NL:n itämerenlaivasto siirtyi kuten todettua 11.6-40 tehostettuun operaatiovalmiuteen ja 16.6. -40 täyteen taisteluvalmiuteen. Eli NL aloitti käytännössä Viron ja Baltian maiden melko massiivisen saarron. Tätä täydensi puna-armeijan samanaikaiset muut sotilaalliset toimet. Joissa oli kysymys siis NL perustelluista sotilaallisista vastamanöövereistä Baltian maiden ja natsien sotilaallispoliittisille vehkeilyille. Tämän lähtökohdan allekirjoitti myös Englanin silloinen ulkoministeri Halifax, toteamalla, että ” …venäläisten joukkojen keskittäminen Baltian maihin on puolustuksellinen toimenpide.”
Mutta kyseisten manööverien on kuitenkin väitetty vieneen Eestin valtiollisen suvereniteetin, mutta historia kertoo aivan päinvastaista. Eli alla historialisin faktoihin perustuvia esimerkkejä, jotka todistavat Eestin päättäneen tuolloin suvereenisti sisä- ja ulkopoliittisista asioistaan.
- Eesti hyväksyi suvereenisti mm. presidentti Konstantin Pätsin ja armeijan ylipäällikön Johan Laidonerin toimesta NL esityksen lisätä Eestin alueella olleiden asevoimiensa miesvahvuutta 25 000 noin 100 000. Ja väitteet, että Eesti pakotettiin sopimukseen voi unohtaa, koska esimerkiksi historioitsija Martti Turtolan mukaan Päts ja Laidoner päättivät jo viimeistään vuoden 1939 alussa ottaa vakavasti harkittavaksi vaihtoehdoksi liittoutumisen Neuvostoliiton kanssa. Eestin ja NL:n välillä solmittiin avunanto- ja tukikohtasopimus 28. syyskuuta 1939, joka oli Eestin kannalta varsin edullinen turvatakuu.
- Eestin hallitus määräsi suvereenisesti 17. päivänä kesäkuuta 1940 maan armeijan taisteluvalmiuteen ja poliisit liikekannalle. Poliisivoimia myös tehostettiin sekä kanssakäyminen neuvostoliittolaisten sotilashenkilöiden kanssa kiellettiin. Tästä esimerkkinä myös aikalaislausunto, nimittäin puna-armeijan 49. tarkka-ampujadivisioonan komissaari Zimogljadinilta. Hän kirjasi silloisia kokemuksiaan raporttiinsa näin:
”Joukkojemme kulkiessa Eestin alueen halki, saimme ensimmäisenä kahtena päivänä tietää väestöltä poliisin säätäneen sellaisen järjestyksen, että ne, jotka ryhtyivät puheisiin puna-armeijalaisten tai puna-armeijan päälliköiden kanssa, tuomittiin 90 päiväksi vankilaan tai 3000 kruunun sakkoihin, muta siitä huolimatta väestö antautui puheisiin kanssamme ja otti meidät iloisesti vastaan.”
- Eestissä toteutettiin suvereenisti myös 18. päivänä kesäkuuta 1940 armeijan ylipäällikön Laidonerin käskystä myös natsihenkisen Kaitseliit -järjestön osastojen liikekannallepano sekä maassa julistettiin ulkonaliikkumiskielto. Ja Laidonerin allekirjoittamassa asetuksessa kiellettiin 1. päivään heinäkuuta -40 kaikki ”…julkiset ja yksityiset tilaisuudet, väentungokset, kokoukset, kulkueet ja manifestaatiot sekä erilaisten päätösten ja päätöslauselmien käsittely ja hyväksyminen näissä tilaisuuksissa.”
- Eestin suvereenisuus näkyi myös siinä, etteivät puna-armeijan yksiköt pyrkineet mitenkään vaikuttamaan työläisjoukkojen yhä kasvavaan vallankumoukselliseen liikehdintään. Eli porvarillisen valtion väkivaltakoneistolla mm. ratsupoliisien ja Kaitseliitin fasistijoukkojen muodossa oli vastassaan kaduilla vain työläisjoukkojen vallankumouksellinen into ja voima. Joten väitteet puna-armeijan vallankumouksen tuonnista eivät pidä paikkaansa. Eli Eestin vallankumous oli täysin sisäsyntyinen ja jo joukkokokouksiin osallistui parhaillaan 40 000 työläistä.
Virofaktaa 2.
13
676
Vastaukset 13
- toveriurpo
Setäkertoo mutta totuus on jo tiedetty aidoilta Virolaisilta k.o tilanteesta,miehittikö Neuvostoliitto Viroa,vai toisin päin?
Olen sitä mieltä Virolaisten ystävieni kanssa,että Venäjä on ollut ja tulee olemaan Diktatuurinen valtio,jossa ihmisoikeuksia ei kannateta,eikä niitä ole hyväksytty vuonna 1920-2009 vuosien aikana.
Viro kuuluu olla vapaa Venäläisistä,sillä se on erillinen kansa,eikä Virossa asuvat Venäläiset sitä määrää,painukoon Venäjälle asumaan,se helpottaa varmaan heitä,kun vastassa on surkeat olot,nyt ovat saaneet armosta olla Virolaisten tekemässä uutta maataan vauraamaksi,ihmisarvoikseksi valtioksi,mitä se ei ole ollut Konstantis Pätsitkään aikana!
Nyt Andur Ansip on kovemman luokan pääministeri joka ei pidä Venäläisistä,eikä pidä Toomas Henrik Ilveskään!
Setä menee siirtämään vaan sitä pronssisoturin patsasta,niin äläkkä alkaa taas,ei mitään ongelmia olisi ollut,vaikka koko patsas olisi tiputettu Narvajokeen!
Siinä valtiossa täytyy näyttää kuka miehitti mitä ja ketä,siinä Virolaiset ovat täysin oikeassa,Venäläinen on Venäläinen vuonna 2009,vaikka vodkalla höystäisi!
toveriurpo- politiikka
ei ole hyväksi kenenkään terveydelle. Valkoinen laiva tuli ja meni.
- punanenät
" Eli Eestin vallankumous oli täysin sisäsyntyinen ja jo joukkokokouksiin osallistui parhaillaan 40 000 työläistä"
Kommunistinen historia on hyvin harvoin totuudella pilattu.
Käydessäni Virossa -90 eräässä perheessä ja udellessani tätä liittymistä. Perheen äiti kertoi tuohon kyseiseen mielenosoitukseen osallistuneen vain kaatopaikkojen tenunenät.
Olisit nyt pannu isomman luvun olis näyttävämpi."Perheen äiti kertoi tuohon kyseiseen mielenosoitukseen osallistuneen vain kaatopaikkojen tenunenät."
Mukana olleiden työläisten alkoholitottumuksista en kyllä tiedä mitään...:) Mutta asiallisesti ottaen, olen nähnyt mm. senaikaisia eestiläisiä sanomalehtijuttuja ja valokuvia ja keskustellut mukana olleiden kanssa sekä myös aihetta käsitteleviä eestiläisiä historiateoksia, joten 40 000 pitää kyllä kutinsa.
- ohimolla :
on tässä maailmassa allekirjoitettu hyvin paljon "sopimuksia"
- yrittäjiä.
Kommari nyt on viimeinen, joka esittää jotain faktaa.
"Eestin ja NL:n välillä solmittiin avunanto- ja tukikohtasopimus 28. syyskuuta 1939, joka oli Eestin kannalta varsin edullinen turvatakuu. "
Käsittämätöntä, kuinka joku "historioitsija" voi päästää suustaan tuollaisia sammakoita, tuskin ymmärtää itsekään.
Mutta onhan nuo punikit yrittäneet Suomenkin historiaa vääristellä aina vuodesta 18 lähtien.
Kaikki kunnia vapaalle Virolle, mutta erityisesti sen aikaansaaneille, on sosialistit mitä mieltä tahansa. - T Urpo
Olla toista vaalitulosta?
Vastaas ihan omin sanoin, mutta kommentoi
ensin vastaehdokkaiden vaikeuksia päästä
ehdokkaaksi.
Mielellään muilla sanoilla kuin "fasistit ja jne".- T Urpo
Vastaan omaan viestiini.
Vaalituloksilla ei ole mitään merkitystä mihinkään suuntaan.Vaalit vain sekoittavat asioita.
Minä olen itse muuten kova fasisti. - T Urpo
T Urpo kirjoitti:
Vastaan omaan viestiini.
Vaalituloksilla ei ole mitään merkitystä mihinkään suuntaan.Vaalit vain sekoittavat asioita.
Minä olen itse muuten kova fasisti.Tuliko orkku?
- T Urpo
T Urpo kirjoitti:
Tuliko orkku?
Seinät kaatuu päälle.Näkyy kovasti pikku-ukkoja.EI EI NE ON HEL***** ISOJA UKKOJA.
Jaa ei hätää sehän olikin vain minun poikakaveri.HUOH!!! - T Urpo
T Urpo kirjoitti:
Seinät kaatuu päälle.Näkyy kovasti pikku-ukkoja.EI EI NE ON HEL***** ISOJA UKKOJA.
Jaa ei hätää sehän olikin vain minun poikakaveri.HUOH!!!Laske vaan housut kinttuun ja nauti reaalisosia-
lismista.
Sekin on olevinaan mukavaa mutta kivuliasta!
Hae ensin kuitenkin margariini jääkaapista ettei
perseesi halkea.
Pääsi näkyy jo haljenneen. - T Urpo
T Urpo kirjoitti:
Laske vaan housut kinttuun ja nauti reaalisosia-
lismista.
Sekin on olevinaan mukavaa mutta kivuliasta!
Hae ensin kuitenkin margariini jääkaapista ettei
perseesi halkea.
Pääsi näkyy jo haljenneen.Minä ainakin käytän oliiviöljyä perseessä.Se on jotenkin liukkaampaa kuin tavallinen margariini.
Pääni on jo haljennut aikaa sitten.Mutta enpä ole tuosta moksiskaan.
- ohimolla "
Viro pyrki järjestä itsensä "putken" luo, mistä saisi venäläisiltä kiristettyä tuloja. NL kuoli, uskokaa jo. Emme kaipaa "vanhoja aikoja ja ystäviä"
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791762
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109923Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo110783En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset209674- 133638
- 52601
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä20590Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51572- 37556