Oikeistohallitus tulossa tiensä päähän.

Jo kesällä 2007 oli näkyvissä, että hallituksella oli merkittäviä erimielisyyksiä. Jov varsin varhain kokoomuslaiset ministerit aloittivat manöövereita tullakeen nähdyiksi ja kuulluiksi. Venäjäviha kiehtoi. Puututtiin Viron patsaskiistaan ja yritettiin hyötyä siitä. Keskusta ei lähtenyt tähän soppaan. Sillä oli kokemusta ja vastuuntuntoa. Kokoomus pyrki toistuvasti korostamaan Natoa ja Suomen puolustuskyvyn heikkoutta. Tilanne olisi Keskustan kannalta onneton ellei keskeinen kokoomuslainen ministeri oisi lähtellyt tekstiviestejä. Toki pääministerilläkin oli oma pukin sorkkansa naiseikkailuissaan.

Naisministerit, molemmista oikeistopuolueista, kokosivat komiteoita asiassa kuin asiassa päästäkseen näkyville. Ulostuloja oli perusturvasta tai koulutuspolitiikasta. Kokoomusta viehätti erityisesti esiintyminen yliopistouudistuksessa, joka näyttää olevan nyt kauhistus.

Kokoomuslaiset ulkoministerit vakuuttivat toistuvasti, että Suomi ei ole puolueeton ja sen tulisi liittyä Pohjois-Atlannin puolustusliittoon. Sanoilla leikkimistä ja se jatkuu. Tavallinen kansa pitää tärkeänä ettei Suomi liittoudu sotilaallisesti. Saksan rinnalla jo tuli oltua ja tätä ennen puolustettiin asein Venäjän keisaria ja Ruotsin kuningasta. Näyttöjen piti riittää sotimisen tuloksista. Kokoomukselle ei. Kokoomus varmaankin odottaa jotakin palkintoa nyt Yhdysvalloista, kun se ei sitä saanut Kremlistä aikoinaan.

Euroopan Unionin ulkoministeri vai mikä se nyt sitten onkaan kiinnostaa Keskustaa. Sillä on osoittaa paikalla miestä, jota myös vasemmalla olevat pitävän mahdollisena.

Puolustusministeri Häkämies teki sen mitä ei olisi pitänyt tehdä. Harkitsematon, kuten aina. Hän rakastui poikaan Aleksander Stubb. jolla oli erinomainen hammaskalusto esiintymään. Olisi se omituista, että vajaan vuoden ulkoministeriys Suomessa antaisi riittävän meriitin keskeiseen korkeaan eurooppalaiseen tehtävään. Häkämies näyttää kehuskelleen, että Subb on sitten niin taitava, että. Kuitenkin viime kesänä Stubb sekoili Venäjä-Georgia sodassa. Syytti Venäjää. Unohti, että sodan aloitti Georgia. Toki Venäjä käytti kohtuutonta väkivaltaa pannessaan Georgian järjestykseen.

Matti Vanhanen on tuskainen mies. Kaikki potkivat nilkkaan ja pitävät sylkykuppinaan. Profiilia pitäisi nostaa, mutta ei kukaan huomaa. Elvytyskin taitaa pissata kintuille, kun Jyrki Katainen sanelee mitä ja miten elvytetään.

On ennustettavissa, että hallitus on menossa hautaansa.
5199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kai sulla muutakin elämässäsi.

vissiin sadas kerta.

halitus on huono
halitus on huono
halitus on huono
halitus on huono
halitus on huono
halitus on huono

tuota mongerrat päivästä toiseen

Äänestä
  • hallitus on huono

    Äänestä

  • vähän ennen kun on sotimassa "jonkun muun" vapaudenpuolesta lähi-Idässä (ainoat Natopaidoissa), ja ollaan muutenkin kaulaamme myöden veloissa seuraavat vuosikymmenet kun on rahat jaettu pikkupaskoille puolueentukijoille.

    Äänestä

Kovasti kirjoittelet Natoa vastaan, joka paljastaa heti, kenen joukoissa seisot. Kirjoituksellasi, jossa oli muitakin alatyylisiä herjauksia, ei ole mitään lukuarvoa. Asiatonta hölynpölyä.

Äänestä
  • vaatii pysyttäytymistä sotilasliittojen ulkopuolella. Tilanteesta riippuen ja rauhantilan ylläpitämiseksi Suomen tulee harrastaa yhteistyötä Naton kanssa. Suomen ei ole syytä sitoutua Natoon, koska samalla pyllistämme toiseen suntaan ja aiheutamme korvaamattomia taloudellisia menetyksiä. Vanha totuus, joka pitää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarkkaaja kirjoitti:

Jo kesällä 2007 oli näkyvissä, että hallituksella oli merkittäviä erimielisyyksiä. Jov varsin varhain kokoomuslaiset ministerit aloittivat manöövereita tullakeen nähdyiksi ja kuulluiksi. Venäjäviha kiehtoi. Puututtiin Viron patsaskiistaan ja yritettiin hyötyä siitä. Keskusta ei lähtenyt tähän soppaan. Sillä oli kokemusta ja vastuuntuntoa. Kokoomus pyrki toistuvasti korostamaan Natoa ja Suomen puolustuskyvyn heikkoutta. Tilanne olisi Keskustan kannalta onneton ellei keskeinen kokoomuslainen ministeri oisi lähtellyt tekstiviestejä. Toki pääministerilläkin oli oma pukin sorkkansa naiseikkailuissaan.

Naisministerit, molemmista oikeistopuolueista, kokosivat komiteoita asiassa kuin asiassa päästäkseen näkyville. Ulostuloja oli perusturvasta tai koulutuspolitiikasta. Kokoomusta viehätti erityisesti esiintyminen yliopistouudistuksessa, joka näyttää olevan nyt kauhistus.

Kokoomuslaiset ulkoministerit vakuuttivat toistuvasti, että Suomi ei ole puolueeton ja sen tulisi liittyä Pohjois-Atlannin puolustusliittoon. Sanoilla leikkimistä ja se jatkuu. Tavallinen kansa pitää tärkeänä ettei Suomi liittoudu sotilaallisesti. Saksan rinnalla jo tuli oltua ja tätä ennen puolustettiin asein Venäjän keisaria ja Ruotsin kuningasta. Näyttöjen piti riittää sotimisen tuloksista. Kokoomukselle ei. Kokoomus varmaankin odottaa jotakin palkintoa nyt Yhdysvalloista, kun se ei sitä saanut Kremlistä aikoinaan.

Euroopan Unionin ulkoministeri vai mikä se nyt sitten onkaan kiinnostaa Keskustaa. Sillä on osoittaa paikalla miestä, jota myös vasemmalla olevat pitävän mahdollisena.

Puolustusministeri Häkämies teki sen mitä ei olisi pitänyt tehdä. Harkitsematon, kuten aina. Hän rakastui poikaan Aleksander Stubb. jolla oli erinomainen hammaskalusto esiintymään. Olisi se omituista, että vajaan vuoden ulkoministeriys Suomessa antaisi riittävän meriitin keskeiseen korkeaan eurooppalaiseen tehtävään. Häkämies näyttää kehuskelleen, että Subb on sitten niin taitava, että. Kuitenkin viime kesänä Stubb sekoili Venäjä-Georgia sodassa. Syytti Venäjää. Unohti, että sodan aloitti Georgia. Toki Venäjä käytti kohtuutonta väkivaltaa pannessaan Georgian järjestykseen.

Matti Vanhanen on tuskainen mies. Kaikki potkivat nilkkaan ja pitävät sylkykuppinaan. Profiilia pitäisi nostaa, mutta ei kukaan huomaa. Elvytyskin taitaa pissata kintuille, kun Jyrki Katainen sanelee mitä ja miten elvytetään.

On ennustettavissa, että hallitus on menossa hautaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu