuo suhde on hyvin tärkeä. 4) Uskomus siitä, että jokaisella rodulla on oikeus puolustaa omaa selviytymistään. 5) Uskomus siitä, että joka rodulla on oikeus omaan maahan joka on suhteellisen puhdas muista roduista.
Joten se mitä usein sanotaan että rasisteista että he vihaavat mamuja koska he ovat erinlaisia he pelkäävät koska eivät tunne heitä. EI!! Se on pelkoa, mutta se on pelkoa siittä että monikulttuurisuus on uhka omalle kulttuurille, monikulttuurisuus ei ole hyvä asia eli kuten väitetään että se rikastaa meidän kulttuuria, ei se köyhdyttää omamme ja kuten on tapana täällä Suomessa vieras kulttuuri on eksoottinen ja sen takia hyväksyttävä ja sen takia meidän tulisi täysin hyväksyä muiden kulttuurien "metkut" ja se on väärin, maassa maan tavalla!!!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 475915
- 515394
- 533768
- 143705
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise993524- 313146
- 592894
- 592776
- 572446
- 451883