Ei nää fennopellet osaa autoa ajaa:
Mikko Hirvosen takaa-ajo Irlannin MM-rallissa jai tyngäksi, kun Fordin ohjaustehostin rikkoutui heti lauantaiaamuna. Kolmantena kaasutteleva Hirvonen putosi haverin vuoksi toivottaman kauas toisena olevasta Daniel Sordosta.
- Sen jälkeen tää on ollut sellaista kurvailua. Vauhdin puolesta olisimme olleet lahellä Sordoa, kun renkaisiin on tullut enemmän luottoa, Hirvonen kertoi.
Hirvosen mukaan läheltä piti -tilanteita sattui vielä lauantainakin, vaikkei hänen tarvitse enää ottaa ylimääräisiä riskejä.
- Leveäksi on mennyt parikin kertaa ja ojanpohjia pitkin on menty. Täällä on onneksi pieniä ojia eikä niissä ole kiviä, Hirvonen naureskeli.
Jari-Matti Latvalan osalta kisa meni pipariksi jo perjantaina keskeytyksen vuoksi. Hän kuitenkin jatkoi kisaamista superrallisäännön turvin.
- Pystyn kyllä ajamaan kovaa asvaltilta. Puuttuu vain se, etten ole enää kisassa mukana, Latvala hymähti.
Latvalan mukaan sateen kastelemat tiet ovat tehneet kauden avausosakilpailusta erittäin haasteellisen.
- Hattua pitää nostaa kärkimiehille, jotka vetää tuolla miljoonaa.
Kisan kärjessä kaasuttelee Citroenien Sebastien Loeb, joka on repinyt yli minuutin eron tallikaveeriinsa Sordoon. Loeb tykitti viisi pohja-aikaa lauantain kuudella pikataipaleella.
- Huomenna yritan vain löytää hyvän ajorytmin ja tulla maaliin, Loeb tiivisti taktiikkansa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.