että mulla ei ole mitään.
Tiiättekö, jos on ollut joskus niin järjettömän rakastunut, että kaikki muu maailmassa tuntuu toissijaiselta.
Ja kun annoin vaan olla, en edistänyt asiaa mitenkään. Olin pelkuri enkä luottanut itseeni (no en luota vieläkään). En kestäisi torjuntaa, vai kestäisinkö sittenkin.
Kaikki tuntuu turhalta. Kuulostaa latteelta, mutta haluaisin vaan kuolla. Olen typerä nainen joka vaan roikkuu jossain menetetyssä...
Tiiättekö, jos on ollut joskus niin järjettömän rakastunut, että kaikki muu maailmassa tuntuu toissijaiselta.
Ja kun annoin vaan olla, en edistänyt asiaa mitenkään. Olin pelkuri enkä luottanut itseeni (no en luota vieläkään). En kestäisi torjuntaa, vai kestäisinkö sittenkin.
Kaikki tuntuu turhalta. Kuulostaa latteelta, mutta haluaisin vaan kuolla. Olen typerä nainen joka vaan roikkuu jossain menetetyssä...
Vastaukset 4
Vanhimmat
meitä on paljon, liian paljon samassa veneessä. Huonostihan siinä tietysti käy, mutta minkäs teet.
ahdistaa sekin kun on lukenut kaikenmaailman juttuja, ikävästä, menetetyistä rakkauksista, katumuksista ("olisi pitänyt", "miksen sanonut" jne). Niin moni joutuu pettymään, en haluais kuulua tähän suureen joukkoon ja samaan veneeseen. Menee viimisetkin toivonrippeet.
.. ehdottaa, että katsoisit ympärillesi, on sinulla muutakin. Elämä ei pysähdy tähän. Pohja on saavutettu, so what, sieltä on vain yksi suunta. Tapaa ystäviäsi, lue hyvä kirja, mene kahvilaan ja osta lempikahvisi. Katsele ihmisiä ympärilläsi, et näe heidän surujaan, mutta jokainen kantaa mukanaan jotakin menetystä, tai on kantava tulevaisuudessa. Elämä kulkee niin. Mieti, että se ihminen ei ehkä ole tarkoitettu sinulle ja se oikea sinulle on vasta tulossa. Jos et ole asiaa vielä selvittänyt onko hän oikea, kannattaisiko selvittää. Pelkäämällä elämä ei etene, jos tulet torjutuksi, tiedät ainakin, ettei se ihminen ole sinua varten ja voit jatkaa eteenpäin. Selviäthän sinä, mitä ikinä päätätkin. Selviäminen kun lähtee sinusta itsestäsi.:)
Kaikki keinot olen käyttänyt, oikeastaan välillä onnistunutkin! Mutta jostain ihmeen syystä palaan aina nolla-pisteeseen märehtimään, ettei tämän ihan näin pitäisi mennä. Kai se tästä. Meinasin sanoa "ajan kanssa" (niin että aika parantaisi haavat) mutta aika huonolta näyttää. Kai tämän joskus on loputtava.
"Katsele ihmisiä ympärilläsi, et näe heidän surujaan, mutta jokainen kantaa mukanaan jotakin menetystä, tai on kantava tulevaisuudessa"
-tuota olen miettinyt paaaaljon, ja sitä, miten ihmiset silti menevät eteenpäin...miten jaksavat jne. Kai se on pakko, kun on pakko (heh).