HOME PILAA ELÄMÄN.

Homeherkkä

Eilisen maakuntalehtemme lukijapalstalla oli otsikko: "Home pilaa elämän", kirjoittajana ASTMAATIKON TYTÄR.

Alkavat lapsemmekin oppia "HOMELOUKKUUN JOUTUMISASIOISTA" ihan omien havaintojensa kautta.

Hän kirjoittaa näin:
Home, joka muuttaa elämän, sama joka haisee. EI MONI OTA TODESTA. Tämä sana on home.
Se ottaa ensin osan ihmisestä, pikkuhiljaa loputkin. Se saa silmät vuotamaan, ihon tulehtumaan, keuhkot röhisemään ja vinkumaan. Se saa aikaa osteoporoosin jatkuvien kortisonihoitojen käytöstä, se tuhoaa sisuskaluja toistuvien antibioottien takia, jota syötetään erilaisiin tulehduksiin. Se vie sinut tukehtumispisteeseen astman vuoksi.
Tämä home, jonka itiöitä olet hengittänyt tuhoaa koko elämän. Se vie myös rahasi hoitoihin, tutkimuksiin, lääkkeisiin ja metrinpituiseen lääkärintodistusmaksuihin. Rahaa tuo haiseva painajainen on syönyt jo kymmenen vuoden ajan.
Mitäpä jos kaiken tämän päälle työkaverit hylkäävät, jättävät sinut yksin kipuinesi ja suruinesi, joita tuo home on aiheuttanut? Eivät kysele kuinka voit. Entäpä jos kukaan ei ota vastuuta työntekijän sairastuessa, kukaan ei korvaa sairaudesta johtuvia menetyksiä, vaan maksat kaiken itse ja enemmänkin, terveyden.
Onko tämä kirjoitus unta vai totta? Kyllä tämä totta on.
Home otti äidistäni aluksi vain pienen palan ja loputkin se vei pala palalta. Äiti joutuu lopun elämänsä elämään sairaana eikä koskaan saa yskittyä keuhkojaan puhtaaksi.

Ja mitäpä minulle kävi tuon kirjoituksen luettuani. Aloin kyynelehtiä, MINÄ, joka en kyynelehdi, tuon tyttären kokemasta tuskasta äitinsä sairastuttua kroonisesti yhdessä (ehkä useammassakin, en tiedä) näistä maamme kosteusvauriomikrobialtistuskammiossa tuloksena yksijääminen ja tulotta jääminen.

No niihhän sitä sanotaan, että lasten ja imeväisten suusta kuulemme totuuden.

No maamme huippuälyköt ovat paiskoneet viisaita päitään yhteen kosteusvauriomikrobialtistustiimoilta jo vuosikymmeniä ja paiskovat yhä edelleen.

En vielä ole kuullut yhtään ainoaa kertaa, kun nuo terveyshuippuälyköt puhelevat/kirjoittelevat mediassa KANSALAISTEN TERVEYSRISKEISTÄ, heidän mainitsevan sanaa kosteusvauriomikrobialtistus minkäänkältaiseksi vaaraksi. Pinnalla on vain stressi, liian vähä nukkuminen, tupakka, nuuska, viina, liika syöminen ja liikunnan puute.
No toki onneksi on yksi huutavan äänikin erämaassa.
Tuula Putus.

18

1259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • (meniskö näin)

      Näitä uuden sukupolven lapsia kuten omakin tyttäreni on, heitä tulee lisää, he ovat vierestä seuranneet vaikka äitinsä altistumista ja kärsivät sielu käppyrällä äitinsä elämänkohtalosta.

      Ei ole tosiaan ollut ohjelmia telkkarissa tai kirjoituksia lehdissä mainitsemasi mukaan:

      "En vielä ole kuullut yhtään ainoaa kertaa, kun nuo terveyshuippuälyköt puhelevat/kirjoittelevat mediassa KANSALAISTEN TERVEYSRISKEISTÄ, heidän mainitsevan sanaa kosteusvauriomikrobialtistus minkäänkältaiseksi vaaraksi. "

      Kyllä sitä varoitetaan polttopuiden pienhiukkasista,tupakasta,viinasta,sokerista jne.
      vaan ei homeiden terveysriskistä, ei ainuttakaan asiaohjelmaa eikä suureen ääneen julkaistuja valistuksia kuten tupakasta tms.

      Onneksi meillä on Tuula Putus joka on vähän sellainen Hondamies (nainen) joka uskaltaa kulkea omia polkujaan. Kulkisi ehkä vieläkin vahvemmin sanoin, mutta asioilla on aina kaksi puolta.
      Ei voi vaikuttaa ja pysyä työssään jos hyppää barrikadeille täydellä antaumuksella ilman pientä suodatusta.

    • sairastelee

      Home ei pilaa kaikkien elämää. Pahiten kärsivät tietysti hyperallergikot, joilla sairastaminen tosiaan voi pilata elämän. Kyse on kuitenkin kansanterveydellisestä näkökulmasta pienempi paha, jos verrataan vaikkapa tupakkaan tai liikalihavuuteen. Pahoista homeoireista kärsii vain pieni marginaaliryhmä. Suurin osa populaatiosta ei oireile lainkaan homeiden vuoksi.

      • Drifter#

        kuittaat homeongelman?
        Ilmeisesti ajattelet ja lasket homeongelmaan kuuluvan vain alveoliitti- ja ODTS-oireilun.
        Kysymykseen pitäisi ottaa myös koko allergiakirjo mitä homealtistuminen aiheuttaa.
        Tällöin ei puhuta mistään marginaaliryhmästä.
        Vaikka ajateltaisiin tyylilläsi ei se poista milläänlailla tätä ongelmaa ja anna aihetta vähättelyyn.
        Olkoon vaikka yksi sairastunut ei sen pitäisi olla mikään saivartelun aihe.

      • Faktaa pöytään
        Drifter# kirjoitti:

        Homeen aiheuttaman allergiakirjon laajuus ei ole sellainen, kuin sinä tai muut palstan homehypettäjät väitätte.

      • sairastelee 2
        Drifter# kirjoitti:

        kuittaat homeongelman?
        Ilmeisesti ajattelet ja lasket homeongelmaan kuuluvan vain alveoliitti- ja ODTS-oireilun.
        Kysymykseen pitäisi ottaa myös koko allergiakirjo mitä homealtistuminen aiheuttaa.
        Tällöin ei puhuta mistään marginaaliryhmästä.
        Vaikka ajateltaisiin tyylilläsi ei se poista milläänlailla tätä ongelmaa ja anna aihetta vähättelyyn.
        Olkoon vaikka yksi sairastunut ei sen pitäisi olla mikään saivartelun aihe.

        Tällä ei mitään kuitata. Yksittäisten ihmisten tragediat homesairauksien kanssa kamppaillessa ovat hyvin valitettavia. Se ei silti poista sitä faktaa että vakavasti homeista oireilevat kuuluvat marginaaliryhmään.

        Tiedän hyvin että sairastuneet ihmiset pyrkivät selittämään kaikki mahdolliset oireilut ja sairastumiset flunssasta aina syöpään asti homeiden aiheuttamiksi. Tästä ei ole mitään konkreettista näyttöä, eikä tämä kohkaaminen myöskään paranna homesairaiden asemaa millään tavalla. Päinvastoin.

      • moni jopa
        sairastelee 2 kirjoitti:

        sairastaa tietämättään niistä homeista. Tunnenpa sellaisiakin ihmisiä. Vaikeeta on vaan mennä sanomaan, että asumus haisee kuin vanha leipäpussi. Lääkettä vaan lisää pönttöön. Veronmaksajahan ne lääkkeet maksavat.

      • dementoitunut

        muista mitä tuli hengiteltyä.

      • dosentti V.

        Kansanterveyslaitos lienee parhaiten perillä kansanterveysongelmista. Kansanterveylaitoksen näkemys on, että homealtistuminen on jo kansanterveydellinen ongelma maassamme. Lisätietoa asiasta saat esimerkiksi Kansanterveys-lehdestä numero 4/2007.

        Home ei tietenkään pilaa kaikkien elämää, kuten ei mikään muukaan kansanterveydellinen ongelma. Pahat homeoireet eivät myöskään ole se pahin ongelma homealtistuneilla. Päinvastoin pahoin oireileva välttyy usein pitkäaikaiselta altistukselta, koska ei yksinkertaisesti voi oleskella hometiloissa. Suurin ongelma onkin homeiden aiheuttamat, vähitellen altistuksen jatkuessa tulevat sairaudet. Sellaisia ovat esimerkiksi reuma ja muut autoimmuunisairaudet, astma ja syöpä. Tästäkin voit hankkia itsellesi helppotajuista lisätietoa y.m. Kansanterveys-lehdestä.

      • Di#

      • katsantokannasta

        tarkasteltuna, se tupakka ei ole sellainen ongelma. Kukaan lähipiirissäni ja sukulaisissani ei polta, en edes altistu passiivisesti tupakansavulle, kun en käy missään. Sitä, mitä harrastan, sattumalta harrastavat muutkin tupakoimattomat. Summa summarum osa vain tupakoi ja se ei pilaa kaikkien elämää. Pahiten kärsivät tietysti ne astmaatikot, joille tupakansavu laukaisee keuhkoputkien supistumisen. Kuitenkaan en voi sanoa, että kansanterveydellisestä näkökulmasta tupakka olisi sen pienempi paha kuin homekaan tai tarkemmin sanottuna kosteusvauriomikrobit aineenvaihduntatuotteineen. Pahoista homeoireista voi kärsiä vain marginaaliryhmä tai kuka sen tietää, kun ei haluta tietää. Valitettavan moni suomalaisista eli tästä populaatiosta oireilee homeen vuoksi, mutta tiedon, tietämyksen ja tiedotuksen puutteen vuoksi he eivät tiedä sitä. Populaation jäsenet harhailevat lääkäriltä toiselle etsimässä syytä selittämättömälle huimaukselle, nivelkivuille, jotka eivät kuitenkaan ole reumaa tai rajulle päänsärylle, joka ei ole migreeniä.....

      • ja homeet
        Di# kirjoitti:

        ja tietenkin pitää ensin lukea.
        Tätähän löytyy jo tästä lähinaapuristakin.
        Sen ei pitäisi olla vaikeaa.

        http://keskustelu.suomi24.fi/terveys_show.fcgi?category=97&conference=4500000000000608&posting=22000000041328326

        Nykytietämyksen mukaan (STM, KTL, TTL, Yliopistot ja korkeakoulut) mikrobien tuottamat toksiinit kosteusvaurioissa ovat määriltään niin vähäisiä, että niillä ei voida selittää yleispätevästi oireilua. Superherkistyneet voivat näistäkin saada oireita, mutta syömällä itämeren silakkaa pari kertaa viikossa saa paljon suuremman annoksen dioksiiniä.

        Marginaaliryhmä on ja pysyy marginaaliryhmänä.

      • homeahdistus1
        ja homeet kirjoitti:

        mikrobitoksiinien aiheuttama oireilu ja allerginen herkistyminen, joka vaatii pitkäaikaisen altistuksen (kuten asuminen hometalossa), eivät ole sama asia. Altistuminen toksiineille suuressa määrin voi tapahtua vaikka homepurkutöissä, kaikki paikalla olijat saavat oireita.

        Nykytietämys meni jo ohi, luet vanhoja tutkimustuloksia toksiineista, jos tuohon johtopäätökseen päädyit. Katso vaikka Lundin yliopiston linkkiä, pyörinyt palstalla moneen kertaan.

      • hOMEHERKKÄ

        Sinun mielestäsi siis suurin osa populaatiosta ei oireile lainkaan homeiden vuoksi.

        Kosteusvauriorakennuksissa ei ole kysymys vain homeista, vaan koko kosteusvauriomikrobikoktailikirjoproteiinien hengittämisestä. Jotkut voivat allergisoitua homeille ja HOMEsairauksiahan on homealtistuksilla todettu maassamme jo 1960-luvulta lähtien.
        Joku voi allergisoitua vaikkapa vain sädesienille, bakteereille tai hiivoille, vaan tuonkaltaisia altistuksia ei ole suoritetu ammattitaudin toteamiseksi.

        No kyllähän TTL-pohjainen Örebro-kysely ilmoittaa vallan toista. Kyselyn puute on vain siinä, että infektioista kysytään vaan kolmen kuukauden ajalta.

        Kun omalla työpaikallani tehtiin Örebro-kysely, niin yli 30 prossaa oireili. On työpaikkoja, joissa tuon kyselyn mukaan oireilee 40-50 prossaa.
        Jostain syystä kosteusvauriokouluissa/-yliopistoissa oppilaiden/opiskelijoiden kohdalla HEIDÄN TERVEYDESTÄÄN VASTAAVAT LÄÄKÄRIT eivät edes ole viitsineet vaivautua tuota kyselyä tekemään kotialtistuneista puhumattakaan.

        Mitä tulee suomalaisten kansanterveyteen, niin suomalaisistahan jo yli puolet ilmoittavat olevansa allergisia. Ja senpä takia antihistamiini (nuha)- ja astmalääkityksen käyttö suurenee suurenemistaan vuosi vuodelta.
        Reilusti yli 500 000 henkilöä astmapiippuilee maassamme.

        Vast`ikään julkaistun tutkimuksen mukaanhan noin puolet Kela-astmaa sairastavista potilaista, joita on tätänykyä liki 300 000 tuhatta, ei saa astmaansa optimaallista hoitoa.
        Tutkimuksella luodaan mielikuva, että onkin lääkärin määräämässä lääkityksessä vikaa, kun jatkuvassa kosteusvauriomikrobialtistuksessa olevalla astmalääkityksestä huolimatta keuhkojen toiminta vain heikkenee mitattuna PEF-arvojen alenemalla.

        Mitä tulee muihin kosteusvauriomikrobialtistussairaukiin, niin ODS jää yhä edelleen tunnistamatta kuin myös allerginen silmä-, korva-, kurkku-, henkitorvi- ja keuhkoputkitulehdus, joten antibioottilääkitysjatkumo on taattu.

        Tälle palstalle kopioimassani tyttären kirjoituksessa koskien hänen äitiään, tytär TOTESI KOSTEUSVAURIOmikrobityöpaika-altistuksen AIHEUTAMAN ASTMAN pilanneen äitinsä elämän.
        Ja kuinka paljon hänen äitinsä kaltaisia kosteusvauriomikrobialtistusastmaatikoja on Suomessa, niin maamme terveysälyköt heidän ÄO-määrätään riippumatta eivät ole vaivautuneet heistä tilastoja tekemään.

        Eli yllämainittuun viitaten en oikein ymmärrä mitä tarkoitat sanalla HYPER-HOMEallergikko, jolla sairastaminen tosiaan voi pilata elämän.

        Toki voisin itseäni nimittää kosteusvauriomikrobiHYPERallergikoksi, koska kiitos työsuojelupiirini lakimiehen neuvon, olen käyttänyt hengityssuojaimia maaperä-/ulkoilma-altistusmikrobien hengittämisestä aiheutuvien tulehdusreaktioiden välttämiseksi sitten vuoden 2000, jotka suojaimet ovat olleet tosi hyvin toimivia myös kosteusvauriorakennuksissa.
        KRRONISIA SAIRAUKSIA MINULLA EI OLE, vaikka iholääkäri/allergologi totesi ensi-istumalta saamani PPP:kin kuuluvan kroonisiin sairauksiin AIHEUTTAJANA TUPAKANPOLTTONI. Jostain syystä PPP:ni on parantunut kummasti pakkasten tultua pikkuhiljaa tupakanpoltostani huolimatta ja jostain kumman syystä pystyn PPP:nikin aktivoimaan lumettomana aikana, kun aloin ymmärtää senkin syntyjä syviä.

        Eli jos sairastun kosteusvauriomikrobiHYPER-allergiani takia, niin sairastuminen on oma vikani, jonka oman vian perheeni jäsenet ovat tehneet minulle tiettäväksi jo vuodesta 2000-lukien. Oma vikani on myös mikäli sairastun muiden allergeenien käytöstä.
        Mustaherukka-allergia oli niin minulle kuin heillekin outo ilmiö. Kun lopetin mustaherukkahillon käytön aamuisen kaurapuuron päällä 7.1.2009, niin kas kummaa vasemman jalkateräni jänteiden tulehtuminen katosi kolmessa viikossa. Kokonais-IgE-arvo (pyysin itse) oli 5.1 tehdyssä mittauksessa 679, josta arvosta tk-lääkäri 9.1. totesi, että tiedätkö että tuo arvo voi nousta ihan itseksenkin, johon minä että tiedän, vaan minulla se on tähän mennessä laskenut PIKKUHILJAA kuukausien kuluessa allergeenialtistuksen päätyttyä.

        Mitä mainitsemaasi kansanterveydelliseen näkökulmaan tulee, niin maamme kansalaisten allergisoitumisen SYYtutkinta vie suunnattomasti veroeuroja kuin myös allergiapohjaisten sairauksien lääkinnällinen hoito sekä Kelakorvaukset hoitotukineen ja koskien erityisruokavaliokustannuksia kuin myös allergioihin liittyviä sopeutumisvalmennuskurssejakin.

      • Homeherkkä
        dosentti V. kirjoitti:

        Kansanterveyslaitos lienee parhaiten perillä kansanterveysongelmista. Kansanterveylaitoksen näkemys on, että homealtistuminen on jo kansanterveydellinen ongelma maassamme. Lisätietoa asiasta saat esimerkiksi Kansanterveys-lehdestä numero 4/2007.

        Home ei tietenkään pilaa kaikkien elämää, kuten ei mikään muukaan kansanterveydellinen ongelma. Pahat homeoireet eivät myöskään ole se pahin ongelma homealtistuneilla. Päinvastoin pahoin oireileva välttyy usein pitkäaikaiselta altistukselta, koska ei yksinkertaisesti voi oleskella hometiloissa. Suurin ongelma onkin homeiden aiheuttamat, vähitellen altistuksen jatkuessa tulevat sairaudet. Sellaisia ovat esimerkiksi reuma ja muut autoimmuunisairaudet, astma ja syöpä. Tästäkin voit hankkia itsellesi helppotajuista lisätietoa y.m. Kansanterveys-lehdestä.

        Kun koululääketeiteilijät ovat nimenneet kosteusvauriorakennusmikrobialtistuksesta johtuvan oireilun jo 1970-luvulla "sairasrakennussyndroomaksi" (= allerginen, astmaattinen ja reumaattinen oireilu, niin onhan se todella edistyksellistä sitten KTL:n perustamisen 1970-luvulla SUOJELEMAAN JA VARJELEMAAN KANSALAISTEN TERVEYTTÄ, kun KTL päätyy kiivaitten tutkimustensa perusteella julkaisemaan jo vuonna 2007 HOMEaltistumisen olevan kansanterveydellinen ongelma.
        No meneekö seuraavat 40-vuotta. kun 1.1.2009 perustettu TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS (THL, eli STM:n yhdistämä KTL-Stakes) julkaisee artikkelin, jossa todetaan esim. kosteusvasuriorakennuksen sädesientenkin olevan kansanterveydellinen ongelma? Ja ehkä seuraavan neljänkymmenen vuoden kulutta THL toteaakin kosteusvauriorakennuksissa majailevien tiettyjen bakteereiden, hiivojen ja varastopunkkien olevankin se kansanterveydellinen ongelma.

        Korjaisin havaintoasi dosentti V., mihin tieteelliseen faktatietoon oletat sen sitten perustuvankin, että PAHOIN OIREILEVA VÄLTTYY USEIN PITKÄAIKAISELTA ALTISTUKSELTA siten, koska ei yksinkertaisesti voi oleskella HOMETILOISSA, siltä osin, että HERKÄKSI KOSTEUSVSAURIOMIKROBIALLERGIKOKSI (kosteusvasuriorakenuksessa ei ole yhtään ainoaa mikrobia mitä ei ole luonnossa) VOI TULLA pitkäaikaisen kosteusvauriomikrobaialtistuksen seurauksena ILMAN tuon altistuksen tuottamaa KROONISTA SAIRAUTTA.

        II:s ja III:s tyypin allergisoituminen kosteusvsauriomikrobeille näyttää olevan KTL-älykköjen PITKÄAIKAISISTA kirjoituksista päätellen todella hakusessa.

        No 1.1.2009 STM:n päätöksellä yhdistetty Stakes ja KTL käyttää nimeä TERVEYDEN JA HYVINVOINNIN LAITOS (THL), jonka tehtävänä näyttää olevan mm. tartuntatautien torjunta, KROONISTEN KANSANTAUTIEN EHKÄISY, meilenterveyden, tapaturmien torjunnan, TERVEYDEN EDISTÄMINEN, YMPÄRISTÖTERVEYDEN, genetiikan ja molekyylilääketieteen sekä TERVEYSSEURANTOJEN ASIAT (Lähde: Google).

        Ja kansalaisten yhä lisääntyvästä allergisoitumisesta, allergisoitumisen syyn toteamisen lääketieteellisistä mittatikouista, saatikka allergisoitumisen esto-ohjelmasta NYKY- THL ei mainitse ohjelmassaan sanaakaan.

      • Hyvä esimerkki
        hOMEHERKKÄ kirjoitti:

        Sinun mielestäsi siis suurin osa populaatiosta ei oireile lainkaan homeiden vuoksi.

        Kosteusvauriorakennuksissa ei ole kysymys vain homeista, vaan koko kosteusvauriomikrobikoktailikirjoproteiinien hengittämisestä. Jotkut voivat allergisoitua homeille ja HOMEsairauksiahan on homealtistuksilla todettu maassamme jo 1960-luvulta lähtien.
        Joku voi allergisoitua vaikkapa vain sädesienille, bakteereille tai hiivoille, vaan tuonkaltaisia altistuksia ei ole suoritetu ammattitaudin toteamiseksi.

        No kyllähän TTL-pohjainen Örebro-kysely ilmoittaa vallan toista. Kyselyn puute on vain siinä, että infektioista kysytään vaan kolmen kuukauden ajalta.

        Kun omalla työpaikallani tehtiin Örebro-kysely, niin yli 30 prossaa oireili. On työpaikkoja, joissa tuon kyselyn mukaan oireilee 40-50 prossaa.
        Jostain syystä kosteusvauriokouluissa/-yliopistoissa oppilaiden/opiskelijoiden kohdalla HEIDÄN TERVEYDESTÄÄN VASTAAVAT LÄÄKÄRIT eivät edes ole viitsineet vaivautua tuota kyselyä tekemään kotialtistuneista puhumattakaan.

        Mitä tulee suomalaisten kansanterveyteen, niin suomalaisistahan jo yli puolet ilmoittavat olevansa allergisia. Ja senpä takia antihistamiini (nuha)- ja astmalääkityksen käyttö suurenee suurenemistaan vuosi vuodelta.
        Reilusti yli 500 000 henkilöä astmapiippuilee maassamme.

        Vast`ikään julkaistun tutkimuksen mukaanhan noin puolet Kela-astmaa sairastavista potilaista, joita on tätänykyä liki 300 000 tuhatta, ei saa astmaansa optimaallista hoitoa.
        Tutkimuksella luodaan mielikuva, että onkin lääkärin määräämässä lääkityksessä vikaa, kun jatkuvassa kosteusvauriomikrobialtistuksessa olevalla astmalääkityksestä huolimatta keuhkojen toiminta vain heikkenee mitattuna PEF-arvojen alenemalla.

        Mitä tulee muihin kosteusvauriomikrobialtistussairaukiin, niin ODS jää yhä edelleen tunnistamatta kuin myös allerginen silmä-, korva-, kurkku-, henkitorvi- ja keuhkoputkitulehdus, joten antibioottilääkitysjatkumo on taattu.

        Tälle palstalle kopioimassani tyttären kirjoituksessa koskien hänen äitiään, tytär TOTESI KOSTEUSVAURIOmikrobityöpaika-altistuksen AIHEUTAMAN ASTMAN pilanneen äitinsä elämän.
        Ja kuinka paljon hänen äitinsä kaltaisia kosteusvauriomikrobialtistusastmaatikoja on Suomessa, niin maamme terveysälyköt heidän ÄO-määrätään riippumatta eivät ole vaivautuneet heistä tilastoja tekemään.

        Eli yllämainittuun viitaten en oikein ymmärrä mitä tarkoitat sanalla HYPER-HOMEallergikko, jolla sairastaminen tosiaan voi pilata elämän.

        Toki voisin itseäni nimittää kosteusvauriomikrobiHYPERallergikoksi, koska kiitos työsuojelupiirini lakimiehen neuvon, olen käyttänyt hengityssuojaimia maaperä-/ulkoilma-altistusmikrobien hengittämisestä aiheutuvien tulehdusreaktioiden välttämiseksi sitten vuoden 2000, jotka suojaimet ovat olleet tosi hyvin toimivia myös kosteusvauriorakennuksissa.
        KRRONISIA SAIRAUKSIA MINULLA EI OLE, vaikka iholääkäri/allergologi totesi ensi-istumalta saamani PPP:kin kuuluvan kroonisiin sairauksiin AIHEUTTAJANA TUPAKANPOLTTONI. Jostain syystä PPP:ni on parantunut kummasti pakkasten tultua pikkuhiljaa tupakanpoltostani huolimatta ja jostain kumman syystä pystyn PPP:nikin aktivoimaan lumettomana aikana, kun aloin ymmärtää senkin syntyjä syviä.

        Eli jos sairastun kosteusvauriomikrobiHYPER-allergiani takia, niin sairastuminen on oma vikani, jonka oman vian perheeni jäsenet ovat tehneet minulle tiettäväksi jo vuodesta 2000-lukien. Oma vikani on myös mikäli sairastun muiden allergeenien käytöstä.
        Mustaherukka-allergia oli niin minulle kuin heillekin outo ilmiö. Kun lopetin mustaherukkahillon käytön aamuisen kaurapuuron päällä 7.1.2009, niin kas kummaa vasemman jalkateräni jänteiden tulehtuminen katosi kolmessa viikossa. Kokonais-IgE-arvo (pyysin itse) oli 5.1 tehdyssä mittauksessa 679, josta arvosta tk-lääkäri 9.1. totesi, että tiedätkö että tuo arvo voi nousta ihan itseksenkin, johon minä että tiedän, vaan minulla se on tähän mennessä laskenut PIKKUHILJAA kuukausien kuluessa allergeenialtistuksen päätyttyä.

        Mitä mainitsemaasi kansanterveydelliseen näkökulmaan tulee, niin maamme kansalaisten allergisoitumisen SYYtutkinta vie suunnattomasti veroeuroja kuin myös allergiapohjaisten sairauksien lääkinnällinen hoito sekä Kelakorvaukset hoitotukineen ja koskien erityisruokavaliokustannuksia kuin myös allergioihin liittyviä sopeutumisvalmennuskurssejakin.

        "Tälle palstalle kopioimassani tyttären kirjoituksessa koskien hänen äitiään, tytär TOTESI KOSTEUSVAURIOmikrobityöpaika-altistuksen AIHEUTAMAN ASTMAN pilanneen äitinsä elämän."

        Ja toisaalla joku pappa kertoo syiden olevan väärin asennetuissa kiertovesipumpuissa tai maitohapobakteerien puutteessa.

        Ja vielä löytyy rehellisiä homeoasiantuntijoita, jotka vannovat tasoitteiden kaiken pahuuden alkuna ja juurena.

        Tällaiselta pohjalta jotkut sitten lähtevät ajamaan homeongelmaisten asiaa uskottavana yhteiskunnallisena ongelmana? ja ihmettelevät, ettei oteta todesta.

      • mmmhhhmm
        Hyvä esimerkki kirjoitti:

        Tai yhdelläkään tutkijalla on ollut? Tai on nytkään?
        Mikään ei muutu. Ihmiset sairastuu, lääkärit hämmästelevät ja antavat avaavat astmalääkkeet hoidoksi.
        Erittäin mielenkiintoista mihin perustuu ajatus, että meillä suomessa tiedetään kostausvaurioista kaikkein eniten ja ollaan ihan tutkimuksen kärkipäässä.
        Missähän se väittämä näkysi?

    • homeista

      täällä kyllä on, eikä se ole kaunista luettavaa

    • nimi merkillä kokem

      Joo tosiaan kaikki vaan empii tuosta asiasta iteki saa yrjöllä käydä. Suomeksi sanottuna haisee paskalle hyi vittu kaikki home paskat maan tasalle tai pommi alle. Muut vaan nauraa suunileen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      3978
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2871
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2292
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1301
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      889
    6. 131
      865
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      824
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      746
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      740
    Aihe