FILOSOFINEN OPPI MATERIASTA
1. Materialismin syntysijoilla
Filosofisen maailmankatsomuksen syntyaikoina filosofit kiinnittivät huomionsa meitä ympäröivän maailman esineisiin ja ilmiöihin. Niiden moninaisuuden takaa alettiin etsiä onko niillä mahdollisesti yhteinen alkuperusta (substanssi). Filosofisen tietoisuuden muovautuminen tapahtuu yhdessä maailman materiaalista yhtenäisyyttä koskevan käsityksen syntymisen kanssa. Kysymys materiasta t. aineesta onkin juuri ensimmäisiä filosofian tutkimuskohteita, koska se on läsnä kaikkialla ja kaikissa ilmiöissä. On luonnollista, että etsittiin yhteistä alkuperustetta t. alkusyytä.
Miletolaiset ajattelijat pitivät alkusyynä (alkusubstanssina) materian konkreettisia muotoja, vettä, ilmaa ja maata. Herakleitoksen alkusubstanssi oli tuli. Anaksimandroksen alkuperuste ei ollut konkreettinen aine, vaan epämääräinen loputon materia, apeiron. Nämä selitykset eivät kuitenkaan ristiriidattomasti selittäneet materian ominaisuuksia.
Atomistien teoria selitti aineen alkuperustaksi jakamattoman hiukkasen, atomin. Tämän mukaan kappaleiden laatujen erilaisuus määräytyisi niitä muodostavien atomien keskinäisen lukumäärän, -muodon, -sijainnin, - ja -nopeuden erilaisuudesta. Tämä ajattelutapa osui lähelle nykyaikaista käsitystä ja osaltaan sen vuoksi tämä alkusubstanssin esitystapa oli hyvin elinvoimainen. Atomistit esittivät konkreettisesti materian säilymisen periaatteen atomin jakamattomuuden muodossa. Tämä johti käsitykseen maailman ikuisuudesta ja filosofian peruskysymyksen ratkaisusta materialistisella tavalla.
Käsitys materiasta kehittyy
Uudemman ajan filosofit ja luonnontieteilijät kehittivät edelleen atomioppia. Teoria, että aine todella koostuu atomeista vahvistui vähitellen tutkittaessa erilaisten kemiallisten yhdisteiden muodostumista. Se, että eri kemialliset reaktiot tapahtuivat aina alkuaineiden tietyissä määräsuhteissa, voitiin selittää vain atomiteorian avulla ( Dalton, Cay-Lussac, Avogadro ja Mendelejev). Atomioppi selitti monia kemiaan ja fysiikkaan liittyviä kysymyksiä. Vielä enemmän oli kuitenkin kysymyksiä, joita se ei selittänyt. Tällöin 1600 - 1800-luvuilla luonnontieteilijät alkoivat nähdä maailman staattisena, paikallaan pysyvänä, metafyysisenä. Mekaniikka tunnettiin hyvin ja tämän perusteella absolutisoitiin (tehtiin ehdottomaksi) materian liikkeen silloin tunnetut lait (mekaniikka, planeettojen liike). Maailma käsitettiin tasalaatuiseksi, materian tunnettujen liikkeiden toistumiseksi.
Luonto osoittautui kuitenkin monimutkaisemmaksi kuin osattiin olettaa. Löydettiin sähkömagnetismi (Ampera, Faraday, Maxwell). Edelleen löydettiin radioaktiivisuus. Atomin todettiin voivan jakautua osiin, elektroniksi ja atomiytimeksi (Thomson, Rutherford, Marie ja Pierre Curie). Kappaleiden avaruudelliset ja ajalliset ominaisuudet havaittiin riippuvaisiksi niiden liikkeen nopeudesta (Einstein). Näitä ilmiöitä ei enää voitu selittää aikaisemman atomiteorian ja mekaniikan lakienavulla.
Lenin materialismin kehittäjänä
Puhkesi mekanistisen maailmankuvan ja metafyysisen materialismin kriisi. Materialismi oli samaistettu atomin jakamattomuuteen ja mekaniikkaan. Nyt idealistit tulkitsivat nämä uudet löydöt materialismin romahdukseksi. Lenin arvosteli näitä idealistien väitteitä kirjassaan "Materialismi ja empiriokritisismi". Nojautuen Marxin ja Engelsin teoksiin Lenin totesi tieteen uusimpien löytöjen olevan paras tuki ja osoitus dialektisen materialismin puolesta. Aikaisemman materialismin virhe oli sen metafyysisyys. Mikäli atomi olisi jakamaton, olisi myös kehitys rajallista. Dialektisesti kehittyvälle materialle on ominaista sen liikkeen- ja rakenteen muotojen ehtymättömyys. Leninin mukaan "materia on filosofiankategoria, jolla tarkoitetaan ihmisen aistimuksissaan kokemaa objektiivista todellisuutta, joka jäljentyy, valokuvautuu, heijastuu aistimuksissamme ja on olemassa näistä riippumatta." Tämän mukaan materia-käsite ei ole sidottu sen rakennetta koskevaan määritelmään. Se on loputon määrä mitä erilaisimpia objekteja ja järjestelmiä. Materiaa on kaikki tajuntamme ulkopuolinen todellisuus. Tämän mukaan materiaa ovat mm. tavallisen konkreettisen aineen lisäksi alkeishiukkasista koostuvat valo ja sähkömagneettiset kentät. Materia on olemassa aina materiaalisten järjestelmien muodossa.
Alkuperustetta koskevaa käsitystä dialektinen materialismi muutti ratkaisevasti. Materia on yleinen alkuperusta siten, että se on liikemuotojen, lakien ja yhteyksien ainoa perusta.
2. Materian liike ja sen perusmuodot
Voidaan katsoa nykyisen tieteellisen tutkimuksen osoittavan, että maailmassa ei ole mitään liikkeen ulkopuolella olevaa kohdetta. Atomit koostuvat alkeishiukkasista, jotka ovat toisiinsa nähden liikkeessä. Konkreettiset kappaleet ovat mekaanisten liikemuotojen välityksellä vuorovaikutuksessa keskenään. Taivaankappaleet ovat vuorovaikutuksessa taivaanmekaniikan lakien välityksellä.
Vuorovaikutus maailmankaikkeudessa toteutuu myös sähkömagneettisten ja gravitaatiokenttien (vetovoima) välityksellä. Kemialliset yhdisteet muodostuvat suotuisissa olosuhteissa kemiallisen liikunnan ansiosta jne. Liike on materian yksi olomuoto. Liikettä ja materiaa ei voida irrottaa toisistaan. Tämän totesi jo Engels sanoessaan, että ei koskaan eikä missään voi olla materiaa ilman liikettä, eikä liikettä ilman materiaa.
Tätä käsitystä vastaan esiintyy usein hyökkäyksiä. Energetiikan kannattajat tarttuvat siihen tosiasiaan, että alkeishiukkasten ja niiden antihiukkasten joutuessa yhteyteen keskenään syntyy fotoneja, jotka ovat sähkömagneettisen kentän alkeishiukkasia (esim. valo). He sanovat materian häviävän ja muuttuvan puhtaaksi energiaksi. Alkeishiukkasten keskinäisiä lakeja noudattaen materia ei kuitenkaan häviä, vaan siirtyy olomuodosta toiseen. Energia ei ole olemassa irrallaan materiasta vaan on sen ominaisuus. Energia on liikkeen määrällinen mitta ja ilmaisee materiaalisen järjestelmän kykyä tehdä työtä.
Materian liikkeen muodot voidaan luokitella lähtien siitä periaatteesta, että materia kehittyy historiallisesti. Tällä tavalla esiteltynä materian liikunnan perusmuodot ovat fysiikallinen-, kemiallinen-, biologinen- ja sosiaalinen (yhteiskunnallinen) liikunta.
Fysiikaalinen liikunta
Aineen fysikaalisella liikunnalla ymmärrämme ennen kaikkea materian alkeishiukkasten (atomia pienempien) keskinäisiä yhteyksiä ja vuorovaikutuksia. Niinpä atomi on kokonaisuus, jonka sisäinen rakenne pysyy koossa materian fysikaalisten lakien avulla. Sähkömagneettiset kentät (valo, magneettikenttä) sekä gravitaatiokenttä (tutkimus ei vielä ole paljastanut sen luonnetta) ovat materian alkeishiukkasten liikuntaa, fysikaalista liikuntaa, joka pitää yhteyttä aineellisten kohteiden välillä. Mekaanisessa liikunnassa esiintyvät konkreettiset kappaleet ja kohteet. Se on myös materian fysikaalista liikuntaa, koska mekaniikan lait juontavat juurensa painovoimaan (gravitaatioon), jonka alkusyynä ovat materian alkeishiukkasten keskinäiset lainomaisuudet. Lämpö-, ääni- ja valo-ominaisuudet voidaan myös selvittää lopullisesti materian fysikaalisten eli alkeishiukkasiin liittyvien ominaisuuksien avulla.
Kemiallinen liikunta
Kemiallisessa liikkeessä alkeishiukkaset muodostavat erilaisia yhdisteitä, atomeja ja molekyylejä. Niinpä vesi, alkoholi, kallioperä ja sokeri muodostuvat erilaisten alkuaineiden atomien yhteenliittymisestä. Jokaisen alkuaineen atomin sisäinen fysiikallinen rakenne, atomin elektronien määrä yms. antavat atomeille sille tyypilliset ulkonaiset ominaisuudet. Näiden ominaisuuksiensa avulla kukin alkuaine muodostaa muiden alkuaineiden kanssa yhdisteitä.
Näitä alkuaineiden ominaisuuksia sanomme sen kemiallisiksi ominaisuuksiksi. Vaikka atomin fysiikallinen rakenne antaa kunkin alkuaineen atomille sen kemialliset ominaisuudet, kemiallista liikettä ei voida samaistaa fysiikalliseksi liikunnaksi. Muodostaessaan yhdisteitä, atomit ominaisuuksiensa perusteella sitoutuvat toisiin atomeihin, mutta eivät hajoa, vaan pysyvät atomeina. Vesimolekyyli sisältää kolme atomia, kaksi vety- ja yhden happiatomin. Alkoholi sisältää kaksi hiili- kuusi vety- ja yhden happiatomin. Mutkikkaimmat yhdisteet voivat sisältää kymmeniätuhansia atomeita. Erilaiset konkreettiset kappaleet maapallolla ja muilla planeetoilla ovat muodostuneet kemiallisista yhdisteistä.
Biologinen liikunta
Biologiseksi liikunnaksi me sanomme elollisen luonnon liikemuotoja. Biologisen liikunnan perustana ovat hyvin monimutkaiset kemialliset molekyylit, joita me sanomme valkuaisaineiksi ja nukleiinihapoiksi. Biologisessa liikunnassa nämä valkuaisaineet ja nukleiinihapot saavat pysyvän olomuodon jäljentämällä itseään. Elämä on nukleiinihappojen ja valkuaisaineiden olemassaolotapa. Elävissä olennoissa valkuaisaineet säilyttävät rakenteissaan koodin, jonka perusteella uusi yksilö syntyy. Koodivalkuaisaine kopioi järjestyksessä yksinkertaisimmista molekyyleista (ravinnosta) osasia, joista uusi yksilö muodostuu.
Alemmalla asteella (virus) elämä esiintyy lähes pelkkinä molekyyleinä, jotka kopioituvat ympäristöstään ottamillaan aineosilla. Tällaisia elämän perusmuotoja tuskin esiin tyytänään maapallolla muuten kuin muiden eliöiden loisina. Maapallon varhaisella kaudella olosuhteet antoivat mahdollisuuden tällaisille yksinkertaisille eliöille elää esim. alkumerissä. Korkeammalla asteella elämä olemassaolon taistelun (käsiteltiin dialektiikan yhteydessä) kautta luo itselleen ympäristöön sopivat puitteet säilyä. Sitähän juuri kaikki eliömuodot ovat. Elämä käyttää rakenteissaan ja toiminnoissaan materian fysiikallisia ja kemiallisia ominaisuuksia. Se on kuitenkin laadullisesti erilainen liikunnan laji, koska se säilyttää elävät oliot, elolliset rakenteet ja muodostaa omien lakiensa avulla korkeampia eliömuotoja.
Yhteiskunnallinen liikunta
Biologinen kehitys johtaa eliömuotojen yhä korkeampaan erikoistumiseen ja monimutkaistumiseen. Olemassaolon taistelun kautta eliömuotojen kehitys päätyy lopulta selkärankaisiin, nisäkkäisiin, kädellisiin ja siellä ihmiseen. Ihminen muodostaa yhteiskunnan, joka saa omat sisäiset lainomaisuutensa. Yhteiskunta on kokonaisuus, joka kehittyy ja toimii omienlakiensa perustalla. Tällaisia lakeja tutkii esim. historiallinen materialismi ja kansantaloustiede. Ihmiskunnalla on tajunta, jonka avulla se mukautuu nopeasti ympäristöönsä. Niinpä ihmisessä materian biologinen kehitys on saavuttanut huippunsa. Kehittyy se yhteiskunta, jonka ihminen muodostaa. Yhteiskunta, vaikka siellä toimiikin biologisen rakenteen omaava ihminen, toimii ja kehittyy omien sisäisten yhteiskunnallisten lakiensa mukaan. Yhteiskunta luo puitteet materian biologisen liikunnan korkeimman vaiheen, ihmisen ja tajunnan säilymiselle ja sosiaaliselle kehittymiselle.
3. Avaruus ja aika
Tarkastellessamme ympärillämme olevia kappaleita, voimme todeta liikkeen lisäksi niillä olevan myöskin muita ominaisuuksia, jotka ovat kiinteästi sidotut materiaan. Yksi tällainen ominaisuus on "avaruus". Kaikilla materiaalisilla kohteilla on tila missä ne liikkuvat, tietyt ulottuvuudet, asema ja sijainti muiden kohteiden joukossa. Kaikki materiaaliset kohteet tarvitsevat tilan ja ulottuvuuden. Avaruus on liikkeen ohella materian olomuoto.
Toinen liikkuvaan materiaan kiinteästi sidottu ominaisuus on aika. Liiketilat ja kehitysvaiheet seuraavat toisiaan peräkkäisessä järjestyksessä. Olioiden kehityksessä voidaan osoittaa tietyt vaiheet ja olotilat. Kaikella on alku ja loppu tai kesto eli aika. Ilmiöiden peräkkäisyyttä, kestoa ilmaisemme ajan yleiskäsitteellä. Aika on myös liikkeen ja avaruuden ohella materian olomuoto.
Lenin totesi: "Maailmassa ei ole mitään muuta kuin liikkuvaa materiaa ja liikkuva materia ei voi liikkua muutoin kuin avaruudessa ja ajassa". Aikaisemmin määrittelimme materian objektiiviseksi todellisuudeksi, joka on olemassa tajunnastamme riippumatta. Liike, avaruus ja aika ovat myös objektiivista todellisuutta, mutta ne ovat sitä vain kiinteästi sidottuna materiaan. Liike, avaruus ja aika materian olomuotoina eivät voi olla itsenäisinä, absoluuttisina materian ulkopuolella.
Aiemmin 1600-1800-luvuilla mekanistinen maailmankatsomus tunnusti ajan ja avaruuden objektiivisuuden. Siinä oletettiin kuitenkin, että aika ja avaruus ovat muuttumattomia ja irrallaan materiasta. Avaruutta pidettiin tyhjänä tilana, joka ei mitenkään ole riippuvainen materiasta. Samaten aikaa pidettiin tasaisena virtana, joka ei myöskään ole mitenkään sidottu materiaalisiin prosesseihin.
Avaruudesta ja ajasta totesi jo Engels: " Materian kumpikaan olomuoto ei luonnollisesti ilman materiaa ole mitään, ne ovat tyhjiä kuvitelmia, abstraktioita, jotka ovat olemassa vain päässämme". Voimme hyvin päätellä, että kun liike avaruus ja aika ovat kiinteästi sidotut materiaan, niin yhtä näistä ominaisuuksista muutettaessa, muuttuvat muutkin ominaisuudet.
Tiede on todistanut, että ei ole olemassa materiasta irrallaan absoluuttista aikaa tai absoluuttista avaruutta. Einstein (1879-1955) selvitti suhteellisuusteoriassaan ajan ja avaruuden yhteyden liikkuvaan materiaan. Voidaan osoittaa, että kappaleen liikenopeuden lähetessä valon nopeutta, niin kappaleen pituus vähenee lepotilassa olevaan kappaleeseen nähden. Samalla nopeuden lisääntyessä ajan kulku hidastuu.
Liiketilan muutokset avaruuden ja ajan ominaisuuksiin ilmenevät tarkoissa mittauksissa jo esim. avaruuslentäjien kiertäessä avaruusaluksilla maapalloa, mutta ne ilmenevät selvästi vasta liikkeen nopeuden muutoksen lähetessä valon nopeutta. Avaruuden ja ajan muutos ei ole sattumanvaraista, vaan ne ovat tarkassa matemaattisessa yhteydessä toisiinsa.
Nykytiede vahvistaa dialektisen materialismin mukaisen käsityksen ajan ja avaruuden objektiivisuudesta ja kiinteästä yhteydestä liikkuvaan materiaan.
4. Maailmankaikkeus - kehittyvä kokonaisuus
Totesimme aiemmin, miten materian liikkeen muodot voidaan luokitella, lähtien siitä periaatteesta, että materia kehittyy historiallisesti. Nykytieteen saavutusten ja dialektisen materialismin filosofian avulla me voimme luoda näkemyksen maailmankaikkeuden kehityksestä. Materian liikunnan perusmuodot, fysiikallinen-, kemiallinen-, biologinen- ja yhteiskunnallinen liikunta ilmaisevat niitä laadullisia hyppäyksiä, joiden kautta maailmankaikkeus on kehittynyt nykyiseen vaiheeseen.
Kieltämisen kieltämisen lain yhteydessä totesimme, miten kehityksellä on aina määrätty suunta, yksinkertaisemmasta monimutkaisempaan. Samalla totesimme miten kehitysprosessissa uusi laatu sisällyttää itseensä vanhan laadun parhaita ominaisuuksia. Kehitys jättää jäljet, joiden avulla voimme tarkastella menneitä aikoja. Materian liikunnan perusmuodot ovat tällaisia jälkiä, koska alemmat liikunnan muodot sisältyvät alisteisessa muodossa korkeampiin liikunnan muotoihin.
Alkuräjähdys
Tähtitieteen ja fysiikan tutkijat totesivat 1920-luvulla (Friedman, Hubble) tutkiessaan tähtien lähettämän valonaallonpituuden käyttäytymistä, että tähtijärjestelmät etääntyvät koko alan toisistaan. Mikäli laskemme etääntymisnopeuden taaksepäin, voimme olettaa maailmankaikkeuden materian olleen noin 10-20 miljardia vuotta sitten yhdessä kasassa. "Alkuräjähdykseksi" sanomme vaihetta, jolloin yhteenkokoutunut materia, silloinen maailmankaikkeus lähti laajenemaan. On olemassa hyvin vankat perusteet sille, että "alkuräjähdys" todella tapahtui. Monet fyysikot esittävät maailmankaikkeuden syntyneen silloin. Esitetään, että silloin oli olemassa materian sijaan puhdas energia, joka häiriön tai sattuman oikusta pani liikkeelle prosessin, jonka tuloksena nykyinen maailmankaikkeus syntyi. Varmasti tällaiset fyysikot ovat harhateillä.
"Alkuräjähdyksen" filosofinen tulkinta
Kvanttifysiikka selvittää alkeishiukkasten keskinäisiä lakeja ja vuorovaikutuksen muotoja. Maailmankaikkeuden aineen ollessa yhdessä "kasassa", se ei ole tuntemiemme luonnonlakien mukaan voinut koostua atomeista eikä edes pelkästään tuntemistamme alkeishiukkasista. Nykyfysiikka lähestyy kvanttifysiikan tutkimisen (alkeishiukkasten tutkimisen) kautta tätä "aikaa". Se on myös pystynyt selvittämään sitä paljon. Voimme myös päätellä liikkeen, avaruuden, ajan ja materian ykseyteen perustuen, että aikaa ja avaruutta nykyisenkaltaisessa muodossa ei ollut. Materian ominaisuudet olivat samasta syystä meille tuntemattomat ja poikkeukselliset. Materia oli olemassa, mutta meille tuntemattomassa muodossa. Yksi mikä oli olemassa, oli kaikelle materialle yhteinen ja yleinen ominaisuus, dialektinen kehitys.
Filosofisesti voisimme päätellä, että ennen "alkuräjähdystä" oli aika jolloin materian alkeishiukkaset kehittyivät. "Alkuräjähdyksen" yhteydessä tapahtui atomien ja atomiin johtavien materian rakenteiden syntyminen. Loogisesti voimme päätellä sitä ennen olleen aika, jolloin oli vain alkeishiukkasten keskinäistä, materian fysiikallista liikuntaa. Tämän liikunnan määrällisen kehityksen tuloksena tuli eteen vaihe, jolloin alkeishiukkasten keskinäinen kehitys oli saavuttanut määrällisen huippukohtansa. Silloin syntyi materian kehityksessä uusi laadullinen vaihe. Alkoivat syntyä atomit ja niihin johtavat rakenteet.
Tätä vaihetta sanomme "alkuräjähdykseksi". Miksi tämä vaihe oli laadullisesti uutta materian kehityksessä? Silloin alkoivat muodostua atomit. Ne ovat materian yksikköjä, jotka eivät enää muutu, vaan ovat perustana materian uudelle kehityksen lajille, kemialliselle liikkeelle. Tiedemiesten esittäessä arvioita "alkuräjähdyksestä" huomaamme joitain mielenkiintoisia seikkoja. Kaikki tapahtumat tapahtuivat nykyiseen aikakäsitykseen verrattuna hyvin nopeasti. Samaten silloinen maailmankaikkeus alkoi nopeasti laajenemaan. Näitä tietoja voimme pitää hyvänä osoituksena ajan, avaruuden, liikkeen ja materian ykseydestä.
Atomiin johtavien rakenteiden alkaessa muodostua, olivat materian keskinäiset liikesuhteet nykyiseen verrattuna aivan erilaisia. Sen ajan tapahtumat me näemme hyvin nopeina muutoksina. Atomien alkaessa muodostua alettiin vasta lähestyä nykyisen kaltaisia aikasuhteita. Samoin tapahtui avaruudelle.
Ajan, liikkeen ja materian ominaisuuksista johtuen myös avaruus oli erilainen, meidän näkemyksemme mukaan pieni. Tämä on ymmärrettävää senkin vuoksi, että silloinhan materia nykyiseen verrattuna oli ikään kuin kasassa. Ajatellessamme atomia, sehän on pelkkää "tyhjää tilaa". Elektroni kiertää atomiydintä. Ytimen ollessa esim. herneen kokoinen, kiertää elektroni ydintä noin 30 m etäisyydellä. On ymmärrettävää, että tällaisen rakenteen alkaessa muodostua tarvittiin tilaa. Uusi tila eli avaruus muodostui ajan, liikkeen ja materian ominaisuuksien muuttuessa. Maailmankaikkeus on kokonaisuus, jossa alkuräjähdys on yksi laadullinen harppaus.
KIRJALLISUUTTA:
Marxilais-Leniniläisen filosofian perusteet siv. 58 - 84
Stephen W.Hawking: Ajan Lyhyt Historia
OPPI TAJUNNASTA
1. Tajunta on korkeasti järjestäytyneen materian ominaisuus
Oli luonnollista, että tajunnan - kyvyn tiedostaa ulkoista maailmaa herätessä ihmiselle - hän alkoi pohtia tajunnan alkuperää ja olemusta. Tajunnan ilmiöt eroavat selvästi materiaalisista ilmiöistä. Kesti pitkään ennen kuin ymmärrettiin, että aivot ovat tajunnan elin. Kuten idealismin tieto-opillisia juuria selvittäessämme totesimme, tajunnan monimutkaisuus on yksi syy idealististen ja uskonnollisten ajatusten kehitykselle. Tämänkin vuoksi meidän on hyvin tarkkaan selvitettävä tajunnan olemus.
Ihminen tajuaa, tiedostaa ulkoista maailmaa ajatusten, tunteiden, aistimusten, mielikuvien yms. avulla. Nykytiede osoittaa tajunnan olevan materian pitkäaikaisen kehityksen korkein tuote. Aineellinen luonto on ollut olemassa miljoonia ja miljardeja vuosia nykymuodossaankin. Tajuavan ihmisen historia voidaan ajoittaa n. 1-2 miljoonan vuoden taakse. Tästä ajasta nyky-ihmisen (homo sapiens) historia ajoittuu n. 30000 vuoden taakse. Tajunta on ihmisaivojen, korkeasti järjestyneen materian ominaisuus, kyky tiedostaa ulkoista todellisuutta.
Ulkoinen maailma välittyy aistimusten kautta
Setsonov (1829-1905) ja Pavlov (1849-1936) osoittivat psyykkisen toiminnan tapahtuvan aivoissa ja perustuvan materiaalisiin prosesseihin. Tajunta on yhteydessä meitä ympäröivään maailmaan aistimusten välityksellä. Ulkoinen maailma vaikuttaa aistinelimiin (näkö, kuulo, haju, tunto ja maku) synnyttäen niissä ärsykkeitä. Nämä välittyvät hermokanavia myöten aivoihin muuttuen aistimuksiksi. Aistimusten pohjalta muodostuvat havainnot, mielikuvat, ajatukset yms. Kaiken lisäksi tajunnassa ei synny ainoastaan ulkoisen maailman senhetkisiä "kuvia", vaan myös sellaisten asioiden ja olioiden "kuvia", jotka ovat olleet menneisyydessä, tai tulevat mahdollisesti olemaan tulevaisuudessa. Nämä harkitut näkemykset syntyvät aivoissa rationaalisen ajattelun kautta hankittuja tietoja hyväksi käyttäen.
Heijastusmuotojen kehityksestä
Tajunnasta on esitetty monenlaisia vääriä näkemyksiä. On mm. väitetty sen olevan ominaista kaikelle materialle. Tällainen väite ohittaa elottoman ja elollisen materian laadullisen eron.
Materialle kokonaisuudessaan on ominaista heijastuskyky. Aistimellinen ja tajunnallinen heijastuskyky on kuitenkin ominaista vain korkeammalle elolliselle materialle.
Materian yleinen ominaisuus, heijastuskyky, johtuu erilaisten esineiden ja ilmiöiden yleisestä keskinäisestä yhteydestä ja vuorovaikutuksesta. Vaikuttaessaan toisiinsa eri asiat ja oliot jättävät "jälkiä", joista voimme lukea "jäljen" aiheuttaneen asian tai olion ominaisuuksia. Juuri tätä tiede käyttää tutkimuksessaan hyväkseen ilman, että asioita tutkivat tiedemiehet kiinnittäisivät huomiota tämän ilmiön filosofiseen puoleen. Elottomalle aineelle ja -oliolle on ominaista passiivinen heijastus. Se ei valikoi suotuisia vaikutuksia epäsuotuisista.
Elävän aineen syntyessä syntyy myöskin uusi heijastuksen muoto. Yksinkertaisinkin elollinen olio tai valkuaisainemolekyyli reagoi ympäristöönsä, käyttäen hyväkseen suotuisia tekijöitä ja karttaen sille epäsuotuisia tekijöitä. Tällaista heijastuksen muotoa voimme sanoa ärtyvyydeksi. Se auttaa eliötä suunnistautumaan ympäristössään.
Biologisen evoluution tuloksena syntyy eläinlajeille jo varsin varhaisella asteella uusi korkeampi heijastuksen muoto, aistimus, josta jo oli puhe. Aistimellista heijastusta tapaamme vaikkapa esim. hyttysillä, kastemadoilla yms. Lenin totesi, että aistimuksessa ulkoisen ärsytyksen energia muuttuu tajunnan ilmiöksi. Aistimus syntyy laadullisesti uutena heijastuksen muotona sen jälkeen, kun eliölajeilla ärsykkein tapahtuva heijastus on kehittynyt määrällisesti tarpeeksi. Aistimus heijastuksen muotona täydellistyy ja monipuolistuu biologisen evoluution kehityksen tuloksena. Täydellisimmäksi aistein tapahtuva ympäristön heijastus kehittyy nisäkkäillä ja niiden joukossa kädellisillä.
Eliön biologisen rakenteen ja aistimusten välinen yhteistyö johtaa refleksien syntymiseen. Niiden avulla eliö suunnistautuu ympäristössään. Aistinelimen aiheuttama ärsytys reagoi eliön biologiseen rakenteeseen aiheuttaen automaattisen toiminnon, jota sanomme refleksiksi. Refleksi kuuluu eliönbiologiseen rakenteeseen ja syntyy biologisen kehityksen kautta. Esim. pikkulintu nähdessään vaikkapa keinotekoisen petolinnun kuvion lentävän ilmassa suojautuu välittömästi.
Refleksit jaetaan ehdottomiin ja ehdollisiin reflekseihin. Esim. hyönteisillä kaikki käyttäytyminen lisääntymisestä saalistamiseen selittyy pelkästään ehdottomien refleksien kautta suorana reaktiona aistimukseen. Näin esim. perhoset ja kärpäset pyrkivät aina valon suuntaan. Korkeammalle kehittyneillä eläimillä reflekseihin liittyy jo oppiminen. Puhutaan ehdollisista reflekseistä. Kaikki nisäkkäät oppivat käyttäytymään myös omien kokemustensa kautta tai laumassa oppimiensa käyttäytymistapoja matkimalla.
Heijastuksen muotona tajunta käy mahdolliseksi siinä vaiheessa, kun aivojen rakenne on kehittynyt muokkaamaan ja käsittelemään aistimusten avulla saatavaa tietoa ulkoisesta maailmasta. Aistinelinten ja aivojen yhteistyö johtaa psyyken jatkuvaan kehittymiseen korkeammaksi heijastusmuodoksi tajunnaksi. Ajattelukyky on laadullinen muutos siirryttäessä refleksien avulla tapahtuvasta suunnistautumisesta tajunnanavulla tapahtuvaan suunnistautumiseen. Laadullinen siirtyminen ajattelukykyyn edellyttää aistimellisten ärsykkeiden ja aivojen rakenteen korkeaa määrällistä kehitystä.
Puhekieli ja ajattelu
Totesimme jo kaksi tajunnan edellytystä, aistielimet ja aivot. Täytyy kuitenkin olla vielä monia muita edellytyksiä ennen kuin tajunta voi syntyä. Yksi niistä on puhekieli. Ajattelu tarvitsee tiedot, joita aivoissa käsittelemällä syntyy ajattelu. Nämä tiedot voidaan ilmaista vain puhekielen sanoina tai niitä vastaavina symboleina. Puhekielen sanoina tiedot muistetaan eli talletetaan aivojen muistiyksiköihin. .Ajattelussa puhekielen sanojen täytyy olla läsnä. Tietoja ei ole valmiina vaan ne täytyy oppia puhuttuna asiana, joka täytyy muistaa. On olemassa useita kymmeniä tapauksia maailmassa, joissa on voitu todeta eläimen kasvattaneen ihmisen. Tällainen ihminen, vaikka hänellä onkin ajatteluun kelvolliset aivot ja aistinelimet, ei kykene koskaan ajattelemaan.
Aistimukset ovat eläimelle ainoita signaaleja ulkoisesta maailmasta. Siksi puhumme ensimmäisestä signaalijärjestelmästä. Vain ihmiselle on ominaista, että hän reagoi asiaa tai oliota tarkoittavaan puhekielen sanaan. Tätä nimitämme toiseksi signaalijärjestelmäksi. Tajunta ja ajattelu voi syntyä vain puhekielen kautta. Kyky käyttää puhekielen sanoja erottaa ihmistajunnan eläimen psyykestä.
Tajunnan ja ihmisen muotoutuminen yhteiskunnallisessa ympäristössä työprosessin kautta
Totesimme ihmisellä olevan kehittyneet aistitoiminnot, rakenteellisesti ajatteluun kykenevät aivot ja puhekieli. Mutta miten ihminen sai kielen? Miten ihminen sai ne kaikki tiedot, joista ajattelu koostuu? Vastauksen tähän saamme tarkastellessamme ihmistä kokonaisuutena yhteydessä työntekoon. Aistinelimet, aivot, ihmisen ruumiinrakenne, puhekieli yms. syntyvätkin samalla kun ihminen kehittyy työnteossa. Työ on juuri se olennaisin, joka erottaa ihmisen eläimestä. Mitä on työ? Se on työkalujen valmistusta ja aktiivista vaikutusta ympäristöön. Työ on laadullisesti uusi tapa olla vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja uusi tapa hankkia ravintoa. Työn kehittyminen johtaa aivojen ja aistinelinten yhteistyön kehittymiseen ja sekä lopulta puhekielen syntymiseen.
3. Pystyssäkäyvän "ihmisen" synty
Dialektiikan yhteydessä esimerkkinä totesimme miten eläinkunta kehittyy dialektisesti olemassaolon taistelun ja perinnöllisten muutosten (mutaatioiden) kautta. Tällä tavalla biologisessa evoluutiossa syntyvät yhä uudet eläinlajit, jotka omaksuvat erilaiset vuorovaikutuksen ja ravinnonhankinnan muodot ympäristöönsä nähden. Mitä korkeampi eläinlaji on, sitä paremmin sillä on kehittynyt aistein ja refleksein tapahtuva reagoiminen ympäristöönsä. Korkeimmalle tällä kehityksen tiellä pääsivät kädelliset nisäkkäät (joita tänään edustavat erilaiset apinalajit). Kädellisillä yhdistyi ravinnon hankinnassa silmäin liike eturaajojen liikkeeseen. Aistinelinten ja aivojen yhteistyö oli pitkälle kehittynyt. Toimiminen laumassa antoi heille suojaa.
Tässä vaiheessa biologinen evoluutio joutui laadullisenmuutoksen eteen. Maapallolle olivat kehittyneet kasvissyöjät, lihansyöjät, pedot yms. Eri eläinlajit olivat kehityksessään ehtineet soveltaa mitä erilaisimpia kykyjä. Myöskin kädelliset ominaisuuksiensa puitteissa erikoistuivat erilaisiin ravinnonhankintatapoihin. Mutta olemassaolontaistelu johti lopulta siihen, että jokin kädellisten ryhmä lopulta erikoistui pelkästään eturaajojen käyttöön. Se oli ominaisuus jolla ei ollut kilpailijoita, ja jollaista ei koskaan ollut esiintynyt. Se oli myös ominaisuus johon vain kädelliset saattoivat erikoistua.
Työ muuttuu valintaa ohjaavaksi tekijäksi
Tälle uudelle lajille muodostui pystykäynti ja eturaajat vapautuivat liikunnan elimistä muuhun toimintaan (työhön). Eturaajojen vapautuminen ei kuitenkaan olisi tehnyt tällaisesta lajista muita kädellisiä kyvykkäämpää. Pystykäynnin ohella kehittyi tälle uudelle lajille muitakin ominaisuuksia. Syntyi kyky käyttää eturaajojen jatkeena kiviä tai keppejä. Kehittyivät alkeelliset työkalut. Alkeellisen työkalun käyttö kävi mahdolliseksi vasta aivojen ja aistinelinten korkeamman yhteistyön kautta. Mikä tärkeintä, ensimmäisillä pystyssä käyvillä kädellisillä oli kyky viestittää kurkkuäänten avulla asioita toisille yksilöille, sekä aivojen rakenne ymmärtää ja muistaa nämä äänen avulla muodostetut symbolit. Kaikki nämä ominaisuudet yhdessä kokonaisuutena antoivat mahdollisuuden alkeelliseen työntekoon. Tämä oli laadullisesti uutta.
Mitä tämän jälkeen tapahtui? Biologinen evoluutio oli löytänyt uuden vuorovaikutuksen ympäristön kanssa, työnteon. Uudet lajit, jotka tämän jälkeen syntyivät saattoivat menestyä olemassaolontaistelussa vain omatessaan paremman kyvyn tehdä työtä. Työ muuttui valintaa ohjaavaksi tekijäksi.
Alkuyhteiskunnassa tapahtui ihmisen biologinen evoluutionykyihmiseksi
Ensimmäisten ihmislajien ruumiinrakenne oli vielä kömpelö suorittamaan erilaisia monimutkaisempia työnteossa tarvittavia liikkeitä. Kielen anatominen rakenne ei pystynyt muodostamaan laajaa äänivalikoimaa. Aivojen rakenne ei vielä ollut määrällisesti kehittynyt ajatteluun eikä omannut kykyä järjestellä vielä ehkä puutteellisenkin aisti informaation välittämiä aistimuksia ajatuksiksi. Puhekielen "sanoja" oli vähän. On nähtävä, että kaikki nämä "ihmismäiset" rakenteelliset anatomiset ominaisuudet esiintyessään yksinään, eivät tee kantajastaan tajuntaan kykenevää lajia. Ne muodostavat ykseyden tai kokonaisuuden, jossa yhdenkin renkaan puuttuminen rikkoo kokonaisuuden.
Vaikka ne esiintyivätkin alkuihmisillä nykyihmistä puutteellisimpina ne kokonaisuutena antoivat alkuihmiselle mahdollisuuden alkeelliseen työntekoon. Aistielimet kykenivät antamaan aikaisempiin lajeihin verrattuna enemmän tietoa ulkomaailmasta. Tätä tietoa aivot määrällisen rakenteensa perusteella kykenivät käsittelemään. Ruumiin rakenne teki mahdolliseksi työvälineiden alkeellisen käytön. Kieli pystyi antamaan ulkomaailman esineille, asioille ja ilmiöille nimiä, joita aivot kykenivät tunnistamaan. "Puhekieli" syntyi kiinteässä yhteydessä kehittyvään työntekoon, antaen työmenetelmille ja työn esineille nimet.
Kielen sanoilla oli kuitenkin merkitystä vain yhteisössä, jossa yksilöiden välillä alkoi kehittyä yhteistyö välitettyjen sanojen tajuamisen kautta. Puhekieli yhdessä työmenetelmien kanssa alkoi säilyttää tietoa sukupolvelta toiselle. Ihmisyhteisö, alkuyhteiskunta oli se alue, jossa tämä kaikki saattoi tapahtua. Puhekielen sanojen ja työmenetelmien lisääntyessä "ihmiskunnan" muisti ja kokonaistieto lisääntyivät.
Totesimme, että työ muuttui valintaa ohjaavaksi tekijäksi. Työ oli tähän saakka määrällisesti korkein vuorovaikutuksen muoto ympäröivän luonnon kanssa. Biologisen evoluutioteorian mukaan jossain vaiheessa saavutettiin piste, jolloin ensimmäisen alkuihmisen kyvyillä ei työnteon ja tajunnan kehityksessä päästy eteenpäin. Normaalin biologisen evoluution kautta kehityksen näyttämölle syntyi uusi alkuihmislaji, joka korvasi edellisen lajin.
Olemassaolontaistelussa syntynyt seuraava alkuihmislaji omaksui jo kaikki nämä ominaisuudet kehittyneempinä. Hänen pystyasentonsa kehittyi. Peukalo alkoi kääntyä vasten muita sormia, muodostaen näin hyvän tartuntaelimen. Leuan kärki kehittyi, johon kieli saattoi kiinnittyä, pystyen näin muodostamaan artikuloituja ääniä, puhekielen ilmaisuja.
Näiden ihmislajien fossiilisissa jäännöksissä tavataan jo aivoissa puhekeskuksen alueella pullistuma, joka osoittaa puhekielen alkaneen kehittyä. Aivojen rakenne oli kyvykkäämpi muodostamaan suuremman määrän sanoja. Aistinelimet olivat kehittyneempiä. Näitä edelliseen alkuihmislajiin nähden kehittyneempiä ominaisuuksia tämä uusi ihmislaji pystyi kehittämään vain vuorovaikutuksessa muiden yksilöiden kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yhteiskunta muodosti ne raamit, joiden sisällä biologinen evoluutio muokkasi ihmissuvun kehitystä kohti nykyihmistä.
4. Tajunnan lopullinen muotoutuminen ja sen vaikutus biologiseen evoluutioon
Alkuyhteiskunnassa ihmisten välisen kanssakäymisen välityksellä erilaisille esineille ja asioille syntyivät enenevässä määrin sanalliset käsitteet. Biologisen kehityksen tuloksena aivot kykenivät yhä paremmin tajuamaan ja käsittelemään sanallisia symboleja. Voimme todeta, että ihminen kehittyi laji lajin jälkeen kohti sitä pistettä, jonka osoite oli työ ja tajunta.
Tämän määrällisen kehityksen tuloksena saavutettiin vaihe, jolloin puhekielen sanoja oli niin paljon, että se mahdollisti rationaalisen ajattelun. Samaan aikaan myös ihmisen biologinen evoluutio oli saavuttanut asteen, jolloin aivot kykenivät käsittelemään laajentunutta käsitevarastoa tavalla, jota kutsumme tajunnaksi. Koska tämä tarkalleen tapahtui sitä emme osaa sanoa. Tiedämme tästä kuitenkin hyvin paljon. Pystyssä käyvä ihmislaji oli jo 3-4 miljoonaa vuotta sitten levinnyt koko Afrikan mantereelle. Sen jälkeen tapaamme yhä kehittyneempiä ihmislajeja Afrikassa ja muualla maapallolla.
Varsin varhain näille alkoi kehittyä puhekieli. Nykyihmistä edeltänyt Neandertalin ihminen eli nykyihmisen kanssa rinnakkain vielä n. 30000 vuotta sitten. Monet merkit viittaavat siihen, että tämä ihmislaji ja sen syrjäyttänyt Gro Magnonin ihminen kykenivät ajattelemaan.
Nykyihmisen aivokapasiteetti on kuitenkin määrällisesti niin suuri, että tietojen kasvu ei voi rajoittaa sen toimintaa. Tämä merkitsee sitä, että aivojen ei tarvitse enää rakenteellisesti kehittyä. Voidaan sanoa. että aivojen kyky rationaaliseen ajatteluun on lähes ääretön.
Tästä seuraa merkittävä johtopäätös. Tajunta on kokonaisuus, joka syntyi yhdessä työnteon ja sitä vastaavan biologisen kehityksen kanssa. Tajunta ulkoisesta maailmasta pystyy nyt laajentumaan äärettömästi ilman ihmisen rakenteellisia muutoksia. Se merkitsee sitä, että ihminen ei enää nykyihmisestä eteenpäin kehity biologisesti. Nykyihmisen jälkeen ei ole tulossa enää uusia ihmislajeja. Kun nykyinen ihmislaji syntyi ja levisi maapallolle, siitä ei ole kasvanut enää uusia lajeja. Ihmisrotujen muotoutuminen oli viimeinen ihmisenbiologisen kehityksen muoto.
Onko kehitys sitten päättynyt ? Ei ole, sillä tajuavan nykyihmisen syntyminen on synnyttänyt maailmaan uuden materianliikunnan lajin, yhteiskunnallisen liikunnan. Yhteiskunta kehittyy omien lakiensa mukaan muodostaen maailman materialle yhä uusia ja monimutkaisempia rakenteita. Näitä asioita tutkii filosofisesti historiallinen materialismi.
5. Joitain johtopäätöksiä
Tajunnan olemuksen ja sisällön selvittäminen on hyvin havainnollinen esimerkki siitä mihin filosofia pystyy. Tajunta ei ole pelkästään ihmisen biologisesta rakenteesta riippuvainen, koska sen kehitys voi tietojen kasvun ja työn välityksellä tapahtua vain yhteiskunnassa. Tajunnan kehitys on samalla kertaa yhteiskunnallinen ja biologinen prosessi, joka tapahtuu dialektisena kehityksenä. Vain dialektinen materialismi tekemällä yleistyksen useampien erikoistieteiden tuloksista on pystynyt selvittämään tajunnan ongelman. Monet porvarilliset tiedemiehet tekevät näissä kysymyksissä koko ajan vakavia virheitä, koska he eivät pysty näkemään yhteyttä, joka vallitsee työn, ruumiinrakenteen, puhekielen, yhteiskunnan ja tajunnan välillä.
KIRJALLISUUTTA:
Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet siv. 84-106
Richard E.Leakey, Roger Lewin: Ihmisen synty
1. Materialismin syntysijoilla
Filosofisen maailmankatsomuksen syntyaikoina filosofit kiinnittivät huomionsa meitä ympäröivän maailman esineisiin ja ilmiöihin. Niiden moninaisuuden takaa alettiin etsiä onko niillä mahdollisesti yhteinen alkuperusta (substanssi). Filosofisen tietoisuuden muovautuminen tapahtuu yhdessä maailman materiaalista yhtenäisyyttä koskevan käsityksen syntymisen kanssa. Kysymys materiasta t. aineesta onkin juuri ensimmäisiä filosofian tutkimuskohteita, koska se on läsnä kaikkialla ja kaikissa ilmiöissä. On luonnollista, että etsittiin yhteistä alkuperustetta t. alkusyytä.
Miletolaiset ajattelijat pitivät alkusyynä (alkusubstanssina) materian konkreettisia muotoja, vettä, ilmaa ja maata. Herakleitoksen alkusubstanssi oli tuli. Anaksimandroksen alkuperuste ei ollut konkreettinen aine, vaan epämääräinen loputon materia, apeiron. Nämä selitykset eivät kuitenkaan ristiriidattomasti selittäneet materian ominaisuuksia.
Atomistien teoria selitti aineen alkuperustaksi jakamattoman hiukkasen, atomin. Tämän mukaan kappaleiden laatujen erilaisuus määräytyisi niitä muodostavien atomien keskinäisen lukumäärän, -muodon, -sijainnin, - ja -nopeuden erilaisuudesta. Tämä ajattelutapa osui lähelle nykyaikaista käsitystä ja osaltaan sen vuoksi tämä alkusubstanssin esitystapa oli hyvin elinvoimainen. Atomistit esittivät konkreettisesti materian säilymisen periaatteen atomin jakamattomuuden muodossa. Tämä johti käsitykseen maailman ikuisuudesta ja filosofian peruskysymyksen ratkaisusta materialistisella tavalla.
Käsitys materiasta kehittyy
Uudemman ajan filosofit ja luonnontieteilijät kehittivät edelleen atomioppia. Teoria, että aine todella koostuu atomeista vahvistui vähitellen tutkittaessa erilaisten kemiallisten yhdisteiden muodostumista. Se, että eri kemialliset reaktiot tapahtuivat aina alkuaineiden tietyissä määräsuhteissa, voitiin selittää vain atomiteorian avulla ( Dalton, Cay-Lussac, Avogadro ja Mendelejev). Atomioppi selitti monia kemiaan ja fysiikkaan liittyviä kysymyksiä. Vielä enemmän oli kuitenkin kysymyksiä, joita se ei selittänyt. Tällöin 1600 - 1800-luvuilla luonnontieteilijät alkoivat nähdä maailman staattisena, paikallaan pysyvänä, metafyysisenä. Mekaniikka tunnettiin hyvin ja tämän perusteella absolutisoitiin (tehtiin ehdottomaksi) materian liikkeen silloin tunnetut lait (mekaniikka, planeettojen liike). Maailma käsitettiin tasalaatuiseksi, materian tunnettujen liikkeiden toistumiseksi.
Luonto osoittautui kuitenkin monimutkaisemmaksi kuin osattiin olettaa. Löydettiin sähkömagnetismi (Ampera, Faraday, Maxwell). Edelleen löydettiin radioaktiivisuus. Atomin todettiin voivan jakautua osiin, elektroniksi ja atomiytimeksi (Thomson, Rutherford, Marie ja Pierre Curie). Kappaleiden avaruudelliset ja ajalliset ominaisuudet havaittiin riippuvaisiksi niiden liikkeen nopeudesta (Einstein). Näitä ilmiöitä ei enää voitu selittää aikaisemman atomiteorian ja mekaniikan lakienavulla.
Lenin materialismin kehittäjänä
Puhkesi mekanistisen maailmankuvan ja metafyysisen materialismin kriisi. Materialismi oli samaistettu atomin jakamattomuuteen ja mekaniikkaan. Nyt idealistit tulkitsivat nämä uudet löydöt materialismin romahdukseksi. Lenin arvosteli näitä idealistien väitteitä kirjassaan "Materialismi ja empiriokritisismi". Nojautuen Marxin ja Engelsin teoksiin Lenin totesi tieteen uusimpien löytöjen olevan paras tuki ja osoitus dialektisen materialismin puolesta. Aikaisemman materialismin virhe oli sen metafyysisyys. Mikäli atomi olisi jakamaton, olisi myös kehitys rajallista. Dialektisesti kehittyvälle materialle on ominaista sen liikkeen- ja rakenteen muotojen ehtymättömyys. Leninin mukaan "materia on filosofiankategoria, jolla tarkoitetaan ihmisen aistimuksissaan kokemaa objektiivista todellisuutta, joka jäljentyy, valokuvautuu, heijastuu aistimuksissamme ja on olemassa näistä riippumatta." Tämän mukaan materia-käsite ei ole sidottu sen rakennetta koskevaan määritelmään. Se on loputon määrä mitä erilaisimpia objekteja ja järjestelmiä. Materiaa on kaikki tajuntamme ulkopuolinen todellisuus. Tämän mukaan materiaa ovat mm. tavallisen konkreettisen aineen lisäksi alkeishiukkasista koostuvat valo ja sähkömagneettiset kentät. Materia on olemassa aina materiaalisten järjestelmien muodossa.
Alkuperustetta koskevaa käsitystä dialektinen materialismi muutti ratkaisevasti. Materia on yleinen alkuperusta siten, että se on liikemuotojen, lakien ja yhteyksien ainoa perusta.
2. Materian liike ja sen perusmuodot
Voidaan katsoa nykyisen tieteellisen tutkimuksen osoittavan, että maailmassa ei ole mitään liikkeen ulkopuolella olevaa kohdetta. Atomit koostuvat alkeishiukkasista, jotka ovat toisiinsa nähden liikkeessä. Konkreettiset kappaleet ovat mekaanisten liikemuotojen välityksellä vuorovaikutuksessa keskenään. Taivaankappaleet ovat vuorovaikutuksessa taivaanmekaniikan lakien välityksellä.
Vuorovaikutus maailmankaikkeudessa toteutuu myös sähkömagneettisten ja gravitaatiokenttien (vetovoima) välityksellä. Kemialliset yhdisteet muodostuvat suotuisissa olosuhteissa kemiallisen liikunnan ansiosta jne. Liike on materian yksi olomuoto. Liikettä ja materiaa ei voida irrottaa toisistaan. Tämän totesi jo Engels sanoessaan, että ei koskaan eikä missään voi olla materiaa ilman liikettä, eikä liikettä ilman materiaa.
Tätä käsitystä vastaan esiintyy usein hyökkäyksiä. Energetiikan kannattajat tarttuvat siihen tosiasiaan, että alkeishiukkasten ja niiden antihiukkasten joutuessa yhteyteen keskenään syntyy fotoneja, jotka ovat sähkömagneettisen kentän alkeishiukkasia (esim. valo). He sanovat materian häviävän ja muuttuvan puhtaaksi energiaksi. Alkeishiukkasten keskinäisiä lakeja noudattaen materia ei kuitenkaan häviä, vaan siirtyy olomuodosta toiseen. Energia ei ole olemassa irrallaan materiasta vaan on sen ominaisuus. Energia on liikkeen määrällinen mitta ja ilmaisee materiaalisen järjestelmän kykyä tehdä työtä.
Materian liikkeen muodot voidaan luokitella lähtien siitä periaatteesta, että materia kehittyy historiallisesti. Tällä tavalla esiteltynä materian liikunnan perusmuodot ovat fysiikallinen-, kemiallinen-, biologinen- ja sosiaalinen (yhteiskunnallinen) liikunta.
Fysiikaalinen liikunta
Aineen fysikaalisella liikunnalla ymmärrämme ennen kaikkea materian alkeishiukkasten (atomia pienempien) keskinäisiä yhteyksiä ja vuorovaikutuksia. Niinpä atomi on kokonaisuus, jonka sisäinen rakenne pysyy koossa materian fysikaalisten lakien avulla. Sähkömagneettiset kentät (valo, magneettikenttä) sekä gravitaatiokenttä (tutkimus ei vielä ole paljastanut sen luonnetta) ovat materian alkeishiukkasten liikuntaa, fysikaalista liikuntaa, joka pitää yhteyttä aineellisten kohteiden välillä. Mekaanisessa liikunnassa esiintyvät konkreettiset kappaleet ja kohteet. Se on myös materian fysikaalista liikuntaa, koska mekaniikan lait juontavat juurensa painovoimaan (gravitaatioon), jonka alkusyynä ovat materian alkeishiukkasten keskinäiset lainomaisuudet. Lämpö-, ääni- ja valo-ominaisuudet voidaan myös selvittää lopullisesti materian fysikaalisten eli alkeishiukkasiin liittyvien ominaisuuksien avulla.
Kemiallinen liikunta
Kemiallisessa liikkeessä alkeishiukkaset muodostavat erilaisia yhdisteitä, atomeja ja molekyylejä. Niinpä vesi, alkoholi, kallioperä ja sokeri muodostuvat erilaisten alkuaineiden atomien yhteenliittymisestä. Jokaisen alkuaineen atomin sisäinen fysiikallinen rakenne, atomin elektronien määrä yms. antavat atomeille sille tyypilliset ulkonaiset ominaisuudet. Näiden ominaisuuksiensa avulla kukin alkuaine muodostaa muiden alkuaineiden kanssa yhdisteitä.
Näitä alkuaineiden ominaisuuksia sanomme sen kemiallisiksi ominaisuuksiksi. Vaikka atomin fysiikallinen rakenne antaa kunkin alkuaineen atomille sen kemialliset ominaisuudet, kemiallista liikettä ei voida samaistaa fysiikalliseksi liikunnaksi. Muodostaessaan yhdisteitä, atomit ominaisuuksiensa perusteella sitoutuvat toisiin atomeihin, mutta eivät hajoa, vaan pysyvät atomeina. Vesimolekyyli sisältää kolme atomia, kaksi vety- ja yhden happiatomin. Alkoholi sisältää kaksi hiili- kuusi vety- ja yhden happiatomin. Mutkikkaimmat yhdisteet voivat sisältää kymmeniätuhansia atomeita. Erilaiset konkreettiset kappaleet maapallolla ja muilla planeetoilla ovat muodostuneet kemiallisista yhdisteistä.
Biologinen liikunta
Biologiseksi liikunnaksi me sanomme elollisen luonnon liikemuotoja. Biologisen liikunnan perustana ovat hyvin monimutkaiset kemialliset molekyylit, joita me sanomme valkuaisaineiksi ja nukleiinihapoiksi. Biologisessa liikunnassa nämä valkuaisaineet ja nukleiinihapot saavat pysyvän olomuodon jäljentämällä itseään. Elämä on nukleiinihappojen ja valkuaisaineiden olemassaolotapa. Elävissä olennoissa valkuaisaineet säilyttävät rakenteissaan koodin, jonka perusteella uusi yksilö syntyy. Koodivalkuaisaine kopioi järjestyksessä yksinkertaisimmista molekyyleista (ravinnosta) osasia, joista uusi yksilö muodostuu.
Alemmalla asteella (virus) elämä esiintyy lähes pelkkinä molekyyleinä, jotka kopioituvat ympäristöstään ottamillaan aineosilla. Tällaisia elämän perusmuotoja tuskin esiin tyytänään maapallolla muuten kuin muiden eliöiden loisina. Maapallon varhaisella kaudella olosuhteet antoivat mahdollisuuden tällaisille yksinkertaisille eliöille elää esim. alkumerissä. Korkeammalla asteella elämä olemassaolon taistelun (käsiteltiin dialektiikan yhteydessä) kautta luo itselleen ympäristöön sopivat puitteet säilyä. Sitähän juuri kaikki eliömuodot ovat. Elämä käyttää rakenteissaan ja toiminnoissaan materian fysiikallisia ja kemiallisia ominaisuuksia. Se on kuitenkin laadullisesti erilainen liikunnan laji, koska se säilyttää elävät oliot, elolliset rakenteet ja muodostaa omien lakiensa avulla korkeampia eliömuotoja.
Yhteiskunnallinen liikunta
Biologinen kehitys johtaa eliömuotojen yhä korkeampaan erikoistumiseen ja monimutkaistumiseen. Olemassaolon taistelun kautta eliömuotojen kehitys päätyy lopulta selkärankaisiin, nisäkkäisiin, kädellisiin ja siellä ihmiseen. Ihminen muodostaa yhteiskunnan, joka saa omat sisäiset lainomaisuutensa. Yhteiskunta on kokonaisuus, joka kehittyy ja toimii omienlakiensa perustalla. Tällaisia lakeja tutkii esim. historiallinen materialismi ja kansantaloustiede. Ihmiskunnalla on tajunta, jonka avulla se mukautuu nopeasti ympäristöönsä. Niinpä ihmisessä materian biologinen kehitys on saavuttanut huippunsa. Kehittyy se yhteiskunta, jonka ihminen muodostaa. Yhteiskunta, vaikka siellä toimiikin biologisen rakenteen omaava ihminen, toimii ja kehittyy omien sisäisten yhteiskunnallisten lakiensa mukaan. Yhteiskunta luo puitteet materian biologisen liikunnan korkeimman vaiheen, ihmisen ja tajunnan säilymiselle ja sosiaaliselle kehittymiselle.
3. Avaruus ja aika
Tarkastellessamme ympärillämme olevia kappaleita, voimme todeta liikkeen lisäksi niillä olevan myöskin muita ominaisuuksia, jotka ovat kiinteästi sidotut materiaan. Yksi tällainen ominaisuus on "avaruus". Kaikilla materiaalisilla kohteilla on tila missä ne liikkuvat, tietyt ulottuvuudet, asema ja sijainti muiden kohteiden joukossa. Kaikki materiaaliset kohteet tarvitsevat tilan ja ulottuvuuden. Avaruus on liikkeen ohella materian olomuoto.
Toinen liikkuvaan materiaan kiinteästi sidottu ominaisuus on aika. Liiketilat ja kehitysvaiheet seuraavat toisiaan peräkkäisessä järjestyksessä. Olioiden kehityksessä voidaan osoittaa tietyt vaiheet ja olotilat. Kaikella on alku ja loppu tai kesto eli aika. Ilmiöiden peräkkäisyyttä, kestoa ilmaisemme ajan yleiskäsitteellä. Aika on myös liikkeen ja avaruuden ohella materian olomuoto.
Lenin totesi: "Maailmassa ei ole mitään muuta kuin liikkuvaa materiaa ja liikkuva materia ei voi liikkua muutoin kuin avaruudessa ja ajassa". Aikaisemmin määrittelimme materian objektiiviseksi todellisuudeksi, joka on olemassa tajunnastamme riippumatta. Liike, avaruus ja aika ovat myös objektiivista todellisuutta, mutta ne ovat sitä vain kiinteästi sidottuna materiaan. Liike, avaruus ja aika materian olomuotoina eivät voi olla itsenäisinä, absoluuttisina materian ulkopuolella.
Aiemmin 1600-1800-luvuilla mekanistinen maailmankatsomus tunnusti ajan ja avaruuden objektiivisuuden. Siinä oletettiin kuitenkin, että aika ja avaruus ovat muuttumattomia ja irrallaan materiasta. Avaruutta pidettiin tyhjänä tilana, joka ei mitenkään ole riippuvainen materiasta. Samaten aikaa pidettiin tasaisena virtana, joka ei myöskään ole mitenkään sidottu materiaalisiin prosesseihin.
Avaruudesta ja ajasta totesi jo Engels: " Materian kumpikaan olomuoto ei luonnollisesti ilman materiaa ole mitään, ne ovat tyhjiä kuvitelmia, abstraktioita, jotka ovat olemassa vain päässämme". Voimme hyvin päätellä, että kun liike avaruus ja aika ovat kiinteästi sidotut materiaan, niin yhtä näistä ominaisuuksista muutettaessa, muuttuvat muutkin ominaisuudet.
Tiede on todistanut, että ei ole olemassa materiasta irrallaan absoluuttista aikaa tai absoluuttista avaruutta. Einstein (1879-1955) selvitti suhteellisuusteoriassaan ajan ja avaruuden yhteyden liikkuvaan materiaan. Voidaan osoittaa, että kappaleen liikenopeuden lähetessä valon nopeutta, niin kappaleen pituus vähenee lepotilassa olevaan kappaleeseen nähden. Samalla nopeuden lisääntyessä ajan kulku hidastuu.
Liiketilan muutokset avaruuden ja ajan ominaisuuksiin ilmenevät tarkoissa mittauksissa jo esim. avaruuslentäjien kiertäessä avaruusaluksilla maapalloa, mutta ne ilmenevät selvästi vasta liikkeen nopeuden muutoksen lähetessä valon nopeutta. Avaruuden ja ajan muutos ei ole sattumanvaraista, vaan ne ovat tarkassa matemaattisessa yhteydessä toisiinsa.
Nykytiede vahvistaa dialektisen materialismin mukaisen käsityksen ajan ja avaruuden objektiivisuudesta ja kiinteästä yhteydestä liikkuvaan materiaan.
4. Maailmankaikkeus - kehittyvä kokonaisuus
Totesimme aiemmin, miten materian liikkeen muodot voidaan luokitella, lähtien siitä periaatteesta, että materia kehittyy historiallisesti. Nykytieteen saavutusten ja dialektisen materialismin filosofian avulla me voimme luoda näkemyksen maailmankaikkeuden kehityksestä. Materian liikunnan perusmuodot, fysiikallinen-, kemiallinen-, biologinen- ja yhteiskunnallinen liikunta ilmaisevat niitä laadullisia hyppäyksiä, joiden kautta maailmankaikkeus on kehittynyt nykyiseen vaiheeseen.
Kieltämisen kieltämisen lain yhteydessä totesimme, miten kehityksellä on aina määrätty suunta, yksinkertaisemmasta monimutkaisempaan. Samalla totesimme miten kehitysprosessissa uusi laatu sisällyttää itseensä vanhan laadun parhaita ominaisuuksia. Kehitys jättää jäljet, joiden avulla voimme tarkastella menneitä aikoja. Materian liikunnan perusmuodot ovat tällaisia jälkiä, koska alemmat liikunnan muodot sisältyvät alisteisessa muodossa korkeampiin liikunnan muotoihin.
Alkuräjähdys
Tähtitieteen ja fysiikan tutkijat totesivat 1920-luvulla (Friedman, Hubble) tutkiessaan tähtien lähettämän valonaallonpituuden käyttäytymistä, että tähtijärjestelmät etääntyvät koko alan toisistaan. Mikäli laskemme etääntymisnopeuden taaksepäin, voimme olettaa maailmankaikkeuden materian olleen noin 10-20 miljardia vuotta sitten yhdessä kasassa. "Alkuräjähdykseksi" sanomme vaihetta, jolloin yhteenkokoutunut materia, silloinen maailmankaikkeus lähti laajenemaan. On olemassa hyvin vankat perusteet sille, että "alkuräjähdys" todella tapahtui. Monet fyysikot esittävät maailmankaikkeuden syntyneen silloin. Esitetään, että silloin oli olemassa materian sijaan puhdas energia, joka häiriön tai sattuman oikusta pani liikkeelle prosessin, jonka tuloksena nykyinen maailmankaikkeus syntyi. Varmasti tällaiset fyysikot ovat harhateillä.
"Alkuräjähdyksen" filosofinen tulkinta
Kvanttifysiikka selvittää alkeishiukkasten keskinäisiä lakeja ja vuorovaikutuksen muotoja. Maailmankaikkeuden aineen ollessa yhdessä "kasassa", se ei ole tuntemiemme luonnonlakien mukaan voinut koostua atomeista eikä edes pelkästään tuntemistamme alkeishiukkasista. Nykyfysiikka lähestyy kvanttifysiikan tutkimisen (alkeishiukkasten tutkimisen) kautta tätä "aikaa". Se on myös pystynyt selvittämään sitä paljon. Voimme myös päätellä liikkeen, avaruuden, ajan ja materian ykseyteen perustuen, että aikaa ja avaruutta nykyisenkaltaisessa muodossa ei ollut. Materian ominaisuudet olivat samasta syystä meille tuntemattomat ja poikkeukselliset. Materia oli olemassa, mutta meille tuntemattomassa muodossa. Yksi mikä oli olemassa, oli kaikelle materialle yhteinen ja yleinen ominaisuus, dialektinen kehitys.
Filosofisesti voisimme päätellä, että ennen "alkuräjähdystä" oli aika jolloin materian alkeishiukkaset kehittyivät. "Alkuräjähdyksen" yhteydessä tapahtui atomien ja atomiin johtavien materian rakenteiden syntyminen. Loogisesti voimme päätellä sitä ennen olleen aika, jolloin oli vain alkeishiukkasten keskinäistä, materian fysiikallista liikuntaa. Tämän liikunnan määrällisen kehityksen tuloksena tuli eteen vaihe, jolloin alkeishiukkasten keskinäinen kehitys oli saavuttanut määrällisen huippukohtansa. Silloin syntyi materian kehityksessä uusi laadullinen vaihe. Alkoivat syntyä atomit ja niihin johtavat rakenteet.
Tätä vaihetta sanomme "alkuräjähdykseksi". Miksi tämä vaihe oli laadullisesti uutta materian kehityksessä? Silloin alkoivat muodostua atomit. Ne ovat materian yksikköjä, jotka eivät enää muutu, vaan ovat perustana materian uudelle kehityksen lajille, kemialliselle liikkeelle. Tiedemiesten esittäessä arvioita "alkuräjähdyksestä" huomaamme joitain mielenkiintoisia seikkoja. Kaikki tapahtumat tapahtuivat nykyiseen aikakäsitykseen verrattuna hyvin nopeasti. Samaten silloinen maailmankaikkeus alkoi nopeasti laajenemaan. Näitä tietoja voimme pitää hyvänä osoituksena ajan, avaruuden, liikkeen ja materian ykseydestä.
Atomiin johtavien rakenteiden alkaessa muodostua, olivat materian keskinäiset liikesuhteet nykyiseen verrattuna aivan erilaisia. Sen ajan tapahtumat me näemme hyvin nopeina muutoksina. Atomien alkaessa muodostua alettiin vasta lähestyä nykyisen kaltaisia aikasuhteita. Samoin tapahtui avaruudelle.
Ajan, liikkeen ja materian ominaisuuksista johtuen myös avaruus oli erilainen, meidän näkemyksemme mukaan pieni. Tämä on ymmärrettävää senkin vuoksi, että silloinhan materia nykyiseen verrattuna oli ikään kuin kasassa. Ajatellessamme atomia, sehän on pelkkää "tyhjää tilaa". Elektroni kiertää atomiydintä. Ytimen ollessa esim. herneen kokoinen, kiertää elektroni ydintä noin 30 m etäisyydellä. On ymmärrettävää, että tällaisen rakenteen alkaessa muodostua tarvittiin tilaa. Uusi tila eli avaruus muodostui ajan, liikkeen ja materian ominaisuuksien muuttuessa. Maailmankaikkeus on kokonaisuus, jossa alkuräjähdys on yksi laadullinen harppaus.
KIRJALLISUUTTA:
Marxilais-Leniniläisen filosofian perusteet siv. 58 - 84
Stephen W.Hawking: Ajan Lyhyt Historia
OPPI TAJUNNASTA
1. Tajunta on korkeasti järjestäytyneen materian ominaisuus
Oli luonnollista, että tajunnan - kyvyn tiedostaa ulkoista maailmaa herätessä ihmiselle - hän alkoi pohtia tajunnan alkuperää ja olemusta. Tajunnan ilmiöt eroavat selvästi materiaalisista ilmiöistä. Kesti pitkään ennen kuin ymmärrettiin, että aivot ovat tajunnan elin. Kuten idealismin tieto-opillisia juuria selvittäessämme totesimme, tajunnan monimutkaisuus on yksi syy idealististen ja uskonnollisten ajatusten kehitykselle. Tämänkin vuoksi meidän on hyvin tarkkaan selvitettävä tajunnan olemus.
Ihminen tajuaa, tiedostaa ulkoista maailmaa ajatusten, tunteiden, aistimusten, mielikuvien yms. avulla. Nykytiede osoittaa tajunnan olevan materian pitkäaikaisen kehityksen korkein tuote. Aineellinen luonto on ollut olemassa miljoonia ja miljardeja vuosia nykymuodossaankin. Tajuavan ihmisen historia voidaan ajoittaa n. 1-2 miljoonan vuoden taakse. Tästä ajasta nyky-ihmisen (homo sapiens) historia ajoittuu n. 30000 vuoden taakse. Tajunta on ihmisaivojen, korkeasti järjestyneen materian ominaisuus, kyky tiedostaa ulkoista todellisuutta.
Ulkoinen maailma välittyy aistimusten kautta
Setsonov (1829-1905) ja Pavlov (1849-1936) osoittivat psyykkisen toiminnan tapahtuvan aivoissa ja perustuvan materiaalisiin prosesseihin. Tajunta on yhteydessä meitä ympäröivään maailmaan aistimusten välityksellä. Ulkoinen maailma vaikuttaa aistinelimiin (näkö, kuulo, haju, tunto ja maku) synnyttäen niissä ärsykkeitä. Nämä välittyvät hermokanavia myöten aivoihin muuttuen aistimuksiksi. Aistimusten pohjalta muodostuvat havainnot, mielikuvat, ajatukset yms. Kaiken lisäksi tajunnassa ei synny ainoastaan ulkoisen maailman senhetkisiä "kuvia", vaan myös sellaisten asioiden ja olioiden "kuvia", jotka ovat olleet menneisyydessä, tai tulevat mahdollisesti olemaan tulevaisuudessa. Nämä harkitut näkemykset syntyvät aivoissa rationaalisen ajattelun kautta hankittuja tietoja hyväksi käyttäen.
Heijastusmuotojen kehityksestä
Tajunnasta on esitetty monenlaisia vääriä näkemyksiä. On mm. väitetty sen olevan ominaista kaikelle materialle. Tällainen väite ohittaa elottoman ja elollisen materian laadullisen eron.
Materialle kokonaisuudessaan on ominaista heijastuskyky. Aistimellinen ja tajunnallinen heijastuskyky on kuitenkin ominaista vain korkeammalle elolliselle materialle.
Materian yleinen ominaisuus, heijastuskyky, johtuu erilaisten esineiden ja ilmiöiden yleisestä keskinäisestä yhteydestä ja vuorovaikutuksesta. Vaikuttaessaan toisiinsa eri asiat ja oliot jättävät "jälkiä", joista voimme lukea "jäljen" aiheuttaneen asian tai olion ominaisuuksia. Juuri tätä tiede käyttää tutkimuksessaan hyväkseen ilman, että asioita tutkivat tiedemiehet kiinnittäisivät huomiota tämän ilmiön filosofiseen puoleen. Elottomalle aineelle ja -oliolle on ominaista passiivinen heijastus. Se ei valikoi suotuisia vaikutuksia epäsuotuisista.
Elävän aineen syntyessä syntyy myöskin uusi heijastuksen muoto. Yksinkertaisinkin elollinen olio tai valkuaisainemolekyyli reagoi ympäristöönsä, käyttäen hyväkseen suotuisia tekijöitä ja karttaen sille epäsuotuisia tekijöitä. Tällaista heijastuksen muotoa voimme sanoa ärtyvyydeksi. Se auttaa eliötä suunnistautumaan ympäristössään.
Biologisen evoluution tuloksena syntyy eläinlajeille jo varsin varhaisella asteella uusi korkeampi heijastuksen muoto, aistimus, josta jo oli puhe. Aistimellista heijastusta tapaamme vaikkapa esim. hyttysillä, kastemadoilla yms. Lenin totesi, että aistimuksessa ulkoisen ärsytyksen energia muuttuu tajunnan ilmiöksi. Aistimus syntyy laadullisesti uutena heijastuksen muotona sen jälkeen, kun eliölajeilla ärsykkein tapahtuva heijastus on kehittynyt määrällisesti tarpeeksi. Aistimus heijastuksen muotona täydellistyy ja monipuolistuu biologisen evoluution kehityksen tuloksena. Täydellisimmäksi aistein tapahtuva ympäristön heijastus kehittyy nisäkkäillä ja niiden joukossa kädellisillä.
Eliön biologisen rakenteen ja aistimusten välinen yhteistyö johtaa refleksien syntymiseen. Niiden avulla eliö suunnistautuu ympäristössään. Aistinelimen aiheuttama ärsytys reagoi eliön biologiseen rakenteeseen aiheuttaen automaattisen toiminnon, jota sanomme refleksiksi. Refleksi kuuluu eliönbiologiseen rakenteeseen ja syntyy biologisen kehityksen kautta. Esim. pikkulintu nähdessään vaikkapa keinotekoisen petolinnun kuvion lentävän ilmassa suojautuu välittömästi.
Refleksit jaetaan ehdottomiin ja ehdollisiin reflekseihin. Esim. hyönteisillä kaikki käyttäytyminen lisääntymisestä saalistamiseen selittyy pelkästään ehdottomien refleksien kautta suorana reaktiona aistimukseen. Näin esim. perhoset ja kärpäset pyrkivät aina valon suuntaan. Korkeammalle kehittyneillä eläimillä reflekseihin liittyy jo oppiminen. Puhutaan ehdollisista reflekseistä. Kaikki nisäkkäät oppivat käyttäytymään myös omien kokemustensa kautta tai laumassa oppimiensa käyttäytymistapoja matkimalla.
Heijastuksen muotona tajunta käy mahdolliseksi siinä vaiheessa, kun aivojen rakenne on kehittynyt muokkaamaan ja käsittelemään aistimusten avulla saatavaa tietoa ulkoisesta maailmasta. Aistinelinten ja aivojen yhteistyö johtaa psyyken jatkuvaan kehittymiseen korkeammaksi heijastusmuodoksi tajunnaksi. Ajattelukyky on laadullinen muutos siirryttäessä refleksien avulla tapahtuvasta suunnistautumisesta tajunnanavulla tapahtuvaan suunnistautumiseen. Laadullinen siirtyminen ajattelukykyyn edellyttää aistimellisten ärsykkeiden ja aivojen rakenteen korkeaa määrällistä kehitystä.
Puhekieli ja ajattelu
Totesimme jo kaksi tajunnan edellytystä, aistielimet ja aivot. Täytyy kuitenkin olla vielä monia muita edellytyksiä ennen kuin tajunta voi syntyä. Yksi niistä on puhekieli. Ajattelu tarvitsee tiedot, joita aivoissa käsittelemällä syntyy ajattelu. Nämä tiedot voidaan ilmaista vain puhekielen sanoina tai niitä vastaavina symboleina. Puhekielen sanoina tiedot muistetaan eli talletetaan aivojen muistiyksiköihin. .Ajattelussa puhekielen sanojen täytyy olla läsnä. Tietoja ei ole valmiina vaan ne täytyy oppia puhuttuna asiana, joka täytyy muistaa. On olemassa useita kymmeniä tapauksia maailmassa, joissa on voitu todeta eläimen kasvattaneen ihmisen. Tällainen ihminen, vaikka hänellä onkin ajatteluun kelvolliset aivot ja aistinelimet, ei kykene koskaan ajattelemaan.
Aistimukset ovat eläimelle ainoita signaaleja ulkoisesta maailmasta. Siksi puhumme ensimmäisestä signaalijärjestelmästä. Vain ihmiselle on ominaista, että hän reagoi asiaa tai oliota tarkoittavaan puhekielen sanaan. Tätä nimitämme toiseksi signaalijärjestelmäksi. Tajunta ja ajattelu voi syntyä vain puhekielen kautta. Kyky käyttää puhekielen sanoja erottaa ihmistajunnan eläimen psyykestä.
Tajunnan ja ihmisen muotoutuminen yhteiskunnallisessa ympäristössä työprosessin kautta
Totesimme ihmisellä olevan kehittyneet aistitoiminnot, rakenteellisesti ajatteluun kykenevät aivot ja puhekieli. Mutta miten ihminen sai kielen? Miten ihminen sai ne kaikki tiedot, joista ajattelu koostuu? Vastauksen tähän saamme tarkastellessamme ihmistä kokonaisuutena yhteydessä työntekoon. Aistinelimet, aivot, ihmisen ruumiinrakenne, puhekieli yms. syntyvätkin samalla kun ihminen kehittyy työnteossa. Työ on juuri se olennaisin, joka erottaa ihmisen eläimestä. Mitä on työ? Se on työkalujen valmistusta ja aktiivista vaikutusta ympäristöön. Työ on laadullisesti uusi tapa olla vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja uusi tapa hankkia ravintoa. Työn kehittyminen johtaa aivojen ja aistinelinten yhteistyön kehittymiseen ja sekä lopulta puhekielen syntymiseen.
3. Pystyssäkäyvän "ihmisen" synty
Dialektiikan yhteydessä esimerkkinä totesimme miten eläinkunta kehittyy dialektisesti olemassaolon taistelun ja perinnöllisten muutosten (mutaatioiden) kautta. Tällä tavalla biologisessa evoluutiossa syntyvät yhä uudet eläinlajit, jotka omaksuvat erilaiset vuorovaikutuksen ja ravinnonhankinnan muodot ympäristöönsä nähden. Mitä korkeampi eläinlaji on, sitä paremmin sillä on kehittynyt aistein ja refleksein tapahtuva reagoiminen ympäristöönsä. Korkeimmalle tällä kehityksen tiellä pääsivät kädelliset nisäkkäät (joita tänään edustavat erilaiset apinalajit). Kädellisillä yhdistyi ravinnon hankinnassa silmäin liike eturaajojen liikkeeseen. Aistinelinten ja aivojen yhteistyö oli pitkälle kehittynyt. Toimiminen laumassa antoi heille suojaa.
Tässä vaiheessa biologinen evoluutio joutui laadullisenmuutoksen eteen. Maapallolle olivat kehittyneet kasvissyöjät, lihansyöjät, pedot yms. Eri eläinlajit olivat kehityksessään ehtineet soveltaa mitä erilaisimpia kykyjä. Myöskin kädelliset ominaisuuksiensa puitteissa erikoistuivat erilaisiin ravinnonhankintatapoihin. Mutta olemassaolontaistelu johti lopulta siihen, että jokin kädellisten ryhmä lopulta erikoistui pelkästään eturaajojen käyttöön. Se oli ominaisuus jolla ei ollut kilpailijoita, ja jollaista ei koskaan ollut esiintynyt. Se oli myös ominaisuus johon vain kädelliset saattoivat erikoistua.
Työ muuttuu valintaa ohjaavaksi tekijäksi
Tälle uudelle lajille muodostui pystykäynti ja eturaajat vapautuivat liikunnan elimistä muuhun toimintaan (työhön). Eturaajojen vapautuminen ei kuitenkaan olisi tehnyt tällaisesta lajista muita kädellisiä kyvykkäämpää. Pystykäynnin ohella kehittyi tälle uudelle lajille muitakin ominaisuuksia. Syntyi kyky käyttää eturaajojen jatkeena kiviä tai keppejä. Kehittyivät alkeelliset työkalut. Alkeellisen työkalun käyttö kävi mahdolliseksi vasta aivojen ja aistinelinten korkeamman yhteistyön kautta. Mikä tärkeintä, ensimmäisillä pystyssä käyvillä kädellisillä oli kyky viestittää kurkkuäänten avulla asioita toisille yksilöille, sekä aivojen rakenne ymmärtää ja muistaa nämä äänen avulla muodostetut symbolit. Kaikki nämä ominaisuudet yhdessä kokonaisuutena antoivat mahdollisuuden alkeelliseen työntekoon. Tämä oli laadullisesti uutta.
Mitä tämän jälkeen tapahtui? Biologinen evoluutio oli löytänyt uuden vuorovaikutuksen ympäristön kanssa, työnteon. Uudet lajit, jotka tämän jälkeen syntyivät saattoivat menestyä olemassaolontaistelussa vain omatessaan paremman kyvyn tehdä työtä. Työ muuttui valintaa ohjaavaksi tekijäksi.
Alkuyhteiskunnassa tapahtui ihmisen biologinen evoluutionykyihmiseksi
Ensimmäisten ihmislajien ruumiinrakenne oli vielä kömpelö suorittamaan erilaisia monimutkaisempia työnteossa tarvittavia liikkeitä. Kielen anatominen rakenne ei pystynyt muodostamaan laajaa äänivalikoimaa. Aivojen rakenne ei vielä ollut määrällisesti kehittynyt ajatteluun eikä omannut kykyä järjestellä vielä ehkä puutteellisenkin aisti informaation välittämiä aistimuksia ajatuksiksi. Puhekielen "sanoja" oli vähän. On nähtävä, että kaikki nämä "ihmismäiset" rakenteelliset anatomiset ominaisuudet esiintyessään yksinään, eivät tee kantajastaan tajuntaan kykenevää lajia. Ne muodostavat ykseyden tai kokonaisuuden, jossa yhdenkin renkaan puuttuminen rikkoo kokonaisuuden.
Vaikka ne esiintyivätkin alkuihmisillä nykyihmistä puutteellisimpina ne kokonaisuutena antoivat alkuihmiselle mahdollisuuden alkeelliseen työntekoon. Aistielimet kykenivät antamaan aikaisempiin lajeihin verrattuna enemmän tietoa ulkomaailmasta. Tätä tietoa aivot määrällisen rakenteensa perusteella kykenivät käsittelemään. Ruumiin rakenne teki mahdolliseksi työvälineiden alkeellisen käytön. Kieli pystyi antamaan ulkomaailman esineille, asioille ja ilmiöille nimiä, joita aivot kykenivät tunnistamaan. "Puhekieli" syntyi kiinteässä yhteydessä kehittyvään työntekoon, antaen työmenetelmille ja työn esineille nimet.
Kielen sanoilla oli kuitenkin merkitystä vain yhteisössä, jossa yksilöiden välillä alkoi kehittyä yhteistyö välitettyjen sanojen tajuamisen kautta. Puhekieli yhdessä työmenetelmien kanssa alkoi säilyttää tietoa sukupolvelta toiselle. Ihmisyhteisö, alkuyhteiskunta oli se alue, jossa tämä kaikki saattoi tapahtua. Puhekielen sanojen ja työmenetelmien lisääntyessä "ihmiskunnan" muisti ja kokonaistieto lisääntyivät.
Totesimme, että työ muuttui valintaa ohjaavaksi tekijäksi. Työ oli tähän saakka määrällisesti korkein vuorovaikutuksen muoto ympäröivän luonnon kanssa. Biologisen evoluutioteorian mukaan jossain vaiheessa saavutettiin piste, jolloin ensimmäisen alkuihmisen kyvyillä ei työnteon ja tajunnan kehityksessä päästy eteenpäin. Normaalin biologisen evoluution kautta kehityksen näyttämölle syntyi uusi alkuihmislaji, joka korvasi edellisen lajin.
Olemassaolontaistelussa syntynyt seuraava alkuihmislaji omaksui jo kaikki nämä ominaisuudet kehittyneempinä. Hänen pystyasentonsa kehittyi. Peukalo alkoi kääntyä vasten muita sormia, muodostaen näin hyvän tartuntaelimen. Leuan kärki kehittyi, johon kieli saattoi kiinnittyä, pystyen näin muodostamaan artikuloituja ääniä, puhekielen ilmaisuja.
Näiden ihmislajien fossiilisissa jäännöksissä tavataan jo aivoissa puhekeskuksen alueella pullistuma, joka osoittaa puhekielen alkaneen kehittyä. Aivojen rakenne oli kyvykkäämpi muodostamaan suuremman määrän sanoja. Aistinelimet olivat kehittyneempiä. Näitä edelliseen alkuihmislajiin nähden kehittyneempiä ominaisuuksia tämä uusi ihmislaji pystyi kehittämään vain vuorovaikutuksessa muiden yksilöiden kanssa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että yhteiskunta muodosti ne raamit, joiden sisällä biologinen evoluutio muokkasi ihmissuvun kehitystä kohti nykyihmistä.
4. Tajunnan lopullinen muotoutuminen ja sen vaikutus biologiseen evoluutioon
Alkuyhteiskunnassa ihmisten välisen kanssakäymisen välityksellä erilaisille esineille ja asioille syntyivät enenevässä määrin sanalliset käsitteet. Biologisen kehityksen tuloksena aivot kykenivät yhä paremmin tajuamaan ja käsittelemään sanallisia symboleja. Voimme todeta, että ihminen kehittyi laji lajin jälkeen kohti sitä pistettä, jonka osoite oli työ ja tajunta.
Tämän määrällisen kehityksen tuloksena saavutettiin vaihe, jolloin puhekielen sanoja oli niin paljon, että se mahdollisti rationaalisen ajattelun. Samaan aikaan myös ihmisen biologinen evoluutio oli saavuttanut asteen, jolloin aivot kykenivät käsittelemään laajentunutta käsitevarastoa tavalla, jota kutsumme tajunnaksi. Koska tämä tarkalleen tapahtui sitä emme osaa sanoa. Tiedämme tästä kuitenkin hyvin paljon. Pystyssä käyvä ihmislaji oli jo 3-4 miljoonaa vuotta sitten levinnyt koko Afrikan mantereelle. Sen jälkeen tapaamme yhä kehittyneempiä ihmislajeja Afrikassa ja muualla maapallolla.
Varsin varhain näille alkoi kehittyä puhekieli. Nykyihmistä edeltänyt Neandertalin ihminen eli nykyihmisen kanssa rinnakkain vielä n. 30000 vuotta sitten. Monet merkit viittaavat siihen, että tämä ihmislaji ja sen syrjäyttänyt Gro Magnonin ihminen kykenivät ajattelemaan.
Nykyihmisen aivokapasiteetti on kuitenkin määrällisesti niin suuri, että tietojen kasvu ei voi rajoittaa sen toimintaa. Tämä merkitsee sitä, että aivojen ei tarvitse enää rakenteellisesti kehittyä. Voidaan sanoa. että aivojen kyky rationaaliseen ajatteluun on lähes ääretön.
Tästä seuraa merkittävä johtopäätös. Tajunta on kokonaisuus, joka syntyi yhdessä työnteon ja sitä vastaavan biologisen kehityksen kanssa. Tajunta ulkoisesta maailmasta pystyy nyt laajentumaan äärettömästi ilman ihmisen rakenteellisia muutoksia. Se merkitsee sitä, että ihminen ei enää nykyihmisestä eteenpäin kehity biologisesti. Nykyihmisen jälkeen ei ole tulossa enää uusia ihmislajeja. Kun nykyinen ihmislaji syntyi ja levisi maapallolle, siitä ei ole kasvanut enää uusia lajeja. Ihmisrotujen muotoutuminen oli viimeinen ihmisenbiologisen kehityksen muoto.
Onko kehitys sitten päättynyt ? Ei ole, sillä tajuavan nykyihmisen syntyminen on synnyttänyt maailmaan uuden materianliikunnan lajin, yhteiskunnallisen liikunnan. Yhteiskunta kehittyy omien lakiensa mukaan muodostaen maailman materialle yhä uusia ja monimutkaisempia rakenteita. Näitä asioita tutkii filosofisesti historiallinen materialismi.
5. Joitain johtopäätöksiä
Tajunnan olemuksen ja sisällön selvittäminen on hyvin havainnollinen esimerkki siitä mihin filosofia pystyy. Tajunta ei ole pelkästään ihmisen biologisesta rakenteesta riippuvainen, koska sen kehitys voi tietojen kasvun ja työn välityksellä tapahtua vain yhteiskunnassa. Tajunnan kehitys on samalla kertaa yhteiskunnallinen ja biologinen prosessi, joka tapahtuu dialektisena kehityksenä. Vain dialektinen materialismi tekemällä yleistyksen useampien erikoistieteiden tuloksista on pystynyt selvittämään tajunnan ongelman. Monet porvarilliset tiedemiehet tekevät näissä kysymyksissä koko ajan vakavia virheitä, koska he eivät pysty näkemään yhteyttä, joka vallitsee työn, ruumiinrakenteen, puhekielen, yhteiskunnan ja tajunnan välillä.
KIRJALLISUUTTA:
Marxilais-leniniläisen filosofian perusteet siv. 84-106
Richard E.Leakey, Roger Lewin: Ihmisen synty
Vastaukset 11
Vanhimmat
Sieltä se tuli.
Maanantaina posahtaa sitten kommunismi Suomeen?
halvempaa levittää kopioita kuin lentolehtiset.
Keksi hyvä mies jotain omaakin,äläkä monista sata vuotta vanhaa liturgiaa.
Pitää olla jotenkin päästään kahjo kun viitsii tuollaista paskaa suoltaa.
Herätys! Nyt eletään 2000-luvulla, kommunismi on jo kuollut ja kuopattu. Ja syvälle.
halusitkaan sanoa, pistä parilla ranskalaisella viivalla.
Alkaa todella tuntua jotta Hannulla on vaikeuksia itsensä kanssa. Tämä lienee väärä foorumi tuolle kirjoitelmalle ja jos sitä ei tajua ollaan hukassa.
ei marxin pakinoista kirjoitella muille palstoille.
tarkista "pensiönäär" oma kantasi.
Sen voi lukea kokonaisuudessaan "http://kommunistienliitto.tk/" sivustolta. Nämä laittamani sivut on teoksesta " Luentoja dialektisesta materialismista" ja laitettu vastaukseksi antipunikin uutee yritykseen kävellä kommunitien varppaille filosfian peruskysymystä vääritelemällä.
Jos mielestänne joku tai jotkut ovat tieteellisesti kumonneet nämä väittämät niin laittakaahan linkit tai kopiot.
Tieteen vanheneminen on sidoksissa uuteen tietoon, joten ei ole mitään tietoa joka vanhenee vain siksi, että tieto on todisteltu jo Kopernikuksen toimesta. Kuten jotkut kirjoittajat typeryydessään luulevat.
Uutena tietona laiton juuri eilen kirjoituksen "AJATTELUN JA MUUN EHDOLLISTUMISEN BIOKEMIALLINEN MEKANISMI AIVOISSA ON SELVIÄMÄSSÄ "" joka on uusinta uutta ja tulee USA:sta.
Jos ei tämäkään mene jakeluun niin ei sitten, omapahan on jakelunne.
Jos olet asian ymmärtänyt itse niin silloin pystyt sen myös omin sanoin selittämään.
Kerrohan siis lyhyesti omin sanoin, mielellään ranskalaisin viivoin, että missä ja miten ajatuksen materiaalisuus ilmenee.
Viestisi, tai siis lainauksesi, alkaa näin:
"Filosofisen maailmankatsomuksen syntyaikoina filosofit kiinnittivät huomionsa meitä ympäröivän maailman esineisiin ja ilmiöihin. Niiden moninaisuuden takaa alettiin etsiä onko niillä mahdollisesti yhteinen alkuperusta (substanssi). "
Pisemmälle Kallen ei tarvitse lukeakaan ymmärtääkseen tekstin olevan puhdasta huuhaata ja puutaheinää.
Jos filosofit alkavat pohtimaan esineiden mahdollisia yhteisiä alkuperustoja niin silloin on tieteellisyys jäänyt kauaksi taakse. Se on kuin keskiajalla, jolloin tieteellisen kokeen tekijä poltettiin roviolla kirkon toimesta ja ainoaa oikeaa tiedettä oli se, mihin oli filofosoimalla päädytty.
Kalle voi sinulle kertoa, että kaikella tunnetulla aineella on yhteinen perusta, joka muodostuu elektroneista, protoneista ja neutroneista. Nämä ovat kolme maailmankaikkeuden "lego-palikkaa" ja mitään muita palasia ei tarvita koko maailmankaikkeuden ja sen kaikkien tähtien ja muiden taivaankappaleiden luomiseen. Ja tämä tieto ei ole filosofoinnin tulos vaan oikean tieteen saavutus.
"Uutena tietona laiton juuri eilen kirjoituksen "AJATTELUN JA MUUN EHDOLLISTUMISEN BIOKEMIALLINEN MEKANISMI AIVOISSA ON SELVIÄMÄSSÄ "" joka on uusinta uutta ja tulee USA:sta."
Tämä on myös seurausta oikeasta tieteestä eikä filosofoinnista. Filosofoinnilla ei ole koskaan saatu mitään oleellista ja ihmisen hyvinvointia parantavia tuloksia aikaan. Filosofointi on vain yhteiskunnan resurseja kuluttava toiminta.
Vain hyvinvointiyhteiskunnalla on varaa antaa joiden huuhaa-ihmisten vain filosofoida.
Mainitsehan muutamia kuuluisia kommunistivetoisissa maissa syntyneitä ja varttuneita filosofeja - ei taida tulla pitkääkään listaa. Heillä ei ollut varaa elättää huuhaa-väkeä mutta meillä täällä kapitalismissa on siihen varaa, tai ainakin on ollut.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_filosofeista
Poimihan sieltä nyt merkittävimmät kommunistien ikeen alla syntyneet ja eläneet filosofit. Eipä taida tuo kommunistivetoisuus suosia filosofista ajattelua - ei taida resursit riittää kaikkiin huuhaa-juttuihin, ei pitäisi kyllä meilläkään riittä sillä kaupingilla näkyy leipäjonoja ja raavaat miehet vain pohtivat, että miten ajatuksen materialisuus ilmenee ja on havaittavissa filosofian työkaluin....
No, Kalle löysi yhden nimen listalta, Evald Iljenkov. Hän tappoi itsensä vuonna 1979 54 vuotiaana - oli saanut tarpeekseen kommunistivetoisesta yhteiskunnasta.
"Jos ei tämäkään mene jakeluun niin ei sitten, omapahan on jakelunne."
Aloituksesi teksti on porvariystävällinen, koska siinä ns. väännetään rautalangalla, eli jos sitä ei bonjaa, kuten tuossa ylhäällä osuvasti toteat, me kommunistit emme voi enää porvareita auttaa! Ollaan tultu tietylle vedenjakajalle tässä suhteessa!
se ei paljoa järkeä vaadi.
Kallehan perusteli mielipiteensä, eivätkä ne olleet mitään uskonasioita vaan vahvaa faktaa.
Taitaa olla paha paikka kun Kallen viestejä ei voi propagandalla kumota - pitäisi olla faktaa mutta kun uskonto ei perustu faktaan vaan fiktioon.
Sinun viestisi perustuvat uskoon.
"Tajunta ei ole pelkästään ihmisen biologisesta rakenteesta riippuvainen"
Tajunta on toisin sanoen riippuvainen myös ihmisen biologisesta rakenteesta, mutta vain osoittain, ja näin marxin väite, että ihmisen tajunnan määrää hänen yhteiskunnallinen olemisensa, ei siis pidä paikkaansa. Tämä asiahan voisi hyvinkin selittää DDR:n pääsosialistikihon työläisten tappamisen hyväksymisen. Eikö vaan.