Mitä oisistta mieltä jos hyvä kuntoisten nopeusrajoitus nostettaisiin 150 ja huonokuntoisten siihen miten turvallista siinä on ajaa. Kuitenkin varsinkin kesällä lähes kaikki ajaa 100 rajoituksella 110-150 ja se on yhtä turvallista kuin 100 paitsi törmätessä. Nykyautojen vaihteetkin on sijoitettu noihin nopeuksiin, siis tehokkaampien autojen että se ei vie hirveesti enempää bensaakaan. ruotsissa on 110 normaali. Vielä älyttömämpi ideo on kamerat ja hidastetöyssyt niissä ole oikeasti mitään järkeä!
Edes 20 korotus kesäisin ei olisi vaarallinen ja tuskin nousisi paljoa liikennekuolemat.
Nää rajoitukset on ihan 80-LUVULLA!
Teillä jotka valitatte ylinopeudesta ei tuskin ole mitään syytä sille muutakuin pieni onnettumuuksien lisääntyminen.
Ja oikeasti mikä on turhempaa kuin että poliisit tuhlaavat aikaansa näiden ylipienten nopeuksien vahtimiseen
Tänä vuonna liikennekuolemia oli 400 ja niiden ennustetaan laskevan 250 ensivuodeksi.
Itsemurhan tekee joka vuosi lähes tuhat ihmistä että eikö toi ole todella pieni määrä ja mahdollisuus menehtyä kolarissa ja noista kolareista varmaan puolet johtuu muusta kuin ylinopeudesta kuten ohituksessa tapahtuneessa yhteentörmäämisessä, hirveen törmäyksestä, rattiin nukahtamisesta. Ja useimmiten kun kuolonkolari tapahtunut ei olosuhteet ole normaalit jolloin kuljettaja on keskittyny ajamiseen. Jos keskittyy ajamiseen ja jos hyvä kuski ajaa helsinki oulu välin vaikka 160 eikä joudu ohittelemaan niin ei ole keskivertoa korkeampi riskinen joutua kuolon kolariin.
Talvirajoitukset ovat mielestäni lähes sopivat, ehkä ruotsissa on sopivat maanteillä 70,90 ja 110 leveillä teillä
Suomen nopeusrajoitukset
13
692
Vastaukset
- aloittaja._*^^
Että Ruotsissa liikennekuolemat ovat vielä reilusti alhaisemmat kuin suomessa vaikka nopeus on 10 enemmän. Saksassa jossa on rajoituksettomia teitä liikenne kuolemat asukasta kohden ovat samanverran korkeammat kuin ruotsissa matalemmat.
Että lopetetaan nyt tää liikenne kuolemien "nolla" kamppanja. Kuolee sitä moniin muihinkin tapaturmiin tai tappaa itsensa paljon paljon helpommin. liikennekuolemat ovat pieni osa tapaturma kuolemista ja liika turvallisuus kuten ylialhaiset nopeusrajoitukset ja nopeuden älyttömänpaskamaisenidioottimainen ylikyttäys jota ei tarvittais lähes olleenkaan vievät todella paljon rahaa ja lisäksi ärsyttävät suunnattomasti.- Suomi-Ruotsi-ajo-ottelu
On tullut ajettua molemmissa maissa ja Ruotsissa liikenne sujuu jouhevammin ja yhtä nopeasti. Siellä noudatetaan nopeusrajoituksia paremmin ja kaikki ajavat liki samaa nopeutta sekä antavat tietä. Tien antaminen ei vie heiltä sitä lapsellista suomalaista omanarvontuntoa vaan päinvastoin antaa heille hyvän mielen.
- 120 km/h
joillakin tieosuuksilla. Ovat nostaneet nopeuksia.
- Päivän
Tämän päivän uutisotsikoita kun katselee niin tuntuu nuo nopeusrajoitukset olevan nyky kalustolle liian korkeita. Voitaisiin laskea ainakin 10 km/h. Ja jollei nuo henkilöautot sittenkään vielä pysy tiellä niin ainahan rajoituksia voidaan tiputtaa lisää.
- gggggggggffd
Nykyautoille kesällä moottoritiellä tai maantiellä sopiva nopeus on 150 ja 200:aa voi ajaa koko nelostien helsingistä ouluun ilman että auto ees meinaa suistua jossei liikennevaloja ja jyrkkiä mutkia laskea. Sä et tunnu tietävän mistään tai provohan toi oli.
- Per Saukko
En aja kovin paljoa, mutta en ole huomannut poliisien nopeusmittauksia moottoriteillä. Kameravalvonta ehkä olisi hyvä sielläkin.
Talvella voisi kattonopeus olla 120. - The Rat
Ei kukaan järkevä autoilija nytkään aja nopeusrajoitusten mukaan, vaan arvioi oikean tilannenopeuden itse. Yleensä se on vähän tai vähän enemmän yli rajoituksen. Nopeusrajoituksia ei tulla nostamaan, koska se tuhoaisi rajoituksista ja kyttäysvalvonnasta muodostuvan tehokkaan rahastusjärjestelmän. Onneksi järjestelmän kiertämiseen on paljon keinoja.. :)
- turhaa huolta
Nimittäin liikaa pähkäillä nopeusrajoituksia Teboilin baarissa.
Liikenne on muuttunut vuosikymmenten aikana, eikä tiet sen mukana, ahtaampaa on jonoissa.
Nopeuksien merkitykset ovat moninaiset, esim. jos rajoituksia nostettaisiin, nopeuksien hajonta lisääntyisi ja samoin ohitukset ja sen mukana onnettomuusriskit. Ja mukaan on tullut enemmän monen tasoisia kuljettajia. Parasta on että kaikki ajamme suunnilleen samaa vauhtia peräkkäin kuin köyhän talon porsaat.
Parhaiten vaikutuksia kai voidaan kokeilla joillakin tietokoneohjelmilla simuloiden. - ylsikönvapaus
turhaa huolta kirjoitti:
Nimittäin liikaa pähkäillä nopeusrajoituksia Teboilin baarissa.
Liikenne on muuttunut vuosikymmenten aikana, eikä tiet sen mukana, ahtaampaa on jonoissa.
Nopeuksien merkitykset ovat moninaiset, esim. jos rajoituksia nostettaisiin, nopeuksien hajonta lisääntyisi ja samoin ohitukset ja sen mukana onnettomuusriskit. Ja mukaan on tullut enemmän monen tasoisia kuljettajia. Parasta on että kaikki ajamme suunnilleen samaa vauhtia peräkkäin kuin köyhän talon porsaat.
Parhaiten vaikutuksia kai voidaan kokeilla joillakin tietokoneohjelmilla simuloiden... kaikki samaan muottiin? Ok ... antaa mennä kaikki vapaus ... kävellään myös jonossa, syödään samaa ruokaa, ajatellaan samoin, jne... kielletään kaikki ylsilöllisyys. Silloin ei tarvitse kenenkään kadehtia toista ... kukin elää omaa ei-elämäänsä.
Ja liikenteestä ... siellä voisi fiksut ihmiset toisiaan huomioiden liikkua omalla tyylillään (kuten muutenkin elävät) . Tietysti jokin tolkku tätyy pitää ja uskon, että se muutamaa asennevammaista lukuunottamatta onkin olemassa.
Yli miljoonan ajetun kilometrin kokemuksella voin todeta, että en ole nähnyt montaa ripeästi ajamisen aiheuttamia vaaratilanteita. Enempi eteeni on tullut osaamaattomuuden ja välinpitämättömyyden aiheuttamia riskitilanteita. Saksassa ajetaan yleisesti 20km/h ylinopeutta (maan tapa) ja silti turvallisesti .. meitä suomalaisia syyllistetään kaahareiksi 30-40km/h alempien nopeuksien ajamisesta ja rikollisiksi 3km/h ylityksistä.
kuka todella väittää tätä nopeusvalvonnaksi naamioitua yksilön latistamista järkeväksi, voisi myös alkaa levittämään oppejaan muille elämän alueille. - The Rat
turhaa huolta kirjoitti:
Nimittäin liikaa pähkäillä nopeusrajoituksia Teboilin baarissa.
Liikenne on muuttunut vuosikymmenten aikana, eikä tiet sen mukana, ahtaampaa on jonoissa.
Nopeuksien merkitykset ovat moninaiset, esim. jos rajoituksia nostettaisiin, nopeuksien hajonta lisääntyisi ja samoin ohitukset ja sen mukana onnettomuusriskit. Ja mukaan on tullut enemmän monen tasoisia kuljettajia. Parasta on että kaikki ajamme suunnilleen samaa vauhtia peräkkäin kuin köyhän talon porsaat.
Parhaiten vaikutuksia kai voidaan kokeilla joillakin tietokoneohjelmilla simuloiden.Voinko ymmärtää tästä, että on ihan ok, jos kaikki tieosuudella ajavat vaikkapa 150 km/h - eihän silloin ole nopeuseroja eikä ohitustarvetta. Tietysti siten, että jos joukkoon joku hitaampi sattuu, ajavat sen perässäolijat sitten samaa vauhtia (ohituspaikan löytymiseen asti).
Mietin tässä vaan, että kun harvemmin itsekään ajan kovin paljoa ylinopeutta, jos olen mukana jonossa joka ajaa rajoitusten mukaan. Ohitustilanteissa tietysti, ja ohituksen jälkeen usein. Mutta ajellessani yksi tyhjällä mottoritiellä, en koe pientä 30-50 km/h nopeudenylitystä vaaralliseksi. :)
Ai niin, kolarin ajaminen ja liikenteen vaarantaminen ovat jo kiellettyjä. Nopeusrajoitusta ei tarvita silloin, kun jono etenee alle nopeusrajoituksen.
Nopeusrajoitus on siitä hassu liikennemerkki, että sitä tulee rikottua vain silloin, kun siitä ei ole haittaa - ja jos sitä tulee rikottua muuloin, tulee samalla rikottua vähintään yhtä muistakin liikennesäännöistä.
Kyseessä on puhtaasti valvonnan helpottamiseksi kehitetty sääntö. Muutenhan poliisi joutuisi *ihan itse* miettimään, vaarantaako jonkun ajotapa liikenneturvallisuutta vai ei, yms.
Toki esim. meluhaittojen takia ovat nopeusrajoituksen joissakin paikoissa paikallaan. Autoilijoille kun ei ole vielä samantyylistä "ei melua" -kylttiä kuin veneilijöiden "ei aaltoja"...
- -B-
... on ennustanut liikennekuolemien laskevan 250:een?
- lisaantykaa prkle ensin
160 - 200 km/h olisi mielestani turvallinen nopeus monille autoille ja teille suomessa.
Ongelma onkin siina kun viereiselta kaistalta, se rekan perassa nopeuden tiputtanut, 60-80km/h kulkeva 1.3 corolla hyppaa kaistalle eteen.
Jo nykyinen 40km/h nopeusero eli 120km/h nopeus aiheuttaa isoja vaaratilanteita kun 80km/h ajava idiootti sattuu hyppaamaan eteen vaarassa kohdassa.
Jos saataisiin 3 samaan suuntaan vievaa kaistaa ne voisivat olla nopeuksiltaan esim. 80 - 110 - 140.
Jos viela saataisiin yksi kaista lisaa, se voisi olla 160 - 180km/h.
Vaihtoehtoisesti voitaisiin kieltaa rekat moottoriteilta jolloin nykyiset kaistat voisivat olla esim 120 ja 150km/h mutta kolmas kaista olisi varmaan halvempi rakentaa kuin vaihtoehtoisen rekkareitin kehittaminen.
Jos nopeuksia halutaan kasvattaa turvallisesti niin kaistoja on pakko saada lisaa tai turvallisuus karsii aivan liikaa.
Henkilokohtaisesti en usko, etta tulemme nakemaan suomessa 3 tai 4 kaistaisia moottoriteita, koska investointi ei ole kansantalouden kannalta jarkeva. Kayttajamaarat ovat liian pienia.
Kondomit ja e-pillerit ym. kayttokieltoon tampereella niin viidenkymmenen vuoden paasta saattaisi hki - tre tie olla kayttomaaraltaan nelikaistaista tieta vaativa! - Lisävalofanaatikko
Ihan virallisesti aikoinaan ilmeisesti 1980-luvulla on virallisesti selvitetty, millaista vauhtia maanteillä voisi ajaa turvallisesti. Tuloksena oli että esim. Lapissa pitkillä suorilla voisi hyvin olla 140 km/h -rajoitus. Mutta nythän siellä on 80 km/h. Ja tulee olemaan vastaisuudessakin, koska ajonopeuksia pitää alentaa ja rangaistuksista tehdä entistäkin "kettumaisempia". Tähän on menty, en tiedä kenen päätöksellä, mutta tällainen on henki ja virallinen ilmapiiri. Jännä etteivät elämää vapauttavat selvitykset koskaan johda kiristävän pipon löysäämiseen. Sen sijaan holhoavat ja ärsytttävät määräykset aina saadaan pika-pikaa voimaan. Kuten myös erilaisten maksujen ja verojen korotukset (sähkövero jne...)
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinka Riikka Purra on parantanut Suomen kansalaisen elämää?
Haastan kaikki perussuomalaisten kannattajat kertomaan konkreettisia esimerkkejä kuinka Riikka Purran harjoittama politi1184070Iso poliisioperaatio Lapualla
Paikalla oli silminnäkijän mukaan myös kolme ambulanssia. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011924650.html Onko virpo693934Riikan antisakset leikkaavat bensan hintaa ylöspäin
Sannan aikoina bensaa sai 1,3 euron litrahinnalla ja Riikka leikkasi sen euron ylemmäksi reiluun 2 euroon. Joko on saks452249Sukupuolineutraalit liikennemerkit yksi persujen älynväläys
Samassa rytäkässä kaikki syrjäseutujen bussipysäkkien liikennemerkitkin vaihdettiin, vaikkei bussia ole liikennöinyt enä562224- 582114
- 531786
- 271439
Kehu kaivattuasi
Mikä hänessä on parasta? Jos osaat kertoa muuta kuin ulkonäköön liittyvää, niin ansaitset mitalin.1101248Vuoksesi kaiken
Tekisin vuoksesi kaiken. Enemmänkin. Kunpa tietäisi ja hyväksyisit sen. Ymmärtäisit, en voi elää ilman sinua. En halua1151193- 601129