Salamanella tappaa

Ovatko ne kilpikonnanmyyjät ihan latvasta lahoja,
kun myyvät salmonellaisia kilpikonnia! Ne pitäisi
lopettaa! Salmonella on paha sairaus. Joten,
miettikää, minkä lemmikin ostatte. Älkää
riskeeratko henkeänne kilpikonnan hoidossa.
5497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olikos tämä tarkoitettu herjaksi?

Suosittelen tutustumaan uusimman Herpetomanian
Salmonella-aiheiseen artikkeliin, siinä on
asiatietoa kyseisestä sairaudesta.

Matelijoilta ei pystytä varmuudella toteamaan,
onko niillä salmonellaa vai ei. Salmonellaa ei
välttämättä löydy ulostenäytteistä jatkuvasti,
vaikka eläin olisikin bakteerin kantaja. Olet
siis vakavasti sitä mieltä, että kaikki matelijat
pitäisi pistää päiviltä, koska niillä voi olla
salmonella (joka ei yleensä häiritse eläintä
itseään lainkaan)?

Salmonellan voi muuten saada myös esimerkiksi
pilaantuneesta ruoasta; suurin osa Suomen
sairastapauksista ovat tällaisia.

Salmonellaan kannattaa kuitenkin suhtautua
vakavasti, eli pestä kädet aina terraarion tai
itse eläinten käsittelyn jälkeen.

Äänestä
  • muistin etunimesi väärin joten voitko käydä
    antamassa asiantuntijalausunnon tuonne missä
    otsikkona on Mariaaaa tai joku...:O
    Asia koskee viljistä...=) Ja tälle
    salmonellasiantuntijalle sen verran että se tauti
    ei todellakaan ole tappava...Ei ihmiselle eikä
    eläimelle!

    Äänestä

  • Tomppelipomppeli kirjoitti:

    muistin etunimesi väärin joten voitko käydä
    antamassa asiantuntijalausunnon tuonne missä
    otsikkona on Mariaaaa tai joku...:O
    Asia koskee viljistä...=) Ja tälle
    salmonellasiantuntijalle sen verran että se tauti
    ei todellakaan ole tappava...Ei ihmiselle eikä
    eläimelle!

    Salmonella (etenkin lavantauti) voi olla
    hoitamattomana tappava; riskiryhmiä ovat alle 10-
    vuotiaat lapset, vanhukset ja ryhmät, joiden
    vastustuskyky on syystä tai toisesta heikentynyt
    (HIV-positiiviset ym.).

    Lisää aiheesta Herpetomania 1/2001 sivut 10-14.

    PS. Juups, käynpäs vilkaisemassa sitä
    viljiskysymystä, vaikken mikään käärme-expertti
    olekaan... liskot on mun ominta alaa. :)

    Äänestä

  • Marika Rökman kirjoitti:

    Salmonella bakteereja on 2300 serotyyppiä.
    serotyyppi tarkoittaa, että bakteerien pinnoissa
    on toisistaan poikkeavia pintaproteiineja.
    Poikkeavuudet on niin pieniä, ettei ihmisjärki
    tahdo sitä käsittää. Joka tapauksessa kullakin
    serotyypillä on mm. niistä proteiineista johtuen
    omat ominaisuutensa. Esimerkiksi lavantautia
    aiheuttava S. typhi on vain yksi serotyyppi
    muiden joukossa. Salmonella-ripulia aiheuttaa
    useampikin serotyyppi, mutta ei sentään kaikki
    2300. Kilpikonnilla kuuluu ilmeisesti normaaliin
    suoliston bakteeristoon (eli normaaliflooraan)
    joitakin serotyyppejä. En kuitenkaan usko, että
    juuri niitä, jotka aiheuttavat salmonella-ripulia.

    Jokainen hygieniastaan huolehtiva pesee
    huolellisesti kätensä, jos niissä on kakkaa.
    Jos kilpikonna levittäisi salmonellaa, voisi se
    olla kohtuullisen hankala lemmikki eikä ainakaan
    niin yleinen, vai mitä?

    Kaivelin noita tietoja oppikirjastani
    Lääketieteellinen mikrobiologia (Tiilikainen,
    Vaara, Vaheri 1997). Mielenkiintoista, eikö?

    Äänestä

  • Katjuska kirjoitti:

    Salmonellaa tulee märäntyneiden ruokien ja
    ulosteiden mukana. SIIS PESE KÄDET KILPIKONNAN
    HOIDON JÄLKEEN!

    Ja tuskinpa kukaan menee syömään konnan ulostetta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kilpikonnan lopetus kirjoitti:

Ovatko ne kilpikonnanmyyjät ihan latvasta lahoja,
kun myyvät salmonellaisia kilpikonnia! Ne pitäisi
lopettaa! Salmonella on paha sairaus. Joten,
miettikää, minkä lemmikin ostatte. Älkää
riskeeratko henkeänne kilpikonnan hoidossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu