Kun tätä ehkäisykiellosta puhutaan ja väitetään että silloin kuin raskaus on äidille riski voidaan joutua tilanteeseen jossa uusi raskaus eei ole mahdollinen.
Väitän että faktaa on että raskaus on naisella aina riksi. Ja väitä myös että raskaus on eirtyisesti riksi silloin kun äiti ei ennätä toipua niin fyysiesti kuin psyykisestikin raskaudesta.
Vl-naiset nostivat lehtien mielipidesivuilla esille sen ettei uskonto voi olla niin julma että se edellytää naiselta kuolemanporteilla asiti käymistä.
Siinä he ovat väärässä. Kyllä se näytää siltiä että monienkin uskonto on juuri näin julma.
Ja näytää myös siltä että tuon julmuuden takana on kateus. Kateus siitä että jos ihminen ehkäisee hän pääsee hyppäämään siitä synnytämisen oravanpyörsätä.
Opillinen kysymys?
12
581
Vastaukset
Mutta kateuskin voi olla syy. Onhan kateuden kalvava myrkky jokapaikassa läsnä.
Mielestäni ehkäisykiellossa yksinkertaisesti syy on se jo moneen kertaan todettu. Liike näivettyy , jos syntyvyyden kautta ei uusia jäseniä saada. Kun syntyy paljon, jää liikkeeseenkin paljon enemmän.- Totta puhut
Kun olet oikein paljon uhrannut voimiasi, elämääsi jonkin asian eteen, sitä voimakkaammin puolustat sitä. Sitä tiukemmin silmäsi pysyvät suljettuina vaikka alkaisit tajuta uhrauksesi järjettömyyden. Vaadit muilta samaa mihin itse olet uskonut.
Totta puhut kirjoitti:

Todella painavaa asiaa toit esille. Rustaappa asiasta aloitus, koska tuo oivallus avaa monen silmät.
- innostunut sonni
Totta puhut kirjoitti:
Kun olet oikein paljon uhrannut voimiasi, elämääsi jonkin asian eteen, sitä voimakkaammin puolustat sitä. Sitä tiukemmin silmäsi pysyvät suljettuina vaikka alkaisit tajuta uhrauksesi järjettömyyden. Vaadit muilta samaa mihin itse olet uskonut.
tuo "ilmiö" pätee kaikkialla. esim tämä foorumi on erinomainen esimerkki siitä.
esim:
tulee avaus jossa väitetään ehkäisykiellon olevan jotakin, ts. perseestä.
Kaikki faktat hämärtyy, varsinainen aihe siirtyy kokoajan enemmän ja enemmän unholaan. Joku, kenties avaaja itse aloittaa lukijamäärän fanaattisen "naputtelun", määrä kasvaa kymmeniin tuhansiin. Kuluu pari päivää ja nyt naputtelija uskoo itsekin, että aihe on saanut valtavan kiinnostuksen ja unohtaa omat tekosensa.
Tämän jälkeen joko itse tai joku toinen tekee aloitteen toisaalla, jonka kautta aikoo hyödyntää täällä saadun "suosion".
Hatusta nykäistynä esimerkkinä vaikka siten, että laittaa tv-adressin pystyyn; ---> tulee kolmekymmentä allekirjoitusta. Kyseinen henkilö ei voi millään käsittää tuota epäsuhtaa --> hän aloittaa uudestaan ja uudestaan samoista aiheista "keskustelun". Hän on täysin varma että on oikeassa... semmosia oravanpyöriä... Ajateletko että määrä korvaa laadun ja se että jos tuosta mielettömästä ehkäisykiellosta tai pakkosynnytyksestä luovutaisiin tarkoitaisi automaattisesti sitä ettei liike kasva.
Minusta on täysin selvää ettei tuo liike kasva ennen kaikkea ja juuri siksi että on tuo pakkosynnytys oppi. Moni lähtee yksistään tuon takia. Ja ennen kaikkea tuon takia moni jätää liikeen ennemmin tai myöhemmin.
Jos ja jos... Mutta minä en usko siihen että jos suhtautminen ehkäisyyn terveyteen ja perhesuuniteluun muutuisi kristilisten arvojen mukaiseksi se tarkoitaisi automaatisesti sitä että liike pienenee.
Minusta tässä on kyse ennemminkin siitä että pakolla yritetään tehdä sitä mikä on yksin Jumalan kädessä. Eli yritetään kasvattaa "Jumalan valtakuntaa" ihmistöillä.
Liike näivettyy yksitäänkin jo tämän ehkäisykeillon takia mutta täysin päinvastaisesta syystä kuin olettaisi. Mitä enemmän ihmisä pakotetaan omatunnon vastaisiin raktkaisuhin tässä lapsiasiassa sen useampi tulee jättämään liikeen sen välillisten ja välittömien seruausten takia.
Eli moni nuori lähtee liikeestä siksi että on nähnyt omassa perheessä mihin se on johtanut.hyshys kirjoitti:
Ajateletko että määrä korvaa laadun ja se että jos tuosta mielettömästä ehkäisykiellosta tai pakkosynnytyksestä luovutaisiin tarkoitaisi automaattisesti sitä ettei liike kasva.
Minusta on täysin selvää ettei tuo liike kasva ennen kaikkea ja juuri siksi että on tuo pakkosynnytys oppi. Moni lähtee yksistään tuon takia. Ja ennen kaikkea tuon takia moni jätää liikeen ennemmin tai myöhemmin.
Jos ja jos... Mutta minä en usko siihen että jos suhtautminen ehkäisyyn terveyteen ja perhesuuniteluun muutuisi kristilisten arvojen mukaiseksi se tarkoitaisi automaatisesti sitä että liike pienenee.
Minusta tässä on kyse ennemminkin siitä että pakolla yritetään tehdä sitä mikä on yksin Jumalan kädessä. Eli yritetään kasvattaa "Jumalan valtakuntaa" ihmistöillä.
Liike näivettyy yksitäänkin jo tämän ehkäisykeillon takia mutta täysin päinvastaisesta syystä kuin olettaisi. Mitä enemmän ihmisä pakotetaan omatunnon vastaisiin raktkaisuhin tässä lapsiasiassa sen useampi tulee jättämään liikeen sen välillisten ja välittömien seruausten takia.
Eli moni nuori lähtee liikeestä siksi että on nähnyt omassa perheessä mihin se on johtanut.Ajattelin täysin "puhveliaivoilla", asettuen
liikkeen "virallisen liturgian kannalle".
Näillä mielettömillä säännöillään vl-liikkeellä ei ole muuta tietä kuin kasvu syntyvyyden kautta.
Näkökantasi on täysin toimiva. Metodillasi vl-liike muuttuisi jälleen kasvavaksi. Mielettömät säännöt ne ihmiset karkottavat..innostunut sonni kirjoitti:
tuo "ilmiö" pätee kaikkialla. esim tämä foorumi on erinomainen esimerkki siitä.
esim:
tulee avaus jossa väitetään ehkäisykiellon olevan jotakin, ts. perseestä.
Kaikki faktat hämärtyy, varsinainen aihe siirtyy kokoajan enemmän ja enemmän unholaan. Joku, kenties avaaja itse aloittaa lukijamäärän fanaattisen "naputtelun", määrä kasvaa kymmeniin tuhansiin. Kuluu pari päivää ja nyt naputtelija uskoo itsekin, että aihe on saanut valtavan kiinnostuksen ja unohtaa omat tekosensa.
Tämän jälkeen joko itse tai joku toinen tekee aloitteen toisaalla, jonka kautta aikoo hyödyntää täällä saadun "suosion".
Hatusta nykäistynä esimerkkinä vaikka siten, että laittaa tv-adressin pystyyn; ---> tulee kolmekymmentä allekirjoitusta. Kyseinen henkilö ei voi millään käsittää tuota epäsuhtaa --> hän aloittaa uudestaan ja uudestaan samoista aiheista "keskustelun". Hän on täysin varma että on oikeassa... semmosia oravanpyöriä...Eli suomeksi sanottuna pelko, estää nimiä mihinkään laittamasta. Mafiankostoa pelätään - syyttäkö?
- usko vahvistuu
Devoit kirjoitti:
Eli suomeksi sanottuna pelko, estää nimiä mihinkään laittamasta. Mafiankostoa pelätään - syyttäkö?
Eli suomeksi sanottuna pelko, estää nimiä mihinkään laittamasta. Mafiankostoa pelätään - syyttäkö?
-tuo liittyy oleelisena osana "uskoonne", etsitte selitystä epäsuhdalle, kaikkialta. Kun kaikki muut keinot on käytetty loppuun, jää vain yksi, pelko :). Se on helpoin - aina. - estävät ihmisiä
Devoit kirjoitti:
Ajattelin täysin "puhveliaivoilla", asettuen
liikkeen "virallisen liturgian kannalle".
Näillä mielettömillä säännöillään vl-liikkeellä ei ole muuta tietä kuin kasvu syntyvyyden kautta.
Näkökantasi on täysin toimiva. Metodillasi vl-liike muuttuisi jälleen kasvavaksi. Mielettömät säännöt ne ihmiset karkottavat..kääntymästä vl:iksi. Eiväthän esim. nuoret ihmiset halua kääntyä vl-uskoon, kun se tarkoittaisi suurperhepakkoa.
Vielä 50-luvulla kääntyi nuoria paljon vl:iksi, tosin vain osa pysyvästi. estävät ihmisiä kirjoitti:
kääntymästä vl:iksi. Eiväthän esim. nuoret ihmiset halua kääntyä vl-uskoon, kun se tarkoittaisi suurperhepakkoa.
Vielä 50-luvulla kääntyi nuoria paljon vl:iksi, tosin vain osa pysyvästi...näin.
Ehkä minunkin kohdalla, homma olisi viimeistään tuohon kohtaan kariutunut.
- hyssyttelyä
**Opillinen kysymys?**
Kateusko?
**Kirjoittanut: hyshys 1.2.2009 klo 09.51**
Niin on kirjoittanut.
**Kun tätä ehkäisykiellosta puhutaan**
Niin puhutaan.
**ja väitetään**
Niin väitetään.
**että silloin kuin raskaus on äidille riski voidaan joutua tilanteeseen jossa uusi raskaus eei ole mahdollinen.**
Niin voidaan joutua.
**Väitän että faktaa on että raskaus on naisella aina riksi.**
Niin on - aina.
***Ja väitä myös että raskaus on eirtyisesti riksi silloin kun äiti ei ennätä toipua niin fyysiesti kuin psyykisestikin raskaudesta.***
Nimenomaan.
***Vl-naiset nostivat lehtien mielipidesivuilla esille sen ettei uskonto voi olla niin julma että se edellytää naiselta kuolemanporteilla asiti käymistä.***
Näin nostivat esille. Eihän voi olla niin julma?
***Siinä he ovat väärässä.***
Niinpä.
**Kyllä se näytää siltiä että monienkin uskonto on juuri näin julma.**
Niin näyttää.
***Ja näytää myös siltä että tuon julmuuden takana on kateus.***
Siltä se ei näytä. Ihan päin vastoin. Lapsi on niin suuri lahja, että se jos mikä herättää kateutta - jos joku herättää.
***Kateus siitä että jos ihminen ehkäisee hän pääsee hyppäämään siitä synnytämisen oravanpyörsätä.***
On sulla jutut. Kaikilla on oikeus juttuihinsa - myös minulla. - kiinniompelija
Liikenteessä liikkuminen on riski, ymmärrätkö...?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1269392
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485383Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p343893Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313585Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352644Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3591572Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981557Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?731418Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376