Ennen toista maailmansotaa myös lännessä oltiin sitä mieltä, että pienet eurooppalaiset valtiot ovat liian pieniä pärjätäkseen itsenäisinä. Sen sai Suomikin kokea, kun vuorollaan Saksa, Neuvostoliitto ja Britannia jakoivat ”etupiirejä” pikkuvaltioiden ylitse.
Stalinin sotilaat vapauttivat Itä-Euroopan natseista. Lännen vuoro oli vapauttaa Itä-Eurooppa vasta neljäkymmentäviisi vuotta myöhemmin. Ei ihme, että EU:n uusimmat jäsenmaat ovat Yhdysvaltojen ystäviä.
Historian kummallisuuksiin kuuluu, että länsivallat antoivat Stalinille anteeksi samat rikokset, joista he syyllistivät Hitlerin. Siitä hyvästä, että Stalin oli auttanut heitä kukistamaan Hitlerin, Stalin sai pitää koko Itä-Euroopan ja Suomenkin, jos niin haluaisi.
Suomea ei Neuvostoliiton tarvinnut miehittää, koska Suomi oli suostunut henkiseen miehitykseen tietäen, että länsi ei kuitenkaan tulisi avuksi. Naton muodostama vastavoima kuitenkin varjeli myös Suomea, jonka sisäpolitiikka jaksoi vastustaa neuvostosysteemiä aina siihen saakka kun kommunismi lahosi omaan mahdottomuuteensa.
Länsi ei ollut valmistautunut Neuvostoliiton hajoamiseen. Viisikymmentä vuotta oli rautaesiripun yli lähetetty vapauden sanomaa kaikissa muodoissaan, mutta kun Berliinin muuri sortui, lännessä oltiin sormi suussa. Venäjä ja sen tulevaisuus oli yhtäkkiä suurempi huolenaihe kuin orjuudesta vapautunut Itä-Eurooppa.
Satelliittimaiden kommunistit rehabilitoitiin yhteiskuntakelpoisiksi samantien eikä heille vuonna 1991 tehty kysymyksiä, joita natseille tehtiin vuonna 1945. Kommunismin uhrit eivät vieläkään saa osakseen samaa huomiota kuin natsismin uhrit, aivan kuin kommunismi tekisi kantajastaan syyntakeettoman.
Muu Eurooppa ei pysty saamaan menneisyyden hallintaan kuin Saksa, joka tutki ja tuomitsi omat rikollisensa, pyysi anteeksi uhreilta ja ryhtyi elämään elämäänsä puhtaalta pöydältä. Kommunistit eivät ole missään Euroopan maassa joutuneet tuomiolle, puhumattakaan, että olisivat pyytäneet anteeksi.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.