Pudotukset kasvamassa jo

jopa 50 000 euroa asuntojen...

Pistipä silmään että suurin tai yksi suurimmista pudotuksista on nyt 50 000 euroa. Kyseessä oli uudiskohde. Hinta tippui ensin, noin viikko-pari sitten 20 000 euroa ja nyt sitten tippunut 30 000 euroa lisää. No sanottakoon että prosenteissa tuli vain noin 15 % alas joten toinen 50 000 euroa on odotusten valossa tulossa pois ennen syksyä. Hinnat tippuilee nyt vielä melko tasaisesti. Alennuksia on tarjolla kullakin asuinalueella hirssaaresta hovilaan, niin vanhoissa kuin uusissa kämpissäkin.

Myyjän kannalta huolestuttaa on myös ylitarjonnan kasvun päivittäinen jatkuminen. Ylitarjonta antaa ostajalle mahdollisuuden valita ja odottaa alennusten alkamista, varmana.

On se mahdollista tosiaankin että syksyyn mennessä hinnoista lähtee 30 %.

6

216

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin,..

      Ei ne vielä tasaisesti ole tippuneet. Lähinnä ne ovat tippuneet jotka halutaan myydä. Tosin tiputukset saattoi olla vielä liian pieniä, mutta jos ne olisi tehty ajoissa olisi ehkä riittäneet.


      Taloussanomien juttu (Pudota jo hintaa, asunnon myyjä!) osuu kyllä kotkan tilanteeseen.





      Myyjät on enimmäkseen vielä uskossa että kyllä se menee tällä hintaa kaupan eikä tarvitse tiputtaa. Tässä välittäjillä on roolinsa.

      >Osa asiakkaista on jumissa menneissä huippuhinnoissa. He voivat kilpailuttaa välittäjiä sen mukaan, kuka näistä suosittelee kovinta hintaa.>


      Vasta osa on tajunnut laskea hintaa, eikä hintojen laskua kannata venyttääkään sillä siitä voi olla vain huonoja seurauksia.



      Kun laskee reippaasti ja tarpeeksi kerralla niin ei ehkä tarvitse lähteä laskemaan montaa kertaa vähäsen jonka lopputuloksena hitaampi kauppa ja todennäköisesti jopa suurempi alennus kuin riittävällä kertopudotuksella.



      .

      • nopeat syövät hitaat

        No myyjien hintatietoisuus tunnetusti kulkee askeleen perässä. Näin käsittämättömän suurella määrällä myytäviä kohteita vs. kysyntä, tämä on suoranainen sääli. Odottaminen voi käydä myyjille hyvin kalliiksi. Jos nimittäin on tarkoitus myydä asunto seuraavan kahden vuoden aikana. Nopeat syövät hitaat tässäkin pelissä.


    • kuten lumi

      On se niin pirullista. Minäkin ostin asuntoja jokunen vuosi sitten miljoonalla. Välillä niiden arvo oli jo kaksi miljoonaa, mutta kohta ilmeisesti enää puolitoista miljoonaa. Minähän olen silloin hävinnyt puoli miljoonaa. Kyllä veronmaksajien pitää tappio minulle jotenkin korvata!

      • varalle!

        Ennen neuvottiin säästämään pahan päivän varalle ja nykyään neuvotaan kuluttamaan pahan päivän varalle!

        Onpahan neuvo.

        Mistäpä muusta tässä älyttömyydessä on kyse kuin siitä että saataisiin tavikset veronmaksajat maksamaan gryndereiden menetykset. Toivomallasi tavalla.


      • varmaankin

        "mutta kohta ilmeisesti enää puolitoista miljoonaa"

        ei varmaan tarvitse kuin syksyyn oottaa.


    • etteikö lähde

      - 30 %

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4802
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3493
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2420
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1349
    7. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1212
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1202
    9. 165
      1079
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    Aihe