ÄÄNET LÄHTEE TONYLLE PRESSANVAALEISSA. SUOMI TARVII VAHVAN JOHTAJAN EI MITÄÄN HYSSYTTELYÄ ENÄÄ. TONY ON MANNERHEIMISTA SEURAAVA MITÄ TULEE JOHTAJUUTEEN. SYNNYNNÄINEN JOHTAJA, KARISMAATTINEN JOHTAJA. AUKTORITEETTIA.
TONY HALME
PRESSAKSI
3158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Viestisi on jo naiviudessaan ääliömäinen.
Edes Descantes ei ollut yhtä epätoivoinen taisteluissaan tuulimyllyjä vastaan.
Halosen kannatus yli 80 % ja muut ehdokkaat pitkälti ennen hormonipelleä, joten puuttuuko teiltä kaikilta reaalitaju?
Todennäköisesti, sillä sitähän huumeiden kayttö ja lihasmassojen hormonikasvatus teettää.
Eipä tuota huutoasi kannata enää kommentoida!
halosen kannatus on aivan jotain muuta kuin 80%.
se on vaan sitä valtion aivopesua gallupeilla, että heikkouskoiset eivät uskaltaisi äänestää muuta kuin suosikkia. kyllä tonylläkin kannattajia piisaa koko maassa. meinaatko että kaikki jotka äänsetivät viimeksi esko ahoa että hekin olisivat nyt halosen takana. I dont think so.
Minä en meinaa mitään muuta kuin tulkitsen reaalimaailmaa. En elä haihatteluissa, kuten valitettavasti osa halmelaisista.
Tyypillistä teidänlaisten utopistien on toimia siten, että näette kaikkialla uhkia, vääristelyjä ja pelottelua.
Ja juuri teillä on päällimmäinen ase se pelottelu!
Ihailette joitain urheilijoita, jotka ovat suurimmat valehtelijat! (kuka uskoo, että olisi ns puhdasta huippu-urheilua?)
T.Halmekin puolustelee ihmisen lypömistään ns välttämättömänä oikeana tekona. Vrt nakkikiskapahoinpitely ja saamansa tuomio.
Valtio ei tee, eikä vaikuta gallupien tekemiseen. Se on faktaa. Kerrohan kuinka usein mielipidetiedustelut ovat niin paljon heittäneet, että joku Halmeen kannatustason heppu olisi tullut valittua? Sitoutumatonkin vielä!
Arnold S valittiin toisen USAn suuren puolueen ehdokkaana ja sen kannattajien vaalityön tuloksina.
En meinaa, että kaikki olisivat koskaan demokratiassa kenenkään yhden tahi kahden takana!
Kerroin vain faktaa, jonka itse kiellät. Se fakta on sinusta ja minusta huolimatta totta!
Halonen vaan on suosittu TEKOJENSA perusteella, joista tärkein on toisten, siis toisenlaisen elämänkatsomuksen KUNNIOITTAMINEN.
Halmelaiset ilmoittavat kaikki muut (199 vaiko pers 3 pois?) valehtelijoiksi, kyvyuttömiksi jne. Vain (?) Halme on AINOA rehellinen jne.
Sellainen kuvastaa yhteistyökyvyn puutetta. Joten perustelusi ovat haihattelua.
Valitettavasti!
Rehellinen Suomen Työmies ja -nainen ei voi sellaisiin luottaa.