Kasvun hinta...

2212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No siis liikakansoitusta tällä planeetalla on. Olisi hyvä jos kasvun sijasta jengiä kuolisi oikein vuorittain. Ehkä tuo pikkuhiljaa toivottavasti tuo tilanteen hallintaan.

En ole koskaan tajunnut "avustamista", jossa liikakansoitetuille alueille viedään ruoka-apua. Eihän se tilanne *tti sillä korjaannu. Kuinka tyhmää jengi oikeasi voi olla?

Jos pankit hukkaa kaikki rahat, niille pitää antaa tukea ja jos nekin katoaa, niin annetaan lisää tukea. Koska luulet että tuki sitten loppuu? Pankit yhtäkkiä sanoo, että ei kiitos, meillä on yllinkyllin rahaa, ei me haluta sitä. - Tuskimpa.

Äänestä
  • Tuo ruoka-avustusten evääminen olisi aika epäeettistä, jo siitäkin syystä, että meidän länsimaisten ihmisten korkea elintaso on viimeisten vuosisatojen aikana rakennettu pitkälti näistä kehitysmaista "ryövättyjen" (tai joidenkin mukaan kohtuullisella hinnalla ostettujen) luononvarojen (joihin orjatkin voitaneen laskea) ansiosta.

    Globaalissa maailmassa tämä länsimaiden hyötyminen kehitysmaista jatkuu hieman humaanimmassa muodossa (tarjoten mm. osalle kiinalaisista mahdollisuuden rikastua) esim. saastuttavan teollisuuden siirtymisellä Kiinaan. Samalla myös palkoissa, työterveydenhoidossa ja työturvallisuudessa voidaan säästää.

    Vastavetona tuolle ihmisten näännyttämiselle, voisin esittää seuraavan ajatusleikin:

    Jos vuonna 2050 Afrikassa olisikin vaikkapa 1.8 miljardia asukasta ja nämä eläisivät puutteessa ja nälässä. Sitten maanosan väkirikkaille seuduille sapuisi vaikkapa muutama sata hyvinkoulutettua agitaattoria, jotka saisivat ihmiset uudelle kansanvaellukselle kohti Eurooppaa. Tuloksena vaikkapa 400 miljoonaa ihmistä saapuisi perille Eurooppaan, matkalla kuolisi 50 miljoonaa, 500 000 teurastettaisiin rajakahinoissa. Suomeen kotoutuisi 20 miljoonaa afrikkalaista. Miten suhtautuisimme näihin vaeltaviin veljiimme? Tämähän on vapaa ja humaani maailma. Minä en ainakaan alkaisi näitä ihmisiä ampumaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rikastaja kirjoitti:

koetaan nyt Kiinassa

http://news.bbc.co.uk/2/hi/asia-pacific/7863290.stm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu