Kun lukee tiukkoja vl-palstoja, saa lukea, että vain juuri se tiukka vl-joukko on pelastuva uskovien joukko. Kun kysyy miten muille lestoille käy, sanotaan että ne on väärässä ja eriseuraisia ei-pelastuvia. Alkuperäisesä lestajoukosta on 200 vuodessa karsiutunut aina vääräuskoisa pois kuin sipulin kuoria kuorittaessa. Keskelle on jäänyt puhdas Jumalan lasten joukko, oikea vl-joukko. Nytkin vl-joukossa on vääriä, jotka katsoo telkkaa, pitää korviksia,jne, mutta ne irtonee.
Pelastuvin lestadiolaisuus
27
802
Vastaukset
- Ensin aloitetaan
isoreikäisellä harsimaneulalla, sitten tavallisella napinnaeulontaneulalla, sitten taas pienempään ja yritetään hosumalla osua pikkureikään. Lopulta päädytään korvaa kaiveltuun lilliputtiin, joka on täysin tukossa.
Kun Jeesus opetti, että toivotonta on kamelin mennä neulansilmästä, näillä on ihan oma tulkinta melkein kaikesta.- käydä neulansilmästä
kuin vajavaisen publikaanin pysyä fariseusten kelkassa.
- vl-liturgiaan kuuluva
puhujankin kysely saamisestaan jatkaa ja kuulua edelleen taivaaseen matkaajiin? Onko heillä kaikilla kuitenkin pelko puserossa, että joanain päivänä joku tulee sanomaan, että kuulehan sie...
tämä ole nimestä kiinni. LLL oli vain herätyksen tuoja...Vaan jaetusta uskosta, on tietysti kiinni, uskon sisaruus ja veljeys ja näin pelastava usko.
- tarkoittaa
jaettu usko?
Uskoahan on vain kahta lajia:
1. Usko Kristukseen ja hänen sovitustyöhönsä ja
2. Usko lakivanhurskauteen. (Kun tekee kaiken oikein ja pyrkii täyttämään Jumalan lain, niin kyllä Jumala sitten armahtaa).
Tässä on siis kysymys uskonhurskaudesta ja lainvanhurskaudesta.
Millaista sitten on jaettu usko?
Tarkoittaako se sellaista uskoa, joka olisi muuten lain täyttämistä, mutta jos jokin kohta jäisi täyttämättä, niin sen voisi sitten ikäänkuin paikata Kristuksen vanhurskaudella?
Tarkoitan sellaista omanvanhurskauden pukua, jossa olisi siellä täällä Jeesuksen sovitustyöstä otettuja paikkoja.
Jossakin Siionin laulussa lauletaan, että jos en voi onnistuneena tulla, niin ...
Se hieman särähti, sillä laulu antoi ymmärtää, että Jeesuksen luo tullaan onnistuneena, mutta jos kuitenkinon jotain rikettä, niin se sitten paikataan Kristuksen vanhurskaudella.
Opettako Raamattu ihan näinkään? tarkoittaa kirjoitti:

Opettako Raamattu ihan näinkään?tarkittaa sitä, mitä Raamattu kaikkialla opettaa, että usko ja opetus on samanlaista, nimestä riippumatta.
apt.2:42. Ja he pysyivät alati apostolien opissa ja osallisuudessa, ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.
1.kor.1:10. Mutta minä neuvon teitä, rakkaat veljet, meidän Herran Jesuksen Kristuksen nimen kautta, että te kaikki yhdenkaltaisen puheen pitäisitte, ja ettei teidän seassanne eriseuroja olisi, vaan olkaat sovitetut yhdessä mielessä ja yhdessä neuvossa.
Room.16:17. Kehotan teitä, veljet, varomaan niitä, jotka saavat aikaan eripuraisuutta ja houkuttelevat teitä luopumaan niistä opetuksista, jotka olette saaneet. Pysykää heistä erossa.
18. Sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta vaan omaa vatsaansa, ja kauniilla ja vakuuttavilla puheillaan he pettävät vilpittömien sydämet.
JNE:::- Mitä se on?
weha kirjoitti:
tarkittaa sitä, mitä Raamattu kaikkialla opettaa, että usko ja opetus on samanlaista, nimestä riippumatta.

JNE:::Fariseusten tulkinta: erottakaa armonenkelit!
- näinhän

JNE:::Kristuksen seurakunnassa opetetaan!
Kaikki elävän uskon saaneet ihmiset pitävät Raamattua ylimpänä ohjeena. Ihan oikean lainauksen otit.
Jumalan Valtakunnassa saarnataan Jumalan Sanaa, joka aina perustuu Pyhään Raamattuun.
Jumalan valtakunta ei ole sama, kuin jokin herätysliike, vaan se on Jeesukseen uskovien joukko.
Siihen kuuluvat kaikki pienet lapset kaikkialla maailmassa, sekä ne, jotka ovat saaneet parannuksen armon ja tulleet sisälle lammashuoneeseen oven, Jeesuksen Kristuksen kautta.
Jumalan valtakunta on myös sydämen ja mielen tila, jota pyydämme päivittäin rukouksessa.
Pyhä yhteinen seurakunta on näiden Jumalan lasten joukko. Se yhdistää kaikki kristityt kakkialta ja kaikilta ajoilta aina vanhan testamentin vanhurskaisiin asti. Näkyvässä muodossa se ilmenee siellä, missä Jumalan Sana elävänä ja puhtaana saarnataan. Kristityillä on keskenään erityinen tuntomerkki, josta heidät tunnetaan. Siinä tulee erikoisesti tarkata lähimmäissuhteita.
Elävä usko antaa voiman rakastaa lähimmäistä, vaikka hän kuuluisi johonkin muuhunkin yhteisöön. Silloinkin, kun ei kokonaan voida jakaa uskonkäsitystä muistetaan Jeesuksen sanat: "joka ei ole meitä vastaan on meidän puolellamme, tms." Mitä se on? kirjoitti:
Fariseusten tulkinta: erottakaa armonenkelit!
Tarkoittaa tietysti hengellistä yhteyttä...
Tiit.3:10. "Karta harhaoppista ihmistä, kun ensin olet ojentanut häntä kerran tai kahdesti.
11. Sinähän tiedät, että tuollainen ihminen on kieroutunut ja tekee syntiä. Hän tuomitsee itse itsensä".- opissa
näinhän kirjoitti:
Kristuksen seurakunnassa opetetaan!
Kaikki elävän uskon saaneet ihmiset pitävät Raamattua ylimpänä ohjeena. Ihan oikean lainauksen otit.
Jumalan Valtakunnassa saarnataan Jumalan Sanaa, joka aina perustuu Pyhään Raamattuun.
Jumalan valtakunta ei ole sama, kuin jokin herätysliike, vaan se on Jeesukseen uskovien joukko.
Siihen kuuluvat kaikki pienet lapset kaikkialla maailmassa, sekä ne, jotka ovat saaneet parannuksen armon ja tulleet sisälle lammashuoneeseen oven, Jeesuksen Kristuksen kautta.
Jumalan valtakunta on myös sydämen ja mielen tila, jota pyydämme päivittäin rukouksessa.
Pyhä yhteinen seurakunta on näiden Jumalan lasten joukko. Se yhdistää kaikki kristityt kakkialta ja kaikilta ajoilta aina vanhan testamentin vanhurskaisiin asti. Näkyvässä muodossa se ilmenee siellä, missä Jumalan Sana elävänä ja puhtaana saarnataan. Kristityillä on keskenään erityinen tuntomerkki, josta heidät tunnetaan. Siinä tulee erikoisesti tarkata lähimmäissuhteita.
Elävä usko antaa voiman rakastaa lähimmäistä, vaikka hän kuuluisi johonkin muuhunkin yhteisöön. Silloinkin, kun ei kokonaan voida jakaa uskonkäsitystä muistetaan Jeesuksen sanat: "joka ei ole meitä vastaan on meidän puolellamme, tms."ei voi edes vahingossakaan pelastua:
Joh.10:4. Ja kuin hän omat lampaansa päästää ulos, käy hän heidän edellänsä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä he tuntevat hänen äänensä.
5. Mutta ei he muukalaista seuraa, vaan pakenevat häntä; sillä ei he tunne muukalaisten ääntä. - kehottaa
opissa kirjoitti:
ei voi edes vahingossakaan pelastua:
Joh.10:4. Ja kuin hän omat lampaansa päästää ulos, käy hän heidän edellänsä, ja lampaat seuraavat häntä, sillä he tuntevat hänen äänensä.
5. Mutta ei he muukalaista seuraa, vaan pakenevat häntä; sillä ei he tunne muukalaisten ääntä.aina seuraamaan Kristusta. Se kokoaa laumaa nimenomaan Herralle Jeesukselle.
Vain usko Jeesukseen pelastaa, ei usko ihmisiin, ihmisoppeihin, eikä ihmisten seuraamiseen.
Vain usko Jeesukseen voi antaa uskovalle voiman välttää syntejä ja saada voiman nousta lankeemuksista.
Ihmisten seuraaminen, käskyt ja erottamisuhkailut eivät sitä tee.
Enintään ne aiheuttavat ihmisissä halua teeskennellä. Uskovaiseksi teeskenteleminen on kuitenkin aivan kuollutta uskoa.
Vain Jeesus itse voi antaa voiman ja rohkeuden kohdata oma syntisyys ja tunnustaa. "Tälläinen minä olen, kaikki käskyt olen rikkonut, Auta minua Jeesus". kehottaa kirjoitti:
aina seuraamaan Kristusta. Se kokoaa laumaa nimenomaan Herralle Jeesukselle.
Vain usko Jeesukseen pelastaa, ei usko ihmisiin, ihmisoppeihin, eikä ihmisten seuraamiseen.
Vain usko Jeesukseen voi antaa uskovalle voiman välttää syntejä ja saada voiman nousta lankeemuksista.
Ihmisten seuraaminen, käskyt ja erottamisuhkailut eivät sitä tee.
Enintään ne aiheuttavat ihmisissä halua teeskennellä. Uskovaiseksi teeskenteleminen on kuitenkin aivan kuollutta uskoa.
Vain Jeesus itse voi antaa voiman ja rohkeuden kohdata oma syntisyys ja tunnustaa. "Tälläinen minä olen, kaikki käskyt olen rikkonut, Auta minua Jeesus".ole meille turhaan annettu. Raamattua ei tule pilata ekumenisella hömpällä ja oman pään kehittämällä mieluisakseen kehittämällä jumalalla.
Raamatussa on vain siis yhdenlainen oikea usko ja oppi. Pyhä Henki opettaa yhdellä oikealla tavalla tänäänkin.- Samaa mieltä
weha kirjoitti:
ole meille turhaan annettu. Raamattua ei tule pilata ekumenisella hömpällä ja oman pään kehittämällä mieluisakseen kehittämällä jumalalla.
Raamatussa on vain siis yhdenlainen oikea usko ja oppi. Pyhä Henki opettaa yhdellä oikealla tavalla tänäänkin."Raamatussa on vain siis yhdenlainen oikea usko ja oppi. Pyhä Henki opettaa yhdellä oikealla tavalla tänäänkin".
Siksi siitä pitääkin pitää kiinni. Ei pidä poiketa oikealle laivanhurskauteen, eikä vasemmalle synnin luvallisuuteen.
Missään tapauksessa en kannata mitään ekumeniaa. En tarkoita Pyhällä yhteisellä seurakunnalla mitään ajallisten seurakuntien sekasikiötä.
Se on hengellinen asia, josta sinäkin lausut kanssani uskontunnustuksessa: "...uskon Pyhään yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksi antamisen, ..."
Kuitenkin se, että uskovaiset ovat jakaantuneet ja tuomitsevat toisiaan on Jumalan edessä suuri synti. Siitä sinunkin, Weha, tulisi tehdä parannus. Vielä suurempi synti on lukea tuo tuomiohenki ansioksi ja oikean uskon tuntomerkiksi. Se on jo aivan omaa vanhurskautta. Samaa mieltä kirjoitti:
"Raamatussa on vain siis yhdenlainen oikea usko ja oppi. Pyhä Henki opettaa yhdellä oikealla tavalla tänäänkin".
Siksi siitä pitääkin pitää kiinni. Ei pidä poiketa oikealle laivanhurskauteen, eikä vasemmalle synnin luvallisuuteen.
Missään tapauksessa en kannata mitään ekumeniaa. En tarkoita Pyhällä yhteisellä seurakunnalla mitään ajallisten seurakuntien sekasikiötä.
Se on hengellinen asia, josta sinäkin lausut kanssani uskontunnustuksessa: "...uskon Pyhään yhteisen seurakunnan, pyhäin yhteyden, syntien anteeksi antamisen, ..."
Kuitenkin se, että uskovaiset ovat jakaantuneet ja tuomitsevat toisiaan on Jumalan edessä suuri synti. Siitä sinunkin, Weha, tulisi tehdä parannus. Vielä suurempi synti on lukea tuo tuomiohenki ansioksi ja oikean uskon tuntomerkiksi. Se on jo aivan omaa vanhurskautta.on vasta uskon seurausta ja sen hedelmää, kuten monin Raamatun kohdin osoitin.
pyhät apostolit jo perustivat seurakuntia ja luotettavia miehiä niihin opettamaan:
2.Tim.2:2. Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan.
3. Kärsi vaivaa niinkuin ainakin jalo Kristuksen Jeesuksen sotamies.
Uskon kautta olemme myös seurakunnasta osallisia:
Hebr.12:22. "vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö,
23. taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö,
24. ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri".
Eli, Jeesustahan me Jumalan valtakunnan asukkaat saarnaamme:
2.kor.5:19. "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt.
20. Niin olemme me Kristuksen puolesta käskyläiset; sillä Jumala neuvoo meidän kauttamme. Niin me rukoilemme siis Kristuksen puolesta, että te Jumalan kanssa sovitte. 21. Sillä hän on sen, joka ei mitään synnistä tietänyt, meidän edestämme synniksi tehnyt, että me hänessä tulisimme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalan edessä kelpaa".- toisen uskoa
weha kirjoitti:
on vasta uskon seurausta ja sen hedelmää, kuten monin Raamatun kohdin osoitin.
pyhät apostolit jo perustivat seurakuntia ja luotettavia miehiä niihin opettamaan:
2.Tim.2:2. Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan.
3. Kärsi vaivaa niinkuin ainakin jalo Kristuksen Jeesuksen sotamies.
Uskon kautta olemme myös seurakunnasta osallisia:
Hebr.12:22. "vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö,
23. taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö,
24. ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri".
Eli, Jeesustahan me Jumalan valtakunnan asukkaat saarnaamme:
2.kor.5:19. "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itse kanssansa, ja ei lukenut heille heidän syntiänsä, ja on meissä sovintosaarnan säätänyt.
20. Niin olemme me Kristuksen puolesta käskyläiset; sillä Jumala neuvoo meidän kauttamme. Niin me rukoilemme siis Kristuksen puolesta, että te Jumalan kanssa sovitte. 21. Sillä hän on sen, joka ei mitään synnistä tietänyt, meidän edestämme synniksi tehnyt, että me hänessä tulisimme siksi vanhurskaudeksi, joka Jumalan edessä kelpaa".Jumalaan ja Jeesukseen jotenkin arvostelemaan?
Jeesus kehottaa tarkastelemaan uskon hedelmiä, joita hän luettelee muistaakseni yhdeksän kappaletta.
Toisenlaisiin Jeesukseen uskoviin hän kehottaa suhtautumaan sanoen: "Joka on meidän puolellamme, ei voi olla meitä vastaan" Ei kehottanut arvostelemaan eikä tuomitsemaan.
Vaan tarkkailemaan hedelmiä, kuten: rakkaus, ilo, rauha, .... toisen uskoa kirjoitti:
Jumalaan ja Jeesukseen jotenkin arvostelemaan?
Jeesus kehottaa tarkastelemaan uskon hedelmiä, joita hän luettelee muistaakseni yhdeksän kappaletta.
Toisenlaisiin Jeesukseen uskoviin hän kehottaa suhtautumaan sanoen: "Joka on meidän puolellamme, ei voi olla meitä vastaan" Ei kehottanut arvostelemaan eikä tuomitsemaan.
Vaan tarkkailemaan hedelmiä, kuten: rakkaus, ilo, rauha, ....kehotetaan karttamaan hengellisesti, jotka toisin opettavat.Tämä on uskon hedelmää, jos joku.
Tiit.3:10. Eriseuraista ihmistä pakene, kun häntä kerta taikka kahdesti neuvottu on,
11. Tietäen, että senkaltainen on käännetty pois ja syntiä tekee, niinkuin se, joka itsensä tuominnut on.
Sensijaan, "Rakkaus ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa"
Joh.7:38. "Joka uskoo minun päälleni, niinkuin Raamattu sanoo, hänen kohdustansa pitää vuotaman elämän veden virrat".weha kirjoitti:
kehotetaan karttamaan hengellisesti, jotka toisin opettavat.Tämä on uskon hedelmää, jos joku.
Tiit.3:10. Eriseuraista ihmistä pakene, kun häntä kerta taikka kahdesti neuvottu on,
11. Tietäen, että senkaltainen on käännetty pois ja syntiä tekee, niinkuin se, joka itsensä tuominnut on.
Sensijaan, "Rakkaus ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa"
Joh.7:38. "Joka uskoo minun päälleni, niinkuin Raamattu sanoo, hänen kohdustansa pitää vuotaman elämän veden virrat".Joh.7:24. "Älkäät tuomitko näkemisen jälkeen, vaan sanokaat oikia tuomio".
- kehota edes
weha kirjoitti:
kehotetaan karttamaan hengellisesti, jotka toisin opettavat.Tämä on uskon hedelmää, jos joku.
Tiit.3:10. Eriseuraista ihmistä pakene, kun häntä kerta taikka kahdesti neuvottu on,
11. Tietäen, että senkaltainen on käännetty pois ja syntiä tekee, niinkuin se, joka itsensä tuominnut on.
Sensijaan, "Rakkaus ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa"
Joh.7:38. "Joka uskoo minun päälleni, niinkuin Raamattu sanoo, hänen kohdustansa pitää vuotaman elämän veden virrat".hyväksymään vääryyttä enempää itsessä, kun toisessakaan.
Tämä kohta menee nyt hieman ohi. Täydelliseen Jumalan Sanaan kuuluu totuus ja rakkaus. Lähimmäisenrakkauteen kuuluu varoitaa synnistä. Uskomme siinä samalla tavoin.
"Kehotetaan karttamaan niitä, jotka toisin opettavat."
Vastaus: Ei kuitenkaan niitä, jotka opettavat Raamatun mukaan. - edelliseen
weha kirjoitti:
Joh.7:24. "Älkäät tuomitko näkemisen jälkeen, vaan sanokaat oikia tuomio".
Jumalan Sanaan kuuluu totuus ja rakkaus. Ei ole toista ilman toista.
Kristityn velvollisuus on varoittaa rakkaudella synnistä. Ei vaatimusten ja uhkausten kanssa, vaan rakkaudella ja kärsivällisesti. Antaen Pyhän Hengen tehdä työnsä toisessa.
Näin minäkin kehotan sinua tuon tuomitsemis-synnin osalta. edelliseen kirjoitti:
Jumalan Sanaan kuuluu totuus ja rakkaus. Ei ole toista ilman toista.
Kristityn velvollisuus on varoittaa rakkaudella synnistä. Ei vaatimusten ja uhkausten kanssa, vaan rakkaudella ja kärsivällisesti. Antaen Pyhän Hengen tehdä työnsä toisessa.
Näin minäkin kehotan sinua tuon tuomitsemis-synnin osalta.sehän oli Raamattua!!!
Jos sanon esim. "homoudessa eläminen, on Raamatun vastaista ja sanotaan niinkin, että miehimykset eivät peri Jumalan valtakuntaa, onko tämä mielestäsi tuomitsemista?"
1.kor.6:9...Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet,
10. eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät.
11. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta.
Room.1:25. "He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa - olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen.
26. Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen,
27. ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan".kehota edes kirjoitti:
hyväksymään vääryyttä enempää itsessä, kun toisessakaan.
Tämä kohta menee nyt hieman ohi. Täydelliseen Jumalan Sanaan kuuluu totuus ja rakkaus. Lähimmäisenrakkauteen kuuluu varoitaa synnistä. Uskomme siinä samalla tavoin.
"Kehotetaan karttamaan niitä, jotka toisin opettavat."
Vastaus: Ei kuitenkaan niitä, jotka opettavat Raamatun mukaan.monia oikeita uskoja ja opetuksia.
Matt.28:20. Ja opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. Amen!
P. Matteuksen Evankeliumin loppu.- varmasti totta
weha kirjoitti:
sehän oli Raamattua!!!
Jos sanon esim. "homoudessa eläminen, on Raamatun vastaista ja sanotaan niinkin, että miehimykset eivät peri Jumalan valtakuntaa, onko tämä mielestäsi tuomitsemista?"
1.kor.6:9...Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet,
10. eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät.
11. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta.
Room.1:25. "He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa - olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen.
26. Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen,
27. ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan".Saman voi sanoa myös toisin.
On totta, että katumaton homouden harjoittaja ei tule autuaaksi. Se on ihan totta.
Teen ehdotuksen vastaukseksi homolle:
"On kiva, kun olet tullut tänne meidän kristittyjen seuraan. Meillä on täällä sitä ja tätä ja tahdomme kutsua sinua kotiimme ja tarjota... Täällä on mahdollista kuulla elävävää Jumalan Sanaa jne. Kuitenkin haluaisin puhua sinulle erikoisesti tuosta sukupuolisesta suuntautumisestasi. Ymmärrän, että sinulla on siihen voimakas taipumus, mutta se on kuitenkin Jumalan Sanan mukaan syntiä. Siitä tulee tehdä parannus. Uskomme, että Taivan isä antaa sinulle voimaa siihen. Olet kaikesta huolimatta tervetullut kokouksiimme. Toivon, että viihdyt ja saat ystäviä täältä."
Kyllä tässäkin totuus tulee esille, mutta myös rakkaus! - tästäkin
weha kirjoitti:
monia oikeita uskoja ja opetuksia.
Matt.28:20. Ja opettakaat heitä pitämään kaikki, mitä minä olen teille käskenyt. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä, maailman loppuun asti. Amen!
P. Matteuksen Evankeliumin loppu.Ainoastaan eri lahjoilla saarnattuna.
Jumalan Sanassa on aina ne samat osat. Parannus ja syntien anteeksiantamus. Se ei koskaan palaa tyhjänä, vaan vaikuttaa kuulijoiden sydämissä uskoa Jeesukseen.
Se on kaksiteräinen. tästäkin kirjoitti:
Ainoastaan eri lahjoilla saarnattuna.
Jumalan Sanassa on aina ne samat osat. Parannus ja syntien anteeksiantamus. Se ei koskaan palaa tyhjänä, vaan vaikuttaa kuulijoiden sydämissä uskoa Jeesukseen.
Se on kaksiteräinen.se tarkoittaa Pyhän Hengen virkaa...
2.kor.3:6. Joka meitä soveliaiksi tehnyt on Uuden Testamentin virkaa pitämään, ei puustavin, vaan Hengen; sillä puustavi kuolettaa, vaan Henki tekee eläväksi... 8. Miksi ei siis paljoa enemmin sillä viralla, joka hengen antaa, pitäisi kirkkaus oleman?varmasti totta kirjoitti:
Saman voi sanoa myös toisin.
On totta, että katumaton homouden harjoittaja ei tule autuaaksi. Se on ihan totta.
Teen ehdotuksen vastaukseksi homolle:
"On kiva, kun olet tullut tänne meidän kristittyjen seuraan. Meillä on täällä sitä ja tätä ja tahdomme kutsua sinua kotiimme ja tarjota... Täällä on mahdollista kuulla elävävää Jumalan Sanaa jne. Kuitenkin haluaisin puhua sinulle erikoisesti tuosta sukupuolisesta suuntautumisestasi. Ymmärrän, että sinulla on siihen voimakas taipumus, mutta se on kuitenkin Jumalan Sanan mukaan syntiä. Siitä tulee tehdä parannus. Uskomme, että Taivan isä antaa sinulle voimaa siihen. Olet kaikesta huolimatta tervetullut kokouksiimme. Toivon, että viihdyt ja saat ystäviä täältä."
Kyllä tässäkin totuus tulee esille, mutta myös rakkaus!sanl.14:12. "Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie".
Room.16:17. Mutta minä neuvon teitä, rakkaat veljet, että te kavahtaisitte eripuraisuuden ja pahennuksen matkaan saattajia sitä oppia vastaan, jonka te oppineet olette: ja välttäkäät niitä.
18. Sillä ei senkaltaiset Herraa Jesusta Kristusta palvele, vaan omaa vatsaansa ja viettelevät makeilla puheillansa ja liehakoitsemisellansa yksinkertaisten sydämet.- sitten, että
weha kirjoitti:
sanl.14:12. "Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie".
Room.16:17. Mutta minä neuvon teitä, rakkaat veljet, että te kavahtaisitte eripuraisuuden ja pahennuksen matkaan saattajia sitä oppia vastaan, jonka te oppineet olette: ja välttäkäät niitä.
18. Sillä ei senkaltaiset Herraa Jesusta Kristusta palvele, vaan omaa vatsaansa ja viettelevät makeilla puheillansa ja liehakoitsemisellansa yksinkertaisten sydämet.tuomitsisin vanhoillislestadiolaiset eriseuraisiksi, vääräoppisiksi ja kadotuksen lapsiksi.
Sitä en halua tehdä, koska joukossanne on suuri joukko pieniä lapsia, joilla ainakin vielä on elävä usko, ns. lapsuuden usko.
Samoin siellä on kehitysvammaisia ja muitakin, jotka väärästä opetuksesta huolimattakin uskovat Jumalan armoon yksinkertaisesti, siksi, ettei heillä ole mitään lahjaa Jumalalle kuten suurta lapsilukua ja muuta perinnäissääntökrääsää. - Henki on
weha kirjoitti:
se tarkoittaa Pyhän Hengen virkaa...
2.kor.3:6. Joka meitä soveliaiksi tehnyt on Uuden Testamentin virkaa pitämään, ei puustavin, vaan Hengen; sillä puustavi kuolettaa, vaan Henki tekee eläväksi... 8. Miksi ei siis paljoa enemmin sillä viralla, joka hengen antaa, pitäisi kirkkaus oleman?Jumalan antama. Se ei milloinkaan voi olla sellaisella, joka asettuu toisia ylemmäksi.
Jumala antaa sen vain nöyrille katuvaislle ihmisille. Ei omasta mielestään viisaille ja onnistuneille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944263Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293233No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452350- 351358
- 10949
- 141948
- 6904
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12842Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11780